V
vierailija
Vieras
Eipä siihen mennyt aikaa miltei ollenkaan.Miksi sä käytit aikaa raapustaaksesi tämän sepustuksen meille?
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Eipä siihen mennyt aikaa miltei ollenkaan.Miksi sä käytit aikaa raapustaaksesi tämän sepustuksen meille?
No, jotenkin se oli kuin samalta palstalta, mutta noin 6000 sivua sitten.Eipä siihen mennyt aikaa miltei ollenkaan.
No en kai mä nyt tarkottanut että B ois esim tänne nyt tullu.. vaan ylipäätään, mahdollisimman pikaiset keikat ollut Sloveniassa ja B:hän on täällä ollut vaan keikkojensa yhteydessä sitä ekaa kertaa lukuunottamatta, ja äkkiå pois. Jännä vaa että ei mitenkään oo järjestynyt enempää aikaa brotherille. Tuskin on ollut haluakaan. Jotenkin tajuaa entistä selvemmin mikä faneja varten tehty näytös toi koko ”suhde” on
Tulivat hyvissä ajoin ennen Kultsan keikkoja kyllä Suomeen ja K:lle. Myös kesäkuussa -23 Bojan oli Suomessa neljä yötä.
Jotenkin kuva, miten ne on Joostin kanssa niin läheisiä. Tää, että tuottaja jäänyt K:n porukoiden kanssa kertois myös uudesta musiikista.Sillä on siellä niin hyviä ystäviä, maybe something more ..![]()
Joka päivähän täällä pyörii tismalleen samat jutut.No, jotenkin se oli kuin samalta palstalta, mutta noin 6000 sivua sitten.
Joo mutta tuota selitystä eii ollut kukaan jaksanut pitemmästi aukikirjoittaa aikoihin.Joka päivähän täällä pyörii tismalleen samat jutut.
Vaihtelu virkistää! Mikä olisi hyvä seuraava jankkausaihe?Joo mutta tuota selitystä eii ollut kukaan jaksanut pitemmästi aukikirjoittaa aikoihin.
Mikä viittaa siihen että olisi ollut? Enpä usko.Tätähän me emme tiedä. Kyllähän puheita on, että olisi käynyt Suomessa Jereä tapaamassa ihan yksityisesti ilman julkisuutta. En epäile lainkaan.
Eli sä vietät kaiket päiväsi täälläNo, jotenkin se oli kuin samalta palstalta, mutta noin 6000 sivua sitten.
Vaikka haiseeko pieru pahemmalta sisällä vai kesäpäivänä ulkona.Vaihtelu virkistää! Mikä olisi hyvä seuraava jankkausaihe?
Et tietenkään epäile kun on sun tossaroinnista kyse, silloin ei tarvita mitään todisteita. Pelkät huhut riittää kunhan ne vaan tukevat sun satua. Kaikkeen muuhun oot kyllä aina huutelemassa todisteita.Tätähän me emme tiedä. Kyllähän puheita on, että olisi käynyt Suomessa Jereä tapaamassa ihan yksityisesti ilman julkisuutta. En epäile lainkaan.
En vietä, mutta useimmiten keskustelua on tullut sen verran vähän päivässä, että ne lukaisee illalla läpi puolessa tunnissa (omine väliinheittovastauksineen). Eli luen kyllä lähes kaiken täältä.Eli sä vietät kaiket päiväsi täällä![]()
Arvostettava kompostijäteEn vietä, mutta useimmiten keskustelua on tullut sen verran vähän päivässä, että ne lukaisee illalla läpi puolessa tunnissa (omine väliinheittovastauksineen). Eli luen kyllä lähes kaiken täältä.
Siellä tehdään töitä eli uutta musiikkia eikä vaan pyöritä tyhjänpanttina. Koettakaa nyt edes sen verran pysyä perillä asioista.Kyllä mäkin Usassa pitempään pyörisin jos sinne saakka tulisi joskus mentyä ja rahaa ois siihen olemiseen laittaa.
Tossarimammojen haavepuheita. Ei varmasti ole käynyt.Tätähän me emme tiedä. Kyllähän puheita on, että olisi käynyt Suomessa Jereä tapaamassa ihan yksityisesti ilman julkisuutta. En epäile lainkaan.
Hyvä sinä!Ehe ehe, töräytin just pierun naapurin postiluukkuun.
Eihän tosta edes ole mitään huhuja.Et tietenkään epäile kun on sun tossaroinnista kyse, silloin ei tarvita mitään todisteita. Pelkät huhut riittää kunhan ne vaan tukevat sun satua. Kaikkeen muuhun oot kyllä aina huutelemassa todisteita.
No ei varmasti ole. Enkä ole tällaisia puheita myöskään nähnyt.Tätähän me emme tiedä. Kyllähän puheita on, että olisi käynyt Suomessa Jereä tapaamassa ihan yksityisesti ilman julkisuutta. En epäile lainkaan.
No eihän noita nyt voi ees verrata. Ja kai se nyt tyttiksensä keikoille menee kun vaan pääsee. Ja mehän ei tiedetä puoliakaan heidän tapamisistaan. Esim juuri nyt varmasti monta päivää viettäneet yhdessä, instaan siitä tietenkään mitään ei päivitetä.Onhan hän nähnyt Dz vuoden sisään paljon enemmän kuin K. Viimeksi laskettiin että hän on näkynyt noin kymmenellä Dz keikalla ja sen lisäksi noita sattumia joissa hän on ollut samassa kaupungissa kuin Dz keikka esim. Wien muutama viikko sitten eli hyvin varmasti sielläkin Dz tavannut. Päälle vielä muut ulkomaanmatkat.
Ja Balkanillakin välimatkat ovat sen verran pitkiä ja välissä Schengen-rajoja ja huonoja teitä joten koko päivä pitää varata matkustamiseen. Ei siis ole mikään syy että K on eri puolella Eurooppa. Nopeammin Ljubljanasta lentää Suomeen kuin ajaa autolla Sarajevoon.
Olen kyllä kuullut huhuja, että Mikkelissä on käynyt Markun luona.No ei varmasti ole. Enkä ole tällaisia puheita myöskään nähnyt.
Juu, mutta kekätossarin mukaan Dz on vain ystäväkollega ja K on häntä paljon läheisempi. Todellisuudessa B matkustaa jatkuvasti Dz luo ja K:ta näkee kerran tai kaksi vuodessa. Kyllä hän käyttäisi kaiken tuon Dz perässä kulkemiseen kuluvan ajan ja energian Kn luokse matkustamiseen jos tämä olisi hänelle läheisempi.No eihän noita nyt voi ees verrata. Ja kai se nyt tyttiksensä keikoille menee kun vaan pääsee. Ja mehän ei tiedetä puoliakaan heidän tapamisistaan. Esim juuri nyt varmasti monta päivää viettäneet yhdessä, instaan siitä tietenkään mitään ei päivitetä.
No ei kyllä ole minun kirjoituksia yksikään näistä, S pankin jonossa tällä hetkellä.Juu, mutta kekätossarin mukaan Dz on vain ystäväkollega ja K on häntä paljon läheisempi. Todellisuudessa B matkustaa jatkuvasti Dz luo ja K:ta näkee kerran tai kaksi vuodessa. Kyllä hän käyttäisi kaiken tuon Dz perässä kulkemiseen kuluvan ajan ja energian Kn luokse matkustamiseen jos tämä olisi hänelle läheisempi.
Niin mutta tuollaista väität täällä aina.No ei kyllä ole minun kirjoituksia yksikään näistä, S pankin jonossa tällä hetkellä.