V
vierailija
Vieras
"Eurojäsenyydestä enemmän haittaa kuin hyötyä
Purra kertoo maamme eurojäsenyyden haittaavan talouden elpymistä.
– On ihan päivänselvää, että mikäli meillä olisi oma valuutta, joka siellä kelluisi, meidän tilanne ei olisi lähimainkaan näin huono. Meillä ei olisi aina työmarkkinat ja muut, jotka joutuisivat reagoimaan ulkoisiin shokkeihin.
Purra ei myöskään näe Suomen eurojäsenyyden hyötyjen kattavan siitä aiheutuneita haittoja, ja viittaa Ruotsin kehitykseen omassa valuutassaan.
– Jos katsotaan pidemmän aikavälin hyötyä, jota Ruotsin kansantalous on saanut kruunussa pysymisestä, eiköhän se aika selvä ole. Eikä Suomestakaan loppujen lopuksi taida enää kovin monta ekonomistia löytyä, jotka olisivat sitä mieltä, että eurojäsenyys oli ihan kliffaa, Purra jatkaa.
Hän pitää Suomen liittymistä euroon yhtenä maamme suurimmista virheistä, ja mainitsee, että päätös tehtiin aikoinaan kansan ohi, viitaten ilmeisesti siihen, että euroon liittymisestä ei järjestetty erillistä kansanäänestystä."