Ei ole. Tämä on vain ihan tavallinen ketju Kaksplus-foorumilla, aihe on toki K&B, mutta täällä eivät päde mitkään "fandom-säännöt".Tämä ketju on. Et osaa käyttäytyä sen kulttuurin mukaisesti, joten et kuulu joukkoon.
Noo, miksi? Varsinkin toi eka. En pidätä hengitystä odottaessani, että joku vastaa kysymyksiin.Joskus on hyvä taustoittaa, mistä ihmeestä Kapteeni ja Perämies on syntyneet tai miksi Kris vastailee aina viideltä aamuyöllä.
Tämä kertookin hyvin miksi en viihdy kompostissa. Riidanhaluista porukkaa.Kyllä siellä kompostissa on eräs kirjoittanut, että tekee sitä tahallaan, koska haluaa provosoida. Muut siellä ovat kompanneet ja kannustaneet tähän. Toivoisin että sielläkin rohkeasti kyseenalaistettaisiin tätä.
Tai sinä. Vedä vähän happea niin helpottaaMikään somealusta ei ole ”fandom-palsta” mutta silti yleensä kun ihmiset kokoontuu koolle keskustelemaan niin se tehdään toisia kunnioittaen. Paitsi tietysti aina on joukossa pari mulkkua kuten sinä.
Ihan samalla tavalla voidaan sanoa että Twitter on Elon Muskin some tai Tumblr on mikrobloggausalusta eikä sinne päde ylimääräiset säännöt mutta kyllä siellä vaan osataan ottaa muut huomioon. Olet vittumainen täällä vain ja ainoastaan siksi että tämä on anonyymi palsta ja sinulle ei tule asiasta seuraamuksia.Ei ole. Tämä on vain ihan tavallinen ketju Kaksplus-foorumilla, aihe on toki K&B, mutta täällä eivät päde mitkään "fandom-säännöt".
Hehe, täällähän nää pahimmat mulkqvistit näyttäis olevanTämä kertookin hyvin miksi en viihdy kompostissa. Riidanhaluista porukkaa.
Et varmaan sitten jaksa ficcejäkään hirveästi lukea, niin en nyt tiedä miksi tämä sua liikuttaa.Noo, miksi? Varsinkin toi eka. En pidätä hengitystä odottaessani, että joku vastaa kysymyksiin.
Samat ihmiset pyörii eri ketjuissa. Siksi riidat siirtyy. Ja sitä samaa sulle.Hehe, täällähän nää pahimmat mulkqvistit näyttäis olevan
Kyllä siellä heti alkaa urputus ja poistelu kun Kuumaa mainitaan ja tietyt aiheet on siellä kiellettyjä, tiedät varmasti mitä tarkoitan.Eihän Kuumaa ole kielletty, vain shippaus Johanneksen kanssa?
Joskus on hyvä taustoittaa, mistä ihmeestä Kapteeni ja Perämies on syntyneet tai miksi Kris vastailee aina viideltä aamuyöllä.
Voin kai mä silti toimia niiden jotka lukee, puolesta puhujana? Että ei noihin kukaan tule jaksamaan mitään kuvauksia laittaa, kun ette viitsi vastata noihin kysymyksiin muulloinkaan. Niin turha esittää sellaista ohjetta edes kellekään. Eikö?Et varmaan sitten jaksa ficcejäkään hirveästi lukea, niin en nyt tiedä miksi tämä sua liikuttaa.
Pätee. Ihan kuten jokaisessa fandomissa ja jokaisessa nurkassa, jossa fandomeita pyöritetään. Livejournal aikanaan oli iso sivusto, jossa oli sadoittain eri fandomeita ja kaikki osasi käyttäytyä paikan ja kyseisen yhteisön sääntöjen mukaan. Sinä väittelet pedantiikasta ja keksit vastaväitteitä tyhjästä, koska muuta puolustusta mulkkumaisuudellesi sulla ei ole. Et vain ymmärrä fandomia etkä osaa tai halua käyttäytyä muita kunnioittavasti.Ei ole. Tämä on vain ihan tavallinen ketju Kaksplus-foorumilla, aihe on toki K&B, mutta täällä eivät päde mitkään "fandom-säännöt".
Kulla! Voi kettu kuinka ketuttaa tää ketun kettumainen fucking Trafik!Voisko se fucking Emoalus aueta!
Monessa minificcissä on joku viittaus "sen hetkiseen tapahtumaan" tms. Niin jos sen muistaa niin olisi kiva siitä olla merkintä.Joskus on hyvä taustoittaa, mistä ihmeestä Kapteeni ja Perämies on syntyneet tai miksi Kris vastailee aina viideltä aamuyöllä.
Eli et lue. Se riittää mulle, sun vastauksella ei siis ole väliä, kun tämä ei sua koske.Voin kai mä silti toimia niiden jotka lukee, puolesta puhujana? Että ei noihin kukaan tule jaksamaan mitään kuvauksia laittaa, kun ette viitsi vastata noihin kysymyksiin muulloinkaan. Niin turha esittää sellaista ohjetta edes kellekään. Eikö?
Krisin aamuviideltä tiedänkin, mutta en tota kapteeni-juttua. Mutta tietenkään sitä ei viitsi kukaan avata, niin miksi kuvittelet, että ficceihin joku laittaisi jotain selostuksia?
Ei se edes ole siitä syntynyt. Voi luoja.Jotenkin saa olla vähän yksinkertainen jos ei osaa yhdistää shippausta ja laivaa/emoalusta ja kapteenia ja perämiestä ...
Miten se Kuumaa nyt edes kuuluu K ja B ketjuun tai sitten BL?Kyllä siellä heti alkaa urputus ja poistelu kun Kuumaa mainitaan ja tietyt aiheet on siellä kiellettyjä, tiedät varmasti mitä tarkoitan.
Olisi ollut taustoitukselle siis tarvettaEi se edes ole siitä syntynyt. Voi luoja.
Eihän se monen mielestä kuulu, kerroin vaan tuossa alkuperäisessä viestissäni että viihdyn paremmin kompostissa koska tykkään rennosti puhua välillä aiheen vierestä. Eihän Ski Aggukaan vai mikä olikaan kuulu shippiin mutta yksi ilta kauhisteltiin hänen onnettomuuttaan ja jankattiin jostain pyörätuolista monta sivua.Miten se Kuumaa nyt edes kuuluu K ja B ketjuun tai sitten BL?