Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oho. Mun mielestä äänessä taas on lisää väriä ja jonkinlaista pehmeyttä nyt. Ja ääni myös kantaa mielestäni miltei pidempiin venytyksiin ja vahvemmin. Ei sillä että arvostelisin mitenkään aiempaa.
Mä olen samaa mieltä. Olin aluksi vähän hämilläni tämän englanninkielisyyden edessä, mutta nyt kun on useamman kerran kuullut, niin ei mun mielestä voi mitenkään väittää, että B ei englanniksi osaisi laulaa tunteella tai olisi jotenkin epäautenttinen. Äänessä on väriä, pehmeyttä, rahinaa ja agressiivisuuttakin tarvittaessa. Tykkään yhä kuunnella huomattavasti enemmän sloveeninkielisiä biisejä juuri sen ihastuttavan kuuloisen kielen takia, mutta ei B:n eläytymistä ei mun mielestä tässä oikein voi syyttää. Kappale on vaan aika erilainen eikä niin helposti nieltävä kuin esim. Vse kar vem, joka on tavallaan yhden idean yksinkertainen rallatus (kaikella rakkaudella, se onkin suosikkikappaleeni Joksuilta). Ehkä sitä sitten kiinnittää huomiota enemmän tähän hankalaan rakenteeseen ja kieleen kuin normaalisti.
 
vierailija
Kappale on musta aika raikas verrattuna sellaiseen helppoon autotunetettuun tusinapoppiin jota varsinkin radioissa kuulee. Kun kappale virallisesti julkaistaan, yritetään saada sille radiosoittoa, eikös? Täällä voi esittää toiveita Ylex:lle:

Samaa mieltä, on raikas, ja radiosoitolle ehdottomasti kyllä! ✨
 
vierailija
Mä ihastuin heti toisella kuulemalla uuteen biisiin. Siihen miten se ilmaisee tunnetta ja siihen että rakenne & kokonaisuus vaatii useampaa kuuntelua ja sulattelua. Ylipäänsä pidän siitä, että bändi tai artisti kokeilee rohkeasti musiikissa erilaisia juttuja, kuten tässäkin on nyt tehty. Mulle biisi oli niin lupaava, että en just nyt jaksa ollenkaan surra ainakin osittain menetettyä sloveenin/serbian kieltä tulevissa biiseissä.
 
vierailija
Oon nyt kuunnellut tuota kappaletta monta kertaa ja koko ajan se muuttuu vaan ihanammaksi! ❤ Onneksi ei mene kauaa, ennen kuin sitä voi soittaa Spotifysta ja nähdään myös se musiikkivideo. Oon siis se sama joka tuossa aiemmin kirjoitti, että jotkut biisit vaatii useamman kuuntelun, ennen kuin ne aukeaa kunnolla.
 
vierailija
Kappale on musta aika raikas verrattuna sellaiseen helppoon autotunetettuun tusinapoppiin jota varsinkin radioissa kuulee. Kun kappale virallisesti julkaistaan, yritetään saada sille radiosoittoa, eikös? Täällä voi esittää toiveita Ylex:lle:

Nyt tarkemmin katsottuna tämä linkkaamani sivu taitaa olla vanha, enkä löydä uutta vaihtoehtoa missä esittää toiveita. Ehkä joku muu löytää? :/
 
vierailija
Mä olen samaa mieltä. Olin aluksi vähän hämilläni tämän englanninkielisyyden edessä, mutta nyt kun on useamman kerran kuullut, niin ei mun mielestä voi mitenkään väittää, että B ei englanniksi osaisi laulaa tunteella tai olisi jotenkin epäautenttinen. Äänessä on väriä, pehmeyttä, rahinaa ja agressiivisuuttakin tarvittaessa. Tykkään yhä kuunnella huomattavasti enemmän sloveeninkielisiä biisejä juuri sen ihastuttavan kuuloisen kielen takia, mutta ei B:n eläytymistä ei mun mielestä tässä oikein voi syyttää. Kappale on vaan aika erilainen eikä niin helposti nieltävä kuin esim. Vse kar vem, joka on tavallaan yhden idean yksinkertainen rallatus (kaikella rakkaudella, se onkin suosikkikappaleeni Joksuilta). Ehkä sitä sitten kiinnittää huomiota enemmän tähän hankalaan rakenteeseen ja kieleen kuin normaalisti.
Hyvin erilaisen kuuloinen kuin aiemmat joksukappaleet. Tulee mieleen mun nuoruudessa soineiden kappaleiden tunnelmia, yhtään en kyllä osaa nimetä ketään tai mitään erityisesti. Lupaavalta kuulostaa.
 
vierailija
Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta selvästi tämän ”ei ficcejä ja kuumisteluja tänne kiitos” keskustelun ainoa tarkoitus on tukahduttaa tämä ketju ja näyttää kaapin paikka niitä kirjoittaville ja niitä tänne haluaville. Tämä on tullut nähtyä ja koettua aikasemmin jo muissa fandomeissa. Yritetään torpedoida kunnon keskustelu ja hauskuus sekä ajetaan nimimerkilliset anonyymiksi. Ei ole mikään uusi ilmiö somen historiassa. Täällä kirjoittelee vaan sen verran kokenutta ja elämää nähnyttä porukkaa, ettei tätä hevillä alas ajeta.
Ei. Kerroin vain näkemykseni siitä että täällä on ennen ollut muutakin. Kuten muuten kuvauksessakin minusta lukee. Ei luo olevan vain ficcien mainostukseen ja niistä puhumiseen ja kiittelyyn. Ennen oli joukossa muutakin. Olisi kiva kun ketju noudattaisi sitä mitä kuvauksessa on.
 
vierailija
Kuinkan paljon niitä pitkiä Ficcejä on oikeen ollut kun niistä niin keskustellaan ja niin harmistutaan? muistaako joku vaikka kaikki täällä julkaistut pitkät Ficit vuodelta 2024?
Ei niitä paljoa ole ollut mutta viestikaupalla kyllä muualla olevista ficceistä saa lukea jos yrittää ketjua käydä läpi. Ja kiittelyä että kiva kun taas teit xxxx ficcin ja sen ficcin läpikäyntiä. Se on vähän liikaa. Kun ei ketju ole vain sitä varten
 
vierailija
Mäkin mietin sen yhden kohdan vertautuvuutta johonkin aiempaan. Voisiko olla tosi kaukaa, joku 60-70-lukulainen jopa?
Kun se biisi alkoi radiossa, mietin että onko se jokin ennen varsinaista biisiä tarjolle annettu akustisempi versio?
Mutta kun biisi lopussa lähti, oli pakko uskoa, että ei, kun se todellakin kuunnellutettiin etuajassa : )
Mut mä kyllä suhtauduin positiivisesti kaikkeen biisissä, tykkäsin siitä tosi paljon, ettei se ole samanlainen läpi koko kappaleen, vaan että siinä annetaan kuulijalle samassa lähestulkoon 3 biisiä : )
Yritin sitä muistini sopukoista miettiä että mikä olisi mutta jouduin luovuttamaan. Oletan että kuulosti joltain yhden tai kahden hitin ihmeeltä ja ei siksi tule mieleen. Keane oli ainoa minkä nimen muistin ja mitä arvelin mutta ei se ainakaan kumpikaan heidän hiteistään ollut. Ehkä palaan myöhemmin vielä tuohon jos se yhtäläisyys jostain löytyy ja biisi on virallisesti julkaistu jolloin vertailukin on helpompaa.
 
vierailija
Ei niitä paljoa ole ollut mutta viestikaupalla kyllä muualla olevista ficceistä saa lukea jos yrittää ketjua käydä läpi. Ja kiittelyä että kiva kun taas teit xxxx ficcin ja sen ficcin läpikäyntiä. Se on vähän liikaa. Kun ei ketju ole vain sitä varten
Enemmän täällä on kyllä nyt sun valitustasi asiasta. Voisit lopettaa tän, niin ei tarvi hyppiä tällaisia turhia viestejä yli. Kun ketju ei ole vain sitä varten.
 
vierailija
Ficeistä puhuminen liittyy hyvin olennaisesti shippiin ja usein se yhdistyy keskusteluun siitä, miten nämä ihmiset nähdään oikeasti, esim. millaisia K&B:n persoonallisuus on tai mitä ihmiset uskovat heidän välillään voivan mahdollisesti oikeasti tapahtua.
 
vierailija
Ei niitä paljoa ole ollut mutta viestikaupalla kyllä muualla olevista ficceistä saa lukea jos yrittää ketjua käydä läpi. Ja kiittelyä että kiva kun taas teit xxxx ficcin ja sen ficcin läpikäyntiä. Se on vähän liikaa. Kun ei ketju ole vain sitä varten
Eli ficcejä ei saa olla täällä mutta myöskään muualla olevista ficeistä ei saa keskustella? Ymmärräthän että ficit ovat keskeinen ja monelle tärkeä osa shippausta? Monelle shippaus=ficit. Voisit myös itse tuoda keskusteluun muuta shippaukseen liittyvää sisältöä, jos et halua että ficcikeskustelu valtaa alaa. Esimerkiksi esittää omia shippausteorioita tai liittää kuvia. 😊

Tässä yhteydessä käytän tilaisuuden hyväkseni, ja tuon airbnb-postauksen innoittamana pyydän apua yhden ficin etsintään. Siinä Jere päätyi humalassa airbnb-kämppään, jossa Bojan yöpyi. Muistaisiko joku sen nimen? Tekisi mieli lukea uudelleen ❤
 
vierailija
Ei prkl, en ehtinyt kuulla joksujen biisiä koska olin töissä, ja nyt ei ainakaan tuolta linkistä enää löydy. Vieläköhän sen jostain löytäisi vai pitääkö oikeasti malttaa perjantaille?

(Joulu, kyllä!)
 
vierailija
Yritin sitä muistini sopukoista miettiä että mikä olisi mutta jouduin luovuttamaan. Oletan että kuulosti joltain yhden tai kahden hitin ihmeeltä ja ei siksi tule mieleen. Keane oli ainoa minkä nimen muistin ja mitä arvelin mutta ei se ainakaan kumpikaan heidän hiteistään ollut. Ehkä palaan myöhemmin vielä tuohon jos se yhtäläisyys jostain löytyy ja biisi on virallisesti julkaistu jolloin vertailukin on helpompaa.
Jännä juttu - mietin juuri muutama päivä sitten että ovatkohan Joksut kuulleet koskaan Keane-bändiä ja olisiko mahdollista että he menevät vähän tuohon suuntaan uudessa musiikissaan. Ei tämä uusi ihan sitä tyyliä mun mielestä ole, enemmän Beatles ja ehkä David Bowie tuli mieleen. Progemusiikkia ei sitten ollutkaan vaikka aavisteltiin - onneksi, sillä en vain jaksa kuunnella progea.

Tykkään kyllä biisistä, olen kuunnellut sen viitisen kertaa ja joka kerralla siitä aukeni jotain uutta. Ainakaan siihen ei heti kyllästy, ei tosin ole vielä käynyt näin yhdenkään JO:n biisin kanssa. Ihanaa, että pojat ovat löytäneet itsestään uutta, ja heillä on luovuutensa ja lahjakkuutensa lisäksi myös kunnianhimoa tehdä jotain erilaista.

Toisaalta - ja kiroan tästä nyt itseäni - olen niin rakastunut heidän vanhoihin biiseihin, että olisin halunnut lisää samanlaista ihanuutta. Aika tylsää ajatella näin tietysti, mutta vanhoissakin on monentyyppisiä kappaleita, ja niissä on se tuttu JO-soundi. Jos tulevat biisit on tämän uuden tyylisiä, pääsenkö mä niihin sisään vai jatkanko sittenkin vain ja ainoastaan niiden vanhojen kuuntelua? Olenko ainoa joka miettii tätä?
 
Yhteistyössä