Mut jos jo edesmenneet on se mistä saa valita niin miähän valitsen omatoimisesti Jock Zonfrillon.
Ei tää oikeestaan edesmenneistä pelkästään ole. Kunhan mua kiinnosti, että kumpaako ihmiset pitää kauniimpana, Marilyniä vai Elisabethiä.Mut jos jo edesmenneet on se mistä saa valita niin miähän valitsen omatoimisesti Jock Zonfrillon.
Heissä on sellaista ”vanhaa” glamouria. Aivan lumoavaa seurata miten jiskus on oltu ja elelty. Konservatiivisemmin!Echon sinällään hauska aloitus saa taas kerran kysymään, millä vuosituhannella hän elää? Tuolla eläkesäästöketjussa hän vakuutteli, ettei vielä ole viisikymppinen. Kuitenkin ehdottelee seksikumppaneiksi Hollywood-tähtiä, jotka ovat jo kuolleet tai toinen jalka haudassa.
Siksi otankin esille vaihtoehdoksi lisääntymisikäisen naisjulkkiksen toiselta puolelta palloa, hän voisi toimia Echolle esittelemäni talosuunnitelman maidina. Echo tosin uhkaili, ettei astu sisään vierailulle, jos hänen kaltaisensa on ovella vastassa.
Enako (えなこ)
Enako on jo 30-vuotias, 154 cm / 43 kg. Oli muutama vuosi sitten Japanin suosituin Cosplay-tähti, mutta on esiintynyt myös laulajana ja ääninäyttelijänä. Tässä kuva, joka kertoo mitä tuo suosittu Cosplay-tähti tarkoittaa (parhaimmillaan 90 000 € päiväansioiden lisäksi).
Enako siis esiintyy yleensä jonkun anime/manga-hahmon muodossa,
mutta joskus ihan perinteisestikin
Joseph Fiennes (onkohan veli?) alkoi kiinnostaa kun näin Killing me softly! Ai että mikä rooli! *LÄÄH*!Könsikkäitä minun mieleen:
Ralph Fiennes (Englantilainen potilas)
Daniel Craig (James Bond)
Cristopher Meloni (Kova laki)
Nämä miehet siis ovat harvinaisen kuumia noissa mainituissa elokuvissa/tv-sarjassa.
Fiennes ei enää säväytä kun on ikääntynyt. Craig oli hottis Bondina, kun oli treenattu.
Meloni oli hottis tv-sarjassa, nyt ikä vienyt häneltäkin sitä jotain.....
ÄLä oikeasti vaan laitakaan.Ei tää oikeestaan edesmenneistä pelkästään ole. Kunhan mua kiinnosti, että kumpaako ihmiset pitää kauniimpana, Marilyniä vai Elisabethiä.
Meinasin laittaa seuraavaksi Stubbin ja Orpon kuvan, mutta joku vaisto sanoo mulle "älä laita."
Niin, ehkä sinun ja tyttäresi yhteenlaskettu ikä on alle sata vuotta. Nykylääketieteen aikana kun ei voi olla varma. Tässä maailman vanhin äiti, italialainen Anatolia Vertadella, 101 vuotta.Heissä on sellaista ”vanhaa” glamouria. Aivan lumoavaa seurata miten jiskus on oltu ja elelty. Konservatiivisemmin!
Ei nykyaikana ole enää aitoja ”vanhanajan” herrasmiehiä tai miehiä tarvitsevia naisellisia ”nilkkaansa vilauttavia” naisia.
Sinähän saat jo slaagin siitä jos sattuu kuuntelemaan vanhaa musiikkia! 16v tyttäreni kuuntelee joskus kasarimusaa, hän on vissiin jo ihan ikäloppu.
Ja minäkin varmaan synnyin jo joskus 40-luvulla kun kuuntelen vanhaa musiikkia ja fanitan vanhoja elokuvia.
Herra varjele! Eli minullakin voipi olla vielä toivoa saattaa maailmaan palleroita! (nääh lastenlapset riittää jos heitä sais)Niin, ehkä sinun ja tyttäresi yhteenlaskettu ikä on alle sata vuotta. Nykylääketieteen aikana kun ei voi olla varma. Tässä maailman vanhin äiti, italialainen Anatolia Vertadella, 101 vuotta.
This is the oldest MOTHER in the world! She is 101 and has given birth to a baby!
Fertility is believed to decline with age, writes CureJoy. Usually, childbearing age falls on those years when we still have the strength and time to tinker with children. But scientific and technological progress has long learned to reverse the laws of nature. Recently, the world was shocked by...positive-info.com
Olihan tuo lapsi Anatoliallekin 17., joten sinäkin voit pyöräyttää vielä ainakin kymmenkunta....Herra varjele! Eli minullakin voipi olla vielä toivoa saattaa maailmaan palleroita! (nääh lastenlapset riittää jos heitä sais)
Aina sä kyllä onnistut vaihtamaan puheenaihetta kun sut saa kiinni jostakin ihmeen hömpästä.
Voe tokkiisa voin - jopa kymmeniä!Olihan tuo lapsi Anatoliallekin 17., joten sinäkin voit pyöräyttää vielä ainakin kymmenkunta....
Eivät lapsenlapsetkaan ole hidaste. Minulla on täti, joka on jokseenkin samanikäinen kuin minä.Voe tokkiisa voin - jopa kymmeniä!
Viime yön vietin Clintin kanssa ja nyt Orpon.... painajaisia siis luvassaMeinasin laittaa seuraavaksi Stubbin ja Orpon kuvan, mutta joku vaisto sanoo mulle "älä laita."
Jos pitää esim. kuuden kesken vetää pitkää tikkua, että kenet vien futis/jäkistreeneihin ja shakkikerhoihin niin ei tuu kyllä niin yhtikäs mittään. Tarvitaan sitten lisää mummejakin.Eivät lapsenlapsetkaan ole hidaste. Minulla on täti, joka on jokseenkin samanikäinen kuin minä.
Viime yön vietin Clintin kanssa ja nyt Orpon.... painajaisia siis luvassa
Outo kysymys, kun IRL valitetaan liiasta mielikuvituksesta.Voi Johnny, eikö sulla ole ollenkaan omaa mielikuvitusta?
Sitä se on ku on mieli_ku_vitusta.🫣Outo kysymys, kun IRL valitetaan liiasta mielikuvituksesta.
Ja ajattele, mitä totuus aiheuttaisi herkkämielisille.Sitä se on ku on mieli_ku_vitusta.🫣
Kyllä Echokin tuota suosittelee, kunhan paremmin tutustuu Vanhaan Testamenttiin.Jos pitää esim. kuuden kesken vetää pitkää tikkua, että kenet vien futis/jäkistreeneihin ja shakkikerhoihin niin ei tuu kyllä niin yhtikäs mittään. Tarvitaan sitten lisää mummejakin.
Polyamoria?
Eukolla alkoi keittää kun kuunteli jatkuvaa vonkusta vierestä (huomatkaa päästä nouseva höyry!). Eukko viimein joutui laittamaan napit korville jotta kykeni nauttia drinksunsa (edes hetken aikaa) rauhassa.Ja ajayyele, mitä totuus aiheuttaisi herkkämielisille.
lomakuva?
Alkaiskohan Esko mulle sisarvaimoks!!!Kyllä Echokin tuota suosittelee, kunhan paremmin tutustuu Vanhaan Testamenttiin.
Saman sisältöisiä kuvia laitat joka ketjuun, oli aihe mikä tahansa.Outo kysymys, kun IRL valitetaan liiasta mielikuvituksesta.
Mikä estää sinua rekisteröitymästä ja laittamasta toisenlaisia?Saman sisältöisiä kuvia laitat joka ketjuun, oli aihe mikä tahansa.
Sammaa mieltä. Oikianpuolimmainen olis kyllä se voittajaMikä estää sinua rekisteröitymästä ja laittamasta toisenlaisia?
Mutta sinun vuoksesi palaan nyt mielikuvissani Johnny Appleseed-festivaaleille. Vastaan siis kysymykseen "kumman kaa", toinen perintöprinsessa.
Saa nähdä, millaisia ovat tuoreet ehdokkaat syyskuussa.
Nii että meillä ois joku yhteinen ukko?Alkaiskohan Esko mulle sisarvaimoks!!!
Kyllähän Lissu yhden lepopäivän voisi kuukaudessa pitää, sinähän et enempää tarvitsekaan.Nii että meillä ois joku yhteinen ukko?
Sä pitäisit sille carnivore night-teemaa ja palstan kaunottarena hurmaisit sen heti.
Mulla ei ois siihen ukkoon mitään saumaa, itkisin nurkassa ja mättäisin hiilaria.