K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miksi pidetään mahdottomana että Sadie olisi ihastunut Bojaniin Lontoossa? Tuntuu enemmin oudolta jos ei olisi ihastunut, kun ovat saaneet rauhassa tutustua samalla kun hengailivat todistetusti Damianin kanssa. Bojan on komea, seksikäs, loistava laulaja ja biisin kirjoittaja. Hänellä on myös kokemusta näyttelemisestä ja yliopistokoulutus. Siis kuka häneen ei ihastuisi? Sitten kun on vielä käynyt katsomassa keikkoja ja nähnyt hänen lavakarismansa! Bojan on käynyt todistetusti Nykissä ja Sadie on bongattu paikallisten lehtien mukaan kesällä useammasta paikasta Ljubljanassa… kyllähän meidän Jerekin ihastui Bojaniin miksei Sadie?
Lehdistä nyt vaan sen verran, että ei niitä ollut kuin kaksi, molemmat juorulehtiä ja toisen lähteenä oli se eka juttu. Ja se ensimmäinen vetosi fanien tekemiin bongauksiin. Että siinä sulle paikallisten lehtien "tiedot".
 
vierailija
No katso nyt vaikka tuota Sadien tukkaa ja vertaa sitä mihin tahansa Sadiestä otettuun aitoon kuvaan. Etäisyys tai epätarkkuus ei esimerkiksi muuta hiusrajaa noin. Hiuksissa on myös muita eroavaisuuksia Sadien hiuksiin, mm. sivuille törröttävät hiustupsut, joita missään hänen kuvassaan ei näy, mutta joita tekoälyllä tehdyissä kuvissa ainakin aiheesta kirjoitettujen artikkelien mukaan usein näkyy.

Samoin kuvassa olevat kasvot ovat erimalliset kuin Sadien kasvot.

Se graffiti myös on tyypillinen tekoälyn tuotos. Voi toki joku tuollaisia merkkejä itsekin piirtää, mutta nuo merkit ovat ihan vastaavia kuin esimerkit tekoälyn tuottamasta tekstistä.

Sadien farkkutakki muistuttaa Sadien käyttämiä farkkutakkeja punaista merkkiä myöten, mutta merkki on eri paikassa ja takin kaulukset paljon isommat kuin missään Sadien päällä näkemässäni farkkutakissa.

Tässä nyt muutama esimerkki yksityiskohdista, jotka yhdessä kaikkien muiden virheellisten tai outojen yksityiskohtien kanssa saavat minut vakuuttuneeksi, että kuva ei ole aito.

Tiedän, että seuraavaksi joku tulee kertomaan, miten väärässä näiden suhteen olen, ja miten jokainen yksityiskohta on selitettävissä aidoksi. En ryhdy väittämään vastaan, en minäkään ihan muutaman oudon yksityiskohdan vuoksi välttämättä pitäisi kuvaa tekoälyn luomana. Kaikkien näiden outouksien summa ylittää kuitenkin jo selvästi sen rajan, että olisi vain sattumaa, että kuva on kuin suoraan tekoälyllä tehdyn kuvan tunnistamisen oppikirjasta.

Niin kauan kuin kukaan ei pysty kertomaan, mistä kahvilasta tuo kuva otettu, pysyn vakaasti kannassani, että kuva ei ole aito.
Siis S:llä ei voisi olla hiukset noin rennosti kiinni että pari hiustupsua törröttää? Hän on ihan tavallinen ihminen ja hänellä on kihartuva tukka, aurinkolasit nostettuna siihen päälle ja niillä vedetty hiuksia taakse. Hiusraja näyttää normaalilta täysin ja samoin hänen kasvonsa. Ihan samalta näyttää kuin vaikka Armanin videolla, missä on kylpytakki päällä meikattavana ja tukka nutturalla ja puhuu meikeistä. Sekoitatkohan joihinkin vanhoihin kuviin missä on nuorempi, kasvot siis vähän pyöreämmät ja hiukset tasapitkät, eikä kerrostusta. Nykyään on tuon näköinen todellakin. Kuka vaan voi sen nähdä, jos vertaa vaikka niihin Armanin meikkauskuviin tai Ellen tekemään haastatteluun Venetsiassa.
 
vierailija
Miksi pidetään mahdottomana että Sadie olisi ihastunut Bojaniin Lontoossa? Tuntuu enemmin oudolta jos ei olisi ihastunut, kun ovat saaneet rauhassa tutustua samalla kun hengailivat todistetusti Damianin kanssa. Bojan on komea, seksikäs, loistava laulaja ja biisin kirjoittaja. Hänellä on myös kokemusta näyttelemisestä ja yliopistokoulutus. Siis kuka häneen ei ihastuisi? Sitten kun on vielä käynyt katsomassa keikkoja ja nähnyt hänen lavakarismansa! Bojan on käynyt todistetusti Nykissä ja Sadie on bongattu paikallisten lehtien mukaan kesällä useammasta paikasta Ljubljanassa… kyllähän meidän Jerekin ihastui Bojaniin miksei Sadie?
Musta myös on täysin uskottavaa että on voinut ihastua Bojaniin. Ja Bojan myös Sadieen.
 
vierailija
On myös olemassa se kuva josta täällä jankataan. Ei juorulehdetkään julkaise täysin perättömiä juttuja. Cosmopolitan ei varsinaisesti edes ole juorulehti. Bojan on myös antanut heille haastatteluja.
Cosmon juttu oli kopio sen toisen lehden jutusta täysin, et ole tainnut perehtyä. Ja siihen oli korjattu jotain myöhemmin tyyliin tiedot ei ole faktoja.
 
vierailija
Miksi pidetään mahdottomana että Sadie olisi ihastunut Bojaniin Lontoossa? Tuntuu enemmin oudolta jos ei olisi ihastunut, kun ovat saaneet rauhassa tutustua samalla kun hengailivat todistetusti Damianin kanssa. Bojan on komea, seksikäs, loistava laulaja ja biisin kirjoittaja. Hänellä on myös kokemusta näyttelemisestä ja yliopistokoulutus. Siis kuka häneen ei ihastuisi? Sitten kun on vielä käynyt katsomassa keikkoja ja nähnyt hänen lavakarismansa! Bojan on käynyt todistetusti Nykissä ja Sadie on bongattu paikallisten lehtien mukaan kesällä useammasta paikasta Ljubljanassa… kyllähän meidän Jerekin ihastui Bojaniin miksei Sadie?
Mun mielestä on niin söpö sattuma, että eka tykkäys B:ltä mihinkään S:n postaukseen instassa on 18.1. Bluzaa B storynsa mukaan teki 20.1. ja sai sen Krisin mukaan nopeasti aika valmiiksi. B on siis ehkä tutustunut S:ään vain joitain päiviä ennen Bluzan tekemistä ja valmistumista. Bluza kertoo B:n mukaan juuri siitä hetkestä kun rakastuu. Mä luulen, että tuollainen biisi kyllä auttaisi saamaan kenet tahansa tytön satimeen. (tämä on ihan spekulointia, en usko biisin välttämättä olevan S:tä)
 
vierailija
Älä päde, vaan esitä niitä todisteita. Et ole osannut sanoa vielä yhtään mitään mitä muut ei olis ji kumonneet. Ehkä et vaan hahmota hirveän hyvin sitä kokonaisuutta.
Eipä ole minulla ongelmia hahmottaa tuota kokonaisuutta, mutta yksityiskohdista niitä tekoälyn tekemiä virheitä kuuluukin hakea. Tässä tämä ongelman ydin tuntuu olevankin. Äkkisiltään katsottuna kokonaisuus voi hyvinkin vaikuttaa aidolta, kuten tekoälyllä tehdyt kuvat yleensä vaikuttavat. Ne lukuisat yksityiskohdat, joissa outouksia on, puhuvat kuitenkin sitä vastaan, että kuva olisi aito.

Olen nyt näpytellyt kännykällä muutaman niistä yksityiskohdista tuonne aiempaan vastaukseeni. Joku toinen oli kirjoittanut omista havainnoistaan, jotka nekin olin huomannut ja joista olen samaa mieltä. Näitä löytyy vielä lisääkin, mutta idean luulisi jo selvinneen. Kaikkia outouksia ei voi mitenkään selittää sillä tänne tarjotulla patenttivastauksella, että kuva on nopeasti kaukaa näpsäisty salakuva.
 
vierailija
Mun on hyvin vaikea käsittää tätä samasta kuvasta jauhamista. Mitä väliä sen aitoudella on? Onko tässä suurin ongelma se, ettei mies ja nainen voisi olla ystäviä ilman sen enempää? Eli on mahdollisuutena vain heidän suhde tai feikkikuva? Bojanin oma ystävyyspuhe ei voisi olla totta.
 
En minä suhdetta heillä kuvittele olevan, vaikka yhtenä kuvan aitoutta epäilen, uskon S olevan ystävä ja kollega niinkuin Bojan sanoi.
 
vierailija
Mun on hyvin vaikea käsittää tätä samasta kuvasta jauhamista. Mitä väliä sen aitoudella on? Onko tässä suurin ongelma se, ettei mies ja nainen voisi olla ystäviä ilman sen enempää? Eli on mahdollisuutena vain heidän suhde tai feikkikuva? Bojanin oma ystävyyspuhe ei voisi olla totta.
Ei tietenkään se ole ongelma. Ainakin minä uskon heidän ystävyyteensä. Tuolla kuvalla on täällä haluttu todistaa, että Sadie olisi nähty Ljubljanassa. Ei siinäkään mitään ongelmaa olisi, jos hänet olisi siellä nähty, mutta tuon kuvan käyttäminen todisteena on ongelma, kun sitä ei ole edes onnistuttu paikallistamaan Ljubljanaan.
 
vierailija
Mun on hyvin vaikea käsittää tätä samasta kuvasta jauhamista. Mitä väliä sen aitoudella on? Onko tässä suurin ongelma se, ettei mies ja nainen voisi olla ystäviä ilman sen enempää? Eli on mahdollisuutena vain heidän suhde tai feikkikuva? Bojanin oma ystävyyspuhe ei voisi olla totta.
Mä uskon että yhtä hyvin voi olla suhde, kuin ystävyyskin. Mutta jompi kumpi on kuitenkin. Siksi mustakin on hassua, kun sitä kuvaa yritetään niin kiivaasti väittää feikiksi. Kun on joka tapauksessa ihan uskottavaa, kaikki havainnot mukaanlukien, että S on todella ollut tuolla, onpa sitten siitä suhteesta tai ystävyydestä kyse.

Tarkastelin sitä kuvaa huolella, eikä mikään noista väitetyistä asioista pitänyt musta paikkaansa. Se on totta että ne pöydän ja tuolijalat ym. vaikuttaa ensin sekavilta, mutta kun hahmottaa tarkemmin millaiset ne kalusteet on, niin nekin on ihan loogiset. Lisäksi jos on yhtään valokuvannut, niin tietää millaisia juttuja esim. liikkeestä ja erilaisesta valaistuksesta voi tulla ihan tavallisiinkin kuviin. Mulla ei ole mitään tarvetta ns. todistaa kuvaa oikeaksi, oon itse vaan täysin eri mieltä, kuin nuo kuvaa feikiksi väittävät.
 
vierailija
Siis S:llä ei voisi olla hiukset noin rennosti kiinni että pari hiustupsua törröttää? Hän on ihan tavallinen ihminen ja hänellä on kihartuva tukka, aurinkolasit nostettuna siihen päälle ja niillä vedetty hiuksia taakse. Hiusraja näyttää normaalilta täysin ja samoin hänen kasvonsa. Ihan samalta näyttää kuin vaikka Armanin videolla, missä on kylpytakki päällä meikattavana ja tukka nutturalla ja puhuu meikeistä. Sekoitatkohan joihinkin vanhoihin kuviin missä on nuorempi, kasvot siis vähän pyöreämmät ja hiukset tasapitkät, eikä kerrostusta. Nykyään on tuon näköinen todellakin. Kuka vaan voi sen nähdä, jos vertaa vaikka niihin Armanin meikkauskuviin tai Ellen tekemään haastatteluun Venetsiassa.
Tämänvuotisiin kuviin nimenomaan vertasin. Näemme hänet kovin eri tavalla, jos tuossa kahvilakuvassa hän on mielestäsi itsensä näköinen ja hänen kasvonsa saman malliset kuin siinä ja hiusrajansa samanlainen.

Jos Sadien (mielestäni) poikkeava ulkonäkö olisi ainoa erikoisuus kuvassa, ei se minustakaan todistaisi kuvaa epäaidoksi. Kun noita poikkeuksia ja epäjohdonmukaisuuksia on lukuisia, se saa jo uskomaan, että kuva on tekoälyllä tehty.
 
Selaa vaikka S:n tägätyistä kuvia, varmaan hoksaat mitä kuvia tarkoitan, kun näet. Toisissa on valkea kylpytakki ja toisissa musta pitkähihainen paita, jossa tavallinen pyöreä kaula-aukko. Venetsian ajalta molemmat, mutta ei juhlista. Hiukset kiinni, toki noissa mainoskuvissa ovat siistimmin, eivätkä mene lainkaan otsalle, kuten kahvilassa. Molemmissa noissa on lisäksi meikkiä ja kahvilakuvassa ei. Mutta kasvojen muoto näyttää juuri samalta kuin tuossa kuvassa.
 
Yhteistyössä