Sildenafil tepsii melkein puoli päivää!

  • Viestiketjun aloittaja Olen Koukussa
  • Ensimmäinen viesti
Olen Koukussa
Ei maksa paljon ja kulli seisoo tömäkästi pienestä hipaisusta ja jo ajatuksestakin.
On se kivan tuntuinenkin kun jököttää koko ajan puolivelttona mutta isona kuin valmiustilassa.
Eipä voi oikein olla silloin niin että muut näkee, kun nousee liian helposti seisomaan.
Kyllä se paneminenkin on nautittavaa kun kulli on tosi kovana koko ajan.
Vielä laukeamisenkin jälkeen voi jatkaa, eikä kalu veltostu heti.
 
Osku
Ei kulli ole aina tanassa tarvittaessa. Tätä naiset ei tahdo ymmärtää! On tosi hyvä olla
"nappi" tilanteisiin jolloin on lähes pakko kalun jäykistyä. Mitä sitä mies hermoilee moisella
asialla; ei vara venettä kaada. Hyvähän naisten on asiasta puhua, kun oma römpsä on
lähes aina panukunnossa, ellei muuten niin sipaisemalla liukastetta.
 
Lanzarote
Kyllä tehoaa minulla vuorokauden. Aamusella oli väkinäistä, en olisi halunnut, mutta vaimoni halusi. Illalla otin Sidenafilin. Panin kahdesti ja seuraavana päivänä vielä kerran. Elämä on ihanaa vanhallekin miehelle.
 
vierailija
Aloitin pistämällä 100 mg sildetabun puoliksi, toimi hienosti myös seuraavana aamuna ja päivänä, mutta tuli ikäviä sivuvaikutuksia aina. Löysä vatsa, pieretys, humina ja huono oli päässä, närästys ja nuhamainen olo

Kyllä saan sinkkuna aamuerektioita useinkin mutta kun tapaan erästä naista muutamia kertoja viikossa ja pitää välillä toimia nopeasti pienessä stressissä niin kerran kokeilin ottaa vaan 1/4 siitä. Toimii hienosti ja ilman sivuvaikutuksia. En ole raskastekoinen mies niin sekin auttaa varmaan niinkin pienellä annoksella

Tuleeko teille muille millaisia sivuvaikutuksia?

60+ vee
 
vierailija
Tarkistuta verenpaine. Jos on muuten normaali, ei erektiolääkkeellä ole tuollaista vaikutusta.

Oma oli koholla ja tuntui orgasmin tullessa että pää halkeaa, jäin n tunniksi makaamaan kippurassa.
Normaalit verenpaineet. Valitettavasti lääkkeellä on haittavaikutuksia kuten rintakipua, ihoreaktioita, kivuliaita erektioita, kouristuksia..... päänsärky.. Viagrasta jotkut saavat ripulin.
 
100 mg on sinulle varmaan turhan suuri annostus. Minulle oli kokeilussa puolikaskin. Koeta ihmeessä vaikka laittaa tabu aluksi kolmeen osaan. Ei maksa mitään!

Minulle siis riittää nyt jopa 1/4 antamaan sen lisäbuustin eli varman erektion 20 min kuluttua nielemisestä. Ja se toimii vielä seuraavana aamupäivänäkin.
Siitä tulee olemattomat sivuvaikutukset. Ei enää kohinaa päässä, nenän tukkoisuus enää mitätöntä, löysää maha ei edes aina, pieniä ilmavaivoja vaan. Vahva SUOSITUS kokeiluun!

Laitan pillerin pienen läpinäkyvän minigripin sisään ja napsautan saksilla haluamaani kokoon. Onnistuu tosi nätisti toisin kuin veitsellä, silloin palanen helposti lentää ja tulee murusiakin
 
Itseasiassa en tarvitse pillereitä mutta lääkärini kirjoitti reseptin ja kokeilin pari kertaa en edes huomannut merkittävää eroa.
 
vierailija
Olen 2 vuotta yritellyt että mies hakisi, jotta toimisi. Ei, ei kehtaa. No, eiköhän se ole selvä, ettei halua tehdä minun eteeni mitään, mikä näkyy kyllä muutenkin, tai sitten on apteekissakin niitä hemaisevia pimuja joiden edessä ei krhtaa esiintyä impotenttina. Koska tiedän että se vahtaa naisia.
 
Yleensä impotenssiin on olemassa syy, joka sitä aiheuttaa esim diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, tupakointi, alkoholi.... Syitä voi myös olla muita ja siksi aika urologille olisi paikallaan. Asiaa ei tarvitse hävetä mitenkään koska kyseessä on lääkehoito siinä missä johonkin muuhunkin sairauteen.
Ja mitä niihin apteekin työntekijöihin tulee niin ei heitä kiinnosta naama, vaan lääkkeen turvallinen ja oikea käyttö.
 
vierailija
Itse käytän Caverjectia, silloin kun aloitin lääkkeen käytön vaimon oli vaikea ymmärtää sitä miten olin innostunut siihen miten voimakkaasti penis seiso, tästä alkoi tavallaan uusi aikakausi, kun pystyy panemaan pidemmänkin ajan yhteen menoon, välillä vaimo kyllä sanoo eikö jo riitä tällä kertaa, mutta on ihana nauttia pitkään, jossan vaiheessa pitää kyllä antaa laueta, senkin jälkeen vielä penis seisoo terhakkaasti monta aikaa.
 
vierailija
Olen 2 vuotta yritellyt että mies hakisi, jotta toimisi. Ei, ei kehtaa. No, eiköhän se ole selvä, ettei halua tehdä minun eteeni mitään, mikä näkyy kyllä muutenkin, tai sitten on apteekissakin niitä hemaisevia pimuja joiden edessä ei krhtaa esiintyä impotenttina. Koska tiedän että se vahtaa naisia.
Vahtaa naisia 😊 Älä vaadi miestä olemaan sokea.

Ei niitä lääkkeitä tarvi sieltä lähikaupan apteekista hakea. Eikä sielläkään asiaa sen kummemmin mietitä.
 
Sildenafil - https://specialmedassortment.com Omat kokemukset seuraavat: 100mg on liikaa, päätä kuumottaa ja särkee, vaikuttaa myös silmissä lievänä paineena ja itse kulli on niin saatanan kova että sattuu. Myöskään seksi ei tunnu miltään kun jomottaa kullia. 50mg on parempi, mutta vastaavia vaikutuksia kuin 100mg. 25mg on täydellinen. Ei päänsärkyä. Ja seisokki jämäkkä muttei liian. Jos illalla otat 25mg niin aamustondis on vielä varsin miehekäs!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Olen käyttänyt erektiolääkkeitä vuodesta 2000. Useita tutkimuksia tehtiin ja mitään varsinaista syytä ns erektiohäiriölle ei löytynyt.

Oma näkemykseni on että pala viagraa tai nykyisin sildenafilia, joka on paljon halvempaa, vaan auttaa. Itseluottamus ainakin parempi, kun on pysyvämpi erektio.

Lääke ei sitä erektiota tee, mutta vaimo ihanasti hoitelee pystyyn.
 
Olen 2 vuotta yritellyt että mies hakisi, jotta toimisi. Ei, ei kehtaa. No, eiköhän se ole selvä, ettei halua tehdä minun eteeni mitään, mikä näkyy kyllä muutenkin, tai sitten on apteekissakin niitä hemaisevia pimuja joiden edessä ei krhtaa esiintyä impotenttina. Koska tiedän että se vahtaa naisia.
Minulla mies haluaa minua kaverinsa kanssa kimpassa ja hommasivat Sildenafil 100 tapletteja.
Tuli reilussa viikossa todella kunnolla pantu olo.
Oltiin illat ja yöt yhdessämieheni kaveri kävi töissä päivällä.
Kun aloimme perjantailtana niin vieraamme lähti maanantaiaamuna töihin ja tuli suoraan töistä meille kuten viikolla joka päivä.
Seuraava perjantaillasta maanantai aamuun vieras oli meillä ja minä miesten yhteinen kimppanainen
 
Joopa joo ja lehmät lentää. Onko sulla kaikki muumit kotona?
 
vierailija
[QUOTE="vierailija,
Sildenafil tepsii melkein puoli päivää!
[/QUOTE]

Käyhän se noinkin jos on tarvetta, Lääkeaineella on tietty poistumisnopeus kehosta - SIldenafiilisitraatti rasittaa maksaa, joten aina ei ole viisasta ottaa turhan suurta annosta. Itse kukin löytää sopivan annostuksen ja sen vaikutusajan. Monelle 30 mg (kolmannes 100 mg tabletista on riittävä, joku ehkä tarvitsee koko pillerin. Vaikutus on nopeampi ja vahvempi, mutta lyhyraikaisempi, jos tabletin pureskelee hienoksi - tällöin se imeytyy nopeammin.
 
Päätettiin kokeilla Sildenafilin tehoa kun mentiin mökille.
Vaimoni ja kaverini tuli mukaan ja kaverin kanssa otettiin Sildenafil tabletteja ja alettiin vaimoani panemaan kimpassa.
Seisokki ei meinannut loppua kun sillä aikaa kun toinen pani häntä niin itse sai uuden erektion.
Vaimo luuli meidän olleen tosi puutteessa kun halusimme häntä kokoajan.
Vaimo oli kuitenkin mielissään kun pantiin häntä kiimassa.
 
Me olemme alle 30v aviopari ja vaimon vakkari mies saman ikäinen.
Vakkarin kanssa päätettiin kokeilla Sildenafil tabletteja kun pantiin kimpassa vaimoani.
Vaimo oli hämmästynyt kun oltiin niin ahkeria panemaan häntä.
Jätettiin kertomatta että oli kemiallinen seisokki.
Koko viikonloppu oli vaimo meidän yhteinen tyytyväinen kunnolla pantu kimppanaisemme.
Kun kysyttiin otetaanko seuraavana viikonloppuna uusiksi niin vaimo sanoi jos te haluatte niin otetaan uusiksi vain hänen puolestaan.
 
Yhteistyössä