Parisuhde raastaa - mites teillä muilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ahdistaa tänään alkava kesäloma ja oma parisuhde!

Arki menee vielä jotenkin kun työt ja kaikki muu kiire vievät ajatukset muualle. Mutta tuleva loma ahdistaa jo etukäteen. Kun suhde on tässä jamassa, mistään kivasta kesäsuunnitelmasta ei oikein saada sovittua. En haluaisi istua koko kesää kotona, mutta puolisosta ei saa irti, mitä hän haluaisi tehdä. Mihinkään hän ei ainakaan tunnu sitoutuvan.

Ajatus siitä, että olisimme koko loman yhdessä kotona, tuntuu kamalalta. Mutta yhtä kamalalta kuulostaa sekin, että lähtisimme lomamatkalle huonossa ilmapiirissä. Lapset ovat vielä niin pieniä, etten halua lähteä heidän kanssaan yksin mihinkään. Lasten takia eroaminenkaan ei houkuta.

Miten te muut samankaltaisessa tilanteessa olevat olette ratkaisseet kesäloman?
 
Olethan tietoinen siitä että lapsilta ette voi pimittää huonoa suhdettanne. Lapset toimivat hyvin vaistonvaraisesti ja pystyvät aistimaan eripuran sekä sen ettei äidillä ja iskällä mene hyvin. Huonosta suhteesta kärsii koko perhe.
Keskustelkaa miehesi kanssa järjestelyistä ja kysy suoraan onko suhde finaalissa vai olisiko molemmilla halua vielä panostaa siihen. Jos todetaan, että tämä on tässä ja vain lasten takia niin ehdot ja käytännöt sen mukaan.
 
Jos mies ei halua viettää lomaansa vaimon haluamalla tavalla, on se eron paikka? :rolleyes:

Päteekö sama myös toiseen suuntaan?
Lukemisen ymmärtäminen.
Ap kertoi, että suhde on tässä jamassa eli ilmeisen huonona ja puolisosta, ilmeisesti miesoletettu, ei saa mitään irti. Mies ei osaa edes sanoa mitä ja miten lomaansa viettäisi. Ja kun kerran perheenä, vielä, menevät niin kyllä lomasuunitemista pitää kummankin osata keskustella.


Itse ottaisin lapset mukaan ja lähtisin heidän kanssa lomailemaan. Jos miehenkin mukaan ottaa niin ei se antoisalta vaikuta, kun toinen kulkee mukana riippakivenä. Pärjäät kyllä lastesi kanssa, itseasiassa paremmin kuin luuletkaan.

Reissun jälkeen sitten napaksti puheeksi parisuhteenne. Mies on saanut omaa aikansa miettiä asioitaan, kun olet ollut lomailemassa lastenne kanssa, niin sinä myös saat aika miettiä, mitä haluat. Puhutte asiat halki, koska kuten joku jo aikaisemmin sanoikin viisaasti - lapset, pienetkin, aistivat kyllä voivatko vanhempansa yhdessä hyvin. Huonossa parisuhteessa ei lasten takia olla, koska he kärsivät siitä eniten.
 
Lukemisen ymmärtäminen.
Ap kertoi, että suhde on tässä jamassa eli ilmeisen huonona ja puolisosta, ilmeisesti miesoletettu, ei saa mitään irti. Mies ei osaa edes sanoa mitä ja miten lomaansa viettäisi. Ja kun kerran perheenä, vielä, menevät niin kyllä lomasuunitemista pitää kummankin osata keskustella.


Itse ottaisin lapset mukaan ja lähtisin heidän kanssa lomailemaan. Jos miehenkin mukaan ottaa niin ei se antoisalta vaikuta, kun toinen kulkee mukana riippakivenä. Pärjäät kyllä lastesi kanssa, itseasiassa paremmin kuin luuletkaan.

Reissun jälkeen sitten napaksti puheeksi parisuhteenne. Mies on saanut omaa aikansa miettiä asioitaan, kun olet ollut lomailemassa lastenne kanssa, niin sinä myös saat aika miettiä, mitä haluat. Puhutte asiat halki, koska kuten joku jo aikaisemmin sanoikin viisaasti - lapset, pienetkin, aistivat kyllä voivatko vanhempansa yhdessä hyvin. Huonossa parisuhteessa ei lasten takia olla, koska he kärsivät siitä eniten.
Hyvä ja perusteellinen kannanotto.
Eroa on turha pitkittää. Lusikat jakoon ja elämä hymyilee.
 
Lähdet vanhemmillesi/sukulaisille lasten kanssa lomaviettoon? Tai reissuun isomman kanssa?
Monestihan tilanne on aivan eri lomalla kun molemmilla työstressi on poissa, ties vaikka yhteinen sävel vielä löytyisi?
 
Eron jälkeen alkaa yksinhuoltajan valitus elämän vaikeudesta...
Tuskinpa. Miksi sinun mielestäsi pitää olla kynsin ja hampain kiinni huonossa parisuhteessa?
Ei eroaminen mitään helppoa ensialkuun olekaan. Mutta kun huomaa joka päivä voivansa paremmin ja pärjäävänsä lapsiensa kanssa ja hekin voivat paremmin, niin mikä sen mukavampaa.
Toisinaan jopa, harvoin mutta sitä tapahtuu kyllä, lapset saavat takaisin itselleen tolkkupäisemmät vanhemmat, jolloin yhteishuoltajuus toimii. Mutta ei yksinhuoltajuus estä ketään elämästä.
 
Tuskinpa. Miksi sinun mielestäsi pitää olla kynsin ja hampain kiinni huonossa parisuhteessa?
Ei eroaminen mitään helppoa ensialkuun olekaan. Mutta kun huomaa joka päivä voivansa paremmin ja pärjäävänsä lapsiensa kanssa ja hekin voivat paremmin, niin mikä sen mukavampaa.
Toisinaan jopa, harvoin mutta sitä tapahtuu kyllä, lapset saavat takaisin itselleen tolkkupäisemmät vanhemmat, jolloin yhteishuoltajuus toimii. Mutta ei yksinhuoltajuus estä ketään elämästä.
👍😀 Olen joutunut tänä keväänä muistelemaan edesmennyttä avioliittoani.
Ero teki meille kaikille hyvää. Lapsilla on aina ollut erittäin hyvä ja lämmin suhde isäänsä.
Ero laittaa miettimään asioita.
Olen kirjoittanut elämästäni Annan palstalla. Jatkossa en aio enää kertoa elämästäni mitään. Kirjoittamisestani on tullut liikaa ikäviä lieveilmiöitä somekulttuurin rappion takia.
 
Avioero oli omalta kohdaltani sekä lapsien kannalta oikea ratkaisu. Harmittaa vain että pähkäilin asiaa aivan turhan pitkään.
Avioeron tekeminen oman pään sisällä on paljon hankalampaa kuin todellisuus sitten on. Rohkeasti eteenpäin.
 
MIksi ylipäätään menitte naimisiin jos elämä ilman miestä on parasta?
Olimme molemmat nuoria ja meillä oli hauskaa. Ahdasmielisen kasvatuksen saanut äitini alkoi puhua susiparina elämisestä.
Siihen aikaan lainsäädäntö ja asenteet olivat antiikkiset.
Nykyään vihkimisellä ei ole enää mitään käytännön merkitystä. Ihmiset muuttuvat ikääntyessä ja kasvavat erilleen. Viihdyn erinomaisesti yksineläjänä.
 
Me jouduimme menemään naimisiin että saimme opiskelija-asunnon kun yliopistokaupungissa ei ollut vapaita kohtuullisen hintaisia vuokra-asuntoja. Avoparina jonossa n 200 paikkeilla ja avioparina asunto tuli muutamassa viikossa. Tämä oli 1980 luvun alussa.
 
Me jouduimme menemään naimisiin että saimme opiskelija-asunnon kun yliopistokaupungissa ei ollut vapaita kohtuullisen hintaisia vuokra-asuntoja. Avoparina jonossa n 200 paikkeilla ja avioparina asunto tuli muutamassa viikossa. Tämä oli 1980 luvun alussa.
Karua aikaa. Jouduimme ostamaan asunnon, koska 1980-luvulla Helsingissä vuokra-asuntoja oli vaikea saada. Asuimme työsuhdeasunnossani, joka realusoitiin. Tulin vauvan kanssa laitokselta vastaremontoituun kotiin. Asuntolainan kanssa oli monta mutkaa matkassa.
 

Yhteistyössä