Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En ole menossa JO:n keikalle enkä ole ikinä ostanut heille tai kenellekään fanittamalleni bändille yhtään mitään, mutta täältä olen oppinut, että kaikki on noloa: ostaminen, ostamatta jättäminen ja ylipäätään kaikki tavarat, kirjeet, viestit jne. En vain silti oikein käsitä, miksi jonkun tuntemattoman suomalaisen ostamisista tai ostamatta jättämisistä pitäisi nolostua. Oletteko sitä mieltä, että jokin muumipyjama on noloin lahja, minkä JO on ikinä saanut? Koska rehellisesti keksin kyllä nolompia ja olen niitä myöskin nähnyt.

Minusta on hauska lukea ihmisten heittoja siitä, mitä voisi viedä lahjaksi ja vähän harmittaa, jos aina kaikki latistetaan noilla nolo-kommenteilla. Jopa villasukista aikanaan joku laittoi, että noloa ja sitten kun saivatkin niitä useampia, niin voi miten sekin sitten oli noloa. Jos ei ole tarjota vaihtoehtoa, voi jättää ne nolo-kommentit kokonaan pois, oli kyse sitten vitsillä heitetyistä ehdotuksista tai tosissaan heitetyistä (mikä ei tuossa ihan yksiselitteisesti käynyt ilmi). Kohta ollaan tilanteessa, että kukaan ei vie mitään eikä uskalla tehdä mitään, kun pelkää, että se on noloa.
Joo en tiedä mikä pyjamassa olisi sen nolompaa kuin muutkaan fanilahjat, ovat saaneet mm. t-paitoja ja collegepuseron, lukemattomia hattuja jne. Joillekin ilmeisesti kaikki on hävettävää ja noloa, mutta ongelmana tuolloin on lähinnä oma asenne, jonka juuret lienevät omassa kasvatuksessa ja suomalaisessa jäyhässä kulttuurissa.
 
vierailija
Nähdäkseni fanit on usein antaneet noita isompia lahjoja meet&greeteissä keikan jälkeen, mutta siitä ei toki ole ikinä varmuutta jääkö pojat tapaamaan faneja keikan jälkeen vai ei.
En kehtaa antaa lahjaa naamatusten, koska olen siihen ihan liian vanha. Voi olla, että joksuja itseään ei haittaisi. En tiedä, mistä edes keksin tämän lahjan antamisen, koska suurin osa yleisöstä ei anna mitään. Onneksi, poitsuthan hukkuisi lahjoihin. Sama mulla oli, kun lapset oli vielä koulussa. Kuvittelin, että opettajille saa antaa lahjoja, kunnes ymmärsin, että moni opettaja pitää tapaa kiusallisena. Ja taas sain hävetä.
 
Merch-kojulle voi tosiaan viedä lahjat. Ja minusta on täysin okei antaa opettajille lahjoja ja ainakin osa heistä on siitä mielissään. Kun olin lapsi, meillä annettiin postinjakajalle ja lehdenjakajallekin joululahjat.
 
vierailija
En ole menossa JO:n keikalle enkä ole ikinä ostanut heille tai kenellekään fanittamalleni bändille yhtään mitään, mutta täältä olen oppinut, että kaikki on noloa: ostaminen, ostamatta jättäminen ja ylipäätään kaikki tavarat, kirjeet, viestit jne. En vain silti oikein käsitä, miksi jonkun tuntemattoman suomalaisen ostamisista tai ostamatta jättämisistä pitäisi nolostua. Oletteko sitä mieltä, että jokin muumipyjama on noloin lahja, minkä JO on ikinä saanut? Koska rehellisesti keksin kyllä nolompia ja olen niitä myöskin nähnyt.

Minusta on hauska lukea ihmisten heittoja siitä, mitä voisi viedä lahjaksi ja vähän harmittaa, jos aina kaikki latistetaan noilla nolo-kommenteilla. Jopa villasukista aikanaan joku laittoi, että noloa ja sitten kun saivatkin niitä useampia, niin voi miten sekin sitten oli noloa. Jos ei ole tarjota vaihtoehtoa, voi jättää ne nolo-kommentit kokonaan pois, oli kyse sitten vitsillä heitetyistä ehdotuksista tai tosissaan heitetyistä (mikä ei tuossa ihan yksiselitteisesti käynyt ilmi). Kohta ollaan tilanteessa, että kukaan ei vie mitään eikä uskalla tehdä mitään, kun pelkää, että se on noloa.
👍👍
 
vierailija
Lahjojen miettijät vois miettiä sitä, että eihän ne voi roudata mitään lahjavuorta siellä keikkabussissaan halki Euroopan. Jos joka keikalla tulee isoja lahjoja, loppuu tila aika nopeesti. Eikä ne oikeesti tarvi mitään. Viekää vaikka kirjeitä tai piirustuksia jne, pieniä ja kevyitä juttuja, jos tuntuu että on pakko jotain viedä. En usko, että ne haluaa mitään tavaraa. Niille paras lahja on, että yleisö on innolla mukana keikalla, joten siihen vois panostaa. Mites ne faniprojektit Suomen keikoille, piti miettiä jotain? Saippuakuplia jne?
 
vierailija
Joo en tiedä mikä pyjamassa olisi sen nolompaa kuin muutkaan fanilahjat, ovat saaneet mm. t-paitoja ja collegepuseron, lukemattomia hattuja jne. Joillekin ilmeisesti kaikki on hävettävää ja noloa, mutta ongelmana tuolloin on lähinnä oma asenne, jonka juuret lienevät omassa kasvatuksessa ja suomalaisessa jäyhässä kulttuurissa.
Ehkä heistä ei ole kiva saada väärän kokoisia vaatteita?
 
vierailija
Lahjojen miettijät vois miettiä sitä, että eihän ne voi roudata mitään lahjavuorta siellä keikkabussissaan halki Euroopan. Jos joka keikalla tulee isoja lahjoja, loppuu tila aika nopeesti. Eikä ne oikeesti tarvi mitään. Viekää vaikka kirjeitä tai piirustuksia jne, pieniä ja kevyitä juttuja, jos tuntuu että on pakko jotain viedä. En usko, että ne haluaa mitään tavaraa. Niille paras lahja on, että yleisö on innolla mukana keikalla, joten siihen vois panostaa. Mites ne faniprojektit Suomen keikoille, piti miettiä jotain? Saippuakuplia jne?
Juuri näin
 
Just näin 👍
 
vierailija
Enkä tiedä, mikä tää pyjamahepuli on, kun Bllä näkynyt sininen pyjama on aina se yksi ja sama, josta selkeästi pitää. Kyse ei oo siitä, että hän nyt tykkää pyjamista niin paljon, vaan tää yksi joka hänellä jo on, on selkeästi spessu.
 
vierailija
Ainakin osa fanien antamista vaatteista on heillä säännöllisesti käytössä, joten mieluisia lahjoja näyttävät olleen ja kootkin osuneet melko kohdilleen.
Lähinnä niillä on näkynyt pari kertaa päällä ne yhdet collegepaidat, jotka joku oli varta vasten teettänyt yksilöllisesti heille. Ja jotka olikin tyylikkäät ja hauskat. Ja joku itseneulotun näköinen pipo näkynyt useamman kerran. Itse tehdyt tai erikseen teetetyt spessut jutut varmaan voi ilahduttaakin, mutta ei nyt mikään kaupasta valmiina ostettu perusvaate varmaan heitä ilahduta. Olisi oikeasti aika outoa antaa vaan joku marketista ostettu pyjama tai muu vastaava.
 
Samaa mieltä tästä
 
Samaa mieltä. Menee vähän samaan kategoriaan, kun vauvalla joku pohti joskus Klle jonkun hupparin ostamista. Personoidut tuotteet on kivoja, mutta pelkkä kaupasta ostettu vaate voisi aiheuttaa vähän watafak reaktion.
 
vierailija
Lähinnä niillä on näkynyt pari kertaa päällä ne yhdet collegepaidat, jotka joku oli varta vasten teettänyt yksilöllisesti heille. Ja jotka olikin tyylikkäät ja hauskat. Ja joku itseneulotun näköinen pipo näkynyt useamman kerran. Itse tehdyt tai erikseen teetetyt spessut jutut varmaan voi ilahduttaakin, mutta ei nyt mikään kaupasta valmiina ostettu perusvaate varmaan heitä ilahduta. Olisi oikeasti aika outoa antaa vaan joku marketista ostettu pyjama tai muu vastaava.
Eikös se vihreä sammakkohuivi vai mikä se oli, ollut ihan kaupasta ostettu. Näkynyt monessa kuvassa. Mutta ymmärrän kyllä, että itse tehty on parempi vaihtoehto periaatteessa, varsinkin jos on taitava tekijä. Mua kyllä kaduttaa antamani neulomus, koska väri oli jälkeenpäin ajatellen ihan väärä Boitsulle. Tässä näkee, miten vaikeaa on aikuiselle hommata mitään vaatetta. Toivon, ettei mun lahja koskaan edes päätynyt hänelle. Valitettavasti on varmaan päätynyt.🙂
 
vierailija
Eikös se vihreä sammakkohuivi vai mikä se oli, ollut ihan kaupasta ostettu. Näkynyt monessa kuvassa. Mutta ymmärrän kyllä, että itse tehty on parempi vaihtoehto periaatteessa, varsinkin jos on taitava tekijä. Mua kyllä kaduttaa antamani neulomus, koska väri oli jälkeenpäin ajatellen ihan väärä Boitsulle. Tässä näkee, miten vaikeaa on aikuiselle hommata mitään vaatetta. Toivon, ettei mun lahja koskaan edes päätynyt hänelle. Valitettavasti on varmaan päätynyt.
Sammakkohuiviin nyt ei voi verrata, on pienempi eikä koko asiaa samalla lailla ole tarvinnut miettiä, lisäksi hauska, eiköhän se itse tehty neulomus oo kuitenkin ihan ok ja eri asia kuin joku kaupan pyjama, ei nyt vanhoja sentään kannata murehtia
 
vierailija
Lähinnä niillä on näkynyt pari kertaa päällä ne yhdet collegepaidat, jotka joku oli varta vasten teettänyt yksilöllisesti heille. Ja jotka olikin tyylikkäät ja hauskat. Ja joku itseneulotun näköinen pipo näkynyt useamman kerran. Itse tehdyt tai erikseen teetetyt spessut jutut varmaan voi ilahduttaakin, mutta ei nyt mikään kaupasta valmiina ostettu perusvaate varmaan heitä ilahduta. Olisi oikeasti aika outoa antaa vaan joku marketista ostettu pyjama tai muu vastaava.
Joo ne collegepaidat oli oikeesti hienoja ja tarkkaan mietittyjä esim just se Krisin slaypose ja sitä Kris ainakin näytti hyvin mielellään pitävän.
 
vierailija
Sammakkohuiviin nyt ei voi verrata, on pienempi eikä koko asiaa samalla lailla ole tarvinnut miettiä, lisäksi hauska, eiköhän se itse tehty neulomus oo kuitenkin ihan ok ja eri asia kuin joku kaupan pyjama, ei nyt vanhoja sentään kannata murehtia
Niin, itse tehdystä näkee ainakin, että yritystä oli, vaikka ei ihan nappiin mennytkään tällä kertaa.
 
Yhteistyössä