Anteeksi jo etukäteen - tämä on ollut aika tunnepitoinen viikko monellakin tapaa. Ei vain näiden kahden ihanan takia vaan ihan henk.koht elämässäkin. Oli pakko päästää ilmoja pihalle - skipatkaa jos ällöttää. Tämä on aika lällyä tekstiä.
Aurinko on jo korkealla, kun nämä kaksi heräävät. Nenät vastakkain, hiukset pörröllään, peitto jossain jalkopäässä tai ehkäpä jopa lattialla. Jeren käsi tiukasti Bojanin ympärillä. Niin kuin kaikkina niinä öinä, jotka he ovat viikon aikana yhdessä viettäneet.
Bojan katsoo Jereä tiukasti silmiin. Tekisi mieli sanoa jotakin, itse asiassa paljonkin, mutta on niin vaikea aloittaa. Pitää nieleskellä ja räpäyttää silmiä muutaman kerran. Jere huomaa hämmennyksen, nostaa kättään, ja pyyhkäisee hiuksia vieruskumppaninsa silmiltä. Ihanat pehmeät hiukset, hän ajattelee hiljaa mielessään ja antaa kevyen suukon otsalle.
Bojan rohkaisee itsensä. Hän kuiskaa toisen nimen hiljaa ja hellästi ilman heille niin tyypillistä riehakkuutta. Nyt ei ole sen aika. Nyt on aika puhua vakavasti. Jerekin ymmärtää sen. Kerrankin, Bojan ajattelee mielessään.
Ja sitten hän aloittaa:
"Jere, honey, ei tässä pitänyt näin käydä mutta näin tässä kävi. Minä en pääse enää eroon sinusta, sinun vahvoista käsivarsistasi, sinisistä silmistäsi, virnistyksestäsi, levottomista puheistasi. Ajattelin, että viikko Kyproksella tekee hyvää kevään ja kesän kiireiden jälkeen. Ja että me pitäisimme hauskaa keskenämme, kävisimme uimassa, laulaisimme karaokea, istuisimme baarissa juomassa tequilaa. Niinhän me teimme, ja se on ollut ihanaa."
Jere avaa suunsa, mutta ei ehdi sanoa mitään, kun Bojan peittää suun kädellään.
"Anna minä jatkan. Tämä viikko on ollut ihana. Sinä olet ollut ihana. Kaikki, mitä me olemme tehneet yhdessä, on ollut ihanaa. Niin ihanaa, etten tiedä, miten palata arkeen ja takaisin kotiin. Minulla on ikävä jo nyt, vaikka olet siinä vierellä ja ihan minussa kiinni. Jere, en tiedä, mitä sinä ajattelet ja tunnet, mutta minulle sinä olet todellakin enemmän kuin pelkkä brother."
Bojan vetää henkeä ja katsoo vieressään makaavaa suomalaista edelleen suoraan silmiin. On Jeren vuoro nielaista. Kyllähän hän sen tietää, ettei tässä mistään veljeydestä ole ollut kyse enää pitkään aikaan. Jo maanantai-ilta, kun Bojan myöhäisellä lennolla tuli, pisti sydämen lyömään tiheämmin kuin normaalisti. Jere oli hotellin ovella taksia vastassa, eikä hän voinut sille mitään, että tiukkaakin tiukempi halaus päätyi pieneen suudelmaan, johon Bojan hänen yllätyksekseen vastasi. Vasta jälkeenpäin hän tajusi, että kuka vain olisi voinut nähdä, eikä tässä nyt kuitenkaan julkisesti parina olla lomailemassa.
Jere tiesi jo tullessaan, että tämä viikko tulee mullistamaan kaiken. Mutta miten, siitä hän ei ollut varma, ja sen hän halusi saada selville. Ensimmäinen yhteinen loma kahdestaan, ensimmäinen kerta kun he voivat olla vain Jere ja Bojan, Sitä hän ei tiennyt, mihin suuntaan ja millaisin ajatuksin he palaavat arkeen. Nyt hän tietää. Paluuta ei ole. Jere nieleskelee pariin kertaan ennen kuin hän avaa suunsa.
"Bojan, en tiedä, mitä tästä tulee ja miten se käytännössä on mahdollista, mutta haluan yrittää. Pitkään sinä olit minulle brother, mutta et enää aikoihin. Something more, ehkäpä, mutta ehkä vielä jotain enemmänkin. En minä pääse sinusta irti, en nyt enkä neljäänkymmeneen vuoteen."
Bojanin ilme on niin vakava ja ehkä pelokaskin, että Jereä alkaa naurattaa. Hän puhaltaa hiuksia toisen otsalta ja kutittaa sormellaan vatsasta. Ei tämä nyt näin vakvaa ole, hän sanoo ja vetää Bojanin itseensä tiukasti kiinni. Mennäänkö uimaan, hän kysyy.
Ja Bojan nyökkää. Vielä yksi kokonainen päivä, yksi kokonainen yö ja vasta sitten on lähdettävä eri suuntiin. Hetkeksi. Näin hän ajattelee.