Päivän Riikka: Suomem bruttokansantuote supistuu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Hehkeä huippumatemaatikko valtiovarainministerimme Riikka on päättänyt pitää vaalilupauksensa kannattajilleen – Suomen talous runnotaan nyt suon silmään.
"Suomen bruttokansatuote supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia. BKT:n kasvu pysyy 0,0 prosentissa ensi vuonna.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 23 700 henkilöllä viime vuoden lokakuusta.

Vastaavasti työpaikkojen määrä vähentyi reilusti. Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 102 000 työpaikkaa, mikä on 58 600 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa yhteensä reilut 256 000. Se on 23 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 6 300 enemmän kuin edellisessä kuussa."
 
OP:n ekonomistit: Bruttokansantuote supistuu

OP-ryhmän ekonomistit ennustavat, että Suomen bruttokansatuote supistuu tänä vuonna 0,3 prosenttia.

Ensi vuodestakin odotetaan heikkoa. Ekonomistit arvioivat, että BKT:n kasvu pysyy 0,0 prosentissa ensi vuonna.

Suomen talous on heikentynyt kuluvana vuonna laajasti. Etenkin vienti, investoinnit ja yksityinen kulutus ovat supistuneet.

STT-Yle
 
Tyypillinen oikeistopolitiikan kierre: leikkaukset-ostovoiman supistus-kotimaan kysynnän hiipuminen-yritysten vaikeudet-työttömyyden kasvu-bkt:n jämähtäminen-lisävelan otto.
 
Naisvíhaa. Kaikki eivät halua nuoren naisen pääsevän poliitiikan huipulle.
Annika oli pätevä ministerisalkun hoitaja. Hän osasi myös aikataulutuksen kalenteria seuraten.
Epäilen, että Riikalla on kaksisuuntainen mielenhäiriö. Luin Tapani Kansa elämänkertajutun netistä ja oireet täsmäävät. Harva poliitikko on saanut kaikki kunnanjohtajat kertaslaagilla shokkiin.
Riikalta se onnistui sormia napsauttamalla.
Persujen kommentit viestiini jo arvaan. Mikään niistä ei enää hätkäytä.
 
Voiko jollain olla 10-kertainen mielenhäiriö?

Kyllä voi. Sinulla nimittäin on se
 
Voiko jollain olla 10-kertainen mielenhäiriö?

Kyllä voi. Sinulla nimittäin on se
Sinua vaiva jäytää eikä lääkkeistäsi ole mitään apua. Diagnoosisi on vielä mysteeri. Ehkä joskus oireilusi pääsee tautiluokitukseen tyyliin Kaksplus av-maaninen luukutus ilman järkevää asioiden taustatietoa. Pääasia, että persut ovat tapetilla hinnalla millä hyvänsä seurauksista välittämättä.
 
Ei ole Sannakaan nuori vaikka niin väittää.

Bkt:n supistuminen on vihreää siirtymää. Etkö halua pelastaa maailmaa?
Ihminen on aina nuori mieleltään. Tänään ajattelin olla nollavuotiaan tasolla.
Suomessa 80 % naisista on kokenut jonkinlaista syrjintää yhteiskunnassa.
Tällä palstalla luku on sata. Ei ole ollut eikä tule olemaan sitä päivää ettei naisia syrjitä tällä palstalla. Onneksi syrjijät on helppo tuunnistaa ja kuitata
höpinät omaan arvoonsa. Päiväänsä ei kannata pilata turvenuijien heikkoitsetuntoisilla aivopieruilla.
 
Mikä on turvenuija?
 
Yhteistyössä