V
vierailija
Vieras
Suomi on luisumassa kohti taantumaa, talousasiantuntijat näkevät.
Yle: Talousasiantuntijat vaativat hallituksen miljardileikkausten siirtämistä – "Voivat pahentaa talouden taantumaa"
www.suomenmaa.fi
"Kaksi talousasiantuntijaa ehdottaa Ylen haastattelussa valtion miljardileikkausten siirtämistä myöhemmäksi, koska Suomen taloustilanne on synkkenemässä kohti taantumaa.
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Markus Lahtinen ja työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius sanovat, että talouden luisuessa taantumaan säästöjä ja leikkauksia olisi tarpeellista siirtää eteenpäin.
– Suomen talous on nyt menossa taantumaan. Tälläkin viikolla on tullut paljon huonoja talousuutisia ja ne ovat itse asiassa jatkumo huonojen talousuutisten virralle, Lahtinen sanoo.
Heleniuksen mukaan velkaantumiskehitykseen tarttumiselle ei ole juuri nyt oikea aika.
– Kun suhdanne nyt näyttää heikentyvän, niin sopeustoimissa voitaisiin keskittyä hoitamaan rakenteellisia ongelmia, mutta myöhentää niitä, jotka tuovat nopeasti heikennyksiä kysyntään ja työllisyyteen. Näitä päätöksiä kannattaisi siirtää, kunnes näemme selvemmin, kuinka taloussuhdanne kehittyy seuraavan puolen vuoden aikana, hän summaa.
Lahtisen mukaan laajamittaiselle elvytykselle ei ole tarvetta. Tiettyjä hallitusohjelmaan merkittyjä leikkauksia olisi kuitenkin syytä siirtää vähintään vuoteen 2025.
– Sosiaaliturvaan tehtäviä leikkauksia on syytä lykätä. Se tarkoittaa, että esimerkiksi asumistukeen ja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan liittyviä leikkauksia pitäisi myöhentää, hän korostaa."
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi torstaina, että hallitusohjelmaan merkittyjä sopeutuksia ei ole syytä myöhentää. Köyhiltä, pienituloisilta, työttömiltä ja osa-aikaduunareilta taskut tyhjiksi, ostovoima ja työnteon kannustavuus pois.
Yle: Talousasiantuntijat vaativat hallituksen miljardileikkausten siirtämistä – "Voivat pahentaa talouden taantumaa"
Yle: Talousasiantuntijat vaativat hallituksen miljardileikkausten siirtämistä – "Voivat pahentaa talouden taantumaa" - Suomenmaa.fi
Kaksi talousasiantuntijaa ehdottaa Ylen haastattelussa valtion miljardileikkausten siirtämistä myöhemmäksi, koska Suomen taloustilanne on...