vierailija
Love itPitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Love itPitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Ostopäätös on omasta pussista tehty. Eli laitettu rahat sinne. Tilauksen voi perua eli ihan turhaan draamailua. Monet esimerkiksi täällä on sanoneet heti, ettei osta Ofia. Se on järkevää toimintaa, jos tuntuu siltä.Vois sit mainostaa sitä tavalla jossa ihmiset tajuaa tuon, eli sanoisi jossain että miten usein on tai ei usein on odotettavissa jotain uutta. Nyt loppuefekti on vaan että K menettää luottamusta niiltä faneilta jotka on eniten valmiita tukemaan häntä. Monet niistä faneista on ihan tavallisia työntekijöitä joille 40 euroa ei ole pikkusumma, ja kun K on usein kertonut kokemuksiltaan niiltä ajoilta kun budjetit oli tiukkoja niin fanit olettaa että K myös ymmärtää tämän, eikä olisi täysin menettänyt suhteellisuudentajuntansa.
Ja jos kellään on muutamia kymppejä ylimääräistä rahaa, niin tuokin on varsin kelpo käyttötarkoitus, tilata sillä Luluxalta Bojere-kuva, kuten tuo tyyppi teki, ja maailma kiittää.Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Todella upee!Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
En yleensä välitä näistä, mutta tämä on kyllä hieno.Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Mitähän sitä pyytäis jos joskus tilais? On varmaan ideoita jollakin?Ja jos kellään on muutamia kymppejä ylimääräistä rahaa, niin tuokin on varsin kelpo käyttötarkoitus, tilata sillä Luluxalta Bojere-kuva, kuten tuo tyyppi teki, ja maailma kiittää.
Voit tilata vaikka Kapteenin ja Perämiehen jos on sinun juttusi. Jos ei, niin jotain mikä on.Mitähän sitä pyytäis jos joskus tilais? On varmaan ideoita jollakin?
Pyhä Jeresus!Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
! Nyt on kyllä niin näköinen, että voisi olla suoraan valokuvasta.Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Äh, tosiaan. Voi harmi. Olisin niin mielelläni nähnyt Häärijän uudessa aktiivisemmassa roolissaan. Edellisestä keikasta on aikaa, ja silloin oli vielä eri meininki.Ei varmaan oo mukana ainakaan lauantain laivakeikalla, jos menee tuonne.
Ooh miten upea!Pitkästä aikaa Luluxalta Bojereä!
Tuo on niin hieno, että melkein ei pysty katsomaan <3Ooh miten upea!
Jakoi sen saman of mainoksen kerran ig storyissaan kuin Härtsä eli ei tosiaan ole juuri mainostanut. Eikä siitäkään varmaan asiasta tietämättömät mitään tajunneet, kun tekstinä oli vaan Khaarija returns ja chilin kuvia, mutta ei mitään linkkiä tai mainintaa of:stä sanallakaanJännä, miten täällä puhutaan vaan että K menettää luottamusta ja ei anna rahalle vastinetta ja päättää liian kalliin hinnan.. Kärtsähän ei ole maininnut yhtään mitään siitä, että of edes alkoi uudelleen.
Sopis hyvin BoitsulleTässä ois kiva lahja Jertsulta Bojtsulle https://www.instagram.com/stories/usvatuli/3443325136540282565?
Kyllä tulee. Kodista en luovu.Tuleeko meille vielä kunnon paatti vauvalle?!
Jakoi se Härtsän stoorin aiheesta. Siinä sen mainostus.Jännä, miten täällä puhutaan vaan että K menettää luottamusta ja ei anna rahalle vastinetta ja päättää liian kalliin hinnan.. Kärtsähän ei ole maininnut yhtään mitään siitä, että of edes alkoi uudelleen.