vierailija
Tuskin se nyt yksin kouluruoan syytä oliYksittäinen ihminen ei kumoa tilastoja. Vuonna 55 oli asiat monin verroin huonommin kuin nyt ja se näkyi esim. kuolleisuudessa.
Tuskin se nyt yksin kouluruoan syytä oliYksittäinen ihminen ei kumoa tilastoja. Vuonna 55 oli asiat monin verroin huonommin kuin nyt ja se näkyi esim. kuolleisuudessa.
Edelleen, yksittäiset ihmiset eivät kumoa tilastoja. Vuonna 55 moni asia oli huonommin kuin nyt, esim. kuolleisuus korkeampi.Miten niin ei pärjätty? Minun vanhemmat ainakin pärjäsivät ja vieläkin ovat hengissä tuota kouluruokaa syötyään.
No mun 49 syntynyt isä, joka siis juuri tuota kouluruokaa söi, on edelleen elossa ja erittäin terve. Joskus kouluruoasta puhuttiinkin, ja hän sanoi, että siihen aikaan kansakoulussa kyllä kaikki arvostivat sitä puurolautasellista, eikä nirsoiltu yhtään. Nykyään eletään yltäkylläisyyden aikaa ja muksut tietää, että jos kouluruoka ei maistu, voivat hakea kaupan paistopisteeltä kroissantin ja joka tapauksessa kotona on sitten ruokaa. 50-luvulla nöin ei välttämättä ollut. Lapsen ainut lämmin ruoka päivässä saattoi olla se koulun puuro.
En nyt sano, että pitäisi palata takaisin 50-luvulle, mutta kyllä lapsille voisi vähän opettaa, että ruokaa pitäisi arvostaa.
Sama juttu. 80-luvulla kävin koulua ja sitä syötiin mitä tarjottiin. Mihinkään kauppaan ei koulupäivän aikana ollut asiaa vaan syötiin sitä, mitä tarjottiin. Kotona myös opetettiin, että ruoasta pitää olla kiitollinen. Eikä ollut joka päiviä lihaa, eikä siitä kukaan nostanut meteliä.Miksei pärjätty? Pärjättiin sillä, mitä oli. Ei kaikki nyt kuolleita ole.
Mut muuten puhun omista kouluajoistani muutama vuosikymmenen takaa. Ei me mitään protskupatukoita napsittu, ei sellaisia ollutkaan, vaan syötiin kouluruokaa ja sitten kotona välipala tai välipala mukaan, jos oli vaikka heti koulun jälkeen harrastus.
Moni asia oli vuonna 55 huonommin kuin nyt. Kuolleisuus korkea, elinikä matala.Miksei pärjätty? Pärjättiin sillä, mitä oli. Ei kaikki nyt kuolleita ole.
Mut muuten puhun omista kouluajoistani muutama vuosikymmenen takaa. Ei me mitään protskupatukoita napsittu, ei sellaisia ollutkaan, vaan syötiin kouluruokaa ja sitten kotona välipala tai välipala mukaan, jos oli vaikka heti koulun jälkeen harrastus.
Totta kai. Enkä sano, että 50-luvulla olisi ollut parempip ruoka, ei tietenkään ollut, näkeehän sen tuostakin listasta. Mutta sillä kuitenkin pärjättiin, mitä oli. Toiset paremmin toiset huonommin.Edelleen, yksittäiset ihmiset eivät kumoa tilastoja. Vuonna 55 moni asia oli huonommin kuin nyt, esim. kuolleisuus korkeampi.
Näin just, mä myös osin 70-luvulla. Meillä kotona syötiin kasvis-, kala- ja liharuokaa, paremmat liharuoat tai kalaruoat oli sitten sunnuntaina. Kesäisin enemmän kalaa suoraan saariston vesistä.Sama juttu. 80-luvulla kävin koulua ja sitä syötiin mitä tarjottiin. Mihinkään kauppaan ei koulupäivän aikana ollut asiaa vaan syötiin sitä, mitä tarjottiin. Kotona myös opetettiin, että ruoasta pitää olla kiitollinen. Eikä ollut joka päiviä lihaa, eikä siitä kukaan nostanut meteliä.
Ei kukaan ole sellaista väittänytkään. Mutta sinä esitit tuon listan ikään kuin todisteena, että puurolla on vuonna 55 pärjätty ja minä kerroin sinulle faktoja, millaista elämä oli vuonna 55. Suutuit siis faktoille.Tuskin se nyt yksin kouluruoan syytä oli
Osa pärjäsi, osa ei. Esim. lapsikuolleisuus oli korkea.Totta kai. Enkä sano, että 50-luvulla olisi ollut parempip ruoka, ei tietenkään ollut, näkeehän sen tuostakin listasta. Mutta sillä kuitenkin pärjättiin, mitä oli. Toiset paremmin toiset huonommin.
Edelleen, ei se kuolleisuus yksin kouluruoasta johdu. Kyllä mun liikkuva ja lihaa syövä nuoreni pärjää samalla tavalla niillä pinaattiletuilla kuin sillä liharuoalla, jossa lihaa on vähän. Aamulla syödään aamupala, ja myöhemmin sitten kunnon välipala ja myöhemmin päivällinen tai illallinen, jos ja kun treeneissä menee pitkään. Hyvin pärjää ja kasvaa.Moni asia oli vuonna 55 huonommin kuin nyt. Kuolleisuus korkea, elinikä matala.
Paljon liikkuva nuori ei jaksa porkkanapihveillä koko koulupäivää, eri asia, jos kyseessä on passiivinen nuori.
En minä mitään suuttunut, totesin, että sillä pärjättiin, mitä oli ja kasvettiin. Ei siellä rintamallakaan pihvejä ollut tarjolla ja silti pärjäsivät.Ei kukaan ole sellaista väittänytkään. Mutta sinä esitit tuon listan ikään kuin todisteena, että puurolla on vuonna 55 pärjätty ja minä kerroin sinulle faktoja, millaista elämä oli vuonna 55. Suutuit siis faktoille.
Nyt taidat sekoittaa useat kirjoittajat keskenään. Tässä on nyt moni kommentoinut tuota samaa asiaa. Minä laitoin tuon vuoden 55 listan esimerkkinä siitä, että aikoinaan ei ollut lihaa joka päivä tarjolla ja silläkin pärjättiin. Joo, ei ollut paras mahdollinen ravinto varmastikaan, mutta kun täällä tuntuu ihmisten käsitys olevan, että 50-luvulla syötiin koko ajan lihaa, niin se nyt vain ei pidä paikkaansa. Tämä ylenmääräinen lihankulutus on suhteellisen tuore ilmiö ja liittyy tähän nykymaailman yltiökulutukseen. Ei jokainen ihminen tarvitsen kiloa lihaa viikossa. Vähempikin riittää.Ei kukaan ole sellaista väittänytkään. Mutta sinä esitit tuon listan ikään kuin todisteena, että puurolla on vuonna 55 pärjätty ja minä kerroin sinulle faktoja, millaista elämä oli vuonna 55. Suutuit siis faktoille.
Juu eväät mukaan. Tosin varmaan terveellisyydessä olisi parantamisen varaa. Ollaan asuttu ulkomailla myös, mutta siinä maassa oli kouluruoka, josta kyllä maksettiin, mutta aika pieni summa.monessakaan maassa ei edes ole mitään kouluruokaa ja nekin näyttävät silti pärjäävän
Ei kukaan ole väittänytkään, että kuolleisuus johtuisi sen ajan kouluruoasta. Pinaatissa on jo enemmän protskua kuin porkkanassa.Edelleen, ei se kuolleisuus yksin kouluruoasta johdu. Kyllä mun liikkuva ja lihaa syövä nuoreni pärjää samalla tavalla niillä pinaattiletuilla kuin sillä liharuoalla, jossa lihaa on vähän. Aamulla syödään aamupala, ja myöhemmin sitten kunnon välipala ja myöhemmin päivällinen tai illallinen, jos ja kun treeneissä menee pitkään. Hyvin pärjää ja kasvaa.
eipä sillä soppatykillä voi tehä juuri muutaku keittoa ja puuroaEn minä mitään suuttunut, totesin, että sillä pärjättiin, mitä oli ja kasvettiin. Ei siellä rintamallakaan pihvejä ollut tarjolla ja silti pärjäsivät.
Kuolleisuus oli korkeampaa vuonn 55, samoin elinikä oli alhaisempi. Rintamalla toki vielä heikompi tilanne.En minä mitään suuttunut, totesin, että sillä pärjättiin, mitä oli ja kasvettiin. Ei siellä rintamallakaan pihvejä ollut tarjolla ja silti pärjäsivät.
Juu niin taisi sekoittaa. Lihatuotteita on tullut tarjolle yhä enemmän ehkä 20 vuoden sisällä. Esim. broileria ei vielä 80-luvulla ollut kuin kokonaisena pakasteena. Kanaviillokkia oli koulussa joskus, muuten lihaa oli aika vähän tai ei ainakaan kovin paljon niissä liharuoissakaan.Nyt taidat sekoittaa useat kirjoittajat keskenään. Tässä on nyt moni kommentoinut tuota samaa asiaa. Minä laitoin tuon vuoden 55 listan esimerkkinä siitä, että aikoinaan ei ollut lihaa joka päivä tarjolla ja silläkin pärjättiin. Joo, ei ollut paras mahdollinen ravinto varmastikaan, mutta kun täällä tuntuu ihmisten käsitys olevan, että 50-luvulla syötiin koko ajan lihaa, niin se nyt vain ei pidä paikkaansa. Tämä ylenmääräinen lihankulutus on suhteellisen tuore ilmiö ja liittyy tähän nykymaailman yltiökulutukseen. Ei jokainen ihminen tarvitsen kiloa lihaa viikossa. Vähempikin riittää.
Punainen liha. Tarkoitat punaista lihaa. Kalaa suositellaan edelleen kaksi kertaa viikossa, tämä ei ole muuttunut miksikään. Myös tuohon aikaan syötiin paljon kalaa.Nyt taidat sekoittaa useat kirjoittajat keskenään. Tässä on nyt moni kommentoinut tuota samaa asiaa. Minä laitoin tuon vuoden 55 listan esimerkkinä siitä, että aikoinaan ei ollut lihaa joka päivä tarjolla ja silläkin pärjättiin. Joo, ei ollut paras mahdollinen ravinto varmastikaan, mutta kun täällä tuntuu ihmisten käsitys olevan, että 50-luvulla syötiin koko ajan lihaa, niin se nyt vain ei pidä paikkaansa. Tämä ylenmääräinen lihankulutus on suhteellisen tuore ilmiö ja liittyy tähän nykymaailman yltiökulutukseen. Ei jokainen ihminen tarvitsen kiloa lihaa viikossa. Vähempikin riittää.
Monestiko olet nyt tuon kirjoittanut? Omat appivanhempani olivat sodan aikaan lapsia, samoin omat vanhempani, yhdet vielä elossa, toiset eivät, mutta kuolemasta ei ole kauan.Kuolleisuus oli korkeampaa vuonn 55, samoin elinikä oli alhaisempi. Rintamalla toki vielä heikompi tilanne.
Niinpä. Tämä hyvinvointivaltio kun jossain vaiheessa romahtaa, eivät pumpulissa kasvaneet sukupolvet osaa toimia ollenkaan.Minusta suurin ongelma nykyään on se, että lapset eivät osaa arvostaa ruokaa. Siitä tässä jo joku muukin mainitsi. Lapset tietävät, että nälkä ei pääse tulemaan, kun kauppa ja mäkkäri on vieressä ja kotona saa ruokaa. Tekisi jokaiselle pullamössömuksulle hyvää olla välillä oloissa, joissa tulisi oikeasti nälkä, niin tietäisivät miltä se tuntuu. Aikuisten tehtävähän se olisi lapsille kertoa, että ruoka ei tosiaan tule kaupasta, vaan joku sen ruoan tuottaa. Siksi ruokoaa ei pitäisi heittää roskiin vaan kaikki syötäväksi kelpaava pitäisi käyttää ravinnoksi. Ja aina ei voi olla lempiruokaa vaan joskus joutuu syömään myös ruokia joista ei niin välitä. Lapset opetetaan liian hyvälle nykyään.
Kun ei näytä menevän perille. Tietysti osa selvisi sodasta, osa taas ei.Monestiko olet nyt tuon kirjoittanut? Omat appivanhempani olivat sodan aikaan lapsia, samoin omat vanhempani, yhdet vielä elossa, toiset eivät, mutta kuolemasta ei ole kauan.
Nyt taidat sekoittaa useat kirjoittajat keskenään. Tässä on nyt moni kommentoinut tuota samaa asiaa. Minä laitoin tuon vuoden 55 listan esimerkkinä siitä, että aikoinaan ei ollut lihaa joka päivä tarjolla ja silläkin pärjättiin. Joo, ei ollut paras mahdollinen ravinto varmastikaan, mutta kun täällä tuntuu ihmisten käsitys olevan, että 50-luvulla syötiin koko ajan lihaa, niin se nyt vain ei pidä paikkaansa. Tämä ylenmääräinen lihankulutus on suhteellisen tuore ilmiö ja liittyy tähän nykymaailman yltiökulutukseen. Ei jokainen ihminen tarvitsen kiloa lihaa viikossa. Vähempikin riittää.
Näin on. Kaikki on pureksittu valmiiksi.Niinpä. Tämä hyvinvointivaltio kun jossain vaiheessa romahtaa, eivät pumpulissa kasvaneet sukupolvet osaa toimia ollenkaan.
Mikä pitäisi mennä perille?Kun ei näytä menevän perille. Tietysti osa selvisi sodasta, osa taas ei.