@Dinaas ja
@Jonna_83 sekä muut aihe peloista.
Mekin aloitettiin yritys 6/21. Mulla on ikää nyt 38v ja mies on 39v. Kipuilin oikeastaan melkein koko suhteen alusta asti asiaa, mulla on kaksi nyt jo täysi-ikäistä lasta ja puolisolla ei yhtään. Jaksanko, haluanko, ihan kaikki tämä, kestääkö suhde jos ei saada lasta, entä kestääkö jos saadaan? Tein päätöksen että yritetään, järjellä, joten mulla ei mitään vauvakuumetta ole ollut edes. Kipuilu jatkui itseasiassa hyvin pitkälle tähän menossa olevaan raskauteen, osin myös "mielen suojana" koska keskenmenot oli niin rankkoja että oli turvallisempaa ajatella "enhän mä edes tätä halua".
Syksyllä -21 eka kkm nt-ultrassa, syke nähtiin 6 ja 8 viikoilla, sitten ei enää ollutkaan. Toinen plussa 6kk päästä ja km viikolla 8+, syke nähtiin kahdesti mutta kasvu jätätti ja hiipui kokonaan. Kolmas plussa 5kk päästä, vähän lääkeapuja oli mukana, kasvu normaalia kunnes 8 viikolla vuoto (veristä ja vetistä, lapsivettä), syke on, sikiöpussi lytyssä, viikkoa myöhemmin syke lakannut ja lapsivesi sakeaa -> mahdollisesti bakteeritulehdus syynä keskenmenoon. Jokainen on jouduttu kaapimaan, lääkkeillä on tyhjentyminen jäänyt vajaaksi ja ekassa sain myös kohtutulehduksen.
Tässä kohtaa kirjoittaessa tiedostan että tämän asian kertaaminen taitaa olla terapiaa itselle, tarkoitus ei saada ketään pelokkaammaksi, surulliseksi kateelliseksi tai sääliä. Kaikkea tästä voi kummuta mutta tarinalla on onnellinen loppu (ainakin tähän asti) ja toivottavasti se luo toivoa.
Neljäs plussa saatiin toukokuussa -23 kolmannesta ovulaation induktiosta. Sitä ennen käytiin km tutkimukset -> ei selittävää, vain ohut kohdun limakalvo joka voi selittää miksi kesti raskautua, useampi kemiallinen ja mahdollisesti selittää ettei kiinnity ja istukka ehkä kahdessa ekassa kasvanut kunnolla. Muttei mitään varmaa. Hormonipiikeillä kasvatettiin limakalvoa ja tuettiin kiinnittymistä, keltarauhashormonilla raskauden jatkumista, antibioottikuurilla ja estohoidolla bakteerivaginoosia vastaan, verenohennuslääkitys istukan verenkierron avuksi.
Nyt mennään viikolla 26+1. Nt-ultraan asti raskautta ei uskaltanut edes ajatella. Kävin sitä ennen ultrassa kolmesti joissa kasvu näytti hyvältä, myös kriittisellä viikolla 9. Silti nt-ultraan mennessä tärisin pelosta ja melkein lähti taju kun kätilö sanoi täällä on syke, hyvältä näyttää, olin itse silmät kiinni. Rakenneultraa ja liikkeitä odotellessa käytiin vielä kerran ultrassa. Sillä välillä mieli alkoi olla "ehkä tää nyt voi mennä hyvin, ehkä". Nyt r-ultran jälkeen ja kun liikkeet tuntuu olo on aika neutraali. En ole onneni kukkuloilla, mutta en enää aktiivisesti pelkää. Eli sanoisin olosuhteisiin nähden aika hyvä tilanne. Ajatukset etten lasta haluaisi on häipyneet. Vähän olen tarvikkeitakin jo hankkinut, itseasiassa yllättävän ajoissa, en uskonut että ennen 30 viikkoa olisin uskaltanut mitään ostaa.
Eli toivottavasti tuon toivoa muille, tunnelin päässä voi olla valoa vaikka joskus matka sinne on pitkä ja vaikea. Sen verran on puhuttu jatkosta että vaikka mies toivoisi varmaan toistakin niin tämä jää(nee) ainoaksi. Jos tästä nyt terve lapsi syntyy, en uskalla enää ottaa riskiä olisiko seuraavalla sitten iän takia down tms. Enkä jaksa samaa toivoa ja tuskaa tai edes riskiä siitä uudelleen.
Noista mun lääkkeistä ja lisäravinteista jos on kiinnostuneita niin mun viesteistä lapsettomuushoito ketjussa jossain kesäkuun tienoilla on niistä enemmän ja saa kysellä täällä tai laittaa yksityisviestiä, ehdin tuossa parissa vuodessa tonkia melko monta tutkimusta aiheesta pohjalle siihen mitä itse käytin sitten.
Onnea, jaksamista ja plussia ihan kaikille, mieluiten ihan heti jokaiselle