vierailija
mut se kertoo vain kuun vaikutuksenToi oli hyvä.
mut se kertoo vain kuun vaikutuksenToi oli hyvä.
"Ies, ruotsiksi oket, on veto- tai kantolaite, jonka avulla härät ovat perinteisesti vetäneet kuormaa tai maatalousvälinettä pellolla.Vaikka nyt
Miten et tiennyt?Ihana, mun suku on menetetystä Karjalasta. En tiennyt millainen murre siellä on, mielenkiintoista.
"sijttequin heiden Puhdistus peiuet olit teutetydh"
Mites toi täytys sanoa saksan kielellä?"Haltiattaria oli kuninkaan valtakunnassa kolmetoista, mutta koska hänellä oli ainoastaan kaksitoista kultaista lautasta, joilta heidän piti saada syödä, oli yksi jätettävä kutsumatta".
- Maailman satuaarteet, Ruususesta-
Sehän oli kätevä kompromissi?"Jo Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr. päätettiin, että pääsiäispäivä oli
21. p:nä maaliskuuta tapahtuvaa
kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Kristinuskon kannalta tärkeä tapahtuma haluttiin sitoa perjantaista sunnuntaihin kestävään viikonloppuun täydenkuun ajan lähellä. Tämä takasi tärkeän juhlan viettämisen samaan aikaan silloisen kristityn maailman eri osissa. "
"Ja cocta oli Engelin cansa swri Taiualisen sotawägen ioucko"ehkä joku muukin?
Jupiter on varmasti näkynyt taivaalla jos ei ihan pilvien peitossa ole ollut ja tuhkapilviäkin on ajoittain ollutVaikka nyt
"imechtelit nijte puheita quin heille sanottu oli Paimenilda."Vaikka nyt
Ihmettelivät"imechtelit nijte puheita quin heille sanottu oli Paimenilda."
Niillä oli toki ihan toisenlainen kokemus asioista mikä oli totta ja mahdollista
Ei saanut lainata kirjastosta"Haltiattaria oli kuninkaan valtakunnassa kolmetoista, mutta koska hänellä oli ainoastaan kaksitoista kultaista lautasta, joilta heidän piti saada syödä, oli yksi jätettävä kutsumatta".
- Maailman satuaarteet, Ruususesta-
Sen aika on aina ollut just pääsiäisenä. Pääsivät Egyptin vankeudesta"Jo Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr. päätettiin, että pääsiäispäivä oli
21. p:nä maaliskuuta tapahtuvaa
kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Kristinuskon kannalta tärkeä tapahtuma haluttiin sitoa perjantaista sunnuntaihin kestävään viikonloppuun täydenkuun ajan lähellä. Tämä takasi tärkeän juhlan viettämisen samaan aikaan silloisen kristityn maailman eri osissa. "
Onhan niitä ollut tietyillä alueilla kautta aikojen"Se on täytetty" voi hyvin merkitä sitä, että just silloin oli täysi, ei vajaa kumpaankaan suuntaan. Mut maanjäristys yhtaikaa...?
Se on oikeesti ollut tuolloin vapauttaSen aika on aina ollut just pääsiäisenä. Pääsivät Egyptin vankeudesta
Onkohan niitä joku kuunkierrolle aina uusi?Toi oli hyvä.
orjuus on jatkunut muuallaSe on oikeesti ollut tuolloin vapautta
MIkäettei?"Se on täytetty" voi hyvin merkitä sitä, että just silloin oli täysi, ei vajaa kumpaankaan suuntaan. Mut maanjäristys yhtaikaa...?