Kahden arkipyhän poistaminen vahvistaisi julkista taloutta 800 miljoonalla eurolla vuositasolla, mut sehän ei tietenkään käy

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Laskelmat perustuvat siihen oletukseen, että bruttokansantuote vahvistuisi työpanoksen lisääntymisen seurauksena runsaat miljardi euroa."

Varmasti tooodella ahkerasti painettaisiin hommia näinä päivinä eli oletus on jo lähtökohtaisesti väärä. Tietysti vielä tässä on hallituksella aikaa tämäkin viedä läpi.
Nasima on kommenteissaan oikeassa. Menneestä maailmasta tälläinen.
 
Mihinkä duunari lomia tarvitsee? Asiat on järjestetty jo niin hienosti, ettei hänellä kuitenkaan olisi varaa tehdä mitään lomallaan. Tuollainen hyödytön oleskelu pitää saada tuottamaan työnantajalle, eihän työntekijä kanna edes yrittämisen riskiä.
Itseasiassa jokaisen työntekijän pitäisi kantaa yrittämisen riskiä esim omistamalla oman työpaikkansa osakkeita. Jos ei tule tulosta niin osakkeiden arvo laskee ja vastaavasti jos hommat toimii niin nousee.
 
Edessä on Suomen konkurssi. Perikato.
Hetki jolloin Suomi ei enää saa syömävelkaa.
Hyvinvointivaltio ajetaan alas. Jokaisesta tulee oman onnensa seppä.
Pää tuli vetävän käteen. Jokaisen pitäisikin vastata omasta elämästään. Suomessa on eletty kuin miljonäärirouvat konsanaan vaikka todellisuus on aivan muuta.
Paluu todellisuuteen "seitsemän laihaa vuotta" takaa 30-40 vuoden kuluttua parempaa tuleville sukupolville.
 

Yhteistyössä