Kokoomuslaisen ja vassarin ajattelu syrjäytymisriskissä olevasta perheestä

Ööö... ap kertoi kuinka adhd hoidetaan kasvatuksella pois. Niin kuin homous häviää rukoilemalla. Hän on itse esimerkki molemmista

Käypäs se peruskoulu ja varsinki äikäntunnit uudestaan.
Kirjoitin että LIEVÄ adhd voi jäädä näkymättä, jos perhe on johdonmukainen, turvallinen ja jämäkkä. Tää oli tutkimustieto, jonka luin joskus vuosia sitten.

En puhunut pahasta adhd:sta. Ja alttius säilyy aina vaikka piirteet pysyis kurissa, oli adhd tai homous (josta siitäkin tulkitset mun kirjoitukset päin persettä).

 

Maahanmuuttajien karut Pisa-tulokset puhuttavat – PS ja vasemmisto eri planeetoilla

PS:n ja vasemmiston edustajien tulkinnat ovat kuin eri planeetoilta.

www.iltalehti.fi

Tässä klassinen esimerkki eri suhtautumistavasta. Nasima nyyhkii ja velloo, Purralla kyyninen "mitäs minä sanoin"-asenne.

 

Ja mä en tajua, miten huono sosioekonominen asema voi aiheuttaa sitä, että koulu ei maistu ja pitää perseillä.

Koulukirjat ja chromebookit on ilmaisia peruskoulussa. Jossain hikisessä kaksiossa pystyy tekemään koulutehtävät ja lukemaan kokeisiin. JOS vaan haluaa ja on motivaatiota.

Tai kerrostalossa saattaa olla 2 köyhää yh-perhettä: toisessa päntätään, toisessa uhriudutaan ja huudetaan tukitoimia.

 

Tai kerrostalossa saattaa olla 2 köyhää yh-perhettä: toisessa päntätään, toisessa uhriudutaan ja huudetaan tukitoimia.

Niin kuin siellä porvariperheessäkin. Joku muu on syyllinen kun omaa poikaa ei kiinnosta koulu. Eikä itse ehditä olla ollenkaan läsnä kotona. Poika pelaa yksinään yläkerrassa ja jättää läksyt tekemättä

 

Maahanmuuttajien karut Pisa-tulokset puhuttavat – PS ja vasemmisto eri planeetoilla

PS:n ja vasemmiston edustajien tulkinnat ovat kuin eri planeetoilta.

www.iltalehti.fi

Tässä klassinen esimerkki eri suhtautumistavasta. Nasima nyyhkii ja velloo, Purralla kyyninen "mitäs minä sanoin"-asenne.

Minusta on aina ollut outoa, että niin moni paheksuu "mitäs minä sanoin"-kommentteja. Eteenpäin paremmilla tuloksilla on mahdollista päästä vain silloin, kun ensin avoimesti tunnustetaan, missä on oltu väärässä. Jos se tarkoittaa nöyrää kumarrusta "mitäs minä sanoin"-henkilön suuntaan, on se vain nieltävä.

Nasima tarjoaa samoja lääkkeitä, mitä on jo vuosia syöty kehnoilla tuloksilla. Hänkin on varmaan kuullut tämän: "“Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different results.”

 

Se mitä olen huomannut suhtautumisesta porvareilla ja vassareilla, niin plussaa ja miinusta:

Porvari pureutuu juurisyihin, mutta ei auta enää silloin, kun p*skat on housuissa.
+"Mitäs otit kuupon miehen". Aivan, naisilla pitää oikeasti toimia jotkut sensorit, joilla tunnistetaan luuserimies
+"Luuserimies ei saa lisääntyä." Hyvä, just noin.
+ "Älä tee liikaa lapsia, jos et pysty niistä yksin huolehtimaan." Correct!
+ "Olisit opiskellut rahakkaamman ammatin aikoinasi, jolla voit elättää perheesi tarvittaessa yksin."

-Ei syyllistämisen lisäksi oikein auteta perhettä. "Mitäs läksit." Tai "Muuta halvempaan luukkuun/maaseudulle". Ok, hienoa, mutta lasten vähäisetkin kaverisuhteet saattavat katketa koulun vaihdoksen jälkeen. Yksinäisyyden ja koulukiusaamisen riski pahenee, ja sitten Janina on k*sessa. Ja saako Janina töitä, kun jonossa on kymmeniä/satoja hakijoita?

Vassari:
+miettii tukimuotoja ja palveluja perheelle, eli ei jätä yksin
+lainaa ehkä rahaa (miksei porvarikin)
-syyttää yhteiskuntaa ja porvareita tukimuotojen ja rahan vähäisyydestä
-ei paneudu juurisyihin, eli kasvatuksen puutteeseen ja virikkeettömään lapsuuteen, tietynlaiseen rotiin ja tiukkaan kuriin lasten kohdalla.

Päin vastoin. Vassari ei auta mutta oikeistolainen auttaa koska ne harrastaa hyväntekeväisyyttä muutenkin.

 

Minusta on aina ollut outoa, että niin moni paheksuu "mitäs minä sanoin"-kommentteja. Eteenpäin paremmilla tuloksilla on mahdollista päästä vain silloin, kun ensin avoimesti tunnustetaan, missä on oltu väärässä. Jos se tarkoittaa nöyrää kumarrusta "mitäs minä sanoin"-henkilön suuntaan, on se vain nieltävä.

Nasima tarjoaa samoja lääkkeitä, mitä on jo vuosia syöty kehnoilla tuloksilla. Hänkin on varmaan kuullut tämän: "“Insanity is doing the same thing over and over again and expecting different results.”

Kiitos selväjärkisestä ja viiltävän älyllisestä viestistä, autisti/aspergeri-samis.

 

Meidän yläasteella ei ollut yhden yhtäkään pienryhmää, en tiedä/muista oliko kymppiluokkaakaan.

No sittenhän niitä ei voinut olla missään muuallakaan... Kymppiluokalle mentiin yleensä korottamaan arvosanoja kun ei ollut päässyt opiskelemaan mihinkään

 

oikeistolainen auttaa koska ne harrastaa hyväntekeväisyyttä muutenkin.

Ai heittää almun köyhille?

 

No sittenhän niitä ei voinut olla missään muuallakaan... Kymppiluokalle mentiin yleensä korottamaan arvosanoja kun ei ollut päässyt opiskelemaan mihinkään

Kai se kymppiluokka oli, en muista. Mutta jos 300 oppilaan yläasteella ei tarvittu 3-4 pienryhmää, ei kuulosuojaimia, ei tarvinnut "mua ahdistaa" -syistä osan mennä tekemään käytävälle läksyjä.
Numerot oli huonoimmillakin meidän luokassa 6-7 tasoa.

Varmasti adhd/add oli osalla. Mutta ei siellä kukaan heikompien luokkien oppilaista rähjänny tai säntäillyt...en muista että olisi joutunut luokan ulkopuolelle monikaan. Kova hälinä tosin oli heikommissa luokissa. Kaikki pääsivät jatkamaan jatko-opintoihin

 

Kärjistetysti: Kokoomuslainen syyllistyy helposti heitteille jättöön ja vassari holhoaa liikaa.

 

Ja mä en tajua, miten huono sosioekonominen asema voi aiheuttaa sitä, että koulu ei maistu ja pitää perseillä.

Koulukirjat ja chromebookit on ilmaisia peruskoulussa. Jossain hikisessä kaksiossa pystyy tekemään koulutehtävät ja lukemaan kokeisiin. JOS vaan haluaa ja on motivaatiota.

Tai kerrostalossa saattaa olla 2 köyhää yh-perhettä: toisessa päntätään, toisessa uhriudutaan ja huudetaan tukitoimia.

Vanhempien asenne ja kannustus koulun käyntiin vaikuttaa usein lapseen. En tosin pidä tästä, että väitetään köyhyyden itsessään korreloivan koulumenestyksen kanssa. Uskon opintoihin vaikuttavien ongelmien olevan hiukan syvempiä kuin taloudellinen tilanne. Nämä ongelmat toki johtavat helposti köyhyyteen.

Koen, että nykypäivänä ihmiset unohtavat oman vastuunsa itsestään ja vierittävät vastuun yhteiskunnalle. Se on tietysti aina helppoa, jos ei tarvitse katsoa peiliin.

Pidän siitä, että yhteiskunta tukee, jos ihminen ei itse pysty auttamaan itseään. Siitä en pidä, että ihminen keksii tekosyitä, miksi ei voi tehdä kerrassaan mitään itsensä eteen ja odottaa yhteikunnan toimittavan kaiken tarvittavan ja enemmän ilman mitään vastinetta.

 

Kai se kymppiluokka oli, en muista. Mutta jos 300 oppilaan yläasteella ei tarvittu 3-4 pienryhmää, ei kuulosuojaimia, ei tarvinnut "mua ahdistaa" -syistä osan mennä tekemään käytävälle läksyjä.
Numerot oli huonoimmillakin meidän luokassa 6-7 tasoa.

Varmasti adhd/add oli osalla. Mutta ei siellä kukaan heikompien luokkien oppilaista rähjänny tai säntäillyt...en muista että olisi joutunut luokan ulkopuolelle monikaan. Kova hälinä tosin oli heikommissa luokissa. Kaikki pääsivät jatkamaan jatko-opintoihin

Eli sinä olit yläasteella varmaan A-luokalla, se heikompi aines oli sitten C- ja D-luokalla. Itse olin C-luokassa ja mulla oli ysillä luokan paras keskiarvo, joka oli vain 8,7. A ja B luokkalaiset sai sitten kaikki stipendit.

 

Eli sinä olit yläasteella varmaan A-luokalla, se heikompi aines oli sitten C- ja D-luokalla. Itse olin C-luokassa ja mulla oli ysillä luokan paras keskiarvo, joka oli vain 8,7. A ja B luokkalaiset sai sitten kaikki stipendit.

Onko tuollainen käytäntö monessakin koulussa totta vai urbaaniuskomus? Minä olin lähes läpi koko koulu-urani C-luokalla ja olimme aina paras luokka ikäryhmässämme. Sain stipendejä ja niin saivat jotkut luokkatoveritkin.

 

Vanhempien asenne ja kannustus koulun käyntiin vaikuttaa usein lapseen. En tosin pidä tästä, että väitetään köyhyyden itsessään korreloivan koulumenestyksen kanssa. Uskon opintoihin vaikuttavien ongelmien olevan hiukan syvempiä kuin taloudellinen tilanne. Nämä ongelmat toki johtavat helposti köyhyyteen.

Koen, että nykypäivänä ihmiset unohtavat oman vastuunsa itsestään ja vierittävät vastuun yhteiskunnalle. Se on tietysti aina helppoa, jos ei tarvitse katsoa peiliin.

Pidän siitä, että yhteiskunta tukee, jos ihminen ei itse pysty auttamaan itseään. Siitä en pidä, että ihminen keksii tekosyitä, miksi ei voi tehdä kerrassaan mitään itsensä eteen ja odottaa yhteikunnan toimittavan kaiken tarvittavan ja enemmän ilman mitään vastinetta.

Justiisa näin!

Mä lisään, että näkisin isoimpana tekijänä vanhempien asenteen lastensa koulunkäyntiä kohtaan.
Se ei saa olla pelkkää toivomista (mihin pystyy vaikka mikä lusmuvanhempi), vaan oppimisen ja osaamisen varmistamista.

 

Onko tuollainen käytäntö monessakin koulussa totta vai urbaaniuskomus? Minä olin lähes läpi koko koulu-urani C-luokalla ja olimme aina paras luokka ikäryhmässämme. Sain stipendejä ja niin saivat jotkut luokkatoveritkin.

Eli teilläkään ei oltu jaettu fiksuja joka luokalle vaan kasattu samaan jos AINA olitte se paras

 

Eli teilläkään ei oltu jaettu fiksuja joka luokalle vaan kasattu samaan jos AINA olitte se paras

Tavallaan noin saattoi olla alaluokkien jälkeen välillisesti. Oppilaiden valinnat vaikuttivat siihen, mille luokalle joutui. Lukiossa luokallani oli pelkästään pitkän matematiikan valinneita.

 

Ja mä en tajua, miten huono sosioekonominen asema voi aiheuttaa sitä, että koulu ei maistu ja pitää perseillä.

Koulukirjat ja chromebookit on ilmaisia peruskoulussa. Jossain hikisessä kaksiossa pystyy tekemään koulutehtävät ja lukemaan kokeisiin. JOS vaan haluaa ja on motivaatiota.

Tai kerrostalossa saattaa olla 2 köyhää yh-perhettä: toisessa päntätään, toisessa uhriudutaan ja huudetaan tukitoimia.

Sosioekonominen asemahan voi näkyä monellakin tapaa koululaisen ja opiskelijan arjessa. Miten koet lapsen velvollisuuden oheisissa esimerkeissä? Pärjääkö paremman sosioekonomisen perheen lapsi paremmin, vaikka olisi jopa epämotivoitunut tai vähälahjaisempi?

Esimerkkejä:

Ylityöllistetty yksinhuoltaja tekee vuorotyötä tai jopa useampaa työtä. Lapsi hoitaa itsensä kouluun. Useinkaan ei ole kokeisiinluvussa tai läksyissäauttava vanhempi töiden takia läsnä. Tämän ihmeempää haastetta ei tarvitse olla, ja muut saavat jo etumatkaa.

Vanhempien terveydelliset syyt (vaikea masennus tai jo lievempikin uupumus) tai päihderiippuvuus estävät aidon läsnäolon, vahtimisen, auttamisen. Ja päinvastoin saattavat viedä lapsen ajan, energian ja uskon tulevaa. Näissä usein molemmilla vanhemmilla ongelmia, koska ”tartuttavat toisensa”.

Vanhemmat vähävaraisia. Vaikka kuinka auttaisivat henkisesti, saattaa koulumaailma tulla esteeksi. Lapset ovat julmia. Jos poikkeat joukosta vaatteiltasi, harrastuksiltasi jne. on riski tulla kiusatuksi korkeampi. Mitä ekstrovertimpi lapsi, sen rankemmin porukasta jääminen koskee. Tämä oireilee usein niin, että koulutyö kärsii. Pelot ja poissaolot, masennus ja syrjäänvetäytyminen, tai joskus myös häiriköintinä ja levottomuutena.

Ja lopulta myös ne vanhempien taidot. Jos olet itse ongelmissa oppimisen kanssa tai et ole syystä tai toisesta saanut opetusta tai kielimuuri on esteenä. Hankala auttaa lasta koulutöissä.

Vanhemmat shoppailevat kouluja mahdollisuuksiensa mukaan, jolloin varakkaammat ”ostavat” rauhallisen ympäristön ja taitavat opettajat koululaiselleen. Tämä kehitys pitäisi torpata. Emme kaipaa yksityiskoulujärjestelmää Suomeen.

 

Tuossa edellä listasin esimerkkejä peruskouluikäisistä. Jotka voivat selittää perustaitojen osaamisen eroja, kun tausta syynä. Taustan vaikutus korostuu, kun tästä edetään jatko-opintoihin.

Toiselle vanhemmat kustantavat oppivälineet (kirjat, tietokone, materiaalit), tukevat hankintoja opiskelijan kotiin, hankkivat sijoitusasunnon lapselle opiskelujen ajaksi, maksavat valmennuskurssit… Pienimmillään auttaa jo se ruokakassi matkaan viikonlopun jälkeen, äärimmillään tuo täysi elämän siloittaminen ja suhteiden käyttö ekaan työpaikkaan.

Toisessa ääripäässä lapsi muuttaa 16-vuotiaana omilleen ja yrittää selvitä yhteiskunnan tuella. Jos ja kun se ei riitä, yrittää löytää töitä opiskelun oheen. Jolloin opiskelu usein kärsii tai hidastuu. Pahimmillaan yrittää pitää pinnalla niitä vanhempiaankin kaiken muun lisäksi.

Jos niitä vanhempia on kuvioissa ollenkaan.

 

Ja jatkanpa vielä otsikosta. Oikeistolainen maailmankuva ei ota oikein huomioon yksilön lähtökohtia ja toisaalta yksilön potentiaalia. Aivan kuin kaikilla olisi samat mahdollisuudet ja kyse olisi vain ahkeruudesta. Kun niinhän se ei ole. En minäkään tässä enää niin sympaattinen olisi huume- ja muuten moniongelmaisia vanhempia kohtaan (vaikka inhimillisesti ajatellen pitäisi olla). Mutta en minä elä harhassa, että heidän lapsensa lähtisi samalta viivalta muiden lasten kanssa. Lapsi ansaitsee kaiken avun.

Vasemman ääripään ajatukset? Jaa-a, ehkä siellä on vähän jopa naivistinen ajatus, että kaikki voidaan pelastaa. Olen sen verran kallellaan vasemmalle, että täysin ei pysty näkemään sokeita pisteitä. Tai sinisilmäisesti, että järjestelmää ei väärinkäytetä. Niin tekee jokunen joka tuloluokassa.

 

Sosioekonominen asemahan voi näkyä monellakin tapaa koululaisen ja opiskelijan arjessa. Miten koet lapsen velvollisuuden oheisissa esimerkeissä? Pärjääkö paremman sosioekonomisen perheen lapsi paremmin, vaikka olisi jopa epämotivoitunut tai vähälahjaisempi?

Esimerkkejä:

Ylityöllistetty yksinhuoltaja tekee vuorotyötä tai jopa useampaa työtä. Lapsi hoitaa itsensä kouluun. Useinkaan ei ole kokeisiinluvussa tai läksyissäauttava vanhempi töiden takia läsnä. Tämän ihmeempää haastetta ei tarvitse olla, ja muut saavat jo etumatkaa.

Vanhempien terveydelliset syyt (vaikea masennus tai jo lievempikin uupumus) tai päihderiippuvuus estävät aidon läsnäolon, vahtimisen, auttamisen. Ja päinvastoin saattavat viedä lapsen ajan, energian ja uskon tulevaa. Näissä usein molemmilla vanhemmilla ongelmia, koska ”tartuttavat toisensa”.

Vanhemmat vähävaraisia. Vaikka kuinka auttaisivat henkisesti, saattaa koulumaailma tulla esteeksi. Lapset ovat julmia. Jos poikkeat joukosta vaatteiltasi, harrastuksiltasi jne. on riski tulla kiusatuksi korkeampi. Mitä ekstrovertimpi lapsi, sen rankemmin porukasta jääminen koskee. Tämä oireilee usein niin, että koulutyö kärsii. Pelot ja poissaolot, masennus ja syrjäänvetäytyminen, tai joskus myös häiriköintinä ja levottomuutena.

Ja lopulta myös ne vanhempien taidot. Jos olet itse ongelmissa oppimisen kanssa tai et ole syystä tai toisesta saanut opetusta tai kielimuuri on esteenä. Hankala auttaa lasta koulutöissä.

Vanhemmat shoppailevat kouluja mahdollisuuksiensa mukaan, jolloin varakkaammat ”ostavat” rauhallisen ympäristön ja taitavat opettajat koululaiselleen. Tämä kehitys pitäisi torpata. Emme kaipaa yksityiskoulujärjestelmää Suomeen.

Yksityiskoulut ovat ratkaisu, jos vanhempia rajoitetaan etsimästä mahdollisimman hyvää julkista koulua. Ajatuksesi siitä, että kaikilla pitää olla kurjaa, jos osalla on, on masentava. Kantasuomalaisten lasten tehtävä ei ole uhrautua maahanmuuttajalasten takia.

Tuohon vaatteista ja varusteista kiusaamiseen on olemassa muualla hyväksi havaittu ratkaisu, pakolliset koulupuvut. Kela voisi ne maksaa vähävaraisille.

 

Yksityiskoulut ovat ratkaisu, jos vanhempia rajoitetaan etsimästä mahdollisimman hyvää julkista koulua. Ajatuksesi siitä, että kaikilla pitää olla kurjaa, jos osalla on, on masentava. Kantasuomalaisten lasten tehtävä ei ole uhrautua maahanmuuttajalasten takia.

Tuohon vaatteista ja varusteista kiusaamiseen on olemassa muualla hyväksi havaittu ratkaisu, pakolliset koulupuvut. Kela voisi ne maksaa vähävaraisille.

Lähdet omituisesta kulmasta. Koulushoppailu aiheuttaa koulujen keskinäisten erojen kasvun. Ja se on itseään ruokkiva suuntaus. Suomessa jokainen lapsi (taustaan katsomatta) ansaitsee mahdollisuuden, ja tarvitsemme pienenä kansana kaiken aivopotentiaalin hyödyntämisen. Kyse ei ole kantasuomalaisten lasten suojelusta, vaan ihan kaikkien lasten suojelusta Suomessa. Kuten keskustelun pohjana oleva uutinen kertoi, sosioekonominen tausta vaikuttaa oppimiseen. Ja silloin jää potentiaalia käyttämättä, jos taustasi pakottaa sinut huonoon kouluun. Suomalainen peruskoulu on hyvä, jos sen annetaan olla hyvä. Siellä saa kyllä lahjakkuudet tilaa, ja poikkeuksellisille lahjakkuuksille on vielä omat polkunsa - ja hyvä niin. Koulushoppailun seurauksena lahjakkuudet eivät pääse loistamaan, koska koulut eriytyvät.

Taisi kolahtaa ja loppua sanoma, kun taas tuotiin aasialaistyttökuvat keskustele. Sinnittele nyt, ja pidetään kerrankin keskustelu hyvänä. Vaatteissa olet siinä mielessä oikeassa, että myös koulupukujen kanssa ongelmat pysyvät. Ne kun voivat olla monenlaisesta materiaalista. Hyvätuloisilla teetetyt mitoilla ja hyvistä materiaaleista. Mutta kysehän oli siitä, jos systemaattisesti joku joutuu vähempien varojen takia jäämään sivuun tai erottuu ”varustelussa”. Ja sen välillinen vaikutus koulunkäyntiin. Eli, miten sosioekonominen tausta vaikuttaa. Ja miten oikea-vasen akselilla ’asiat koetaan’.

 

”Etenkin varakkaiden hyväosaisten kokemusperäinen sokeus ihmiskohtaloiden moninaisuudelle ja siitä helposti kehkeytyvä ylimielisyys tuntuu olevan monilla heistä tiukkaan juurtunut. Tässä kirjoituksessa epäsuhtaisten ponnistuslautojen todellisuus on niin hienosti rautalangasta taivuteltu, ettei luulisi kenellekään jäävän epäselväksi miksi kaikki eivät ole samalla kalkkiviivalla.

"Aina, kun keskustelu palaa siihen miksi ”verorahoilla hyysätään” kun jengi ”on itse aiheuttanut oman tilanteensa” haluaisin muistuttaa että:

Viime päivien uutisointi hyvätuloisimman kansanosan mielipiteistä ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut miettimään, miten joillakin voi olla niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä. Väheksymättä kenenkään ponnisteluja tai saavutuksia, ovat lähtökohdat, joista ponnistaa kovin moninaiset.

Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puhallettiinko, kun olit satuttanut polvesi? Naurettiinko kanssasi, vitsailtiin, hassuteltiin? Hoivattiinko flunssaisena tai vatsatautisena? Vietiinkö sinut tarvittaessa lääkäriin? Käytettiinkö neuvolassa, entä hammashoidossa?

Oliko sängyssäsi lakanat? Oliko sinulla leluja? Oliko kotona ruokaa? Oliko se edes välillä terveellistä ja monipuolista, oliko sitä riittävästi? Vietiinkö sinua kirjastoon, puistoon, luontoon? Rannalle, uimahalliin, pulkkamäkeen, ladulle?

Otettiinko sinut koulussa mukaan porukkaan, vai olitko kenties se, jonka porukkaan muut pyrkivät? Tai jos sinua syrjittiin, haukuttiin, tönittiin, potkittiin, tavaroitasi rikottiin, puuttuiko joku aikuinen asiaan? Oliko luokassasi useimmiten työrauha? Oliko opetus kielellä, jota ymmärsit?

Auttoiko joku tarvittaessa läksyissä? Kysyikö joku, millainen päiväsi oli ollut? Saitko nukkua? Kotona ei ryypätty, vedetty kamaa, sammuttu, tapeltu, kukaan perheenjäsen ei saanut turpaansa? Kenenkään ei tarvinnut paeta kodistaan? Et saanut kohtuuttomia rangaistuksia, sinua ei piesty? Et joutunut pienenä huolehtimaan vielä pienemmistä sisaruksista vanhempien unohtuessa johonkin? Et valvonut peläten, että aikuinen pahat mielessään tulee heidän sänkyihinsä, tai sinun?

Kun olit mokannut, dokannut, töpeksinyt, hölmöillyt, saitko yhä tulla kotiin? Jaksoiko joku pitää rajoja, puuttua, olla kiinnostunut?

Saitko harrastaa? Maksoiko joku lisenssisi, kuukausimaksusi, ratsastusleirisi, balettituntisi? Kuljettiko joku sinua treeneihin? Tai oliko sinulla polkupyörä tai bussilippu, jotta pääsit kulkemaan? Oliko elämässäsi soitonopettaja, valmentaja tai partionjohtaja, joka kannusti sinua?

Pääsitkö mökille, huvipuistoon, rantalomalle? Laskettelukeskukseen, kylpylään?

Auttoiko vanhempasi tai muu läheinen tai tuttava sinua saamaan kesätyöpaikan? Ehkä sellaisen, jossa pääsit itse luomaan kontakteja? Sellaisen, joka auttoi sinua uskomaan itseesi ja mahdollisuuksiisi? Lainasiko joku sinulle autoa? Ostiko joku sinulle auton? Kun muutit kotoa, ostettiinko sinulle asunto, tai autettiinko kantamaan vuokra-asuntoon sohva, tekemään sähkösopimus, ottamaan kotivakuutus? Kun lompakkosi ja jääkaappisi oli tyhjä, oliko jossakin jääkaappi, jonka ääreen hakeutua?

Oliko sinulla pankkitilillä rahaa, ennen kuin tiesit sellaisesta mitään? Oliko sinulla omaisuutta, sijoituksia? Oletko saanut arvokkaita lahjoja, ennakkoperintöä, perintöä?

Nyt mieti, kuinka moni näistä toteutui kohdallasi. Muutama, useimmat, lähes kaikki? Ja sitten mieti, kuka ja missä olet nyt. Ja lopuksi vielä mieti, missä määrin se on sinun ansiotasi."

Pia Koskikuru, johtava sosiaalityöntekijä

 

”Etenkin varakkaiden hyväosaisten kokemusperäinen sokeus ihmiskohtaloiden moninaisuudelle ja siitä helposti kehkeytyvä ylimielisyys tuntuu olevan monilla heistä tiukkaan juurtunut. Tässä kirjoituksessa epäsuhtaisten ponnistuslautojen todellisuus on niin hienosti rautalangasta taivuteltu, ettei luulisi kenellekään jäävän epäselväksi miksi kaikki eivät ole samalla kalkkiviivalla.

"Aina, kun keskustelu palaa siihen miksi ”verorahoilla hyysätään” kun jengi ”on itse aiheuttanut oman tilanteensa” haluaisin muistuttaa että:

Viime päivien uutisointi hyvätuloisimman kansanosan mielipiteistä ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut miettimään, miten joillakin voi olla niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä. Väheksymättä kenenkään ponnisteluja tai saavutuksia, ovat lähtökohdat, joista ponnistaa kovin moninaiset.

Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puhallettiinko, kun olit satuttanut polvesi? Naurettiinko kanssasi, vitsailtiin, hassuteltiin? Hoivattiinko flunssaisena tai vatsatautisena? Vietiinkö sinut tarvittaessa lääkäriin? Käytettiinkö neuvolassa, entä hammashoidossa?

Oliko sängyssäsi lakanat? Oliko sinulla leluja? Oliko kotona ruokaa? Oliko se edes välillä terveellistä ja monipuolista, oliko sitä riittävästi? Vietiinkö sinua kirjastoon, puistoon, luontoon? Rannalle, uimahalliin, pulkkamäkeen, ladulle?

Otettiinko sinut koulussa mukaan porukkaan, vai olitko kenties se, jonka porukkaan muut pyrkivät? Tai jos sinua syrjittiin, haukuttiin, tönittiin, potkittiin, tavaroitasi rikottiin, puuttuiko joku aikuinen asiaan? Oliko luokassasi useimmiten työrauha? Oliko opetus kielellä, jota ymmärsit?

Auttoiko joku tarvittaessa läksyissä? Kysyikö joku, millainen päiväsi oli ollut? Saitko nukkua? Kotona ei ryypätty, vedetty kamaa, sammuttu, tapeltu, kukaan perheenjäsen ei saanut turpaansa? Kenenkään ei tarvinnut paeta kodistaan? Et saanut kohtuuttomia rangaistuksia, sinua ei piesty? Et joutunut pienenä huolehtimaan vielä pienemmistä sisaruksista vanhempien unohtuessa johonkin? Et valvonut peläten, että aikuinen pahat mielessään tulee heidän sänkyihinsä, tai sinun?

Kun olit mokannut, dokannut, töpeksinyt, hölmöillyt, saitko yhä tulla kotiin? Jaksoiko joku pitää rajoja, puuttua, olla kiinnostunut?

Saitko harrastaa? Maksoiko joku lisenssisi, kuukausimaksusi, ratsastusleirisi, balettituntisi? Kuljettiko joku sinua treeneihin? Tai oliko sinulla polkupyörä tai bussilippu, jotta pääsit kulkemaan? Oliko elämässäsi soitonopettaja, valmentaja tai partionjohtaja, joka kannusti sinua?

Pääsitkö mökille, huvipuistoon, rantalomalle? Laskettelukeskukseen, kylpylään?

Auttoiko vanhempasi tai muu läheinen tai tuttava sinua saamaan kesätyöpaikan? Ehkä sellaisen, jossa pääsit itse luomaan kontakteja? Sellaisen, joka auttoi sinua uskomaan itseesi ja mahdollisuuksiisi? Lainasiko joku sinulle autoa? Ostiko joku sinulle auton? Kun muutit kotoa, ostettiinko sinulle asunto, tai autettiinko kantamaan vuokra-asuntoon sohva, tekemään sähkösopimus, ottamaan kotivakuutus? Kun lompakkosi ja jääkaappisi oli tyhjä, oliko jossakin jääkaappi, jonka ääreen hakeutua?

Oliko sinulla pankkitilillä rahaa, ennen kuin tiesit sellaisesta mitään? Oliko sinulla omaisuutta, sijoituksia? Oletko saanut arvokkaita lahjoja, ennakkoperintöä, perintöä?

Nyt mieti, kuinka moni näistä toteutui kohdallasi. Muutama, useimmat, lähes kaikki? Ja sitten mieti, kuka ja missä olet nyt. Ja lopuksi vielä mieti, missä määrin se on sinun ansiotasi."

Pia Koskikuru, johtava sosiaalityöntekijä

Silloin kun suoraan kopioi toisen kirjoittaman tekstin sellaisenaan, olisi asiallista laittaa lähde näkyville. Tarkkaan ottaen siihen tarvittaisiin kirjoittajan lupa, koska kyse ei ole viitauksesta tekstiin vaan sen kokonaan kopioimisesta.

Pia Koskikuru

Viime päivien uutisointi hyvätuloisimman kansanosan mielipiteistä ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut miettimään, miten joillakin voi olla niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä....

www.facebook.com

 

#98 Kiitos ihanasta lainauksesta.
Toivottavasti mahdollisimman moni palstan kirjoittaja ja lukija
lukee johtavan sosiaalityöntekijän lähes kaiken kattavan kirjoituksen.