vierailija
Päivän OrpoPurra: Autokaupassa synkimmät luvut 30 vuoteen
Autoala ennakoi, että uusia henkilöautoja rekisteröidään tänä vuonna vain noin 75000. Määrä olisi noin 14 prosenttia pienempi kuin viime vuonna, Autoalan Tiedotuskeskus tiedotti maanantaina.
Autoalan mukaan korkea korkotaso, epävarmuus talouskehityksestä ja heikko kuluttajaluottamus ovat vähentäneet erityisesti kotitalouksien mahdollisuuksia hankkia uusi auto.
Lisäksi käytettynä maahantuoduista autoista on tullut monille houkutteleva vaihtoehto uuden auton hankinnalle.
Uusien autojen kysyntä on viimeksi ollut näin alhaalla vuonna 1994, kun talous kääntyi 1990-luvun alussa syvään taantumaan.
OrpoPurra aikoo kurittaa verojen nostolla myös sähköautojen ostajia, vaikka niiden hinta on 40.000 eurosta ylöspäin järkevällä rangella ja pelkkä arvonalenema 5.000-10.000 euroa vuodessa kuten monet omistajat ja entiset omistajat Youtube-videoilla itkeskelevät.
Bensan hintakin on pysynyt korkealla noin 2 euron litratasolla poliittisista alennuspuheista huolimatta.