V
vierailija
Vieras
"Suomen Akatemialta satojentuhansien eurojen rahoitus sammakoiden kannibalismin tutkimukseen
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopiston tutkimukselle, jossa tarkastellaan kannibalismin merkitystä eteläamerikkalaisille sammakoille.
STT
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopiston tutkimukselle, jossa tarkastellaan kannibalismin merkitystä eteläamerikkalaisille sammakoille. Viisivuotinen tutkimushanke sai rahoitusta lähes 440 000 euroa.
Sammakot saavat lajitovereista arvokkaita ravinteita, jotka nopeuttavat sammakon toukan kasvua ja parantavat sen asemia kilpailussa muita lajitovereita vastaan, Jyväskylän yliopisto kertoo tiedotteessa."