miksi äärioikeisto kokoomuspersu-natsien jatkuvia alotuksia ei estetä suomessa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
SDP aloitti adellisen kapinan laillista hallitusta vastaan.

Kymmeniä tuhansia kuoli.
Voit vapaasti aloittaa tästä aiheesta oman ketjun. Tässä ketjussa puhutaan suomalaisista äärioikeistolaisista, jotka ovat suunnitelleet mm. rituaalimurhaa.

Jos sinulla ei ole asiasta sanottavaa, niin sitten kannattaa kirjoitella muissa ketjuissa. Tai käydä vaikka metsälenkillä. Mutta älä tee mitään rakennelmia, joista voi jäädä kiinni.
 
vierailija
"Sekä Nyman että nimimerkki Herra Kansa edustavat ääriradikaalia uusnatsisuuntausta, jota kutsutaan akselerationismiksi. Ajattelun kannattajat uskovat, että yhteiskuntaa uhkaa väistämätön ”rotusota”, jonka seurauksena ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa tapetaan maahanmuuttajat ja vallanpitäjät, jotka edustavat liberaaleja arvoja.

Hän on myös kirjoittanut perussuomalaisten viralliselle blogisivustolle ainakin 25 tekstiä, jotka on sittemmin poistettu. Yle on käynyt kirjoitukset läpi.
Ylen tietojen mukaan mies on osallistunut puolueen tapahtumiin, mutta puolueaktiiviksi häntä ei voi kutsua. Muutama vuosi sitten perussuomalaisten ajatuspaja Suomen perusta julkaisi hänen analyysinsa.
Maaliskuussa 2023 poliisin verkko kiristyy maisterin ympärillä. Ylen hankkimista asiakirjalähteistä ilmenee, että maaliskuun lopussa poliisi pidättää hänet ja kuulustelee häntä rikoksesta epäiltynä. Kotietsintä maisterin omakotitaloon ja pihapiiriin paljastaa lisää hänen kiinnostuksenkohteistaan.
Vaikuttaa siltä, että maisteri harjoittaa saatananpalvontaa."
 
Ehkä siksi, että kokoomus ja ps eivät ole äärioikeistoa.
 
vierailija
"Syksyn painavin poliittinen uutinen on perussuomalaisen puolueen reunalla oireileva terrorismi. Asiasta on raportoitu vaatimattomasti, ja tärkein kysymys odottaa edelleen journalistista perkausta: Miksi terrorismista tuomittujen tai siitä epäiltyjen taustalta löytyy toistuvasti kytköksiä perussuomalaiseen puolueeseen? Kyseessä on siis hallituspuolue, joka hoitaa myös terrorismin torjuntaan läheisesti liittyvää sisäministerin salkkua.

Kaiken järjen mukaan minkä tahansa eduskuntapuolueen ”terrorismiongelman” pitäisi johtaa laajaan julkiseen keskusteluun. Näin ei ole käynyt perussuomalaisten kohdalla. Muutamaa uutista on seurannut valtamedioiden syvä hiljaisuus."



 
vierailija
natsit, porvarit ääliökommentit alotukset on ja pysyy-

jos kommentoi jotai järkevää- niitä vastaan - kommentit pis-

sama koko netissä...

apinoiden planeetta-suomi
 
vierailija
Aloittajan kysymykseen vastaus on se, että Perussuomalaiset ja Kokoomus eivät ole natsipuolueita. Heidän kannattajansa eivät julkaise foorumilla natsistisia mielipiteitä.

Avoimesti natsit henkilöt erotetaan myös Perussuomalaisista. Heitä erotettiin talvelle 2020 ja 2021 suuri joukko ja he perustivat Sinimusta liitto ry:n.

Ilmeisesti Sinimusta liitto ry on Suomessa samantapainen puolue kuin vaikka Kreikan kultainen aamunkoitto.

Myös Kokoomuksesta on erotettu henkilöitä natsimielipiteiden vuoksi, kuten vaikka vuonna 2003 edesmennyt Pekka Siitoin.
 
vierailija
Ap, kerropa miksi pelkäät puhetta? Jos joku esittää virheellisen väitteen niin voit kumota sen oikealla tiedolla. Siihen täytyy nähdä hieman vaivaa, mutta samalla tiedon laatu paranee.
 
vierailija
Unohtui mainita että kumotessa virheellistä väitettä on hyvä esittää looginen perustelu tai konkreettinen todiste sen virheellisyydestä. Pelkkä mielipiteen huutelu ei ole kumoamista kumpaankaan suuntaan.
 

Yhteistyössä