K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ja mun mielestä on uskomatonta, ettei voida uskoa sitä, että saattaisi myös hyvin olla kyseessä 25-vuotias, joka ei harrasta kasuaalia seksiä. Hän on itse sanonut, ettei sitä harrasta. Hänestä ei myöskään ole mitään havaintoja tai kertomuksia, että näin tekisi. Luulisi, että joku olisi puhunut, jos olisi sänkyyn päässyt hänen kanssaan kun kerran yksi Slovenian seuratuimpia julkkiksia on. En tajua, miksi aina pitää väkisin vääntää asiat toiseen suuntaan, kun todistusaineistoa ei ole. Tupakoinnista taas on niin paljon ulkopuolisia havaintoja ja Boitsun oma sanakin ettei siitä väittele kuin se yksi mieletään vinksahtanut vauvalla.
No eihän sen nyt Sloveniassa tapahtuvaan seksiin tartte tyytyä kun kerran paljon matkustelee. Ei sitä ulkomailla juuri kukaan tunne tän fandomin ulkopuolella.
 
vierailija
Toi oli musta typerintä shippauksessa/vauvalla, ettei Bojan sais olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kaikista mahdollisista seuralaisista ollaan niin pirun mustiksia tai haukutaan ne lyttyyn. Vaikka K on varattu ja asuu avoliitossa, Bojanin pitäs olla ihan yksin ja odottaa kiltisti, josko K joskus muuttais mielensä.
No ei se kyllä saa olla K. Poistelijat triggeröityvät jos sattuu edes olemaan samassa tilassa jonkun muun miespuolisen kanssa. Tää on niin nähty että sen "lumpusteluja" ei olla enää siedetty. Katsotaan miten käy kun palaa näkysälle.
 
vierailija
No eihän sen nyt Sloveniassa tapahtuvaan seksiin tartte tyytyä kun kerran paljon matkustelee. Ei sitä ulkomailla juuri kukaan tunne tän fandomin ulkopuolella.
On kyllä kumma käsitys sulla että heti keikkojen välissä B lähtee etsimään seksiseuraa milloin mistäkin kaupungista. Ei se nyt niin paljon majaile ulkomailla keikkojen lisäksi että tää olisi mitenkään uskottavaa.
 
vierailija
Toi oli musta typerintä shippauksessa/vauvalla, ettei Bojan sais olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kaikista mahdollisista seuralaisista ollaan niin pirun mustiksia tai haukutaan ne lyttyyn. Vaikka K on varattu ja asuu avoliitossa, Bojanin pitäs olla ihan yksin ja odottaa kiltisti, josko K joskus muuttais mielensä.
No tämä just, ei mitään tasapuolisuutta noissa odotuksissa.
 
vierailija
Miksi nämä B:n mahdolliset kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen, tupakanpoltto jne. herättää niin voimakkaita tunteita joissakin? Joillakin menee niin ihon alle oikeasti heille tuntemattoman ihmiseen liittyvät asiat. Jossain shippausta koskevassa artikkelissa oli juttua siitä, että shippauksessa ihminen oikeasti kuvittelee tuntevansa sen kohteen, joilloin tunteet, jotka siihen kohteeseen liittyy, on shippaajalle yhtä todellisia ja voimakkaita kuin ne olisi henkilöön, jonka hän oikeasti tuntee todellisessa elämässä. Eikö hälytyskellojen tulisi kuitenkin soida jos ihminen ei tunnista ettei oikeasti voi tuntea toista tällaisen yksipuolisen seuraamisen perusteella.
 
No juuri näin. Jos seurattavan henkilön oma sana asianlaidasta ei riitä ja ruvetaan kuvittelemaan kaikenlaista vaihtoehtotodellisuutta sen ympärille tai kuvittellaan, että henkilö salailee jotakin, niin ollaan ongelmissa.
 
vierailija
Miksi nämä B:n mahdolliset kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen, tupakanpoltto jne. herättää niin voimakkaita tunteita joissakin? Joillakin menee niin ihon alle oikeasti heille tuntemattoman ihmiseen liittyvät asiat. Jossain shippausta koskevassa artikkelissa oli juttua siitä, että shippauksessa ihminen oikeasti kuvittelee tuntevansa sen kohteen, joilloin tunteet, jotka siihen kohteeseen liittyy, on shippaajalle yhtä todellisia ja voimakkaita kuin ne olisi henkilöön, jonka hän oikeasti tuntee todellisessa elämässä. Eikö hälytyskellojen tulisi kuitenkin soida jos ihminen ei tunnista ettei oikeasti voi tuntea toista tällaisen yksipuolisen seuraamisen perusteella.
Ihan normaalia se on. Sen sijaan pidän vähän sairaana seurata tiiviisti oikeita ihmisiä ja omata niin vähän tunne-elämää, että ottaa kaikki heidän tekemisensä vailla tunteita.
 
vierailija
Luultavasti just siksi että B on luotu itselleen sellainen hyvätapainen ja sivistynyt jne joka ei paheita harrasta. Oikea ihannevävypoika. Tätä on vielä vauvalla kompattu ties millä perusteilla. Ehkä huvittavin on se että kun on lääkärivanhemmat niin ne vaikuttavat käyttäytymiseen. Ja sellainen kyllä B tietää että tämmöiset ei ole hyväksi niin pysyy erossa niistä. Hyvätapainen ja sivistynyt varmasti onkin mutta ei se tarkoita että käyttäytyisi aina niin kuin hyviin tapoihin kuuluu.
 
vierailija
Toi oli musta typerintä shippauksessa/vauvalla, ettei Bojan sais olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kaikista mahdollisista seuralaisista ollaan niin pirun mustiksia tai haukutaan ne lyttyyn. Vaikka K on varattu ja asuu avoliitossa, Bojanin pitäs olla ihan yksin ja odottaa kiltisti, josko K joskus muuttais mielensä.
Tää on mullekin ollut hankalasti ymmärrettävä yhtälö. Tai se koko ajatus että shipataan bojania ja käärijää, mutta jos arvelee bojanin olevan homo tai bi, siitä vimmastutaan. Että miten tää niinku toimii? Ei ole miehiin päin, mutta on kuitenkin suhde käärijään?
 
Koska shippaus ei perustu todellisuuteen. Shipissa henkilön oikealla suuntautumisella ei ole väliä. Sen sijaan on kohtuu matalaotsaista ruveta tosissaan pohtimaan, mikä henkilön suhtautuminen todellisuudessa on.
 
vierailija
Miksi noissa pitäisi olle kyse irtosuhteista? Löytänyt jonkun Lontoosta tai mennyt tapaamaan vanhaa tuttua asian tiimoilta Espanjaan tms.? En näe että B aiempi kommentti sulkee pois sen mahdollisuuden että hui kauhistus seksiä harrastetaan vaikka täällä ei siitä tiedetä mitään.
 
Hui kauhistus, ehkä se ettei harrasta mitään irtosuhteita ja pitää olla emotionaalinen suhde ennen seksiä sulkee kanssa jonkun FWB-vaihtoehdon pois. Miten tämä on hankala tajuta?
 
vierailija
Jessus sä olet raskas ihminen kun yrität pakottaa tätä vaihtoehtoa. Miten et pysty hyväksymään B:n omia sanoja siitä, ettei hän harrasta irtosuhteita?
Pystyn hyväksymään, mutta voin myös erinomaisesti ymmärtää että nuoren miehen tulee haastattelussa sanoa juuri noin, koska muut vaihtoehdot olisi aika törkeitä. Enkä ajattele että kerran sanottu olisi totuus ikuisesti. Joka tapauksessa 2 kuukautta suuressa kaupungissa on mahdollistanut sille sellaisen tuntemattomuuden, että sen on ollut mahdollista ihan vaan vaikka pussailla tanssilattialla jonkun randomin kanssa, mitä ei varmasti kotimaassaan voi tehdä.
 
Yhteistyössä