Itkettää :´-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tapiola:
Työttömiä talvella jopa yli 400 000
Keskiviikko 9.12.2009 klo 09.19
Suomen työttömyysaste käy pahimmillaan 13-14 prosentissa, ennustaa Tapiola Pankki.

Työttömien määrä voi vuoden päästä talvella ylittää 400 000 henkeä, sanoi pääekonomisti Jari Järvinen keskiviikkona Helsingissä.

Suomesta häviää ennusteen mukaan vuoden 2011 loppuun mennessä pysyvästi jopa 150 000 työpaikkaa. Työttömyysaste nousee koko ensi vuonna hieman yli 11 prosenttiin ja kääntyy sen jälkeen hitaaseen laskuun.

Tapiola nosti ennustetta ensi vuoden talouskasvusta. Kokonaistuotanto kasvaa uuden ennusteen mukaan ensi vuonna 1,0 prosenttia, kun pankki syyskuussa ennusti 0,3 prosentin laskua. Elpyminen on hidasta, ja vuonna 2011 bruttokansantuote kasvaa vain hieman nopeammin, 1,5 prosenttia.

Järvinen uskoo korkotason pysyvän alhaisena pitkään. Asuntolaina-asiakkaan näkökulmasta korot pysyvät matalina vielä 3-5 vuotta, eikä merkittävää nousua ole odotettavissa.


STT
 

Yhteistyössä