Niin, kuten isukki ja poika.
"– Se on ollut hyvä ja toimiva ratkaisu.
Näin sanoo PS:n kansanedustaja
Veijo Niemi, 70, joka palkkasi avustajakseen muusikkopoikansa
Kalle Niemen, 29.
– No, ei siinä ollut oikeastaan mitään sen ihmeellisempää tai kummallisempaa. Mä tarvitsin vaan yhtäkkiä uuden avustajan ja omalla pojallani on hyvät englannin kielen taidot ja hyvät suhteet ynnä muut. Meillä on homma toiminut aivan loistavasti.
Perussuomalaiset ovat erikoistuneet tällä vaalikaudella läheistensä palkkaamiseen, sillä
Mikko Polvinen (ps) otti eduskunta-avustajakseen
naisystävänsä Kaisa-Mari Paulomäen, jonka kanssa hän on seurustellut viime syksystä lähtien.
Perussuomalaiset ovat löytäneet ennenkin avustajia lähipiiristään. Esimerkiksi
Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps) poika oli
Ritva ”Kike” Elomaan (ps) eduskunta-avustaja ja Elomaan veljentytär Ruohonen-Lernerin avustaja Euroopan parlamentissa."
Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi palkkasi eduskunta-avustajakseen kolmekymppisen muusikkopoikansa.
www.iltalehti.fi