K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Edelleen se oli S oma kommentti ja melkolailla vähäpukeisesti nykyisin liikkuu ihan arjessaan ja julkisesti jos olet yhtään seurannut. Ei ole enää paljoa varaa vähentää.

Pointtina lähinnä olikin se että jos tänne anonyyminä kirjoittaa tuollaisen niin vastaukset on juuri sitä mitä sainkin. Jos olisi ollut tiedossa että se on S oma kommentti niin ne olisivat olleet erilaisia. S siinä on itse kritisoinut muiden pukeutumista ennen kuin itse päätyi samaan tyyliin.
Sun kommentti on pelkkää tekopyhyyttä ja itsesi korostamista Suviin nähden. Sä et ole voinut olla huomaamatta tätä Suvista käytävää keskustelua, joka on erittäin törkeää. Eilen yksi kommentti olisi täyttänyt myös kirkkaasti kunnianloukkauksen kriteerit. Toiset täällä yrittää kertoa, että tuollainen naisten haukkuminen ei ole ok ja että jokaisella on oikeus pukeutua ja poseerata niinkuin haluaa. Sä et voi myöskään tietää, että mitä S ajattelee asioista tällä hetkellä, ihminen kun sattuu joskus muuttumaan. Vaikea myöskään näin ulkopuolisena ottaa kantaa lauseeseen, mikä on irroitettu asiayhteydestä. On S sanonut sitten mitä hyvänsä, niin ei hän tällaista p*skaa silti niskaansa ansaitse.
 
vierailija
Pointti oli se, että on sinkku, kun oli liikkeellä tuon varatun naisen kanssa.
Takamatkalta, mutta ihmeellinen ajatus. Miksi seurusteleva ei saisi tavata vanhoja ystäviään? Ystävä on vielä perheellinen itse, niin voiko selkeämpää tilannetta enää olla? Ja vaikka vanha ystävä olisi sinkkukin niin tietenkin häntä voi tavata. Enpä usko että B sosiaalisena ihmisenä edes ottaisi sellaista kumppania joka ei antaisi hänen tavata ystäviään.
 
vierailija
Sun kommentti on pelkkää tekopyhyyttä ja itsesi korostamista Suviin nähden. Sä et ole voinut olla huomaamatta tätä Suvista käytävää keskustelua, joka on erittäin törkeää. Eilen yksi kommentti olisi täyttänyt myös kirkkaasti kunnianloukkauksen kriteerit. Toiset täällä yrittää kertoa, että tuollainen naisten haukkuminen ei ole ok ja että jokaisella on oikeus pukeutua ja poseerata niinkuin haluaa. Sä et voi myöskään tietää, että mitä S ajattelee asioista tällä hetkellä, ihminen kun sattuu joskus muuttumaan. Vaikea myöskään näin ulkopuolisena ottaa kantaa lauseeseen, mikä on irroitettu asiayhteydestä. On S sanonut sitten mitä hyvänsä, niin ei hän tällaista p*skaa silti niskaansa ansaitse.
Mä luulen et hänellä on todellisuudessa haasteita elämässään (taisi mainitakin taannoin), kaiken iloisuuden ja hymyilyn takana. Ehkä hän näillä somematskuilla haluaa peittää ne tai unohtaa. Kukin tavallaan.
 
Pitkän jankkauksen päätteeksi selvisi syy tähän. Tämä eräs piti tätä keskustelua Sadie pakotuksena.🤣🤣 Mä en olisi edes tajunnut asiaa, jos ei olisi itse tuonut S:n nimeä esiin tässä kohtaa.🤣🤣
 
vierailija
Koska voi, miksi katselet, jos sinua ei kiinnosta, minusta hänen jutut on kivoja.
Niin en väittänytkään, ettei olis kivoja. Sanoin, et autokiehnäys oli itselle vähän liikaa. Seuraan silti häntä, ja pidän itsekin juttuja kivoina. Hän on oikein söpö, mut ihmettelen miks pitää poseeraata noin. Ne jutut on vähän typeriä, koska ei hänen tarvitse. Seuraajia riittää muutenkin. Eikä varmaan etsi miehiltä huomioita.
 
vierailija
Mä luulen et hänellä on todellisuudessa haasteita elämässään (taisi mainitakin taannoin), kaiken iloisuuden ja hymyilyn takana. Ehkä hän näillä somematskuilla haluaa peittää ne tai unohtaa. Kukin tavallaan.
Hyvin monella ihmisellä on haasteita sen iloisen kuoren takana. Sen olen itsekin huomannut mm. instassa, että mitä enemmän kiiltää, niin sitä huonommin saattaa asiat oikeasti olla. S ei kuitenkaan ole ansainnut tätä törkyä, jota saa osakseen.
 
vierailija
Eikö kompostin idea ollut että täällä saa puhua vapaasti ne jotka ei elä harhamaailmassa. Miks tänne on tullut kaiken maailman tosielämän shippaajia ja tosiasioiden kieltäjiä? K:lla on tyttöystävä/avopuoliso ja se ei siitä mihinkään muutu vaikka kuinka yrittäis sen kieltää. Hän ei halua tästä julkisuudessa puhua ja se on ihan fine.
olen miettinyt olisko Käärijänkin kuitenkin ollut parempi olla ihan julkisesti yhdessä Baby Lasagnan tyyliin niin silloin olis jäänyt nämä harhaiset tosielämän shippaukset. Mutta tämä on nyt se hänen (ja varmaan myös puolison) valitsema linja.
 
vierailija
Niin en väittänytkään, ettei olis kivoja. Sanoin, et autokiehnäys oli itselle vähän liikaa. Seuraan silti häntä, ja pidän itsekin juttuja kivoina. Hän on oikein söpö, mut ihmettelen miks pitää poseeraata noin. Ne jutut on vähän typeriä, koska ei hänen tarvitse. Seuraajia riittää muutenkin. Eikä varmaan etsi miehiltä huomioita.
Se on aikalailla nykypäivää. Ei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää, mutta se, että arvostelee toisen tekemisiä typeräksi sen vuoksi, ettei itse ymmärrä sitä, on juuri sitä typeryyttä.
 
vierailija
Eikö kompostin idea ollut että täällä saa puhua vapaasti ne jotka ei elä harhamaailmassa. Miks tänne on tullut kaiken maailman tosielämän shippaajia ja tosiasioiden kieltäjiä? K:lla on tyttöystävä/avopuoliso ja se ei siitä mihinkään muutu vaikka kuinka yrittäis sen kieltää. Hän ei halua tästä julkisuudessa puhua ja se on ihan fine.
olen miettinyt olisko Käärijänkin kuitenkin ollut parempi olla ihan julkisesti yhdessä Baby Lasagnan tyyliin niin silloin olis jäänyt nämä harhaiset tosielämän shippaukset. Mutta tämä on nyt se hänen (ja varmaan myös puolison) valitsema linja.
Hän on JEREn tyttöystävä/avovaimo. Käärijä on sinkku, siis saatavilla. Ehkä. Siksi häntä ei tuoda julkisuuteen. Toki linja on vähän löystynyt, kun sekä isä että pikkubroidi on julkisuuteen tuotu.
 
vierailija
Sun kommentti on pelkkää tekopyhyyttä ja itsesi korostamista Suviin nähden. Sä et ole voinut olla huomaamatta tätä Suvista käytävää keskustelua, joka on erittäin törkeää. Eilen yksi kommentti olisi täyttänyt myös kirkkaasti kunnianloukkauksen kriteerit. Toiset täällä yrittää kertoa, että tuollainen naisten haukkuminen ei ole ok ja että jokaisella on oikeus pukeutua ja poseerata niinkuin haluaa. Sä et voi myöskään tietää, että mitä S ajattelee asioista tällä hetkellä, ihminen kun sattuu joskus muuttumaan. Vaikea myöskään näin ulkopuolisena ottaa kantaa lauseeseen, mikä on irroitettu asiayhteydestä. On S sanonut sitten mitä hyvänsä, niin ei hän tällaista p*skaa silti niskaansa ansaitse.
Minäpä olenkin sellainen joka kykenee ohittelemaan ne haukkuvat kommentit ja unohtamaan jos vahingossa sellaisen luen. Se on hyvä välillä ravistella tälläistä keskustelutapaa mikä menee asian sijaan kommentoijaan esimerkkinä vaikka tämä "vaikka sun kaltaiset siveyden sipulit toista mieltä ovatkin".

Ei myöskään kiinnosta saarnata mikä on oikein ja mikä ei koska sillä ei ole eikä ole ollut mitään väliä. Mitään itseni korostamista en nähnyt kun en edes itsestäni puhunut.
 
vierailija
Kun nyt toi Sadie tuli esiin, niin katselin eilen niitä sen Venetsia-kuvia, mitä nyt sieltä silloin tuli. Siis todella kaunis, upeita kuvia, mutta mua on jo pidemmän aikaa häirinnyt kun sillä on noissa poseerauksissa kädet aina samalla tavalla. Joo, omituista kiinnittää huomiota tähän, tiedän 🙈, mutta onko sille joku opettanut että aina laitat ne näin. Hyvältähän ne kädet näyttää vaikka missä asennossa, mutta kun mä kerran olen ton huomioinut, niin nyt se pistää heti silmään 😄
 
vierailija
Hän on JEREn tyttöystävä/avovaimo. Käärijä on sinkku, siis saatavilla. Ehkä. Siksi häntä ei tuoda julkisuuteen. Toki linja on vähän löystynyt, kun sekä isä että pikkubroidi on julkisuuteen tuotu.
no joo, näinhän se on selitetty. Sanotaan nyt sitten selvyyden vuoksi että Jerellä on avopuoliso joka on myös aktiivisesti mukana keikkareissuilla paitoja myymässä yms.

Tosielämän shippaajille siis tiedoksi että Bojan ja Käärijä ei voi koskaan päätyä yhteen koska toinen heistä on mielikuvitushahmo.
 
Yhteistyössä