Lapsettomuushoidoissa olevat

[Keltainenkukka92]

Pidetään sormet ristissä että osuu hyvin siis nää viikonloput ja pyhät ovat kyllä kaikista ärsyttävintä lapsettomuushoidoissa! Kesästä puhumattakaan

Mun kaikki oireet ovat hävinneet, eilen vielä selvästi arat rinnat ja kiristävä tunne vatsan seudulla. Yksi testi odottaa, samanlainen ultraherkkä mitä tein eilen. Eli 12h pitäis sinnitellä aamupissaan, samalla en tod haluaisi testata. Jos testi haalistunut ja oireet kadonneet niin voi vain tarkoittaa yhtä asiaa. Oireettomuus ei sinänsä ahdista, esikoisesta ekat oireet rv 6+ mutta tää että häviää tässä vaiheessa ei tunnu hyvältä Syke erittäin korkealla mutta taustasyy taitaa olla tämä hermoilu. Alan ymmärtää miksi @Karhurouvanen kävi ihan sika aikaisin ultrassa Sinne 7+0 odotan ainakin mutta nyt vahva tunne ettei siinä kohtaa enää ole syytä mennä ultraan. Pahoittelut ahdistusnegailu, ärsytän jopa (varsinkin) itseäni. Mun päässä tämä on meidän ainoa mahdollisuus saada omasolulapsi

 

[Zelina]

@Keltainenkukka92 Toivotaan nyt tosissaan, ettei oireiden lievittyminen/katoaminen tarkoittaisi mitään. Ymmärrän kyllä hyvin, että asia ahdistaa. Itsekin olisin varmaan hyppimässä pitkin seiniä, vaikka eihän sitä oireista tai oireettomuudesta voi päätellä yhtään mitään. Mä kuitenkin pidän täällä sormet ristissä sen puolesta, et raskaus jatkuu ihan normaalisti, vaikka oireita ei enää olekaan!

 

[Keltainenkukka92]

Pahoittelut edellisestä, unohtakaa se. Aamun viiva vahvistunut Kotona ei ole testejä enää ja ehkä hyvä niin, nyt päätin olla PUPO (pregnant until proven otherwise) ja lopetan testaamisen tähän. Ehkä mä repäsen ja jopa soitan neuvolaan. Lahjasolukoordinaattoriin otan yhteyttä vasta kun ultrassa nähty että kaikki hyvin.

Jään tietenkin kuulolle, olette kovasti mielessä ❤

IMG-20250821-065907 hosted at ImgBB

Image IMG-20250821-065907 hosted in ImgBB

ibb.co

Ylempi 4+3, alempi 4+1

 

[tasaraha]

@Keltainenkukka92
Erinomaiselta näyttää ja hyvä päätös tämä pupo

 

[MyMa]

Pahoittelut edellisestä, unohtakaa se. Aamun viiva vahvistunut Kotona ei ole testejä enää ja ehkä hyvä niin, nyt päätin olla PUPO (pregnant until proven otherwise) ja lopetan testaamisen tähän. Ehkä mä repäsen ja jopa soitan neuvolaan. Lahjasolukoordinaattoriin otan yhteyttä vasta kun ultrassa nähty että kaikki hyvin.

Jään tietenkin kuulolle, olette kovasti mielessä

IMG-20250821-065907 hosted at ImgBB

Image IMG-20250821-065907 hosted in ImgBB

ibb.co

Ylempi 4+3, alempi 4+1

Upeat viivat Nyt vaan enjoy the ride!

 

[MyMa]

Tulinpa tänne purkamaan ajatuksiani.

Jälkivuoto näyttäisi nyt 6 päivää kkm tyhjennyksen jälkeen loppuvan (!!!!!!!), eilen tuli vielä pyyhkiessä pientä, vaaleanruskeaa "valkovuotoa", illalla ja nyt tän päivän aikana ei ole tullut enää _mitään_. Ei tarvisi edes pikkuhousunsuojaa. Samalla eilisillan ja tän päivän aikana kohdun seudun kipristely on lakannut. Mulla alkaa siis olla olo, ett kenties tää vuotelu vois olla tässä...? Olis edes joku kultareuna tässä p*skassa. No monet pitkin palstoja on kyllä kertoneet että jälkivuodossa oli taukoja ja sit taas alko, mutta saa nyt nähdä.

R-testi toki edelleen posi. Huoh kun sais nyt hcg:n nopeasti alas, että vois mennä Ovumiaan hakemaan lääkkeet uuden kierron käynnistämiseen. Se hcg:n poistuminen voi viedä tosi kauankin, joskin mulla vkoloppuna sairaalaan saapuessa (arvioni mukaan ehkä puolet raskausmateriaalista oli siinä kohtaa jo poistunut) hcg oli vain 4000, eli aika matala. Sehän puoliintuu verestä noin parin päivän välein, kyllä kiinnostaisi että mitä se on nyt.

Tällä hetkellä tunneskaala on sellainen (sorry kielenkäyttö) vittu että vituttaa ja raskaasti. Jotenkin niin kyrsii tää koko lapsettomuus ja lujaa. Mulla oli tähän kolmosen yritykseen aika rento mieli, mutta nyt on siirrytty takaisin sellaisen kiristävään ahdistukseen mitä joskus ekaa yrittäessä. Suru ei ole vyörynyt päälle, ei ole sellaista itkuparkua ja menestyksen puuskaa, enemmän siis tosiaan katkera ja vihainen olo. Nyt jälkeenpäin kun olen analysoinut tätä mennyttä alkuraskautta, niin en oikeastaan lainkaan tuntenut olevani raskaana, tai oli jotenkin niin väärä ja pessimistinen fiilis ihan koko ajan. Siinäkin, kun lääkäri kertoi että kesken meni, ei tullut mitään sellaista surun tunnetta kuin joku olisi kuollut, vaan jotenkin sellainen epäusko ja harmitus. Tosi vaikeaa selittää, mutta jotenkin en vaan päässyt siihen odottamiseen fiilikseen aidosti lainkaan, jostain syystä. Joku kuudes aisti ehkä?

Niin ja ärsytyksen jatkoksi, mun paras ystävä (hänelle olen kertonut tämän kaiken, lapsettomuuden ja keskenmenon, heillä nyt kolmas lapsi, pieni vauva) oli laittanut eilen Instagramiin kuvan itsestään vauvan kanssa ja tekstin "niin kiitollinen omasta perheestä ja että saatiin vielä tämä yksi pieni" Tämä oli siis selvästi kiitollisuuspostaus mun keskenmenoni jälkeen, mutta että voisiko nyt vielä hieroa tätä asiaa enempää mun naamaani...? Hän varmastikaan ei ajatellut mun fiilistä yhtään, vaan peilasi tähän mun menetykseen, mutta siis itse en olisi ikinä kehdannut tuollaista laittaa. Mulle tuli ihan semmonen olo että en nyt vaan kestä tommosta, ja ajattelin pitää somesta taukoa.

Ärsytys ylettyy muutenkin omiin kavereihin. Ärsyttää kun ihmiset yrittää sovittaa mua johonkin tietynlaiseen suremisen muottiin. Nyt pitäisi ilmeisesti maata kuopassa ja itkeä itseään uneen päivin öin. Mä palasin eilen töihin, oli hyvä päätös kun alkoi jo seinille tuijottelu kotona kyllästyttää. Elämä jatkuu ja kohti uutta yritystä nyt, jos vaan joskus pääsis.

Huoh, tulipa vuodatus. Huomaako että on paha mieli?

 

[pienitoiveemme]

@MyMa harmittaa tilanteesi ja kaikki mitä jouduit / joudut kokemaan ja ikävä kuulla miten ajattelematon ystäväsi oli tuon postauksen kanssa. Ehkä (toivottavasti) tosiaan ajattelemattomuutta eikä tarkoitettua piikkiä sinulle tai tilanteeseen peilaten.

Hyvä, kun tuuletat ajatuksia meille ja tänne. Voimia jaksamiseen

+Omaa napaa sen verran, että menkat alkoikin tänään vähän yllättäen jo KP 26 (ollut 29pv kiertoja viimeiset 3). Eli sunnuntaina alkaisi Letrot. Ja inssi todennäköisesti syyskuun ekalla viikolla. Hyvää on se, että aiemmin näytti että ovis saattaisi osua viikonloppuun. Nyt ehkä sittenkään ei. ps. Meillä töissä yksi raskaana oleva, joka alkaa olla sitä aika selkeästi. Kollegat kommentoivat asiaa päivittäin ja jotenkin tuntuu että hänen raskautta hierotaan naamalle 5pv viikossa. Olen huomannut, että joka kerta vähän riipaisee. Pientä katkeroitumista havaittavissa allekirjoittaneella, jotenkin haluaisi että voisi iloita muiden onnesta mutta kyllä vähän sattuu

 

[Keltainenkukka92]

@MyMa ❤❤❤ Ensinnäkin, aivan uskomaton tuo sun kaveri. Siis ihan puistattaa. Laittaisin viestiä asiasta koska tuo jää muuten häiritsemään ja pahasti ja vaikuttaa ystävyyteen.

Muuten ei ole mitään järkevää sanottavaa kun sanat ei riitä, muuta kuin että olet kovasti mielessä ❤ Tsiljoonaa virtuaalihalia ja toivotuksia että jatko sujuu "helposti ja nopeasti" nyt kun löytyi hyvä lääkitys sun limiksille ja vuoto ilmeisesti jo loppumassa päin. ❤ Ja saa vituttaa niin helkkaristi!!! Erittäin sallittu tunne.

 

[Keltainenkukka92]

@pienitoiveemme ihanaa kun odotus lyheni kolmella päivällä varsinkin kun ovis todennäköisesti osuu arkipäivää. Mulla tosiaan ollut raskaana olevia ympärilläni koko 2025 vuoden joten kaikki sympatiat koskien työkaveriasiaa!

On, "menkkajomotusta" ja ahdistusta mutta repäsin ja varasin sekä neuvolan että varhaisultran (7+1). Vähän sellainen olo että nyt pilasin jinxaamalla mutta saahan niitä sitten peruutettua... Myös äärimmäisen runsas valkovuoto aiheuttaa hikkaa kun tuntuu että nyt on pakko olla pikkarit täynnä verta. Paitsi tämä on ehkä positiivinen asia, hatarat muistikuvat edellisestä raskaudesta että silloin sama juttu.

 

[Karhurouvanen]

Tulinpa tänne purkamaan ajatuksiani.

Jälkivuoto näyttäisi nyt 6 päivää kkm tyhjennyksen jälkeen loppuvan (!!!!!!!), eilen tuli vielä pyyhkiessä pientä, vaaleanruskeaa "valkovuotoa", illalla ja nyt tän päivän aikana ei ole tullut enää _mitään_. Ei tarvisi edes pikkuhousunsuojaa. Samalla eilisillan ja tän päivän aikana kohdun seudun kipristely on lakannut. Mulla alkaa siis olla olo, ett kenties tää vuotelu vois olla tässä...? Olis edes joku kultareuna tässä p*skassa. No monet pitkin palstoja on kyllä kertoneet että jälkivuodossa oli taukoja ja sit taas alko, mutta saa nyt nähdä.

R-testi toki edelleen posi. Huoh kun sais nyt hcg:n nopeasti alas, että vois mennä Ovumiaan hakemaan lääkkeet uuden kierron käynnistämiseen. Se hcg:n poistuminen voi viedä tosi kauankin, joskin mulla vkoloppuna sairaalaan saapuessa (arvioni mukaan ehkä puolet raskausmateriaalista oli siinä kohtaa jo poistunut) hcg oli vain 4000, eli aika matala. Sehän puoliintuu verestä noin parin päivän välein, kyllä kiinnostaisi että mitä se on nyt.

Tällä hetkellä tunneskaala on sellainen (sorry kielenkäyttö) vittu että vituttaa ja raskaasti. Jotenkin niin kyrsii tää koko lapsettomuus ja lujaa. Mulla oli tähän kolmosen yritykseen aika rento mieli, mutta nyt on siirrytty takaisin sellaisen kiristävään ahdistukseen mitä joskus ekaa yrittäessä. Suru ei ole vyörynyt päälle, ei ole sellaista itkuparkua ja menestyksen puuskaa, enemmän siis tosiaan katkera ja vihainen olo. Nyt jälkeenpäin kun olen analysoinut tätä mennyttä alkuraskautta, niin en oikeastaan lainkaan tuntenut olevani raskaana, tai oli jotenkin niin väärä ja pessimistinen fiilis ihan koko ajan. Siinäkin, kun lääkäri kertoi että kesken meni, ei tullut mitään sellaista surun tunnetta kuin joku olisi kuollut, vaan jotenkin sellainen epäusko ja harmitus. Tosi vaikeaa selittää, mutta jotenkin en vaan päässyt siihen odottamiseen fiilikseen aidosti lainkaan, jostain syystä. Joku kuudes aisti ehkä?

Niin ja ärsytyksen jatkoksi, mun paras ystävä (hänelle olen kertonut tämän kaiken, lapsettomuuden ja keskenmenon, heillä nyt kolmas lapsi, pieni vauva) oli laittanut eilen Instagramiin kuvan itsestään vauvan kanssa ja tekstin "niin kiitollinen omasta perheestä ja että saatiin vielä tämä yksi pieni" Tämä oli siis selvästi kiitollisuuspostaus mun keskenmenoni jälkeen, mutta että voisiko nyt vielä hieroa tätä asiaa enempää mun naamaani...? Hän varmastikaan ei ajatellut mun fiilistä yhtään, vaan peilasi tähän mun menetykseen, mutta siis itse en olisi ikinä kehdannut tuollaista laittaa. Mulle tuli ihan semmonen olo että en nyt vaan kestä tommosta, ja ajattelin pitää somesta taukoa.

Ärsytys ylettyy muutenkin omiin kavereihin. Ärsyttää kun ihmiset yrittää sovittaa mua johonkin tietynlaiseen suremisen muottiin. Nyt pitäisi ilmeisesti maata kuopassa ja itkeä itseään uneen päivin öin. Mä palasin eilen töihin, oli hyvä päätös kun alkoi jo seinille tuijottelu kotona kyllästyttää. Elämä jatkuu ja kohti uutta yritystä nyt, jos vaan joskus pääsis.

Huoh, tulipa vuodatus. Huomaako että on paha mieli?

Niin samoja fiiliksiä itellä. Niin moni asia mutta nyt ei kerkee kaikkee kirjoittaa, mutta siis toikin että ”oli tähän kolmoseen aika rento mieli”, siis Niinpä niin, niin oli mullakin, olin ihan aatellu vielä että näistä lahjasoluilla saisin korjaavan kokemuksen tähän lapsettomuustraumaani Mähän jopa ajattelin että etten nyt vaan lähde hoitoihin jo turhan aikaisin että ”jos nappaisi ekalla” niin vauva syntyisi kun nuorempi lapsi olisi vasta 2 v 3 kk. Jep jep. Kaikkee tollasta.

Mut siis joo. Kaverit. Kun mä olin saanu tän nyt keskenmenon niin kolmen viikon päästä sen km-vuodon alusta tää mun äitikaveri joka just sai vauvan (jonka kanssa alunperin oltiin suht samaan tahtiin raskaana sen mun tuulimunan kanssa), pyysi mua kummiksi!!!! Siis joo, ihan sympaattista ja blaa blaa mutta siis erityisesti se tapa että kysyy vaan tosta vaan viestillä että ”Heii, tulisitko pikku-Taunon kummiksisydänsydän”!!! Siis minulta, jolla viimeiset kymmenen vuotta mennyt lapsettomuustouhuissa lapsenteossa, jolla kaikki rahat menny hoitoihin, joka viime vuoden juossu hoidoissa ja kaikki menny perseelleen, joka just saanu keskenmenon niin hän, hedelmällisyyskuningatar (tulee raskaaksi aina melkein kertalaakista ja on siis mooonta lasta), pyytää minua kummiksi antamatta oikeen mitään reilua mahdollisuutta kieltäytyä. Siis joo, kieltäytyähän nyt aina voi mutta siis että miten ei tuu mieleen sanoa että ”Olisi ihanaa jos tulisit kummiksi mutta sano vaan reilusti jos tuntuu vaikealta ja et halua, huomioonottaen oma tilanteesi”, siis jotain tollaista. Olin siis juuri tovi sitten pahoitellut hänelle että en oo pitänyt yhteyttä että on tuntunut vaikealta nähdä vauvoja jne jne.

Paskaa. No mut sellasta se on tää ”lapsettomuus”.

Mutta siis mullakin vuoto näyttää mahdollisesti loppuneen ja olen kyllä erittäin onnellinen jos tästä nyt selviäisin näin helpolla”, siis että luonnollisesti olisi poistunut ja vuotoa tää 4,5 viikkoa. Kahdet kuukautiset pitäisi tulla ennen kuin voi uutta siirtoa tehdä, sano Viron lääkäri. Mulla toiveita että olis nyt aika lailla ovis ja menkat tulis noin 12 päivän päästä ja sitten mulla olis alkukierto kun 10.9. on Virossa aika niin sitten niiden seuraavien menkkojen jälkeen vois olla siirtokierto - melkein meinaa jo innostua

 

[Karhurouvanen]

@MyMa ❤❤❤ Ensinnäkin, aivan uskomaton tuo sun kaveri. Siis ihan puistattaa. Laittaisin viestiä asiasta koska tuo jää muuten häiritsemään ja pahasti ja vaikuttaa ystävyyteen.

Muuten ei ole mitään järkevää sanottavaa kun sanat ei riitä, muuta kuin että olet kovasti mielessä ❤ Tsiljoonaa virtuaalihalia ja toivotuksia että jatko sujuu "helposti ja nopeasti" nyt kun löytyi hyvä lääkitys sun limiksille ja vuoto ilmeisesti jo loppumassa päin. ❤ Ja saa vituttaa niin helkkaristi!!! Erittäin sallittu tunne.

@pienitoiveemme ihanaa kun odotus lyheni kolmella päivällä varsinkin kun ovis todennäköisesti osuu arkipäivää. Mulla tosiaan ollut raskaana olevia ympärilläni koko 2025 vuoden joten kaikki sympatiat koskien työkaveriasiaa!

On, "menkkajomotusta" ja ahdistusta mutta repäsin ja varasin sekä neuvolan että varhaisultran (7+1). Vähän sellainen olo että nyt pilasin jinxaamalla mutta saahan niitä sitten peruutettua... Myös äärimmäisen runsas valkovuoto aiheuttaa hikkaa kun tuntuu että nyt on pakko olla pikkarit täynnä verta. Paitsi tämä on ehkä positiivinen asia, hatarat muistikuvat edellisestä raskaudesta että silloin sama juttu.

Kyllähän tuollainen valkovuoto on tosi hyvä merkki että hyvin menee Ihan hyvä aika varmasti tuo 7+1 ultralle, siihen asti nyt kestää kitkutellen ja siitä ei sitten kuitenkaan ole kovin pitkä aika kun jos kotidopplerilla haluaa ääniä kuunnella tai sitten nt-ultrakin jo tulee Mä käyn siis aina tosi aikaisin ekassa ultrassa kohdunulkoisen riskin takia kun mulla on siis (ainakin) kaksi kohdunulkoista raskautta ollut ja toinen munanjohdin poistettu ja alkionsiirtokin lisää ku-riskiä, niin ku-raskaudet alkaa jo siinä 6+ viikoilla repeilemään niin siksi haluan käydä aina jo 5+ viikolla kun sijainti ja ruskuaispussi jo kuitenkin silloin näkyvät ja sitten käyn uudestaan siinä 7-8 viikoilla missä sitten sykkeen pitäisi näkyä

Tämä oli siis nyt tosiaan Felicitaksella tämä maanantainen käynti ja hänen mielipiteet mutta hoidothan on tosiaan sitten siellä Virossa missä Viron lääkärillä on se oma Klexane-ajatuksensa.

Tuli kyllä hyvä mieli vähän kun tää mun the Onnenlääkäri lopussa sanoi että ”mä kyllä luulen että sä tuut tästä seuraavasta raskaaksi” - toivon niin että on oikeessa!!!

Tsemppiä sulle, onhan nuo hitaasti kuuluvia päiviä ja rautahermoja vaaditaan mutta toisaalta ennen kuin huomaatkaan ootkin yhtäkkiä siellä varhaisultrassa katsomassa sykettä

 

[Keltainenkukka92]

Tää kummiasia on varmaan just sellainen mitä joku joka ei ole kokenut lapsettomuutta voi ajatella että on kiva juttu mutta aaaaghhh siinä taas näkyy että tätä ei voi ymmärtää ilman kokemusta. Mitä vastasit? Mielestäni voi ihan hyvin kieltäytyä!

Ja ihanaa että the onnenlääkäri sanoi noin ja fiilis parempi - voisiko siis olla että pääset siirtoon jo lokakuussa?

Meillä oli muuten mieleen jäävä tilanne tänään. Otin puheeksi pojan kanssa että uusi serkku on kälyn masussa ja pian syntyy ja serkulle tulee pikkuveli. Poika totesi heti että hän haluaa myös pikkuveljen. Voin vain kuvitella miltä tuo kommentti olisi tuntunut pari viikkoa sitten, ihan varmasti olisi tullut itku. Käytiin sitten myös läpi että hän on ollut mun vatsassa ja katsottiin kuvia.

 

[Karhurouvanen]

Tää kummiasia on varmaan just sellainen mitä joku joka ei ole kokenut lapsettomuutta voi ajatella että on kiva juttu mutta aaaaghhh siinä taas näkyy että tätä ei voi ymmärtää ilman kokemusta. Mitä vastasit? Mielestäni voi ihan hyvin kieltäytyä!

Ja ihanaa että the onnenlääkäri sanoi noin ja fiilis parempi - voisiko siis olla että pääset siirtoon jo lokakuussa?

Meillä oli muuten mieleen jäävä tilanne tänään. Otin puheeksi pojan kanssa että uusi serkku on kälyn masussa ja pian syntyy ja serkulle tulee pikkuveli. Poika totesi heti että hän haluaa myös pikkuveljen. Voin vain kuvitella miltä tuo kommentti olisi tuntunut pari viikkoa sitten, ihan varmasti olisi tullut itku. Käytiin sitten myös läpi että hän on ollut mun vatsassa ja katsottiin kuvia.

Oi noi on kyllä niin ihania aikoja, siis tuo kaikki esikoiseen ja masussa olevaan vauvaan liittyvä ja kaikki ylipäätään raskauteen liittyvä

Joo ei siis kyllä toki ryhdyn kummiksi, ehkäpä ihan mielellänikin (ryhtyisin erittäin mielelläni jos ei olisi just nyt tää km meneillään), mutta pointti oli se että kysytään tolleen vaan ihan muina naisina ilman että osoitetaan mitään hienotunteisuutta toisen juuri tapahtunutta erittäin toivotun raskauden keskenmenoa kohtaan Siis ymmärrän sinänsä että hän saattoi jopa ajatella että asia voisi minua ilahduttaa näinä vaikeina aikoina ”kun niin lapsista pidän ja vauvaa toivon” mutta se ettei ole mitään hienotunteisuutta ja toisen huomioimista mukana kysyessä niin en ymmärrä

No mutta toivon että tämä kummivauva toisi mulle hedelmällisyyttä!!! Ostin jo ”uudelle vauvalle” (siis omalleni) ihanan vaatteenkin ja leikkimaton (esikoisenkin leikkimatto on kyllä säästettynä myös), jospa nyt nämä vahvat merkit saisivat haikaran suuntaamaan tännekin päin! Täytyy varmaan pistää vielä joku ”vauva tilauksessa” -lippu tuohon pihalle

 

[Karhurouvanen]

Ja toivoisin niin että pääsisin siirtoon jo lonakuussa, lokakuun alkupuolella, mutta se on taas niin sattumaa luonnonkierron kanssa ettei ovis osu väärälle päivälle

 

[sara3]

Pakko itsekin tulla tänne avautumaan, kun on alkanut tällä viikolla taas epämääräinen ahdistava olo vaivata. Mulla puskee nyt samaan aikaan päälle sen vuosi sitten tapahtuneen keskenmenon käsittelemätön suru/pettymys/viha/mikälie ja tämän vuoden turhautumisten aalto samaan aikaan päälle.

Eilen otin vikat letrot ja huomaan, että minua jännittää tosi paljon mihin kohtaan ovulaatio osuu. Ensi viikon torstaille (kp13) on varattu ultraus ja jos silloin kaikki olisi kunnossa, pistäisin silloin Ovitrellen ja perjantaina tehtäisiin viimein vuoden toinen inssi. Edellisestä siis kulunut se 8kk. Usko inssiin ei ole vaan korkealla, koska kun on koko vuoden saanut toivoa ja pettyä oman kiertoni suhteen, en osaa tulkita kehoani yhtään enkä myöskään luottaa onnistumiseen. Enkä siis edes puhu raskauden alkamisesta, vaan siihen inseminaatioon pääsemisestä. Aina on ollut jotain ja voin lyödä vetoa, että ovulaatio tulee ensi viikon viikonloppuna, jolloin taas se menee ohi. Ajattelin, että olen jo turta pettymyksiin tämän asian suhteen, mutta tosiaan huomaan että joka päivä mielessä on huoli siitä, meneekö tämäkin kierto ohi.

Tunnen olevani niin yksin näiden tunteiden kanssa. Vain muutama läheiseni tietää, että yritämme vielä ja en ole heille kyennyt vaan avaamaan enää tilannettani. Olen jossain oudossa jumitilassa. Nyt alkaa puskea pintaan vihaa siitä, miksi se vuosi sitten keskenmennyt raskauteni meni niin kuin meni ja miksi joudun vieläkin kahlaamaan tässä paskasuossa, jossa pettymys tuntuu olevan ainut tunne.

Onneksi muu elämä antaa myös ilon aiheita, mutta nyt kun mahdollisuus inseminaatioon lähenee, alkaa myös pelko ja pessimistinen ajattelu sen suhteen. Siis sen, että sinne edes onnistuisi pääsemään. On tosi inhottavaa, että vartalon pitää toimia toimistoaikoina ja vaan arkisin, muuten missaa kaiken kuukaudella.


Pahoitteluni kun vaan puran nyt omaa oloani. Luin edelliset viestit ja moni kokemanne asia tuntui liiankin tutulta itsellenikin. Tuo @MyMa kaverin julkaisu ei ollut kyllä hienotunteinen, tajuan siitä aiheutuneet ajatukset. Itsekin olisin kokenut juuri siten, että asiaa oikein hierotaan naamaani. Itse olen sen verran tyhmän ylpeähkö, että minua pännii olla kaveripiirin säälittävä. Siihen asemaan olen ikävä kyllä joutunut aina kun olen avannut suutani kokemuksistani. Inhoan sitä roolia, mutta eipä sille mitään voi. Viime vuonna keskenmenon myötä jouduin siihen rooliin taas ja siksi hiljenin kaveripiirissäni tästä teemasta. Ja jos tulisin jotenkin raskaaksi ja se vielä pysyisi yllä, en haluaisi kertoa asiasta kellekään.

Phuuhhh.. Vaatii kyllä todella paljon ihmisiltä olla hoidoissa, joissa suuri osa uutisista/kuukausista sisältää pettymyksiä. Sitten kun yrittää keskustella asiasta jonkun kanssa, saa helposti kommentin "ole kärsivällinen". Silloin ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Eihän tässä muuta voi oikein olla. Mielen päälle kyllä tämä lopulta käy. Olen itse ajatellut, että kunhan saamme tämän kolmannen lapsen yrittämisen finaaliin (elävä lapsi tai sitten luovuttaminen asian suhteen), maksan itselleni jonkun pienen "terapiasarjan" lapsettomuushoitoihin/-ajatuksiin perehtyneeltä psykologilta.
Onko joku teistä käynyt sellaisella jossain vaiheessa ja oletteko kokeneet siitä hyötyä? Ja tiedättekö missä hintaluokissa tuollaiset yksityiset terapiat on?

Minulle tekisi varmasti hyvää jo nyt mennä juttelemaan, mutta koska rahaa palaa jo ultriin, lääkkeisiin (ja toivottavasti myös inseminaatioon), niin ajattelin raaskia ostaa itselleni terapiaa vasta kun tämä on tullut jollain tavalla päätökseen. Viime syksynä kävin työterveyden psykologilla, koska työni on aika vaativaa ja esim. väkivallan uhka minua kohtaan on olemassa. Minulle kuitenkin tehtiin hoitajan taholta selväksi, että työterveyspsykologi keskittyy nimenomaan työasioihin. Kuukausi aiemmin saamani keskenmeno (tai sen pitkittyminen) eivät työhöni kuulunut, joten niitä ei käsiteltäisi. Lopulta en sitten mennyt enää uudestaan sinne. Tuntui turhalta puhua vain työni kuormittavuudesta, koska kyllä ainakin omaan jaksamiseeni liittyy moni muukin asia.

 

[pienitoiveemme]

Blaah. Tämä on ollut jotenkin henkisesti raskas päivä. Aamusta asti huono fiilis ja paha olla näiden lapsettomuusajatuksien kanssa. Keräsin itseni illaksi kasaan ja ajattelin, että noh ihanaa kun ystävällä on tänään juhlat ja saan ainakin siellä jotain muuta ajateltavaa. Noh, hän sitten siellä heti illan alussa kertoikin, että odottavat vauvaa, käsittääkseni aika lyhyen yrittämisen jälkeen. Enpä siis saanutkaan muuta ajateltavaa.

On kyllä super pessimistinen olo seuraavaan inssiin (nro 3.) Jotenkin turhauttaa niin paljon. Noh, huomenna alan näissä tunnelmissa popsia letroja. 🫩 Toivottavasti oviksen lähettyessä jostain ihmeestä saa napattua palan toiveikkuuttakin

 

[sara3]

Tämä juuri @Keltainenkukka92 ! Miehen roolihan ei tässä hoitomuodossa muutu mitenkään joten miksi se olisi niin iso asia jotenkin hän ajattelee että "mietitään sitten kun on ajankohtaista". Koen, että olen tätä polkua kulkenut jo pitkän matkan, ensin ei tahtonut löytyä puolisoa jonka kanssa suhde olisi edennyt näin pitkälle, nyt ollaan oltu jo neljä vuotta yhdessä, josta kohta 2v vauvan yrittämistä. Kyllä hän varmasti haluaa jatkaa, ehkä koko asia ei vaan tunnu niin konkreettiselta kun käy tyyliin max kerran kuussa viemässä näytteen klinikalle. Mutta silti välillä tuntuu liikaa, että tämä on vain "mun projekti"

Yh, ja onpa tylsä nuo vatsaoireet, onneksi helpoittaneet

On pakko kertoa oma kokemukseni miehen suhtautumisesta lapsettomuushoitoihin, sillä itsekin olen kokenut tuota samaa tunnetta siitä, että tämä on mun projekti. Itse olen selvittänyt asioita, aloittanut ties mitä lisäravinteita ja varaillut aikoja. Mies sitten on enemmänkin vaan tehnyt, mitä itse olen hänelle ohjeistanut. Siitä sitten helposti on aiheutunut se tunne, että asia ei olisi hänelle niin tärkeä.

Kun toisen lapsen yrittämistä oli kestänyt taas reilusti yli vuoden, ahdistus asiasta kasvoi (taas) kasvamistaan. Muistan kun yhtenä päivänä olin unohtanut tunnekortit laukkuuni. Niissä siis oli esitetty perustunteita ja hyödynnän niitä välillä töissä.
Otin ne esille ja ajattelin, että voisimme miehen kanssa jutella, mitä eri tunteita hoidoissa olo ja vaikeus raskautua meille kummallekin tuo.

Omalle puolelleni asettelin varmaan 9 korttia, joissa oli mm. suru, viha, pelko pettymys, häpeä, hämmennys, kateus yms. Kaikki omat tunteeni olivat tuollaisia "vaikeita tunteita".

Kun oli mieheni vuoro valita omat korttinsa, jotka kuvaisivat hänen tunteitaan tilanteestamme, valitsi hän vain yhden(!). Se oli myötätunto.

Tilanne oli niin tragikoominen, että piti ottaa ihan valokuva todisteeksi. Minun yhdeksän korttia ja vieressä yksi kortti. Mies aidosti tunsi siinä vaiheessa vain myötätuntoa minua kohtaan, koska itse koin niin paljon negatiivisia tunteita.

Tuona päivänä minulle valkeni ihan kunnolla se, että mieheni ja minä olimme eri vaiheissa ajatusprosessiemme kanssa. Minä olin jo pessimistinen ja pelkoa täynnä (plus tiesin jo vaikka mitä teemasta), mies ei ollut vielä ehtinyt edes pelätä mitään. Hän aidosti koki ja uskoi, että kyllä vielä onnistutaan, tehdään vaan mitä lääkärit neuvovat.

Oli samalla turhauttavaa ja samalla myös siunaus, että oltiin noin eri vaiheissa. Jos mieheni olisi jakanut kaikki tunteeni, olisimme olleet varmasti tosi ahdistunut parivaljakko.

Meidän tilanteemme ei tietysti ole yleistettävissä muihin ja miehiä on erilaisia, mutta itselleni tuo päivä avasi niin paljon silmiä siitä, miksi koin olevani asian kanssa yksin. Mutta samalla siis se myös helpotti, kun tajusin että me vaan emme jakaneet samoja tunteita. Mieheni on (onneksi) kaikissa asioissa optimistisempi kuin minä.

 

[sara3]

Blaah. Tämä on ollut jotenkin henkisesti raskas päivä. Aamusta asti huono fiilis ja paha olla näiden lapsettomuusajatuksien kanssa. Keräsin itseni illaksi kasaan ja ajattelin, että noh ihanaa kun ystävällä on tänään juhlat ja saan ainakin siellä jotain muuta ajateltavaa. Noh, hän sitten siellä heti illan alussa kertoikin, että odottavat vauvaa, käsittääkseni aika lyhyen yrittämisen jälkeen. Enpä siis saanutkaan muuta ajateltavaa.

On kyllä super pessimistinen olo seuraavaan inssiin (nro 3.) Jotenkin turhauttaa niin paljon. Noh, huomenna alan näissä tunnelmissa popsia letroja. 🫩 Toivottavasti oviksen lähettyessä jostain ihmeestä saa napattua palan toiveikkuuttakin

Uugh, mikä päivä. Toivottavasti letrojen popsiminen ja ovulaation lähestyminen helpottavat tunteita. Tuo juhlatilanne on varmasti ollut tosi ankea. Vaikka samalla tietysti on iloinen muiden onnistumisista, niin ainakin itselläni ne on tuntuneet samalla tosi vaikeilta. Tuntuu kun peili ilmestyisi oman naaman eteen ja kysymys "mikä minussa on vikana kun ei onnistu?!" on lähtenyt silloin laukkaamaan. Siitä on vaikea saada enää juhlafiilistä nousemaan.

 

[Keltainenkukka92]

Onpa täällä nyt monella letrot-inssit-ovulaationajankohdan jännitystä. Näistä hoidoista ei ole kokemusta kun hypättiin suoraan IVF-maailmaan joten en voi sanoa muuta kuin että toivon sydämeni pohjasta että kaikki aikataulut yms osuu ns nappiin!

"Vaikka samalla tietysti on iloinen muiden onnistumisista, niin ainakin itselläni ne on tuntuneet samalla tosi vaikeilta."
Mä voin ihan suoraan sanoa että viimeisen puolen vuoden aikana en todellakaan ollut iloinen muiden onnistumisesta, en tippaakaan. Tuntui vain niin hemmetin pahalta. Poislukien he jotka mun kierossa mielessä "ansaitsivat" sen eli esim. vuosia lapsettomuudesta kärsineen ystävän toinen ylläriluomulapsi, työkaveri joka menetti vauvansa rv 23 ja nyt kesällä sai rainbowvauvan, tämän ryhmän plussat. Eli minunkin juhlafiilis olisi todella mennyt @pienitoiveemme tilanteessa!

@sara3lla ivan mahtavia pohdintoja ja ihana mies sulla joka lähti tuohon tunnekorttiasiaan! Mun mies olisi varmaan sanonut että hän on aviomieheni, ei asiakas. Toivottavasti löytyy pieni toiveen kipinä ja draivi. Toisaalta ei tärppi ole siitä kiinni kuinka toiveikas on.

 

[pienitoiveemme]

Tämä juuri. Tämä juhliva ystävä ei todella tiedä meidän tilanteesta ja niin kaiken lisäksi myös hän on mun työkaveri. Jotenkin ahdistaa työpaikka tällä hetkellä kun kokoaika on joku raskaana, paitsi minä. Harmistuin myös toisen ystävän kommenteista joka kai yritti lohduttaa sanoin "kokoaika joku on raskaana, sitä pitää vaan sietää ja yrittää pysyä toiveikkaana". Aika paljon tässä on sietämistä ollut 🫩

Ihanat nuo @sara3 tunnekortit, hyvä idea monenmoisia tunteita tässä on tullut kyllä käytyä läpi.

 

[Zelina]

Varmasti miehet eivät ihan samalla tavalla ole paniikissa ja paskat housussa hoitojen onnistumisesta, mitä me naiset. Tieto lisää tuskaa ja tässä se myös nähdään. Munkin mies on ollut ihanan naiivi, hänen aloitteesta siis hoitoihin lähdettiin, mutta ei hänellä ollut käryä yhtään siitä, millainen matka on luvassa. Mutta kiitollinen pitää olla siitä, että häntä kiinnostaa tämä matka, koska aloite tuli myös hänen puoleltaan, kun raskautta ei ollut yli vuoteen kuulunut. Rohkea mies, vaikkakin edelleen vähän pihalla kaikesta. Vikaa siis löytyi pääasiassa miehestä ja hän otti sen kyllä hyvin vastaan. Tuumasi vaan, että tätä osasi kyllä odottaa, kun mitään ei kuulunut ja onneksi on hoidot. Toki nyt sitten jännitetään, että saadaanko edes hoidoista apua, mutta haluan pysyä positiivisena. Hoitojen avulla miehen puolen ongelma on hoidettu, mutta sitten jännitetään, että miten mun kroppa hoitaa loput alkion siirtojen jälkeen ja ovatko alkiot edes mistään kotoisin. Niitä ei siis testata, kun julkisella ollaan. Onneksi kaikki munasolun sisältäneet follit sentään hedelmöittyivät, haluan pitää sitä edes hyvänä asiana kaiken jännittämisen lomassa.

 

[näännä]

Tsemppiä letroiluihin, ymmärtämättömän lähipiirin kanssa painiville sekä kaikkiin muihinkin tilanteisiin kaikille!
Palasin reissusta ja edelleen se ivf on hirveän kaukana. Reissu oli kyllä ihana ja olishan se tuonut aika paljon lisävaivaa jos olisi pitänyt jotain stimulaatiolääkkeitä piikitellä siellä. Microgynon vaikuttaa ennaltaehkäisevän mulla migreeniä kuten kaikki muutkin erilaiset estrogeenit joita olen tässä matkan varrella kokeillut, mikä on tietenkin reissatessa kiva. Mutta joo pitää nyt edelleen yrittää vaan keskittyä mahdollisimman paljon muihin asioihin kuin päivien laskemiseen siihen seuraavaan ivf-suunnittelukäyntiin. Ihanaa jos pääsee tässä omaa h-hetkeä ootellessa kuitenkin jo piinailemaan osan teistä tuloksia! Toivotaan onnekkaasti osuvia oviksia!

 

[Keltainenkukka92]

Mä lasken jatkuvasti päiviä, vähän pipipäistä mutta toisaalta tuo lohtua, aika oikeasti menee eteenpäin. Oliko sulla @näännä jo sovittu se suunnittelukäynti tai aavistus milloin IVF nyt vihdoin alkaa?

T. Varhaisultraan 16 päivää (tarkemmin 380 tuntia )

 

[näännä]

Mä lasken jatkuvasti päiviä, vähän pipipäistä mutta toisaalta tuo lohtua, aika oikeasti menee eteenpäin. Oliko sulla @näännä jo sovittu se suunnittelukäynti tai aavistus milloin IVF nyt vihdoin alkaa?

T. Varhaisultraan 16 päivää (tarkemmin 380 tuntia )

Joo mäkin kyllä siis oikeasti lasken päiviä, en voi sille mitään. Suunnittelukäynti on ma 15.9. aamulla mutta k.o. päivän iltapäivällä suuntaan vielä sille mun jälkimmäiselle syksyn työreissulle. Lääkärin ajatus on että stimulaatio voidaan aloittaa milloin vaan sen reissun jälkeen. Mun ajatus on että aloitetaan se asap mutta tietysti jos lääkärillä olisi joku valistunut veikkaus stimulaation arvioidusta kestosta niin voisi yrittää tähdätä punktiota maanantaille tai tiistaille, jotka olisi töiden puolesta helpommin järjestettävissä. Mahdollisesti kp1 kannataisi näin ollen tähdätä johonkin ti 23. tai ke 24.9?
Tsemppiä @Keltainenkukka92 sinnekin päivien laskemiseen!

 

[MyMa]

@Karhurouvanen (ja muutkin kaveriasiaa kommentoineet), uhh tuo kummiksi pyytäminen tuolla tavalla ihan varmasti laittoi karvat pystyyn. Ja siis jotenkin, noi "muut" ei vaan tajua, ei kertakaikkiaan. Tää lapsettomuus on niin herkkä ja katkeruutta, epätoivoa ja epäreiluutta herättävä aihe, että hedelmälliset ihmiset ei mitenkään pysty ymmärtämään miten joku pienikin sana voi satuttaa tai tuntua pahalta. Ja useinhan ne on sellaisia hyvää tarkoittavia kommentteja (en edes aloita näistä "ku vaan rentoutuu niin sit onnistaa" ), joilla on tarkoitus tsempata tai osoittaa myötätuntoa, mutta aika usein menee ohi maalin. Ja lisäksi siinä joutuu aina pitämään sellaisen esitelmän kun vaikka selittää mitä kaikkea alkionsiirtoon valmistautumiseen liittyy. Sekin tuntuu raskaalta toimia tietotoimistona samalla kun kaipaisi vaan sitä myötätuntoa.

@pienitoiveemme toi oli siis sorry jopa vähän surkuhupaisa tuo sun piristyksen hakeminen kaverin juhlista. No mitäpä muuta sitä lapsettomalle kuin lyödään lyötyä vauvauutisilla niin perus. Kun sais joskus vaan "olla". Tsemppiä alakuloon, siltä on kyllä vaikea välttyä. Koska sulla siis noin olisi inssi tulossa? Kyllä me muut silti pidetään isovarpaatkin pystyssä että kolmas kerta toden sanoisi ♥ ja on tosi raskasta jos töissäkään ei pääse niitä mahoja pakoon. Sehän on just niin että niitä alkaa sit tulla joka nurkan takaa, kun ajatukset on siihen raskauden yrittämiseen kääntyneet.

@sara3 siis ihan älyttömän hyvä tarina noista sun ja miehen tunnekorttijutuista. Tää oikeasti kuvaa montaa parisuhdetta todella hyvin. (Ei kaikilla toki ) oman mieheni kanssa ihan sama juttu. Mä en ainakaan jaksa enää edes kauheesti selittää mitä on meneillään kovin yksityiskohtaisesti, kun sit vie ainakin omalle miehelle nää kaikki kierron vaiheet, mitä mikäkin lääke tekee, mistä nyt riippuu ja roikkuu tämä ja tuo asia, on vaan niin outoja. Ja sitten kun ne tuntemukset, sekä henkiset että fyysiset, kantaa kuitenkin synnyttävä osapuoli. Mietin nyt vaikka itsellä tunteet oman kehon huonommuudesta ja nyt pettämisestä keskenmenon aikana, lääkkeiden käyttämisen ja muistamisen vaiva, sivuvaikutukset esim.mahavaivat estrogeenista, tietysti niillä käynneillä ravaaminen ja jatkuva jalkojen levittely, sit kuumeinen olojen kuulostelu siirron tms. jälkeen, taas käytetään viikkotolkulla lääkkeitä, kroppa ei tunnu yhtään omalta kun turvottaa jne. Lista jatkuu loputtomiin. Ja miehelle se homma supistuu siihen että tuliko kaksi viivaa tikkuun vai ei, vähän kärjistäen.

@Zelina sun miehellä kuulostaa olevan tosi hyvä asenne montako alkiota teillä olikaan jemmassa?

@näännä toi microgynon olikin ihan uusi tuttavuus. Onko se tabletti ja kuinka usein sitä otat? Mä oon huomannut saman, että migreeni pysyy mulla pois kun on estrogeenilisä käytössä. Mulla normi elämässä oli siis aina pillerien (yhdistelmäpillerit, joita ei edes saisi käyttää kun on aurallinen migreeni ) taukoviikolla migreeni. Se liittyi siihen estrogeenitason romahtamiseen. Kyllähän se naiselle hyvää tekee, että on sitä sukupuolihormonia elimistössä riittävä määrä.

Omanapa vielä, että raskaustesti oli eilen negatiivinen viikko keskenmenon jälkeen, ei voi valittaa. Ja vuoto tosiaan loppui sekin, 6 pvä kkm jälkeen. Sain jo Ovumiasta perjantaina ohjeet, eli huomenna KP1 ja estradot laastari käyttöön. Sillä "ylläpidetään" estrogeenitasoa ja estetään se limiksen ohentuminen, joka oli viimeksi ongelmana. Sit välissä ultra, proveralla tehdään vuoto, ja sit JOS ymmärsin oikein niin ehkä jo tästä päivästä laskien toiseen kiertoon voisi tehdä siirron soitan vielä ens viikolla ja varmistan. Eli siis lokakuussa tsäänssi päästä siirtoon!! Eiks joo @Karhurouvanen että nyt käsi kädessä täältä keskenmenoista noustaan ja liitytään siihen plussatsunamiin joka meille palstalaisille on laihan kesän jälkeen tulossa?!

Tsemppiä kaikille! Ihanaa kun meillä on toisemme täällä ♥