Joker Out feat. Kärtsä Nordic Tour Yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Toisaalta B. oli myös se Jokereista, joka kaipasi vähiten Lontoosta Sloveniaan.
Voihan tuo biisi olla myös tunteista, joita hänellä oli kesän aikana. Ehkä juuri kotikaupungissa ahdisti vaikka sitä varmasti rakastaakin. Tuo että kukaan ei tunne häntä siinä kaupungissa voi olla kielikuva, tunne siitä että on yksin. Mutta toki voi se biisi olla vaikka jonkun muunkin, esim. Krisin tuntemuksia Lontoosta. Kaikki mahdollista, mutta itse kallistuisin kuitenkin B:n suuntaan.
 
vierailija
Ei voi kyllä mitään mutta varsinkin tästä toisesta, jonka lyriikat luin viimeksi, tulee mieleen vain ja ainoastaan J. Voi olla että olen väärässä, mutta olen myös aivan varma, että B kyllä tietää kehen lyriikat liitetään. Näin suorasanaisia rakkauslauluja eivät mielestäni Bojanin aiemmat biisit ole, niissä on jotenkin enemmän taiteiltu sanoilla. Mutta tässä kerrotaan että olen rakastnut.
Jep. JA toisessa kutsutaan toista suoraan sanalla Dear.
Miten toi zoning out kääntyy? Poistun? Niin. Naisten luota ko kaupungissa. Tää on kuin George Michael ja Freedom ´90 ysärillä. Tajutkaa jo, että haluan irti kuvasta, että kiinnostuisin teistä, naiset! Gayish vibes 😊 🩷
 
vierailija
Ehkä Klla ei vain ole lavalle fiilistä ja B tiesi sen? Siis yhtään millekään lavalle juuri nyt. Ehkä nimenomaan siksi B korosti hänen olevan lomalla.
K on myös tietoisesti tehnyt pesäeroa viisuvuoteen ja ccc:n uudelleenlämmitys Joksujen keikoilla olisi ollut aika kädenlämmintä monessakin mielessä. Viisuvuosi oli ja meni ja Joksut on kiertueella ihan omilla meriiteillä ja uusilla biiseillä. Ei mitään syytä toistaa viime vuoden juttuja enää uudelleen.
 
vierailija
Ja se saa ke lin mykkä pelle siinäkin storyssa
Tässä sulle mykkää pelleä.
 
vierailija
Siis ihan oikeesti kerran Kärpyn äitikin oli katsomassa keikkaa niin ei voi mitenkään olla että K&B väleissä ois tapahtunut mitään viilenimisiä vaan päinvastoin ovat tulleet entistä läheisimmiksi ystäviksi, se nyt selkeästi halutaan vaan pitää yksityisenä
En mä ainakaan ole epäillytkään, etteivätkö he ole hyviä ystäviä edelleenkin, mutta ystävyyttä enempää en enää näe koska K on kihlannut muidun.
 
vierailija
Ois se kyllä todella säälittävää jos näin olis. Bojan haikailis kaikkien edessä varatun miehen perään, joka on vaan ystävä. En usko mitenkään näiden kertovan Jstä.
Hmh, ei se nyt niin ole, että hän haikailee niillä varatun miehen perään, vaan hän kertoo, mitä HÄN tuntee. Siitä saa biisin, ymmärrätkö? Ja olen aivan varma, että biisi on tehty rakkaudesta Jereen.
 
vierailija
Joksut jäi kyllä niin fiiliksiin keikan jälkeen, olivat varmaan niin onnellisia saamastaan vastaanotosta. Sanoivat moneen kertaan olevansa niin onnellisia ja kiitollisia. Voi rakkaat. ❤
 
vierailija
Hmh, ei se nyt niin ole, että hän haikailee niillä varatun miehen perään, vaan hän kertoo, mitä HÄN tuntee. Siitä saa biisin, ymmärrätkö? Ja olen aivan varma, että biisi on tehty rakkaudesta Jereen.
niin kyllä minäkin. Siis kyllähän puusilmäkin näki sen rakastumisen huuman mitä hän keväällä kävi läpi. Ja en usko että kaksi näin suorasanaista rakkauslaulua on varsinaisesti sattumaa.
 
vierailija
Oli kyl hyvä meininki keikalla ja kultsallahan näki tosi hyvin vaikka oli permannon perällä ei mitään ongelmaa
Tää on hyvä tietää huomiselle. Peruin kaikki ajatukseni mennä aikaisin jonottamaan ja menen silloin kun EE-lippulaiset pääsevät sisään. Sit haen sound checkin jälkeen rauhassa vettä ja myös käyn vessassa. Ei tossa tarvitse hyvää näkyvyyttä jos ei ole touhutonttuilua tiedossa.
 
vierailija
niin kyllä minäkin. Siis kyllähän puusilmäkin näki sen rakastumisen huuman mitä hän keväällä kävi läpi. Ja en usko että kaksi näin suorasanaista rakkauslaulua on varsinaisesti sattumaa.
Olen samaa mieltä, että Bojan vaikutti aika hullaantuneelta Jereen, mutta loppujen lopuksi tiedämme Bojanin yksityiselämästä aivan äärettömän vähän. Hän oli liki koko kesän Sloveniassa ja olisi hyvin ehtinyt tapaamaan jonkun uudenkin ihmisen, josta faneilla ei ole mitään tietoa. Tai kyse voi olla jostain aikaisemmasta ennen viime vuotta olleesta suhteesa.
 
vierailija
Tää on hyvä tietää huomiselle. Peruin kaikki ajatukseni mennä aikaisin jonottamaan ja menen silloin kun EE-lippulaiset pääsevät sisään. Sit haen sound checkin jälkeen rauhassa vettä ja myös käyn vessassa. Ei tossa tarvitse hyvää näkyvyyttä jos ei ole touhutonttuilua tiedossa.
Ai et halua katsoa muuta kuin k:ta ja b:tä? Mä ainakin halusin katsoa ihan Joksuja ja näin heidät kaikki tosi hyvin olin keskellä perällä permannolle eli Boitsu ja Jure oli suoraan mun edessä ja muutkin näin todella hyvin 🤩 Krisillä oli muuten taas hiukset kasvaneet!
 

Yhteistyössä