Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jatkan vielä omaan viestiini, että täällä on mainittu myös ihania pointteja siitä, mitä kaikkea hyvää nämä kaksi ja heidän suhteensa on tuonut, ja siksi on oikeastaan turhaa synkistellä tulevaisuudesta. Itsellenikin nämä kaksi ovat tuoneet paljon hyvää mieltä, hyviä lukukokemuksia fikkien muodossa, fanartin ihastelua, hyvää musiikkia unohtamatta! Ja varmasti omakin kiinnostukseni jatkuu paitsi musiikin muodossa, myös fiktiivisen maailman puolella. Hyvät hetket ovat selvästi voitolla huonoihin verrattuna siis.
Hienoa, että rohkenit sieltä varjoista astua hieman esiin 😊 Olen niin samaa mieltä siitä, mitä kirjoitit. Tämä reissu on kannattanut tehdä, vaikka välillä on ollut tosi diippejä epätoivonhetkiäkin.
Hyviä hetkiä on kuitenkin ollut paljon ja oikeasti olen tutustunut ihan uuteen fanituksen maailmaan.
Olen varma myös siitä, että J ja B ovat iloisia ja onnellisia siitä, että tutustuivat toisiinsa, vaikkahan eivät ikinä enää näkisi toisiaan syyskuun jälkeen. Sitä euroviisukuplan huumaa ei voi kukaan viedä heiltä ikinä pois.

Katrina
 
vierailija
Nyt on se hetki kun toivoisi, että olisi rekkautunut tänne, että voisi tykkäillä teidän viesteistä. Ihanaa pohdintaa täällä. ❤ Ehkä omakin ulosanti on vähän ristiriitaista siinä mielessä, että toisaalta on ihan ok asian suhteen ettei välttämättä mitään ”sellaista mitä toivoisin” tapahdu, mutta silti sydän vaan jatkaa toivomistaan ja tuntee haikeutta yhä kauemmaksi pakenevasta viiskukeväästä ja -kuplasta. Toki tässä on vielä paljon kaikkea ihanaa jännättävää, kuten poikien jälleennäkeminen, keikat, uudet biisit jne.. Ja onhan se totta, että tää homma on tuonut niin paljon iloa ja jännitystä viime vuosien ahdistaviin maailmantapahtumiin ja myös omaan henk.koht. elämään, että ei voi olla muuta kuin kiitollinen myös siitä! 🙏 A
 
vierailija
Jatkan vielä, että nyt tiedän miltä fundamentalistiuskovaisesta tuntuu. Vaikka kaikki uskoosi perustuvat teoriat on ammuttu alas tieteen(järjen) avulla niin silti aina vaan toivon kipinä elää ihan jokaisessa oljenkorressa, mitä meille tarjoillaan. Kyllä se päivä vielä tulee.. 🫠
Todentotta, todelliseksi fundamentalistiksi tässä itsensä välillä tuntee 😂
 
  • Tykkää
Reactions: Emma.1815
vierailija
Mulle on välillä tullut sellainen ikävä fiilis, että K vähän leikki tai ehkä vieläkin leikkii Bojanin tunteilla. Ei ehkä ymmärtänyt, miten tässä voi lopulta käydä. Sillä on joukkuetausta jääkiekosta, ja kyllähän jätkäporukoissa heitetään kaikenlaista herjaa keskenään - ehkä vähän vihjailevampaakin. Toki K:kin vähintäänkin ihastunut oli, ja vielä pitkän aikaa Liverpoolin jälkeen. Tavastian jälkeenkin. Mutta jospa Bojan odotti siltä enemmän?
Jotenkin oletan, että B tunteita ei voinut kyllä olla huomaamatta. Nehän huomasi koko euroviisuyhteisökin. En usko, että K olisi voinut olla niin julma, että olisi B:tä tahallaan vedättänyt.
 
vierailija
En ole tälle palstalle aikaisemmin yhtään kommenttia laittanut, varjoissa lymyillyt vaan, mutta nyt on pakko vähän saada ajatuksia oksennettua tänne. Olen seurannut näiden kahden interaktausta keväästä lähtien, ja vaikka tiedostan, että sitä heijastaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan täysin tuntemattomiin ihmisiin - koska julkisesta materiaalista huolimatta ei voi oikeasti tietää, millaisia nämä ihmiset ovat siviilissä - olen siitä huolimatta aika vakuuttunut siitä, että jotain kemiaa noiden kahden välillä on/oli. Molempien hölmöilyt toistensa seurassa voi toki laittaa aika pitkälti siihen viisukuplan paineiden piikkiin, mutta kun siellä on joukossa aika paljon sellaisia katseita, kosketuksia ja vitsejä, joita en vain näe, että tavallisten kavereiden kesken harrastettaisiin. Suoraan sanottuna erityisesti Bojanin käytös muistattaa jotain yläkouluikäisen ihastusta, tähtisilmineen kaikkineen. Tai ehkä enemmän sellaista "olen ehkä ihastunut samaa sukupuolta olevaan enkä aio käsitellä sitä millään tavalla kuin vitsien kautta"-kohellusta. Ehkä sitten projisoin, kun itsellä on juuri tuollaisia kokemuksia taustalla.

Itselleni näiden suhde siis näyttäytyy niin, että Bojan erityisesti oli ehkä tietoisempi ihastuksestaan, jolloin on sitä varjellut ehkä vähän tarkemmin (ei samalla tavalla ole julkisesti viljellyt vitsejä, vähän varovaisemmin julkaissut shippimateriaalia ja selvästi otti etäisyyttä silloin kesän kolmen viikon julkisen hiljaisuuden aikana). Jeren kohdalla taas näkisin, että jollain tasolla hän on ollut ihastunut Bojaniin, mutta ei ehkä ole osannut käsitellä sitä lainkaan - jos on edes kunnolla tajunnut ihastuneensa. Voi olla, että viisukuplan puhjettua hänen on ollut helpompi jatkaa sitä vitsailua ja laajentaa käytöstään erityisesti keikoilla miehille flirttailuun, jotta hänen on helpompi perustella itselleenkin, ettei keväisellä huumalla ollut mitään väliä. Flirttailu sukupuolesta riippumatta keikoillahan (ja osin lähipiirissäkin) on molemmille ihan normimeininkiä, niin helppohan se on kertoa itselleen, että samanlaista läpänheittoa se oli sitten viisuissakin. Tai voi olla, että molemmat ovat tajunneet varsin hyvin ihastuneensa, mutta todenneet, ettei mahdollisuuksia tästä eteenpäin vain ole. Eri maat, eri kulttuurit, eri kielet, eri urapolut - vaikka kuinka olisi kemiaa ja vetoa yhteen, ei syvempää suhdetta oikein voi syntyä, jos on näin hankalat eroavaisuudet eikä aikaa/mahdollisuutta/halua panostaa siihen.

Siinä mielessä odotan vähän kauhulla ja innolla, mitä tästä syyskuun uudelleennäkemisestä tulee. Haikein mielin olen vähän, koska tämän jälkeen ei todella ole tietoa, milloin näkevät uudestaan - jos näkevät. Eniten ehkä harmittaa se, ettei Jere sinne Sloveniaan sitten lähtenyt, eikä tule lähtemäänkään tämän vuoden puolella, kun tuota kiivasta keikkatahtia katselee. Harmittaa heidän puolestaan, mikä on ihan hölmöä, koska enhän minä kumpaakaan tunne. Silti kun tätä menoa on katsellut koko kevään ja kesän ja jännittänyt ja itkenyt ja nauranut mukana, niin haluaisin jonkinlaisen onnellisen lopun tälle tarinalle. Valitettavasti elämässä tarinat eivät aina mene niin kuin halutaan, ja tämän tarinan loppua tuskin saadaan ikinä. Voihan olla, että heidän yhteytensä haalistuu parin viikon vaihdettaviksi WhatsApp-viesteiksi, ja se siitä. Toivoisin vain, että näin ei käy, koska haluan molemmille vain kaikkea hyvää.
Tämä oli hienosti kirjoitettu, komppaan! Kyllä selviä ihastumisen merkkejä molemmilta oli nähtävissä, ja Bojan jotenkin vaikutti olevan tietoisempi ihastumisesta. Ja Jere ei tosiaan välttämättä ole vielä osannut käsitellä omalta osaltaan niitä tunteita, joiden prosessointi ehkä vaatii paljonkin aikaa. Mutta totta tuokin, että ihan käytännön syyt ovat voineet jarruttaa suhdetta, koska onhan tuo nyt aika mahdoton yhtälö, että asuvat eri maissa ja molemmilla omat urat.
 
Kiitos! :) Vastaan tähän sen verran, että tosiaan oli mielestäni "selviä ihastumisen merkkejä molemmilta" - koska kun ensimmäistä kertaa aloin katsella videoita ja kuvia ja haastatteluja ja ties mitä näistä kahdesta, enkä ollut vielä kummastakaan tietoinen muuna kuin Slovenian viisuedustajana ja Suomen viisuedustajana, tyyliin "onpa kiva että niillä synkkaa ihmisten mielestä", niin olin ihan varma, että tässä on nyt kuvattu reaaliajassa kahden ihmisen toisiinsa ihastumista. Niin hyvin pystyin ainakin itse identifioitumaan siihen ihastumisen tunteeseen! Ei tullut mieleenkään, että Jerellä olisi jo tyttöystävä, ja se tuli suoraan sanottuna aikamoisena yllätyksenä, kun sitten rupesin kaivelemaan lisää tietoa. Jäin kyllä pohtimaan, että katseleepa jännästi uutta kaveriaan, jos on jo suhteessa. (Toki eihän se suhteessa oleminen ole ennenkään ihmisiä estänyt ihastumasta.)
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Voihan se olla, että eivät enää syyskuun jälkeen tapaa tai sitten menee pitempi aika välissä mutta jos he kuitenkin haluavat pitää yhteyttä niin ei mielestäni sillä ole väliä kuinka kauan menee sitten seuraavaan tapamiseen, ajatellen ihan sen perusteella että itsellänikin on muutamia ystäviä joita tapaan vain 1-2 kertaa vuodessa ja siltikin voimme aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme ja muuten pitää yhteyttä viestein ja puheluiden kautta. Mielestäni vain tuntuisi pahalta jos he eivät enää näkisi kun he ovat molemmat aina näyttäneet niin onnellisilta ja hehkuvilta toistensa seurassa, mutta tämähän on heidän omissa käsissään oleva asia miten sitten käy.
 
vierailija
Mua myös harmittaa, että täällä ei suoraan pysty tykkäilemään muiden viesteistä, kun niin paljon ihania pohdintoja nyt eikä kaikille voi erikseen vastailla, enkä kuitenkaan haluaisi rekkautua.

Itse tuolla aiemmin kirjoitin mm siitä, että edelleen toivon, että vaikka nyt syyskuun tapaamisen aikana asiat J ja B välillä jotenkin vielä etenisivät. Ja että uskon, että se on vielä mahdollista.

Ei munkaan elämä silti mitenkään romahda, jos mitään tämän enempää ei nähdä. Tunnistan itsessäni sellaisen puolen, että usein päädyn seuraamaan jotain asiaa melko tiiviisti, välillä vain hetkeksi ja välillä pidemmäksi aikaa. Kerran ennen, lähes 20 v. sitten, on ollut aika samanlainen case kuin tämä, mutta muuten ihan erityyppisiä asioita. Ja vaikka mihinkään muuhun ennen en ole uppoutunut lähimainkaan yhtä syvälle kuin tähän, niin uskon silti, että jossain vaiheessa kiinnostus tähän menee ohi samalla tavoin kuin on mennyt noihin muihinkin juttuihin.

Tämä shippaus sitten taas on itselläni jotenkin kahdentasoista. Osa minusta shippaa tyytyväisenä ficcejä lukien, videoita katsoen, molempien musiikkia kuunnellen ja fiilistellen sitä kaikkea ihanaa poikien välillä, mikä on jo olemassa ja mikä me ollaan nähty.

Mutta sitten jokin osa vielä odottaa jotakin lisää. Rehellisesti pohtien osittain ehkä myös siksi, että itselläni on välillä tarve olla asioissa oikeassa, ja tässäkin haluaisin ehkä tavallaan todistaa sekä itselleni että kaikille muille, että tiesinhän, että tässä oli vielä jotain enemmän. Että en ollut väärässä, kun näin niitä asioita, jotka tulkitsin rakastumiseksi tai vähintään ihastumiseksi. (Ja tietenkään en siis henkilökohtaisesti voisi salashippailijana todistaa tätä kellekään reaalimaailmassa ja täälläkin vain kasvottomille kanssakirjoittelijoille, mutta silti näin.)

Toisaalta tässä on kyse pajon enemmästä kuin oikeassa olemisesta. Koska en ole ikinä ennen nähnyt kenenkään ihmisen loistavan jonkun toisen seurassa niin kuin nämä kaksi loistivat, haluaisin, että heidän yhteinen tarinansa jatkuisi mahdollisimman monella tasolla ja mahdollsimman pitkään.
 
vierailija
Itse olen miettinyt että onkohan hän jonka nimeä ei saa mainita ns.kieltänyt K:ta menemästä sloveniaan... Enkä tarkoita tätä mitenkään ilkeämielisesti, mutta kun hän roikkui silloin kesäkuussakin mukana jos ei nyt koko aikaa niin kuitenkin suurimman osan ajasta niin eipä oikein oo voinut välttyä tältäkään ajatukselta.
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Mua myös harmittaa, että täällä ei suoraan pysty tykkäilemään muiden viesteistä, kun niin paljon ihania pohdintoja nyt eikä kaikille voi erikseen vastailla, enkä kuitenkaan haluaisi rekkautua.

Itse tuolla aiemmin kirjoitin mm siitä, että edelleen toivon, että vaikka nyt syyskuun tapaamisen aikana asiat J ja B välillä jotenkin vielä etenisivät. Ja että uskon, että se on vielä mahdollista.

Ei munkaan elämä silti mitenkään romahda, jos mitään tämän enempää ei nähdä. Tunnistan itsessäni sellaisen puolen, että usein päädyn seuraamaan jotain asiaa melko tiiviisti, välillä vain hetkeksi ja välillä pidemmäksi aikaa. Kerran ennen, lähes 20 v. sitten, on ollut aika samanlainen case kuin tämä, mutta muuten ihan erityyppisiä asioita. Ja vaikka mihinkään muuhun ennen en ole uppoutunut lähimainkaan yhtä syvälle kuin tähän, niin uskon silti, että jossain vaiheessa kiinnostus tähän menee ohi samalla tavoin kuin on mennyt noihin muihinkin juttuihin.

Tämä shippaus sitten taas on itselläni jotenkin kahdentasoista. Osa minusta shippaa tyytyväisenä ficcejä lukien, videoita katsoen, molempien musiikkia kuunnellen ja fiilistellen sitä kaikkea ihanaa poikien välillä, mikä on jo olemassa ja mikä me ollaan nähty.

Mutta sitten jokin osa vielä odottaa jotakin lisää. Rehellisesti pohtien osittain ehkä myös siksi, että itselläni on välillä tarve olla asioissa oikeassa, ja tässäkin haluaisin ehkä tavallaan todistaa sekä itselleni että kaikille muille, että tiesinhän, että tässä oli vielä jotain enemmän. Että en ollut väärässä, kun näin niitä asioita, jotka tulkitsin rakastumiseksi tai vähintään ihastumiseksi. (Ja tietenkään en siis henkilökohtaisesti voisi salashippailijana todistaa tätä kellekään reaalimaailmassa ja täälläkin vain kasvottomille kanssakirjoittelijoille, mutta silti näin.)

Toisaalta tässä on kyse pajon enemmästä kuin oikeassa olemisesta. Koska en ole ikinä ennen nähnyt kenenkään ihmisen loistavan jonkun toisen seurassa niin kuin nämä kaksi loistivat, haluaisin, että heidän yhteinen tarinansa jatkuisi mahdollisimman monella tasolla ja mahdollsimman pitkään.
Ja jatkan/täsmennän vielä itse tähän loppuun, että haluaisin heidän yhteisen tarinansa jatkuvan nimenomaan heidän itsensä vuoksi. Koska jos joku näyttää noin onnelliselta toisen kanssa, niin toivoisin, että saisivat olla mahdollisimman paljon yhdessä elämässään. Toki silti tärkeintä, että ovat jatkossakin onnellisia joko sitten yhdessä tai erikseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Tämä oli hienosti kirjoitettu, komppaan! Kyllä selviä ihastumisen merkkejä molemmilta oli nähtävissä, ja Bojan jotenkin vaikutti olevan tietoisempi ihastumisesta. Ja Jere ei tosiaan välttämättä ole vielä osannut käsitellä omalta osaltaan niitä tunteita, joiden prosessointi ehkä vaatii paljonkin aikaa. Mutta totta tuokin, että ihan käytännön syyt ovat voineet jarruttaa suhdetta, koska onhan tuo nyt aika mahdoton yhtälö, että asuvat eri maissa ja molemmilla omat urat.
Niin kauan, kun Jere on narratiivissa "olen hetero ja seurustelen tyttöystäväni kanssa" en osaa paljoa odottaa. Ikävä kyllä.
En jaksa uskoa mihinkään avoimiin suhteisiin, Jere on suomalaisesta perus perheestä, duunaritaustaisesta, ei sellaisessa mitään avosuhteita katsella. Ollaan sitten vain rehellisesti selän takana pettämässä.
 
vierailija
Hienojen pohdintojenne innoittamana kirjoitin pitkähkön siirappisen vuodatuksen siitä, mitä kaikkea hyvää ja kaunista aion tästä shipistä viedä mukanani. Sitten onnistuin deletoimaan sen ennen julkaisua. 😄 Ehkä se palvelikin eniten itseäni.

Tiivistelmä: tärkein oivallus on ollut se, mitä kaikkea voi ei enää niin nuori ihminen oppia itsestään ja maailmasta, kun vain avaa itsensä yllättäville, hieman kummallisille ja jonkun mielestä varmaan sopimattomillekin kokemuksille. Ja kaikki tämä vain siksi, että kaksi hömelöä tutustuu euroviisuleirillä ja jakaa keskinäisen kemiansa ja harvinaisen yhteytensä koko maailman ihasteltavaksi. En voi lakata hämmästelemästä tätä reissua, riippumatta määränpäästä johon matka johtaa, tai ei johda.

Sissi ihmemaassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä
 
vierailija
Hienojen pohdintojenne innoittamana kirjoitin pitkähkön siirappisen vuodatuksen siitä, mitä kaikkea hyvää ja kaunista aion tästä shipistä viedä mukanani. Sitten onnistuin deletoimaan sen ennen julkaisua. Ehkä se palvelikin eniten itseäni.

Ihanaa, kun jaat tänne ja kirjoitat itselle ja samalla ajatuksia myös meille!! Samaistun kyllä näihin tosi paljon, kaunnisti kirjoitettu! Jos sulla iskee vielä joskus uusi kirjoitusinspiraatio, niin mielelläni kuulisin lisää avattuna tästä, jos sellainen tunne vielä tulee:)

Kaikki lauseet oli jotenkin niin osuvasti muotoiltuja ja allerkirjoitan ne täysin! "En voi lakata hämmästelemästä tätä reissua, riippumatta määränpäästä johon matka johtaa, tai ei johda." Määränpäästä tuli mieleen, miten jännää on, että kaikki seilaa tässä laivassa omalla matkallaan, ristelyyn sopivana hetkenä nousten ja siitä poistuen. Niinhän se taitaa olla ihan fyysisilläkin matkoilla, että seurasta tai ryhmästä huolimatta kaikilla on se oma uniikki kokemus omaan elämänkokemukseen ja -tilanteeseen ja kaikkeen peilaten.

Päämäärästä tuli myös mieleen, miten itse risteilykokemus ja sen opit on itselle se päämäärä. Aluksi enemmän tiettyyn heidän päämäärään ministi kiinnittyen, mutta sitäkin kautta tässä on tullut tutkailuymmärrystä. Niinkuin ihanasti laitoit "riippumatta määränpäästä", niin tuntuu, että tässäkin se matka on se juttu, ei edeltäkuviteltu tietty päämäärä.
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Ja jatkan/täsmennän vielä itse tähän loppuun, että haluaisin heidän yhteisen tarinansa jatkuvan nimenomaan heidän itsensä vuoksi. Koska jos joku näyttää noin onnelliselta toisen kanssa, niin toivoisin, että saisivat olla mahdollisimman paljon yhdessä elämässään. Toki silti tärkeintä, että ovat jatkossakin onnellisia joko sitten yhdessä tai erikseen.
Tämä. Jos kaksi ihmistä näyttää niin onnellisilta yhdessä kuin nämä kaksi, on väärin ja suorastaan luonnonlakien vastaista, että he eivät voi olla koko ajan yhdessä.
 
  • Rakkaus
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Hienojen pohdintojenne innoittamana kirjoitin pitkähkön siirappisen vuodatuksen siitä, mitä kaikkea hyvää ja kaunista aion tästä shipistä viedä mukanani. Sitten onnistuin deletoimaan sen ennen julkaisua. Ehkä se palvelikin eniten itseäni.

Tiivistelmä: tärkein oivallus on ollut se, mitä kaikkea voi ei enää niin nuori ihminen oppia itsestään ja maailmasta, kun vain avaa itsensä yllättäville, hieman kummallisille ja jonkun mielestä varmaan sopimattomillekin kokemuksille. Ja kaikki tämä vain siksi, että kaksi hömelöä tutustuu euroviisuleirillä ja jakaa keskinäisen kemiansa ja harvinaisen yhteytensä koko maailman ihasteltavaksi. En voi lakata hämmästelemästä tätä reissua, riippumatta määränpäästä johon matka johtaa, tai ei johda.

Sissi ihmemaassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä
Ihanasti sanottu,Sissi! Voin allekirjoittaa tämän täysin ♥
Joskus mietin, kuinka hullua on, että nämä kaksi eivät ollenkaan tiedä, mitä kaikkea heidän suhteensa on saanut ihmisissä aikaan. Tuskin tietävät edes sitä, kuinka paljon hyvää mieltä ja onnentunteita ovat levittäneet ympärilleen ihan vain jakamalla omaa hehkuvaa yhdessäoloaan.

Katrina
 
Hienojen pohdintojenne innoittamana kirjoitin pitkähkön siirappisen vuodatuksen siitä, mitä kaikkea hyvää ja kaunista aion tästä shipistä viedä mukanani. Sitten onnistuin deletoimaan sen ennen julkaisua. Ehkä se palvelikin eniten itseäni.

Tiivistelmä: tärkein oivallus on ollut se, mitä kaikkea voi ei enää niin nuori ihminen oppia itsestään ja maailmasta, kun vain avaa itsensä yllättäville, hieman kummallisille ja jonkun mielestä varmaan sopimattomillekin kokemuksille. Ja kaikki tämä vain siksi, että kaksi hömelöä tutustuu euroviisuleirillä ja jakaa keskinäisen kemiansa ja harvinaisen yhteytensä koko maailman ihasteltavaksi. En voi lakata hämmästelemästä tätä reissua, riippumatta määränpäästä johon matka johtaa, tai ei johda.

Sissi ihmemaassa vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä
Aivan ihanasti muotoiltu, kiitos ❤🤩 olisin sen pitkänkin siirapin mielelläni lukenut. Otin tömän viestisi talteen, näitä asioita haluan vaalia tästä shipistä ja niin paljon kaikkea hyvää ja yllättävääkin on tämän myötä tapahtunut. Ja tosissani uskon että heidän käsittämättömän yhteytensä ja kemiansa seuraaminen reaaliajassa oli jotain mitä ei olla saatu katsoa koskaan. Tällaista ei vaan voi käsikirjoittaa. 🤩
 
  • Rakkaus
Reactions: Shippisipriina
vierailija
Aivan ihanasti muotoiltu, kiitos olisin sen pitkänkin siirapin mielelläni lukenut. Otin tömän viestisi talteen, näitä asioita haluan vaalia tästä shipistä ja niin paljon kaikkea hyvää ja yllättävääkin on tämän myötä tapahtunut. Ja tosissani uskon että heidän käsittämättömän yhteytensä ja kemiansa seuraaminen reaaliajassa oli jotain mitä ei olla saatu katsoa koskaan. Tällaista ei vaan voi käsikirjoittaa.
Ei voi käsikirjoittaa, eikä näytellä. Todennäköisesti en enää koskaan saa elämässäni seurata mitään vastaavaa. Tämä taisi olla aika uniikki kokemus ja onneksi pääsin siitä osalliseksi.
Ja siis minähän olin se maailman epäromanttisin ihminen, joka näköjään oppi ymmärtämään tätäkin puolta elämästä aivan yllättävältä taholta. Parempi myöhään.. jne. 😄♥

Katrina
 
vierailija
Ah, taas niin samaistuttavia ja koskettavia sanoja täällä, kiitos kanssakulkijat! 🙏❤ Uniikkikokemus todellakin! Minullakin on ollut kaikenlaisia hurahduksia aikuisiällä eri elämänvaiheissa, mutta jotenkin tämä K&B välinen kemia ja tarinan seuraaminen on ollut jotain ihan omaa luokkaansa! Ja jos puolisoani on uskominen niin minä myös olen kaukana romanttisesta. 🤭

Ailakki
 
Yhteistyössä