Yhdysvaltain entinen presidentti
Donald Trump evakuoitiin vaalikampanjatilaisuudesta ammuskelun seurauksena Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Viimeisimpien tietojen mukaan kaksi on kuollut. Trump haavoittui, mutta on tiedottajan mukaan kunnossa.
Trump antoi tapauksesta lausunnon Truth Social -sivustollaan.
– Tiesin välittömästi, että jotain oli vialla. Kuulin viheltävän äänen, laukauksia, ja välittömästi tunsin luodin repeytyvän ihon läpi, Trump kirjoittaa.
CNN kertoo Trumpin mielenosoituksessa useita laukauksia ampuneen henkilön olevan nyt ”neutraloitu”.
Mitä tapahtui
Trump oli aloittanut puheensa muutamia minuutteja aiemmin Pennsylvanian Butlerissa järjestetyssä kampanjatilaisuudessa, kun alueella kuului laukauksia ja Trump syöksyi suojaan. Salaisen palvelun agentit kiirehtivät kaappaamaan Trumpin pois lavalta tämän kaatuessa maahan laukausten keskellä Butlerissa, Pennsylvaniassa, uutisoi CNN.
Turvamies nosti Trumpin ylös lavalla.
Trumpin päästyä jälleen ylös, turvamiehet kerääntyivät Trumpin ympärille suojaksi. Trumpin korvassa ja kasvojen oikealla puolella näkyi verta. Trumpin myöhemmin kirjoittaman lausunnon mukaan luoti lävisti hänen korvalehtensä.
Lähtiessään lavalta, Trump osoitti kannattajilleen selviytyneensä huutaen ”taistele! (
fight)”, ja hakaten nyrkkiään ilmaan samalla, kun turvamiehet koittivat saattaa häntä pois alueelta.
Kannattajat huusivat kuorossa USA:ta, kun Trumpia vietiin pois. Trumpin puhe oli CNN:n mukaan alkanut vasta muutamia minuutteja aiemmin, ennen kuin laukausten äänistä lähtenyt tapahtumasarja alkoi.
MSNBC:n videolla näkyy tapahtumien kulku.