Onko täällä kohtalotovereita?
Teimme juuri periaatepäätöksen, että meidän kaksi 8-vuotiasta kissaamme lopetetaan ensi viikonloppuna!
Kissoilla ei ole mitään sairauksia eikä meillä allergioita. Ainoa ongelma on, että en vaan jaksa enää hoitaa kissoja kun on niin paljon elämässä muutenkin käynnissä. 2 pientä lasta vie voimia, talonrakennus myös sekä työelämään paluu. Hyvä kun jaksaa kotihommat ja lapset hoitaa, en enää jaksa kissoja hyysätä. Ja kissat taas osoittavat mieltään kun en jaksa enää silitellä ja pissailevat sitten ympäriinsä, karkailevat pihalle ja oksentelevat joka paikkaan (tosin osahan tästä on ihan kissan luontaistakin käytöstä, mutta se on vaan korostunut nyt viime aikoina).
En haluaisi antaa kissojani kenellekään vieraalle, ne kun ovat tosi arkoja. Kaikki sukulaiset ja kaverit olen kysellyt läpi, eikä kukaan halua ottaa näitä. Ei jää siis muuta vaihtoehtoa kuin lopetuttaa ne vaikka periaatteessa olenkin sitä vastaan, että terveitä nuoria eläimiä lopetetaan. Olenhan itsekin nuo kissat ottaessani tiennyt kuinka kauan ne elävät ja mitä niiden hoito vaatii. En vaan silloin tiennyt nuorena sinkkutyttönä millaista se on sitten kun on pienet lapset ja tuhat muutakin rautaa tulessa...
Kertokaas tuntojanne muut samassa tilanteessa olleet! Millaiseen ratkaisuun päädyitte? Kaduttiko/kaduttaako?
Teimme juuri periaatepäätöksen, että meidän kaksi 8-vuotiasta kissaamme lopetetaan ensi viikonloppuna!
Kissoilla ei ole mitään sairauksia eikä meillä allergioita. Ainoa ongelma on, että en vaan jaksa enää hoitaa kissoja kun on niin paljon elämässä muutenkin käynnissä. 2 pientä lasta vie voimia, talonrakennus myös sekä työelämään paluu. Hyvä kun jaksaa kotihommat ja lapset hoitaa, en enää jaksa kissoja hyysätä. Ja kissat taas osoittavat mieltään kun en jaksa enää silitellä ja pissailevat sitten ympäriinsä, karkailevat pihalle ja oksentelevat joka paikkaan (tosin osahan tästä on ihan kissan luontaistakin käytöstä, mutta se on vaan korostunut nyt viime aikoina).
En haluaisi antaa kissojani kenellekään vieraalle, ne kun ovat tosi arkoja. Kaikki sukulaiset ja kaverit olen kysellyt läpi, eikä kukaan halua ottaa näitä. Ei jää siis muuta vaihtoehtoa kuin lopetuttaa ne vaikka periaatteessa olenkin sitä vastaan, että terveitä nuoria eläimiä lopetetaan. Olenhan itsekin nuo kissat ottaessani tiennyt kuinka kauan ne elävät ja mitä niiden hoito vaatii. En vaan silloin tiennyt nuorena sinkkutyttönä millaista se on sitten kun on pienet lapset ja tuhat muutakin rautaa tulessa...
Kertokaas tuntojanne muut samassa tilanteessa olleet! Millaiseen ratkaisuun päädyitte? Kaduttiko/kaduttaako?