Niin, en minäkään voi vastata myöntävästi , koska olen myös pariutunut. Parittelun tuotoksille on luettu ahkerasti (sekä minä että vaimo) ja niinpä lapset ovatkin kaikki lukijoita.
Teininä olin kirjastotätiä työllistävä herhiläinen, halusin usein kirjoja, joita valikoimasta ei löytynyt. Joskus niitä kyllä hankittiin tai saatiin etälainana. Ostin kirjoja kesätyörahoilla.
Meillä ei vain luettu, vaan, kirjan henkilöt heräsivät suorastaan eloon lukijan äänen avulla. Joskus olimme möreä-äänisiä peikkoja, toisessa hetkessä piipittäviä pikkulintuja. Hauskaa oli - voi jestas, ja välillä oli pelottavaa! Isänsä teki joskus äänitehosteita toisesta huoneesta kun päiväsatuina luettiin pelottavia satuja. Meillä oli kai välillä vähän jopa kisaa lasten isän kanssa, että kumpi on pelottavampi/hauskempi.
Lukija (
) siellä kyllä oli välillä eniten murot uikkareissa, silloin kun pelottavia lukiessä joku yllättävä ääni säikäytti.
Minä myös lauloin lapsille hyvin usein, niin päivisin kuin iltaisinkin. Siitä lapset pitivät ja laulu auttoi lapsia rauhoittumaan.
Lukemisista huolimatta ns. kovia lukijoita ei lapsistamme tullut, yhdestäkään. Mutta, musikaalisia, urheilullisia ja taiteellisia tuli. Yhdestä tuli lisäksi todella hyvä esiintymään.
Olisi vissiin pitänyt kieltää lapsilta aikoinaan puhelimet. Olisi pitänyt ostaa joku vanha kapistus millä pystyi vain soittaa ja laittaa viestiä. Nykyään ainakin matkat (mitä ei taiteta pyörällä mopolla) olisivat olleet kirjoista/lehdistä lukemista.
Täällä Helsingissä luettiin vielä muutamia hetkiä sitten muun muassa Metro-lehteä julkisessa liikenteessä.
Kirjat ja lehdet ovat ihania, ne tuoksuvatkin niin hyvälle!
Varaston seinä on täynnä lasten kirjoja ja vanhija lehtiäkin. En ole malttanut pistää niitä kiertoon. Muutamia on toki lahjoitettu ja myyty pienellä hinnalla koulujen myyjäisissä.
Kuuluimme kirjakerhoihin kun lapset olivat pieniä. Meiltä löytyy myös muun muassa Suomen luontokirjoja upeine kuvineen, useampiakin sarjoja. Samoin sienikirjoja ja ihmisbiologiaan/terveyteen liittyviä kirjoja. Eihän niitä nyt vain voi heittää pois, osa on perittyjä.
Yksi lapsille rakkaimmista, mitä itsekin pystyivät lukemaan/katselemaan, jo hyvin hyvin pieninä, oli Mauri Kunnas. Tässä hyvä joululahjavinkki perheille jossa pieniä lapsia. Kunnakselta löytyy todella paljon ihania, hauskasti tarinoituja ja kuvitettuja kirjoja. Myös monelle omasta lapsuudesta tuttu kirja: Hui kauhistus.
Klassikoiden lisäksi meiltä löytyy myös paljon parjattuja Disneyn satukirjoja, vinot pinot.
Romaanejakin toki luettiin, näistä Harry Potterithan ne kolahti tietenkin parhaiten, kuten varmaan kaikilla.
Tytöt olivat kirjakehoissa vielä nuorenakin. Oli muun muassa Girl:IT kirjakerhon kirjoja vinot pinot.
Huoneen järjestyksen muutosten yhteydessä huomasin, että viimeisetkin kirjat ovat lähteneet lasten huoneista. Bookbeat ja Storytel ovat nykypäivää (vaikka en pidä tästä).
Kouluissakaan ei ole enää kirjan kirjaa, kaikki on digimuodossa!
Vaikka kaiken digitointi on minusta toki tarpeellistakin, mutta toisaalta jopa inhaa, en usko tuon olevan (edes) pääsyitä oppimistulosten laskuun.
Lähti rönsyilemään niin samapa kai tuo on rönsyillä lisää.
Taas tuon tässä edesmennyttä isääni esiin, koska muistan häntä eritoten tänä aikana vuodesta:
Isäni ei muistaakseni lukenut minulle kirjan kirjaa!
Sen sijaan isäni lausui minulle iltarukouksen:
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi. Aamen.
Sitten isäni pudotti unileluni minulle, antoi halit ja pusut, ja paketoi minut peiton alle. Tällä mentiin vuosia.
Satuja kuulin yö-päiväkodissa (isäni teki usein pitkiä työmatkoja). Onneksi koulussa oli kirjasto josta sain käsiini muun muassa kaikki Marvi Jalon ja Merja Jalon kirjat (
@-roosaruusa- tietää hevostyttönä Jalon kirjat).
En saa pähäni yhtä nuorten kirjasarjaa joka oli kuin viisikko, mutta se ei ollut Viisikko. Se oli yksi lempi lukemistani tietyssä iässä. Se sai mielikuvitukseni valloilleen.
Etsin sen kyllä vielä joku päivä!
Edesmennyt äitini oli kova lukemaan. Hänellä oli oma suuri huone kirjoille. Kävin pienempänä harvoin äidilläni kylässä. Silloin kun kävin niin me luettiin, muuta ei juuri tehty. Äidilläni oli kirjan lisäksi aamuisin papiljotit päässä ja savuke sormissaan.
Lastenkirjoja äidilläni ei ollut. Äitini antoi minulle luettavaksi Herriotin Kaiken karvaiset ystäväni. Siitä sitten etenin Charles Dickensin kirjoihin. Dickensin kirjoista on tehty hienoja elokuvia, vaikkakin vajavaisiahan ne ovat kirjoihin verrattuna - kuten aina.
Lapsille lukeminen on tärkeää, mutta ihan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää on ihan aidosti opettaa lapsia kunnioittamaan itseään ja luottamaan itseensä, sekä rakastamaan itseään sellaisena kuin he ovat. Lukeminen on siis tuskin ainoita asioita mitkä nykyvanhemmilta jää tekemättä?
Sekä luonnosta ja luonnollisuudesta ollaan erkaannuttu niin kodeissa kuin kouluissakin!
Tähänkin tulisi kiinnittää huomiota.
Ravinnosta en edes viitsi mainostaa tässä enempiä.