V
V
vierailija
Vieras
Mun mielestä siellä oli ihan alussa keskustelua just siitä, mitä siellä voi ja saa kirjoitella, ja toivottiin samantyylistä juttua kuin palstoilla aikoinaan, ja myös minificcejä. Jossain vaiheessa myös äänestettiin, että halutaanko erillinen kanava ficeille, mutta suurin osa vastanneista halusi pitää ne muun keskustelun joukossa.
Mä oon ainakin itse harmissani ja pettynyt, ettei ficcejä ole siellä juurikaan ollut ja uskoisin, että moni muukin toivoo niitä. Ne muutamat joita oli alussa sai ainakin paljon tykkäyksiä.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Jereä kieltämättä vähän jännittää. Keskiviikkona tultiin Amsterdamiin Jessen kanssa, ja tänään on edessä show. Tuttuja tyyppejä noin periaatteessa, mutta eihän hän ole näiden kanssa ollut juurikaan tekemisissä. Alessandran tapaamista Jere toki odottaa, mutta nämä kaikki muut. Ei mitään väliä, kuka tulee halaamaan ja miksi.
Ei kiinnosta. Kun täällä ei ole hänelle tärkeintä viisumuistoa, ei täällä ole ketään.
Jesse näkee Jeren apeuden. Ainahan se näkee. On pyörinyt porukoissa niin pitkään, että tietää pikkusormen asennosta, koska Jerellä on herne menossa nenään tai jotain muuta häikkää. Nyt on, ja Jesse voisi olla jopa huolissaan, kyse on kuitenkin tärkeästä keikasta jo ihan ensi vuoden Euroopan kiertueen kannaltakin.
Jesse kuitenkin tietää jotain, mitä Jere ei tiedä. On hänelläkin Bojanin puhelinnumero, ja osaa hänkin lähetellä viestejä. Joskaan ei todellakaan sellaisia kuin Jere. Jesse ei ikinä haluaisi nähdä Jeren viestejä, sitä ällöttävää lässytystä, mitä ne harjoittavat kaksistaan ei kukaan kestä selvin päin. Viestit ovat varmaan jotain moninkertaista siihen verrattuna.
Bojan on luvannut lentää Damiin, ja ehkä jopa jollekin seuraavan viikon Puolan keikoista. Jesseä hykerryttää jo etukäteen, ja niin tekisi Jereäkin, mikäli hän tietäisi. Mutta ei tiedä, eikä hänelle kerrota etukäteen. Bojanin toive oli, että hän saa yllättää Jeren, ja tokihan se Jesselle passaa. Ihanaa olla osana salaisuutta, hän hymistelee mielessään.
Jere nuokkuu lippis silmille vedettynä ja silmät tummien lasien taakse piilotettuna. Nyt tekisi yksi, tai ehkä viisi, lonkeroa enemmän kuin hyvää, mutta ehkä kannattaa jättää väliin ennen keikkaa. Tylsää. Taskussa piippaa. Jere poimii puhelimen, sillä tosiasiahan on, että hänen henkilökohtainen numeronsa on yhä harvempien hallussa, joten tämä on ehkä jotain tärkeää.
On se. Bojan. Lähettää pitkän listan hauiksia, sydänsilmähymiöitä ja suukkoja. Eikä mitään tekstiä. Jere nostaa lasit silmiltään, ja katsoo vähän tarkemmin. Tässähän on lentokonekin. Mitähän se soma tyhmyri nyt oikein miettiin, Jere huomaa pohtivansa samalla kun hakee vastaviestiin apinaa kädet silmillä. Sillä juuri siltä hänestä nyt tuntuu - apinalta, jolla on kädet silmillä.
Jesse tulee viereen ja kyselee, onko kaikki hyvin. Jere näyttää hänelle Bojanilta tulleen viestin ja arvelee tämän olleen humalassa sitä lähettäessään. Tai muuten vain sekaisin, kuten hän Jeren havaintojen mukaan aika usein on. Jesseä hymyilyttää. Tietäisitpä vain, ystävä rakas, tietäisitpä vain. Jerelle hän naurahtaa ja toteaa, että todellakin. Sekin jätkä on aika usein ihan sekaisin.
Mitähän mahtaa nytkin touhuta. Jesse virnistää itsekseen. Hän kyllä tietää. Kone Ljubljanasta lähtee puolen tunnin kuluttua. Jesse kaappaa Jeren kainaloonsa ja rutistaa. Oot rakas, hän sanoo, ja katoaa jonnekin. Jere jää jatkamaan viestinsä rakentamista.
Ei kiinnosta. Kun täällä ei ole hänelle tärkeintä viisumuistoa, ei täällä ole ketään.
Jesse näkee Jeren apeuden. Ainahan se näkee. On pyörinyt porukoissa niin pitkään, että tietää pikkusormen asennosta, koska Jerellä on herne menossa nenään tai jotain muuta häikkää. Nyt on, ja Jesse voisi olla jopa huolissaan, kyse on kuitenkin tärkeästä keikasta jo ihan ensi vuoden Euroopan kiertueen kannaltakin.
Jesse kuitenkin tietää jotain, mitä Jere ei tiedä. On hänelläkin Bojanin puhelinnumero, ja osaa hänkin lähetellä viestejä. Joskaan ei todellakaan sellaisia kuin Jere. Jesse ei ikinä haluaisi nähdä Jeren viestejä, sitä ällöttävää lässytystä, mitä ne harjoittavat kaksistaan ei kukaan kestä selvin päin. Viestit ovat varmaan jotain moninkertaista siihen verrattuna.
Bojan on luvannut lentää Damiin, ja ehkä jopa jollekin seuraavan viikon Puolan keikoista. Jesseä hykerryttää jo etukäteen, ja niin tekisi Jereäkin, mikäli hän tietäisi. Mutta ei tiedä, eikä hänelle kerrota etukäteen. Bojanin toive oli, että hän saa yllättää Jeren, ja tokihan se Jesselle passaa. Ihanaa olla osana salaisuutta, hän hymistelee mielessään.
Jere nuokkuu lippis silmille vedettynä ja silmät tummien lasien taakse piilotettuna. Nyt tekisi yksi, tai ehkä viisi, lonkeroa enemmän kuin hyvää, mutta ehkä kannattaa jättää väliin ennen keikkaa. Tylsää. Taskussa piippaa. Jere poimii puhelimen, sillä tosiasiahan on, että hänen henkilökohtainen numeronsa on yhä harvempien hallussa, joten tämä on ehkä jotain tärkeää.
On se. Bojan. Lähettää pitkän listan hauiksia, sydänsilmähymiöitä ja suukkoja. Eikä mitään tekstiä. Jere nostaa lasit silmiltään, ja katsoo vähän tarkemmin. Tässähän on lentokonekin. Mitähän se soma tyhmyri nyt oikein miettiin, Jere huomaa pohtivansa samalla kun hakee vastaviestiin apinaa kädet silmillä. Sillä juuri siltä hänestä nyt tuntuu - apinalta, jolla on kädet silmillä.
Jesse tulee viereen ja kyselee, onko kaikki hyvin. Jere näyttää hänelle Bojanilta tulleen viestin ja arvelee tämän olleen humalassa sitä lähettäessään. Tai muuten vain sekaisin, kuten hän Jeren havaintojen mukaan aika usein on. Jesseä hymyilyttää. Tietäisitpä vain, ystävä rakas, tietäisitpä vain. Jerelle hän naurahtaa ja toteaa, että todellakin. Sekin jätkä on aika usein ihan sekaisin.
Mitähän mahtaa nytkin touhuta. Jesse virnistää itsekseen. Hän kyllä tietää. Kone Ljubljanasta lähtee puolen tunnin kuluttua. Jesse kaappaa Jeren kainaloonsa ja rutistaa. Oot rakas, hän sanoo, ja katoaa jonnekin. Jere jää jatkamaan viestinsä rakentamista.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Miten näitä osuu nyt jatkuvasti kohdalle.
Jereä vähän harmittaa, että tuli vastattua myöntävästi Arto Nybergin suostutteluihin olla mukana illan ohjelmassa. Suora lähetys. Herttinen aika sentään, siellä pitää skarpata oikein kunnolla, ettei tule mokattua ja päästettyä sammakoita suustaan.
Hermostuttaa. Jopa enemmän kuin Amsterdamissa alkuviikosta.
Jere muistaa kyllä, millaisia kuoppia suorat lähetykset hänelle ovat. Heti viisujen jälkeen hän mourusi kuin teinipoika, kun kerjäsi Bojania tulemaan Suomeen hänen luokseen. Sitä pätkää ei kehtaa katsoa, vaikka äidille nousee kuulemma edelleen kyyneleet silmiin, kun hän näkee rakkaan pottatukkansa silmät pyöreinä vonkaamassa viisuihastuksen perään.
Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon. Eikä se viisuihastuskaan ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin päinvastoin. Siitä on tullut niin tärkeä ja iso osa elämää, että on todella vaikea olla sanomatta mitään, jos haastattelija ymmärtää kysyä. Jere kyllä lupautui mukaan vain sillä ehdolla, että yksityiselämästä ei kysellä. Ei parisuhteita, ei perhejuttuja, ei mitään sellaista. Mutta voiko siihen luottaa, ettei sittenkin jotakin tulisi?
Ja yllätettynä Jere on hukassa. Senkin hän tietää jo ihan kokemuksesta.
Ja sekin vielä, että onko Bojan parisuhdeasia? Heillä kahdella on niin erityinen suhde, ettei sitä voi sanoihin sekoamatta kuvailla ulkopuoliselle. Että parempi olisi, jos Nyberg ei kyselisi mitään viisuista jääneistä kavereista. Toki hän voi mainita Alessandran, jonka vastikään tapasi. Mutta Bojan ei ole ollut enää aikoihin mikään viisukaveri, eikä hän halua analysoida heidän välejään julkisesti.
Onneksi tämäkin asia tuli puhuttua Bojanin kanssa aamuyöllä, kun kikateltiin pari tuntia puhelimessa. Sovittiin, ettei ole parisuhdetta. On poikkeuksellinen ystävyys, joka on vain syventynyt sitten Liverpoolin. On tavattu, ollaan jatkuvasti kontaktissa, tavataan taas pian. Mutta se on sitten siinä, mitä kerrotaan julkisuuteen.
Jere naureskelee itsekseen. Näkisipä vain Nyberg ja moni muukin hänen kännykkänsä kuvagallerian. On meinaan sen sortin kuvia Bojanista, ettei niitä ihan pelkistä frendeistä oteta. Ja aivan vastaavanlainen sortimentti löytyy Bojanin kännykästä. Kyrpoksen loma oli sangen tuottelias, noin niin kuin kuvausmielessä. Ihan tulee ikävä kaikkea sitä, mitä yhdessä tehtiin.
Mutta illalla pitää skarpata. Vaatteetkin vielä valitsematta. Onneksi Yleisradiolla on hyvät meikkaajat niin ei tarvitse ruveta vääntämään kajaleita itse silmiinsä. Bojan lupasi katsoa lähetyksen Areenasta.
Ja Jere on luvannut olla nolaamatta häntä koko kansan edessä. Ei hän niin itsestään pittaa, mutta Bojan.
My man, ukkeli, boyfriend. Justin Bieber.
Jereä vähän harmittaa, että tuli vastattua myöntävästi Arto Nybergin suostutteluihin olla mukana illan ohjelmassa. Suora lähetys. Herttinen aika sentään, siellä pitää skarpata oikein kunnolla, ettei tule mokattua ja päästettyä sammakoita suustaan.
Hermostuttaa. Jopa enemmän kuin Amsterdamissa alkuviikosta.
Jere muistaa kyllä, millaisia kuoppia suorat lähetykset hänelle ovat. Heti viisujen jälkeen hän mourusi kuin teinipoika, kun kerjäsi Bojania tulemaan Suomeen hänen luokseen. Sitä pätkää ei kehtaa katsoa, vaikka äidille nousee kuulemma edelleen kyyneleet silmiin, kun hän näkee rakkaan pottatukkansa silmät pyöreinä vonkaamassa viisuihastuksen perään.
Sen jälkeen on tapahtunut niin paljon. Eikä se viisuihastuskaan ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin päinvastoin. Siitä on tullut niin tärkeä ja iso osa elämää, että on todella vaikea olla sanomatta mitään, jos haastattelija ymmärtää kysyä. Jere kyllä lupautui mukaan vain sillä ehdolla, että yksityiselämästä ei kysellä. Ei parisuhteita, ei perhejuttuja, ei mitään sellaista. Mutta voiko siihen luottaa, ettei sittenkin jotakin tulisi?
Ja yllätettynä Jere on hukassa. Senkin hän tietää jo ihan kokemuksesta.
Ja sekin vielä, että onko Bojan parisuhdeasia? Heillä kahdella on niin erityinen suhde, ettei sitä voi sanoihin sekoamatta kuvailla ulkopuoliselle. Että parempi olisi, jos Nyberg ei kyselisi mitään viisuista jääneistä kavereista. Toki hän voi mainita Alessandran, jonka vastikään tapasi. Mutta Bojan ei ole ollut enää aikoihin mikään viisukaveri, eikä hän halua analysoida heidän välejään julkisesti.
Onneksi tämäkin asia tuli puhuttua Bojanin kanssa aamuyöllä, kun kikateltiin pari tuntia puhelimessa. Sovittiin, ettei ole parisuhdetta. On poikkeuksellinen ystävyys, joka on vain syventynyt sitten Liverpoolin. On tavattu, ollaan jatkuvasti kontaktissa, tavataan taas pian. Mutta se on sitten siinä, mitä kerrotaan julkisuuteen.
Jere naureskelee itsekseen. Näkisipä vain Nyberg ja moni muukin hänen kännykkänsä kuvagallerian. On meinaan sen sortin kuvia Bojanista, ettei niitä ihan pelkistä frendeistä oteta. Ja aivan vastaavanlainen sortimentti löytyy Bojanin kännykästä. Kyrpoksen loma oli sangen tuottelias, noin niin kuin kuvausmielessä. Ihan tulee ikävä kaikkea sitä, mitä yhdessä tehtiin.
Mutta illalla pitää skarpata. Vaatteetkin vielä valitsematta. Onneksi Yleisradiolla on hyvät meikkaajat niin ei tarvitse ruveta vääntämään kajaleita itse silmiinsä. Bojan lupasi katsoa lähetyksen Areenasta.
Ja Jere on luvannut olla nolaamatta häntä koko kansan edessä. Ei hän niin itsestään pittaa, mutta Bojan.
My man, ukkeli, boyfriend. Justin Bieber.
V
vierailija
Vieras
Kiitos.
Saanko pyytää kirjoittamaan Jeren tai Bojanin ajatuksia niistä biiseistä, jotka ovat kirjoittaneet toisistaan?
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Tänään on taas sellainen päivä.
Bojan on maannut peiton alla ja kuunnellut Bluzaa kerta toisensa jälkeen. Hän osaa sen toki ulkoa, mutta kun tällainen päivä iskee, pistää hän napit korviin, pimentää huoneen ja vetäytyy peiton alle.
Näin hän saa Jeren ihan lähelle. Bojan muistaa tuoksun, parransängen olkapäällään ja hennot näykkäisyt kaulalla. Niitä Jere viljelee. Pieniä helliä puraisuja, joista saattaa aina silloin tällöin jäädä myös jälki. Ja ne tuntuvat niin hyvältä. Liverpoolin käytävällä finaalin jälkeen maailma, kamerat, ihmiset - kaikki katosivat, kun olivat vain he kaksi ja Jeren huulet hänen kaulallaan. Bojan värähtää peiton alla.
On niin ikävä.
Touch my hand.
Jeren pienet kädet. Niin pienet, että ne mahtuvat ihan kokonaan Bojanin ei niin kovin suurten käsien sisälle. Ja sormet. Ihanat, notkeat sormet, jotka löytävät tiensä hänen hiuksiinsa. Hierovat hiljaa päänahkaa, vaeltavat pitkin selkää kohti vyötäröä. Piirtävät kulmat, silittävät poskia. Työntyvät hitaasti ja kysyvinä boxerien sisälle valmiina ihmetekoihin.
I am acting like a drunk idiot.
Kyllä. Juuri sitä hän on tehnyt niin monet kerrat. Bojan palaa Madridiin, Liverpooliin, Helsinkiin, Tampereelle, Tallinnaan, Kyprokselle. Kaikkiin niihin paikkoihin, joissa hän on ollut kuin humalainen teini yrittäessään saada Jeren huomion itseensä. Ei se ole paljoa vaatinut, ja silti hän on tehnyt sen. Tuonut itsensä iholle kiinni, tuijottanut silmiin, huuliin ja taas silmiin. Voi luoja. Jeren huulet. Lips. Voi luoja.
I think I've fallen in love with you.
Näin ei siinä pitänyt käydä, mutta mikäpä hän on maailmakaikkeudelle vastaan panemaan. Jere. Kyllä, hän on rakastunut. Rakastui jo Liverpoolissa, mutta silloin sitä ei uskaltanut itselleen tunnustaa. Pian sen jälkeen Helsingissä kaikki oli jo ihan selvää. Karaokessa Jere katsoi häntä palavin silmin, eikä paluuta enää ollut. Ei kummallakaan. Rakas. Jere.
Don't turn the lights on yet
Don't summon the day
Save me, think of some plan
Sen yön piti olla ainoa, samalla kertaa ensimmäinen ja viimeinen. Näin Bojan ajatteli. Kaikki oli ohi, olivat vain he kaksi ja puoliksi pakatut matkalaukut. Pimeys ympärillä, kaksi humalaista, hikistä ja himosta väräjävää kehoa kiinni toisissaan. Huulet hamusivat toisen kaulaa, kädet vaelsivat pitkin kylkiä ja selkää. Kaikki oli tässä ja nyt. Ei valoja, ei missään tapauksessa valoja. Bojan tiesi, että valot kadottaisivat sen taian, jota he elivät. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
If the sun rises
I'll be alone
Kyproksella aurinko nousi pimeän ja kostean yön jäljiltä nopeasti. Päivät olivat paahtavia, eikä heillä ollut energiaa, eikä edes halua, lähteä omaa allasta pidemmälle. Jere kääntyi tuolillaan ja ojensi kätensä. Rakas, hän sanoi hiljaa suomeksi, ja katsoi niin kuin vain toista katsoa voi. Bojan ymmärsi kyllä. Ljubav. Käsi ulottuu toisen käteen, sormet limittyvät sormien lomaan.
Ikävä. On niin hirvittävä ikävä. Bojan pyyhkäisee poskeltaan siihen valuneen kyyneleen, ja antaa Bluzan tulla uudelleen.
Jere.
Bojan on maannut peiton alla ja kuunnellut Bluzaa kerta toisensa jälkeen. Hän osaa sen toki ulkoa, mutta kun tällainen päivä iskee, pistää hän napit korviin, pimentää huoneen ja vetäytyy peiton alle.
Näin hän saa Jeren ihan lähelle. Bojan muistaa tuoksun, parransängen olkapäällään ja hennot näykkäisyt kaulalla. Niitä Jere viljelee. Pieniä helliä puraisuja, joista saattaa aina silloin tällöin jäädä myös jälki. Ja ne tuntuvat niin hyvältä. Liverpoolin käytävällä finaalin jälkeen maailma, kamerat, ihmiset - kaikki katosivat, kun olivat vain he kaksi ja Jeren huulet hänen kaulallaan. Bojan värähtää peiton alla.
On niin ikävä.
Touch my hand.
Jeren pienet kädet. Niin pienet, että ne mahtuvat ihan kokonaan Bojanin ei niin kovin suurten käsien sisälle. Ja sormet. Ihanat, notkeat sormet, jotka löytävät tiensä hänen hiuksiinsa. Hierovat hiljaa päänahkaa, vaeltavat pitkin selkää kohti vyötäröä. Piirtävät kulmat, silittävät poskia. Työntyvät hitaasti ja kysyvinä boxerien sisälle valmiina ihmetekoihin.
I am acting like a drunk idiot.
Kyllä. Juuri sitä hän on tehnyt niin monet kerrat. Bojan palaa Madridiin, Liverpooliin, Helsinkiin, Tampereelle, Tallinnaan, Kyprokselle. Kaikkiin niihin paikkoihin, joissa hän on ollut kuin humalainen teini yrittäessään saada Jeren huomion itseensä. Ei se ole paljoa vaatinut, ja silti hän on tehnyt sen. Tuonut itsensä iholle kiinni, tuijottanut silmiin, huuliin ja taas silmiin. Voi luoja. Jeren huulet. Lips. Voi luoja.
I think I've fallen in love with you.
Näin ei siinä pitänyt käydä, mutta mikäpä hän on maailmakaikkeudelle vastaan panemaan. Jere. Kyllä, hän on rakastunut. Rakastui jo Liverpoolissa, mutta silloin sitä ei uskaltanut itselleen tunnustaa. Pian sen jälkeen Helsingissä kaikki oli jo ihan selvää. Karaokessa Jere katsoi häntä palavin silmin, eikä paluuta enää ollut. Ei kummallakaan. Rakas. Jere.
Don't turn the lights on yet
Don't summon the day
Save me, think of some plan
Sen yön piti olla ainoa, samalla kertaa ensimmäinen ja viimeinen. Näin Bojan ajatteli. Kaikki oli ohi, olivat vain he kaksi ja puoliksi pakatut matkalaukut. Pimeys ympärillä, kaksi humalaista, hikistä ja himosta väräjävää kehoa kiinni toisissaan. Huulet hamusivat toisen kaulaa, kädet vaelsivat pitkin kylkiä ja selkää. Kaikki oli tässä ja nyt. Ei valoja, ei missään tapauksessa valoja. Bojan tiesi, että valot kadottaisivat sen taian, jota he elivät. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
If the sun rises
I'll be alone
Kyproksella aurinko nousi pimeän ja kostean yön jäljiltä nopeasti. Päivät olivat paahtavia, eikä heillä ollut energiaa, eikä edes halua, lähteä omaa allasta pidemmälle. Jere kääntyi tuolillaan ja ojensi kätensä. Rakas, hän sanoi hiljaa suomeksi, ja katsoi niin kuin vain toista katsoa voi. Bojan ymmärsi kyllä. Ljubav. Käsi ulottuu toisen käteen, sormet limittyvät sormien lomaan.
Ikävä. On niin hirvittävä ikävä. Bojan pyyhkäisee poskeltaan siihen valuneen kyyneleen, ja antaa Bluzan tulla uudelleen.
Jere.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Joulu oli ihana. Jeren kasvot ovat pelkkää hymyä, kun hän muistelee yhdessä perheen kanssa vietettyä aikaa. Oli isovanhemmat, oli Miken energiset lapset intoilemassa, oli äidin maksalaatikkoa ja isän aina niin hupaisat joululahjat.
Jere vietti lapsuuskodissaan koko joulun ajan, ja olo oli kuin silloin joskus alakoululaisena. Äiti hyysäsi, ruokaa riitti, kavereita kävi kylässä. Ai että, kyllä elämä onkin vaan ihanaa, Jere mietti siirrellessään noin yhdeksättä vihreää kuulaa poskesta toiseen.
Ja sitten oli vielä Bojan. Aaton ja joulupäivän välisenä yönä he kuiskuttelivat toisilleen lähes kolmen tunnin puhelun facetimessa. Sekin pistää hymyilyttämään. Jere otti yhteyttä. Pisti ensin viestin, että voinko soittaa, ja sai vastauksen siihen saman tien. Bojanin perheessä joulua vietetään vasta tammikuussa, joten tämä notkui koneensa ääressä kotosalla.
Jeren hyvä mieli vähän hämmensi Bojania. Toki Jere sen huomasi. Toinen oli yksin kotona, näkyi siellä olevan pari kynttilää palamassa, mutta muuten ei juuri joululta vaikuttanut. Bojan istui nahkasohvansa kulmassa ja hymyili urheasti, vaikka Jerestä näytti siltä, että sitä itketti. Teki mieli kysyä, mikä on hätänä, ja toki hän sen kysyikin.
Bojanilla oli ikävä. Ikävä Jereä, mutta ikävä myös elämää ympärillään. Ei hän ole niitä miehiä, jotka kököttävät kotona pelaamassa pleikkaa ja selailemassa tiktokkeja. Hän menee, ja nytkin tuleva jo polttelee kovasti.
Siitä tulevasti piti puhuakin. Jere laskee päiviä, jolloin he taas tapaavat. Tuleva laskettelureissu on vain heidän kahden juttunsa, ja mikäli Kyproksen tunnelma hiipii edes vähissä määrin talven pakkasiin, siitä tulee todella kuuma reissu. Jere sanoo sen Bojanille, sellaisella pehmeällä ja vähän viekoittelevalla äänellä, ja Bojan punastuu. Ehkä hän muistaa, miltä tuntuu piiloutua illalla yhteisen peiton alle samaan vuoteeeseen. Jere vähän kiusoittelee, kun toteaa, ettei siinä heidän talven mökissäkään ole kuin parivuode.
Ja taas se onneton punastuu.
Seuraava tunti menee, kun he palaavat Kyproksen lomamuistoihin. Kylmät väreet kulkevat Jeren selkäpiitä, kun hän muistelee Bojanin kättä, joka kulki hitaasti pitkin hänen vatsaansa ja kylkiään. Sen hän sanoo, ja lupaa tarjota vastikkeeksi jääkylmiä käsiä siellä jossain sitten muutaman viikon kuluttua.
Pientä kinaa lonkeroista. Vähän isompi kina siitä, millainen makkara on nuotiossa paistettuna parasta. PItääkö olla mustaa vai riittääkö se, että on lämmintä. Kaakaosta ei saada kiistaa, eikä siitä, että rommia tarvitaan lämmikkeeksi. Pipoistakin puhutaan, lumilaudoista, after skistä. Kaikesta siitä, mitä tehdään ja missä järjestyksessä.
Jere on kyllä sitä mieltä, että heille after ski alkaa aamupäivällä ja päättyy puolen yön tietämissä, kun he kellahtavat saman peiton alle lopeensa uupuneina. Bojania naurattaa. Hän arvelee, ettei heidän reissullaan nenä pääse paleltumaan, eikä villasukkia tarvita.
Ja tätä he jatkavat. Kello käy jo aamuneljää, eikä pulina Jeren lapsuushuoneessa lopu. Äiti herää ja käy kurkistamassa ovesta. Onko se Bojan, hän kysyy hiljaa, ja kun saa nyökkäyksen, tulee ruudulle ja vilkuttaa.
"Hyvää joulua, Bojan. Koska tulet taas käymään."
Bojan punastuu. Jälleen kerran. Ja Jerellä on hauskaa, kun hätistelee äitiään ulos huoneestaan.
Ihana, ihana joulu. Ihana, ihana Bojan.
Jere vietti lapsuuskodissaan koko joulun ajan, ja olo oli kuin silloin joskus alakoululaisena. Äiti hyysäsi, ruokaa riitti, kavereita kävi kylässä. Ai että, kyllä elämä onkin vaan ihanaa, Jere mietti siirrellessään noin yhdeksättä vihreää kuulaa poskesta toiseen.
Ja sitten oli vielä Bojan. Aaton ja joulupäivän välisenä yönä he kuiskuttelivat toisilleen lähes kolmen tunnin puhelun facetimessa. Sekin pistää hymyilyttämään. Jere otti yhteyttä. Pisti ensin viestin, että voinko soittaa, ja sai vastauksen siihen saman tien. Bojanin perheessä joulua vietetään vasta tammikuussa, joten tämä notkui koneensa ääressä kotosalla.
Jeren hyvä mieli vähän hämmensi Bojania. Toki Jere sen huomasi. Toinen oli yksin kotona, näkyi siellä olevan pari kynttilää palamassa, mutta muuten ei juuri joululta vaikuttanut. Bojan istui nahkasohvansa kulmassa ja hymyili urheasti, vaikka Jerestä näytti siltä, että sitä itketti. Teki mieli kysyä, mikä on hätänä, ja toki hän sen kysyikin.
Bojanilla oli ikävä. Ikävä Jereä, mutta ikävä myös elämää ympärillään. Ei hän ole niitä miehiä, jotka kököttävät kotona pelaamassa pleikkaa ja selailemassa tiktokkeja. Hän menee, ja nytkin tuleva jo polttelee kovasti.
Siitä tulevasti piti puhuakin. Jere laskee päiviä, jolloin he taas tapaavat. Tuleva laskettelureissu on vain heidän kahden juttunsa, ja mikäli Kyproksen tunnelma hiipii edes vähissä määrin talven pakkasiin, siitä tulee todella kuuma reissu. Jere sanoo sen Bojanille, sellaisella pehmeällä ja vähän viekoittelevalla äänellä, ja Bojan punastuu. Ehkä hän muistaa, miltä tuntuu piiloutua illalla yhteisen peiton alle samaan vuoteeeseen. Jere vähän kiusoittelee, kun toteaa, ettei siinä heidän talven mökissäkään ole kuin parivuode.
Ja taas se onneton punastuu.
Seuraava tunti menee, kun he palaavat Kyproksen lomamuistoihin. Kylmät väreet kulkevat Jeren selkäpiitä, kun hän muistelee Bojanin kättä, joka kulki hitaasti pitkin hänen vatsaansa ja kylkiään. Sen hän sanoo, ja lupaa tarjota vastikkeeksi jääkylmiä käsiä siellä jossain sitten muutaman viikon kuluttua.
Pientä kinaa lonkeroista. Vähän isompi kina siitä, millainen makkara on nuotiossa paistettuna parasta. PItääkö olla mustaa vai riittääkö se, että on lämmintä. Kaakaosta ei saada kiistaa, eikä siitä, että rommia tarvitaan lämmikkeeksi. Pipoistakin puhutaan, lumilaudoista, after skistä. Kaikesta siitä, mitä tehdään ja missä järjestyksessä.
Jere on kyllä sitä mieltä, että heille after ski alkaa aamupäivällä ja päättyy puolen yön tietämissä, kun he kellahtavat saman peiton alle lopeensa uupuneina. Bojania naurattaa. Hän arvelee, ettei heidän reissullaan nenä pääse paleltumaan, eikä villasukkia tarvita.
Ja tätä he jatkavat. Kello käy jo aamuneljää, eikä pulina Jeren lapsuushuoneessa lopu. Äiti herää ja käy kurkistamassa ovesta. Onko se Bojan, hän kysyy hiljaa, ja kun saa nyökkäyksen, tulee ruudulle ja vilkuttaa.
"Hyvää joulua, Bojan. Koska tulet taas käymään."
Bojan punastuu. Jälleen kerran. Ja Jerellä on hauskaa, kun hätistelee äitiään ulos huoneestaan.
Ihana, ihana joulu. Ihana, ihana Bojan.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Jere hypähteli punaisessa kiekkovantaan hupparissa pitkin tikkuraittia, chachachaa! Punainen marli vain kolisi pokemonrepussa. Taidanpa käydä vanhainkodissa moikkaamassa mummoa Jere pohti ja kääntyi palvelutalon suuntaan.
Automaattioven avautuessa Desinfiointiaine tuoksahti nenään. Kun Jere astui huoneeseen mummo näytti maatessaan jotenkin erilaiselta. Ruskeat silmät, ohuet viikset ja kastanjanruskea tukka. Jere pohti pitkään ja kysyi "mummo miksi sinulla on niin isot silmät?" "Että näkisin sinun pötsisi paremmin" mummo mutisi balkanilaisella aksentilla.
Jere pohti hetken ja kysyi "mummo mummo, miksi sinulla on niin isot korvat" " että kuulisin kuinka sinä laulat huhhahgayn paremmin", mummo murahti. Jere hymähti. Mummo näytti tosiaan oudolta. "Mummo mummo, miksi sinun reitesi ovat niin lihaksikkaat ja kuumat?" "Tietysti että voisin hyppiä lavalla korkeammalle". Hikikarpalot kohosivat jo Jeren otsalle..
Jere keräsi rohkeutta viimeiseen kysymykseen: "mummo mummo miksi sinun suusi on suuri ja huulesi niin viekottelevat ja pehmeät?" " tietysti että voisin syödä sinut pikkupallerojerc suuhuni" sängystä kuului ja yhtäkkiä mummon peruukki lensi nurkkaan ja hän tarttui Jereen kiinni ja ahneuksissaan söi koko Jeren märkiä huuliaan lipoen kun vihreän kuulan konsanaan. Se oli sen lorun loppu. Jere ja Bojan vihdoinkin yhtenä klönttinä. Ikuisesti. Amen.
Automaattioven avautuessa Desinfiointiaine tuoksahti nenään. Kun Jere astui huoneeseen mummo näytti maatessaan jotenkin erilaiselta. Ruskeat silmät, ohuet viikset ja kastanjanruskea tukka. Jere pohti pitkään ja kysyi "mummo miksi sinulla on niin isot silmät?" "Että näkisin sinun pötsisi paremmin" mummo mutisi balkanilaisella aksentilla.
Jere pohti hetken ja kysyi "mummo mummo, miksi sinulla on niin isot korvat" " että kuulisin kuinka sinä laulat huhhahgayn paremmin", mummo murahti. Jere hymähti. Mummo näytti tosiaan oudolta. "Mummo mummo, miksi sinun reitesi ovat niin lihaksikkaat ja kuumat?" "Tietysti että voisin hyppiä lavalla korkeammalle". Hikikarpalot kohosivat jo Jeren otsalle..
Jere keräsi rohkeutta viimeiseen kysymykseen: "mummo mummo miksi sinun suusi on suuri ja huulesi niin viekottelevat ja pehmeät?" " tietysti että voisin syödä sinut pikkupallerojerc suuhuni" sängystä kuului ja yhtäkkiä mummon peruukki lensi nurkkaan ja hän tarttui Jereen kiinni ja ahneuksissaan söi koko Jeren märkiä huuliaan lipoen kun vihreän kuulan konsanaan. Se oli sen lorun loppu. Jere ja Bojan vihdoinkin yhtenä klönttinä. Ikuisesti. Amen.
V
