Osa 2/2:
Mun mielestä osuit kyllä aika ytimeen tuossa, että parin ”täyttymättömyys” on se, mikä pitää otteessaan. Jos vilkaisee AO3:n suosituimpia pareja, oikeastaan kaikki on niitä, jotka eivät ole canonissa saaneet toisiaan. Jotkut on toki kiinnostuneet kirjoittamaan pareista, jotka ovat canonissakin päätyneet yhteen, mutta yleensä tällaiset on sivuroolissa (esim. Harry Potterissa aika tavallinen jako on se, että jos fikin pääpari on Harry/Draco, Ron/Hermione tulee siinä sivussa). Omassa shippaushistoriassani ei ainakaan ole yhtäkään paria, joka olisi päätynyt canonissa yhteen – aina on kiinnostanut enemmän se toteutumaton ja se, kuinka pari olisi voinut päätyä yhteen. (Itse asiassa muistin juuri yhden poikkeuksen, mutta silloin kiinnostavaa onkin ollut se,
miten pari päätyi yhteen, koska sitä ei ikinä canonissa näytetty. Shippaajat saivat hassusti yhä kuvitella minkä tahansa tapahtumaketjun halutessaan.) Joskus olen ottanut shippauksen vähemmän vakavissani, eli canonissa ei juurikaan olisi edes mahdollisuuksia ollut parin yhteen päätymiseen ja kiinnostus on tasolla ”nämä kaksi voisivat olla aika hauskoja yhdessä, vaikka eivät ole koko sarjan aikana vaihtaneet kuin kaksi sanaa”, ja joskus taas olen ollut äärimmäisen vihainen canonille parin erottamisesta, joten tämä virhe on pitänyt sitten fikkien puolella korjata. Ja oikeastaan se parin yhteenpäätyminen yleensä tuhoaakin kaiken jännitteen; mikäli vilkaisee melkein mitä tahansa pitkää sarjaa, jossa pari on lopulta will-they-won’t-they -käänteiden jälkeen päätynyt yhteen, pari yleensä lässähtää kuin pannukakku, koska mitään odotettavaa enää ei ole. Periaatteessa RPF ei tästä eroa millään tavalla, vaan sama toive, sama toteutumisen mahdollisuus siinäkin ylläpitää kiinnostusta, mutta toki sillä erolla, että kyseessä on oikeat ihmiset, joiden tekemisiä ja sanomisia analysoidaan vähän eri tavalla kuin fiktiivisiä henkilöitä.
Mun suhde RPF:n on vähän ristiriitainen. Itse asiassa pyristelin todella pitkään tän K/B-homman kohdalla, ennen kuin lankesin lopulta lukemaan fikkejä, koska ensimmäistä kertaa koin asioiden tulevan liian iholle – liikaa tietoa päähenkilöistä, liikaa taustatietoa, jota normaalisti ei olisi. Vastaavaa ei ole tapahtunut mulle minkään muun fandomin kohdalla, ehkä siksi, että normaalisti olen ollut fandomeissa, jonka kulttuuripiiri on vähän irrallaan omasta (amerikkalaiset tv-sarjat tai japanilainen anime on kuitenkin vähän eri asia kuin suomalaiset muusiikkopiirit). Vielä pidempään on mennyt, että olen taas rohkaistunut yrittämään fikkien kirjoittamista, koska se tuntui jonkin vihoviimeisen muurin murtamiselta. Tavallisesti fandomissa ei tarvitse tällaisia eettisiä kysymyksiä ihan näin vahvasti miettiä, vaan enemmän tosiaan murehditaan sitä, että mistä sitä enää keskustellaan, jos sarja on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten ja lisämateriaalia ei ole. Fandomien aktiivisuus ja elinkaari riippuu ehkä vähän just siitä, onko esim. sarja vielä kesken, jolloin voidaan fiilistellä ja odotella ja hepuloida tiedonmurusista ja miettiä teorioita tulevista jaksoista (
Supernatural oli aika pitkälti just tätä, hirveä mietintä aina siitä, mihin nyt ollaan menossa ja miten tämä typerä sarja tällä viikolla voi pettää katsojansa. Ah, mikä viha-rakkaus -suhde se olikaan. xD). Toisissa fandomeissa on tavallaan sitten vähän vierailijana eikä asu siellä enää, koska sitä uutta materiaalia ei ole, ja siksi siellä lähinnä käy piipahtamassa uusien fikkien parissa tai viemässä omansa tervehdyksenä. Innostus laantuu sellaiseksi säästöliekillä käyväksi eikä roihua samalla tavalla kuin fandomeissa, joissa on tilanne päällä, mutta mun mielestä kaikilla on paikkansa ja ne täyttää omat tarpeensa. Joskus fandom on vain kymmenen samaa ihmistä vaihtamassa kuukausittaiset fikkikuulumisensa, ja mikäs siinä.
Äh, unohdin varmaan puolet niistä ajatuksista mitä mulla aamulla oli vielä tästä sanottavana, mutta tässä nyt joitain höpötyksiä taas.