Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen vahvasti sitä mieltä, että biisi käsittelee Bojania riippumatta siitä, onko se tehty ennen Euroviisuja vai niiden jälkeen. Varsinkin kun slovenialaiset energiat ovat liikahdelleet Suomeen päin jo alkuvuodesta.

(Ja minulla olisi vaikka mitä muutakin sanottavaa biisin ulkopuolelta, mutta katsotaan myöhemmin.)

-energiamamma
Mielenkiinnolla odotellaan 😊 Mutta kiinnostaa kyllä myös tietää J:n energioista koskien tätä lippukeissiä. Juttu on ihan kamala ja toivon vaan, että pystyy nollaamaan päänsä ja menemään eteenpäin.
 
vierailija
Olen vahvasti sitä mieltä, että biisi käsittelee Bojania riippumatta siitä, onko se tehty ennen Euroviisuja vai niiden jälkeen. Varsinkin kun slovenialaiset energiat ovat liikahdelleet Suomeen päin jo alkuvuodesta.

(Ja minulla olisi vaikka mitä muutakin sanottavaa biisin ulkopuolelta, mutta katsotaan myöhemmin.)

-energiamamma
Minuakin kiinnostaa tietää mitkä fiilikset tästä viikosta, ja mikä tämä katoamistemppu kaikkineensa on :)
 
vierailija
Mielenkiinnolla odotellaan 😊 Mutta kiinnostaa kyllä myös tietää J:n energioista koskien tätä lippukeissiä. Juttu on ihan kamala ja toivon vaan, että pystyy nollaamaan päänsä ja menemään eteenpäin.
No tuohon voin vastata, että hänellä oli eilen vihaisia energioita, mikä ei varmaan yllätä ketään. On kuitenkin ollut aiemmin voimakkaampaakin suuttumusta. Pelkoa tai surua ei tuntunut silloin. Oli kyllä alempien chakrojen tukosta, joka voi liittyä tuohon, että on tuntenut olonsa turvattomaksi tai että kokenut yhteyden muihin ihmisiin on ollut osittain katki, tosin hänellä on ollut vastaavia tukoksia viime aikoina muutenkin, eli ei välttämättä liity. Tämä oli joskus 16-18 aikoihin muistaakseni.

Kirjoitin tietokoneella 3-4 kappaletta tekstiä liittyen laajemmin tähän K&B-aiheeseen ja energiajuttuihn, kävin asioilla ja se teksti oli kadonnut? On siis ollut muutenkin olo, että ehkä tästä asiasta ei pitäisi puhua vielä (en kyllä tiedä miksi, ei minulla ole pääsyä mihinkään "salaiseen", kuten sanottua minulla ei ole hajua esim. Bojanin olinpaikasta), niin vaikea olla ottamatta tuota jonkinlaisena merkkinä. Mutta olen täällä vihjannut ties mistä (ja en siis edes päässyt kunnolla asiaan tuossa mitä kirjoitin tänään), niin laitan kyllä nyt lähipäivinä ainakin jotain tänne. :)

-energiamamma
 
vierailija

Maksumuurista vapaa juttu Kärtsän Berliinin keikalta.
Entäpä Viron keikalta, teki tahattoman virheen?
 
Vauvalta jonkun ihana kirjoitus:

Otteita Käärijän päiväkirjasta

18.10.23 Antwerpen, Belgia

kl 16.00 Käveltiin muina turisteina ihailemassa nähtävyyksiä Jukan ja Allun kanssa. Nyt bussissa pötköttelemässä. Lippugate vtuttaa vieläkin, talvuin ja pyysin lopulta anteeksi Warnerin painostuksesta. Muru jeesasi tiedotteen kanssa. Mikke olisi halunnut kirjoittaa sen kokonaan. En antanut Murulla näkemyksiä ja omakohtaista kokemusta. Ei aina uskoisi, että se on niin nuori! Jätkä on nero.

kl 17.30 Muru on tulossa! Mä en voi uskoa sitä todeksi! Melkein oon kuollut ikävään!

kl 18.00 Rakas on täällä

kl 19.15 Käydään nappisilmän kanssa kierroksilla. Keikka painaa päälle. Haluaisin jäädä bussiin sen kanssa. En mitään muuta. Ainoastaan pitää siitä (kaksin käsin) kiinni ja puristaa hellästi itseäni vasten. Nuuhkia sen vaniljalta ja Bossilta tuoksuvaa ihoa, inch by inch, silittää sen käsiä ja sormia, käsivarsia, olkapäiden kaaria, niskaa. Suudella kaikki ikävä pois. Haluaisin painaa pääni niihin pehmeisiin hiuksiin. Nukahtaa Muru kainalossa.

21.10.23 Glasgow, UK

Mun synttärit. Paras lahjani kuiskasi aamulla korvaani "dobro jutro". Toi tyyppi tekee mut hulluks. Sekoittaa mun pään.
 
Ja osa 2:

otteita Käärijän päiväkirjasta osa 2

22.10.23 Dublin, UK

En kestä noiden ruskeiden silmien katsetta, kun joudun sanomaan taas hyvästit.

Mikke painostaa kokoajan puhumaan totta olemaan, rehellinen edes itselleni. Tiedän, että se on oikeassa. Se on aina oikeassa.

23.10.23 Lontoo, UK

Mä en halua enää jatkaa näin. Huomenna kerron Rietalle kaiken. Muru jätettiin kentälle just. Se itki. Mä itkin. Teki mieli lähteä sen mukana ja kadota sen kanssa johonkin Bermudan kolmioon.

Illalla on keikka. Pakko jaksaa. Mutta huomenna mä kerron Rietalle ja huomenna mä oon vapaa.
 
Jatkan, Vauvalta näitä helmiä:

otteita Käärijän päiväkirjasta

22.09.23 Tampere

kl 16.15

Viimeinkin täällä. Muru on esitellyt keikkavaatteitaan. Se on niin liikuttavan innoissaan. Mua lähinnä naurattaa. Ja tietysti jokainen paita näyttää sen päällä ihan helvetin hyvältä.Valkoisesta pitsisestä näkyy läpi ilman oikeaa valaistustakin. Nännit paistaa sieltä niinku rusinat pullassa. En halua sanoa siitä mitään, vaikka tekisi mieli. En halua riidellä.

23.09.23 Tampere

kl 02.25

En tiedä, missä Bojan on. Tuli riitaa. Juotiin molemmat liikaa ja oltiin liian väsyneitä. Ja ehkä joku osa meissä molemmissa ajatteli jo tulevaa. Jatkuva eroaminen on niin raastavaa. Tekee mieli kiukutella sille rakkaimmaille, sille, kenelle kaikista vähiten oikeasti haluaa mitään paskaa.

Muru oli tosi vihainen mulle, eikä kuulemma ymmärtänyt mun puhettani, mun englantia. Sanoi, etten osaa lausua mitään oikein, eikä kukaan tajua mun puheesta mitään. Mä sanoin sille tosi rumasti takasin ja se suuttui entisestään. Huusi jotain sloveniaksi, ei ilmeisesti mitään kovin kaunista, ja Nace koitti hiljentää sen. Sitten se tuuppas Nacea, mutta eihän Nace edes hievahtanut, ja kun Kris alkoi nauramaan sille, se lähti menemään baarista. En saanut sitä kiinni. Miten se pääsikin niin kovaa siinä kunnossa.

kl 3.45

Muru tuli hotelliin hetki sitten. Jätkät sen oli löytänyt lopulta. Yritin soittaa monta kertaa ja kiersin katuja, kunnes tulin huoneeseen. Se oli niin humalassa ja voi pahoin. Oksensi pari kertaa vessaan ennenkuin sammui. Ei se muistanut varmaan koko riitaa eikä varmasti muista aamullakaan. Se nukkuu nyt joku fanin tekemä villapipo päässä sängyssä päiväpeiton päällä. Kippurassa kuin pieni lapsi. Sain siltä kengät ja takin pois. Piposta se piti kaksin käsin kiinni. Mä en varmaan saa enää unta.

kl 8.45

Mun rakas pikku sloveeni on hirvittävässä krapulassa. Nauran sille. Miten se on niin söpö krapulaisenakin. Se ei muista oikein mitään. Täytyy jutella sen kanssa silti illasta. Mutta ei nyt. En halua pilata tätä hetkeä. Viimeistä aamua.

kl 12.00

Lento Ljubljanaan lähti hetki sitten. Montako tällaista hetkeä pitää vielä kestää. Mä en tiedä edes koska me nähdään seuraavan kerran. Mä rakastan sitä ihan liikaa.
 
I think it's B, judging by the hair. (Time to hang up my delulu hat.) But still, how did he manage to change his IG location to Slovenia from Thailand? That's the real question to me.
To me, some of his posts lately seem like he didnt post them himself. For example, one of the fan posts, one said "Bojan merch?" And there was another longer that didnt seem like his English skills were reflected. I think maybe he gave access to JO social media manager and she posts some of them. Maybe that'd why the location.
 
vierailija
B: I'm at the airport now. The plane leave in half an hour.
J: I am so waiting for you. Yesterdays gig was so full of emotions that I haven't slept all night.
B: You talked so nice about me. I am a little confuced. Now the whole Europe knows about your feelings.
J: I don't care. I just couldn't hold the feelings inside anymore.
B: Are you ready for the consequences? Believe me, it won't be easy.
J: I am ready for everything. Especially when I know that soon you will be here to share them with me.
B: I stand by your side. You know, If I am your boyfriend, I never let you go.
J: Keep me. I will keep you forever.
B: See you very soon. I love u.
J: Love u too.
 
vierailija
Onkohan noissa Markin storyissa se toiseksi viimeisessä oleva valkopaitanen joka kattoo puhelinta ja viimeissä kuvassa oleva valkopaitanen sama henkilö? Koska silloinhan se ei tosiaankaan ois B... Vois olla joku turistiopas ehkä?
 
vierailija
B: I'm at the airport now. The plane leave in half an hour.
J: I am so waiting for you. Yesterdays gig was so full of emotions that I haven't slept all night.
B: You talked so nice about me. I am a little confuced. Now the whole Europe knows about your feelings.
J: I don't care. I just couldn't hold the feelings inside anymore.
B: Are you ready for the consequences? Believe me, it won't be easy.
J: I am ready for everything. Especially when I know that soon you will be here to share them with me.
B: I stand by your side. You know, If I am your boyfriend, I never let you go.
J: Keep me. I will keep you forever.
B: See you very soon. I love u.
J: Love u too.
Toivotaan että näin. :)
 

Yhteistyössä