V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Tai turhaakin turhemman podcastin pitäjän panot.Kiinnostaako oikeasti jonkun balkaninflun panot![]()
Menikö tunteisiin, kun itse tykkäät haukkua kaikkea ja nuoret ei? Katsopa mitä tahansa palstaa, boomerit on niitä, jotka haukkuu ja käyttäytyy asiattomasti.Nuoria ei voi kehua vanhempaa polvea sivistyneemmiksi millään tasolla. Ihme puolestaloukkaantumista, josta juonnetaan itselle oikeus suhtautua veemäisesti ihmisiin ja jatkuvaa mummo-haukkumista ihmisille, jotka ovat heitä kuitenkin vain parikymmentä vuotta vanhempia.
Minä taas olen täysin vakuuttunut, että B oli syvästi rakastunut tai ainakin kuvitteli olevansa noissa viime vuoden lopussa olleissa haastatteluissa. Sanoi vuotta 2025 parhaaksi ikinä, kuvaili olevansa onnellisempi kuin koskaan ja vihjaili olevansa rakastunut ja suhteessa. Kaikesta näkyi se onnellisuus.Mua ei kyllä yhtään sureta, jos Bojan on taas sinkku. En ole missään vaiheessa uskonut tai ajatellut, että hän edes rakastaisi Dzejlaa, uskon, että hän kokee syvästi vain miehiä kohtaan. Sama Jerellä.
Se on sitten eri asia, seurusteleeko kumpikaan ikinä miehen kanssa.
Ja oon valmis uskomaan, että kumpikin pystyisi rakastumaan syvästi myös naiseen, mutta jostain syystä en ole itse nähnyt sellaista.
Jos panee sinne sun tänne niin kuin näyttää niin kiinnostaa.Kiinnostaako oikeasti jonkun balkaninflun panot![]()
Yks boomeri taas siinä luulee saavansa pikku Jerpan itselleenTai turhaakin turhemman podcastin pitäjän panot.
Entäs Jodel. Siellä käyttäjät on varmaan 90% alle 35 v..Menikö tunteisiin, kun itse tykkäät haukkua kaikkea ja nuoret ei? Katsopa mitä tahansa palstaa, boomerit on niitä, jotka haukkuu ja käyttäytyy asiattomasti.
Sinua kiinnosti ainakin sen verran, että kommentoit.Tai turhaakin turhemman podcastin pitäjän panot.
Ja sä oot trolli mikä trolli ja yrität saada täällä vain tappelua aikaan.
Ketä kiinnostaa mikään halpa JakovEipä unohdeta tässä tätä miestäkään, Jakovia. On sillä pokkaa poseerata ensin B:n kanssa ja sitten nuoleskella tämän tyttöystävää. En arvosta sitten yhtään.
Se nyt varmaan tiesi, mikä kuvio siinä oli.Eipä unohdeta tässä tätä miestäkään, Jakovia. On sillä pokkaa poseerata ensin B:n kanssa ja sitten nuoleskella tämän tyttöystävää. En arvosta sitten yhtään.
Se nyt varmaan tiesi, mikä kuvio siinä oli.
Kroatialainen 20-vuotias laulaja, joka on esiintynyt Dzejlan kanssa ja poseeranut B:n kanssa instasa.En oo ennen kuullutkaan mistään Jakovista. Minkämaalainen?
Vaikuttaa ennemminkin siltä että pelleilevät, Jakov naureskelee videolla sen näköisenä.Eipä unohdeta tässä tätä miestäkään, Jakovia. On sillä pokkaa poseerata ensin B:n kanssa ja sitten nuoleskella tämän tyttöystävää. En arvosta sitten yhtään.
Bojan myös esiintyi toukokuussa Jakovin kanssa kun sillä oli keikka Arena Stozicella.Kroatialainen 20-vuotias laulaja, joka on esiintynyt Dzejlan kanssa ja poseeranut B:n kanssa instasa.
No avaapa linkatut jutut, kroatialainen laulaja tämä Dz:n uusin.En oo ennen kuullutkaan mistään Jakovista. Minkämaalainen?
Kroatialainen 20-vuotias laulaja, joka on esiintynyt Dzejlan kanssa ja poseeranut B:n kanssa instasa.
Uu tsiila on melkein puuma. Ja siksikö tykkäsi Kn kroatian keikkakoosteesta kun maalla on erityistä merkitystä hälle nyt.Kroatialainen 20-vuotias laulaja, joka on esiintynyt Dzejlan kanssa ja poseeranut B:n kanssa instasa.
Tämä. Ei hän tuollaista vahingossa postaisi ja vielä liittäisi omaa biisiäänkin mukaan.Vaikuttaa ennemminkin siltä että pelleilevät, Jakov naureskelee videolla sen näköisenä.
Kiinnostaako jonkun slaavin panotTämä. Ei hän tuollaista vahingossa postaisi ja vielä liittäisi omaa biisiäänkin mukaan.
Jos katson somea niin näen lähinnä nuoria huutamassa milloin mistäkin puolestaloukkaantumisestaan tosi ilkeästi ihmisille, joiden ajatuksista eivät tiedä yhtään mitään. Vanhemmat ihmiset sen sijaan keskittyvät oman elämänsä tasaisen tylsähköön kuvaamiseen.Menikö tunteisiin, kun itse tykkäät haukkua kaikkea ja nuoret ei? Katsopa mitä tahansa palstaa, boomerit on niitä, jotka haukkuu ja käyttäytyy asiattomasti.
Mikään muu asia maailmassa ei sinua sureta yhtä paljon kuin rakkaus Jeren ja Bojanin välillä.Mua ei kyllä yhtään sureta, jos Bojan on taas sinkku. En ole missään vaiheessa uskonut tai ajatellut, että hän edes rakastaisi Dzejlaa, uskon, että hän kokee syvästi vain miehiä kohtaan. Sama Jerellä.
Se on sitten eri asia, seurusteleeko kumpikaan ikinä miehen kanssa.
Ja oon valmis uskomaan, että kumpikin pystyisi rakastumaan syvästi myös naiseen, mutta jostain syystä en ole itse nähnyt sellaista.
Missä poseeraa B:n kanssa?Eipä unohdeta tässä tätä miestäkään, Jakovia. On sillä pokkaa poseerata ensin B:n kanssa ja sitten nuoleskella tämän tyttöystävää. En arvosta sitten yhtään.