vierailija
Hintojen nousulle ei näy loppua – Viro kipuaa Euroopan viiden kalleimman maan joukkoon
Ruokakori maksaa tilastojen mukaan jo yhtä paljon kuin Suomessa.
"Viron taloustutkimuksen instituutin johtaja Peeter Raudsepp kertoo yleisradio ERR:lle, että ruoan hintataso on Virossa 9 prosenttia ja Suomessa 10 prosenttia yli EU:n keskiarvon.
Ruotsissa ruoka maksaa hieman vähemmän kuin Virossa ja Suomessa.
– Olemme siis käytännössä samalla tasolla Suomen kanssa ja kuulumme Euroopan top10-maiden joukkoon, hän viittaa ruoan kalleuteen.
Hintojen nousulle ei myöskään näy loppua, koska Viron hallitus on päättänyt nostaa arvonlisäveroa kahdella prosenttiyksiköllä 24:ään.
– Minne olemme menossa? Olemme menossa Euroopan viiden kalleimman maan joukkoon, Raudsepp toteaa."
Suomen yrittäjien ihmemaa Viro on saavuttanut yritysten ahneusinflaation ihmemaan Suomen moraalittoman ahneuden tason. Myös Suomen oikeistohallitus nostaa yleisen arvonlisäverokannan syyskuussa tappiin 25,5%:iin.
Hintojen nousulle ei näy loppua - Viro kipuaa Euroopan viiden kalleimman maan joukkoon | Verkkouutiset
Ruokakori maksaa tilastojen mukaan jo yhtä paljon kuin Suomessa.
www.verkkouutiset.fi