vierailija
Jaa riisui, kun kertoi tapahtuneista asioista?
Ei mennyt kauan, kun Jussi Halla-aho riisui naamionsa
Ehkä perussuomalainen jaksaakseen tarvitsee päivittäisen annoksen sanoja, jotka moittivat ja manailevat aina muuta paitsi peilikuvaa, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Virpi Tiainen.
Virpi Tiainen
10:52
Aamulehti
Ei siinä kauan mennyt, kun Jussi Halla-aho riisui naamionsa.
Vaalihuoneistot olivat sunnuntai-iltana sulkeutuneet vain pari tuntia aiemmin ja vaalin ensimmäisen kierroksen tulokset varmistuneet. Oli ehdokkaiden kiitospuheiden aika. Halla-aho piti sen puolueensa vaalivalvojaisissa yökerho Apollossa Helsingissä.
Halla-ahon ja kahdeksan muun ehdokkaan lukuisten vaalitenttien asiallisen keskustelun tilalle ilmestyi vaalivalvojaisissa nopeasti vanha tuttu uhriutumisen eetos. Vai mitä sanotte näistä Halla-ahon sanoista:
”Olen myös ajatellut Laira Huhtasaarta, joka kuusi vuotta sitten lähti ehdokkaaksi presidentinvaaleissa monin verroin epäkiitollisemmassa asemassa: eduskuntaryhmä oli hajonnut, puolue oli demonisoinnin ja pilkan kohteena.”
”Perusuomalainen politiikan teko on ylämäkeen hiihtämistä umpihangessa. Meillä on vastassamme paitsi poliittiset kilpailijamme myös usein vimmaisen vihamielinen media.”
Tosin eiväthän nuo sanat Halla-ahon päähän ja suuhun iltakymmeneltä Apollossa ilmaantuneet. Kun Alexander Stubb ja Pekka Haavisto pitivät tahoillaan spontaanin kiitospuheen, Halla-aho luki omansa paperista.
Ehkä perussuomalainen jaksaakseen tarvitsee päivittäisen annoksen sanoja, jotka moittivat ja manailevat aina muuta paitsi peilikuvaa. Eikä perussuomalaiselle taida olla olemassa mitään hienotunteisuusaikaa, jossa edes hetki pitäydytään siinä, että yritys oli tulla suomalaisten presidentiksi, ei perussuomalaisten. Vai oliko?
Ei mennyt kauan, kun Jussi Halla-aho riisui naamionsa
Ehkä perussuomalainen jaksaakseen tarvitsee päivittäisen annoksen sanoja, jotka moittivat ja manailevat aina muuta paitsi peilikuvaa, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Virpi Tiainen.
Virpi Tiainen
10:52
Aamulehti
Ei siinä kauan mennyt, kun Jussi Halla-aho riisui naamionsa.
Vaalihuoneistot olivat sunnuntai-iltana sulkeutuneet vain pari tuntia aiemmin ja vaalin ensimmäisen kierroksen tulokset varmistuneet. Oli ehdokkaiden kiitospuheiden aika. Halla-aho piti sen puolueensa vaalivalvojaisissa yökerho Apollossa Helsingissä.
Halla-ahon ja kahdeksan muun ehdokkaan lukuisten vaalitenttien asiallisen keskustelun tilalle ilmestyi vaalivalvojaisissa nopeasti vanha tuttu uhriutumisen eetos. Vai mitä sanotte näistä Halla-ahon sanoista:
”Olen myös ajatellut Laira Huhtasaarta, joka kuusi vuotta sitten lähti ehdokkaaksi presidentinvaaleissa monin verroin epäkiitollisemmassa asemassa: eduskuntaryhmä oli hajonnut, puolue oli demonisoinnin ja pilkan kohteena.”
”Perusuomalainen politiikan teko on ylämäkeen hiihtämistä umpihangessa. Meillä on vastassamme paitsi poliittiset kilpailijamme myös usein vimmaisen vihamielinen media.”
Tosin eiväthän nuo sanat Halla-ahon päähän ja suuhun iltakymmeneltä Apollossa ilmaantuneet. Kun Alexander Stubb ja Pekka Haavisto pitivät tahoillaan spontaanin kiitospuheen, Halla-aho luki omansa paperista.
Ehkä perussuomalainen jaksaakseen tarvitsee päivittäisen annoksen sanoja, jotka moittivat ja manailevat aina muuta paitsi peilikuvaa. Eikä perussuomalaiselle taida olla olemassa mitään hienotunteisuusaikaa, jossa edes hetki pitäydytään siinä, että yritys oli tulla suomalaisten presidentiksi, ei perussuomalaisten. Vai oliko?