vierailija
RKP haluaa Pohjanmaan viljelyksiin ja kasvihuoneisiin alipalkattua työvoimaa. Niiltähän Anna-Maja Henriksson saa kaikki rahansa.
Närpiön tilojen ihmiskaupan uhreja lisää. Suomi on ihmisriiston luvattu maa nyt kun kokoomus on vallassa ja RKP oikeistohallituksessa myös.RKP haluaa Pohjanmaan viljelyksiin ja kasvihuoneisiin alipalkattua työvoimaa. Niiltähän Anna-Maja Henriksson saa kaikki rahansa.
Höpönlöpön, niin paljon viranomaisia ei voi palkata että vaikuttaisi ennätyksellisesti työllisyysasteeseen. Marinin kauden ennätystyöllisyys nosti myös kokonaispalkkatuloja ja ansioverotuloja sekä laski työttömyys- asumistuki- ja toimeentulotukia, siis oikeaa palkkatyötä joka lisäsi käteen jääviä tuloja.Työllisyys nousi palkkaamalla viranomaisia verovaroilla eli tekemällä toimia kansalaisia köyhdyttämällä.
HUS-neulahoitajista ainakin on huutava pula. Tälläkin palstalla oli jonkun aikaa sitten tapauksesta jonka HUS lupasi selvittää ja kertoa tarkemmin mitä oikein tapahtui. Useampi vuosi sitten jo. Hoitaja kuitenkin katosi kuin piru sairaalaan.HUS tarvitsee hoitajia niin kipeästi että irtisanoo heitä 1000.
Sinä haluat nostaa kasvisten hintaa. Monet persut eivät arvosta kasviksia eikä heitä kiinnosta onko muilla varaa ostaa niitä. Ei kaikkia hyväksikäytetä. Ulkomainen sensonkityöläinen palaa työkeikan jälkeen kotimaahansa rikkaampana kuin paikalliset siellä.RKP haluaa Pohjanmaan viljelyksiin ja kasvihuoneisiin alipalkattua työvoimaa.
Nostaa kasvisten hintaa suomalaisella tai EU/ETA-alueen yli 450 miljoonan asukkaan talousalueen työläisillä, jotka voivat tulla tosta vaan Suomeen töihin halutessaan? Haluatko syödä ihmisriiston veritomaatteja ja verimustikkaa?Sinä haluat nostaa kasvisten hintaa. Monet persut eivät arvosta kasviksia eikä heitä kiinnosta onko muilla varaa ostaa niitä. Ei kaikkia hyväksikäytetä. Ulkomainen sensonkityöläinen palaa työkeikan jälkeen kotimaahansa rikkaampana kuin paikalliset siellä.
Voi, voi jos hinnat nousee ihmisriiston poistolla, niin sitten ne nousee. Alipalkkaus tulisi kriminalisoida ja sanktioida ankarasti.Sinä haluat nostaa kasvisten hintaa. Monet persut eivät arvosta kasviksia eikä heitä kiinnosta onko muilla varaa ostaa niitä. Ei kaikkia hyväksikäytetä. Ulkomainen sensonkityöläinen palaa työkeikan jälkeen kotimaahansa rikkaampana kuin paikalliset siellä.Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
RKP haluaa Pohjanmaan viljelyksiin ja kasvihuoneisiin alipalkattua työvoimaa.
Johtuu siitä että työttömän on pakko hakea neljää paikkaa kuukaudessa tai etuudet menee, ei ole työttömän vika jos ei tärppää ja joutuu laajentamaan hakua paikkoihin joihin ei ole mitään saumaa.Eräs työnantaja sanoi, että suuri osa työpaikkaa hakemisto on epäsopivia. Suuri osa suomalaisista työttömistä on päihdeongelmaisia, monisairaita, ylipainoisia, vammaisia. Kyllä, sadat tuhannet suomalaiset työttömät ovat sairaita.
Sesonkityöntekijä vie ne rahat mennessään, eikä ne jää Suomeen kiertoon, toisin kuin jos työvoimana olisi suomalaiset. Ja jos kotimaisen kurkun hinta pomppaa sen seurauksena että käytetään kotimaista työvoimaa, voivat suomalaiset olla talvet ilman sitä kurkkua kuten ennen ympärivuotista kasvihuonetuotantoa. Lanttu ja porkkanaraaste on vaihtoehtoja.Sinä haluat nostaa kasvisten hintaa. Monet persut eivät arvosta kasviksia eikä heitä kiinnosta onko muilla varaa ostaa niitä. Ei kaikkia hyväksikäytetä. Ulkomainen sensonkityöläinen palaa työkeikan jälkeen kotimaahansa rikkaampana kuin paikalliset siellä.
Mitä kasviksia oikeasti syöt? Pelkäätkö miljoonia maahanmuuttajia? Pelkäätkö pimeää metsää?Nostaa kasvisten hintaa suomalaisella tai EU/ETA-alueen yli 450 miljoonan asukkaan talousalueen työläisillä, jotka voivat tulla tosta vaan Suomeen töihin halutessaan? Haluatko syödä ihmisriiston veritomaatteja ja verimustikkaa?
Höpönlöpön, ei saa vain alle TES-palkan.Eräs työnantaja sanoi, että suuri osa työpaikkaa hakemisto on epäsopivia. Suuri osa suomalaisista työttömistä on päihdeongelmaisia, monisairaita, ylipainoisia, vammaisia. Kyllä, sadat tuhannet suomalaiset työttömät ovat sairaita.
On haastavaa rahalla mitata kansanterveydellistä vaikutusta mitä tulee kasviksiin. Jos edes osa persuista söisi vähän enemmän kasviksia, nettifoorumit rauhoittuisivat. Itse Halla-Aho on sanonut, että suomalaisten miesten kannattaisi syödä enemmän kasviksia.Sesonkityöntekijä vie ne rahat mennessään, eikä ne jää Suomeen kiertoon, toisin kuin jos työvoimana olisi suomalaiset.
No niin paljastit asennettasi kasviksiin ja monipuoliseen ruokavalioon. Ennen vanhaan suomalaisilla oli runsaasti puutostiloja. Sinun kannattaisi hillitä makkaran syöntiä. Muita kuin sinua kiinnostaa syödä monipuolisesti kasviksia jatkossakin.Ja jos kotimaisen kurkun hinta pomppaa sen seurauksena että käytetään kotimaista työvoimaa, voivat suomalaiset olla talvet ilman sitä kurkkua kuten ennen ympärivuotista kasvihuonetuotantoa. Lanttu ja porkkanaraaste on vaihtoehtoja.
Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia näyttää massamaahanmuuton ongelmat. Tuotteiden hinnat muodostuu yksiltä osin alan TES-palkoista, kuluttajat äänestävät jaloillaan jos hinta ei kohtaa.Mitä kasviksia oikeasti syöt? Pelkäätkö miljoonia maahanmuuttajia? Pelkäätkö pimeää metsää?Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
Nostaa kasvisten hintaa suomalaisella tai EU/ETA-alueen yli 450 miljoonan asukkaan talousalueen työläisillä, jotka voivat tulla tosta vaan Suomeen töihin halutessaan? Haluatko syödä ihmisriiston veritomaatteja ja verimustikkaa?
Etelä-Euroopassa kasviksista suuri osa poimitaan maahanmuuttajien toimesta.
Jos oikeasti olet eniten huolissasi heidän työoloistaan (etkä rasisti), mikset kehitä robotiikkaa ettei "ihmisriisto" jatkuisi.
Tuotetaan vaan kaikin mokomin jatkossakin kasviksia, mieluiten luomua, mutta jos sitä ei muka voida tehdä (rahan takia!) kotimaisin voimin niin silloin ei suomalaiset ansaitse kasviksiaan eikä marjojaan. Ehkäpä useampi joutaisi kasvattaa omat kasviksensa jossa saisi samalla hyötyliikuntaa.On haastavaa rahalla mitata kansanterveydellistä vaikutusta mitä tulee kasviksiin. Jos edes osa persuista söisi vähän enemmän kasviksia, nettifoorumit rauhoittuisivat. Itse Halla-Aho on sanonut, että suomalaisten miesten kannattaisi syödä enemmän kasviksia.
No niin paljastit asennettasi kasviksiin ja monipuoliseen ruokavalioon. Ennen vanhaan suomalaisilla oli runsaasti puutostiloja. Sinun kannattaisi hillitä makkaran syöntiä. Muita kuin sinua kiinnostaa syödä monipuolisesti kasviksia jatkossakin.
Nimenomaan, ja takuulla pyörii kurkun ja tomaatintuotanto myös suomalaisella tes-palkatulla työvoimalla ilman suuria hinnannousuja.Sesonkityöntekijä vie ne rahat mennessään, eikä ne jää Suomeen kiertoon, toisin kuin jos työvoimana olisi suomalaiset. Ja jos kotimaisen kurkun hinta pomppaa sen seurauksena että käytetään kotimaista työvoimaa, voivat suomalaiset olla talvet ilman sitä kurkkua kuten ennen ympärivuotista kasvihuonetuotantoa. Lanttu ja porkkanaraaste on vaihtoehtoja.
Kyllä elintarviketeollisuus toimii Suomessa suomalaisellakin työvoimalla ja alan tes-palkoilla.On haastavaa rahalla mitata kansanterveydellistä vaikutusta mitä tulee kasviksiin. Jos edes osa persuista söisi vähän enemmän kasviksia, nettifoorumit rauhoittuisivat. Itse Halla-Aho on sanonut, että suomalaisten miesten kannattaisi syödä enemmän kasviksia.
No niin paljastit asennettasi kasviksiin ja monipuoliseen ruokavalioon. Ennen vanhaan suomalaisilla oli runsaasti puutostiloja. Sinun kannattaisi hillitä makkaran syöntiä. Muita kuin sinua kiinnostaa syödä monipuolisesti kasviksia jatkossakin.
Koronavuonna 2020 kun maahan ei tullut juuri mansikanpomijoita yli 20 000 suomalaista haki työhön, mutta aniharva sai poimintatöitä. Syyksi paljastui että yhteiskunnan laskuun maahan lennätetyt ja karanteenin veronmaksajien laskuun läpikäyneet ukrainalaiset perkasivat mansikkapenkat myös rikkaruohoista urakkakoppapalkkapoiminnan ohella. Suomalaiset eivät suostuneet tekemään ilmaista kakkostyötä urakkakoppapalkkatyönsä eli mansikanpoiminnan ohella. Ukrainalaisia pystyttiin kiristämään tässäkin. Ihmisriisto pitäisi saada kuriin.Miksi työnanjajan pitäisi odottaa löytävänsä sopiva työtön päihdeongelmaisten työttömien joukosta eikä palkata maahanmuuttajaa?
Kieltämättä ajatus miljoonista maahanmuuttajista kuulostaa erittäin pelottavalta!Mitä kasviksia oikeasti syöt? Pelkäätkö miljoonia maahanmuuttajia? Pelkäätkö pimeää metsää?
Etelä-Euroopassa kasviksista suuri osa poimitaan maahanmuuttajien toimesta.
Jos oikeasti olet eniten huolissasi heidän työoloistaan (etkä rasisti), mikset kehitä robotiikkaa ettei "ihmisriisto" jatkuisi.
Näissä maissako ei käytetä maahanmuuttajia maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa??Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia näyttää massamaahanmuuton ongelmat.