Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Peruuntunut keikkahan olisi ollut Sarajevossa, ei Sloveniassa, ei liittynyt tulviin ja possujuna Jo poikien brittikiertueen bussissa, kun joku kysyi
Jokerit ovat itse peruneet sarajevonnkeiksn ajat sitten. Se olisi ollut ilmaiskeikka paikassa, johon mahtuu vain 120 henkilöä. Kaaoshan siitä olisi tullut. Ei siis liity Bojanin tilanteeseen mitenkään.
 
vierailija
Viikon päästä JO:lla olisi keikka tuolla tulva-alueella ja saas nähdä, pystyvätkö sitä siellä vetämään. Ainakaan tämän videon perusteella ei.
 
Hurjia nuo tulvauutiset Sloveniasta. Luulen että se keikan peruuntuminen saattoi liittyä tuohon tilanteeseen. Onneksi Jokerit ovat kuitenkin kunnossa.

Minäkin olen jotenkin ollut herkillä tänä viikonloppuna. Itketti tuo tulva. Itketti se ihana fanin tekemä auringonkeltainen halailukuva. Itketti vanhat haastatteluvideot. Itketti myös se, että olisin halunnut tänään syventyä rauhassa ficceihin, mutta en saanut omaa rauhaa. Yritin patistaa puolisoa asioille tai käymään vaikka oluella, kun oli niin hieno ilmakin, mutta edes se ei onnistunut. Lähdin sitten itse pitkälle kävelylle ja välillä yritin lukea ficcejä puhelimesta läppärin, jota yleensä suosin, sijaan. Muissa fandomeissa olen huomannut audio-ficcejä, olisipa tässäkin. Helpottaisi huomattavasti.
Niin mistä me tiedetään, että JO ja läheiset kunnossa?

Tiedossa olevat faktat:

- Yhtäkkinen somehiljaisuus ruusujen välillä, joka kesti kuukauden päivät, heti Tavan jälkeen
- Bojanin tipassa olo
- Muutama kiva viittaus toisiinsa
- Bojanin poistuminen instasta
- Bojanin 'sairastuminen'
- Useiden JO-keikkojen peruutus
- Jeren 'itkee täysiä' ja sydämiä reaktio postiin, jonka mukaan JO levyttelee ensi viikolla
- Jere halaa Bojan-pulloa
- Sloveniassa ikävä tilanne tulvien takia, ei tiedetä miten JO:n porukka ja löheiset voivat
- Lisää keikkoja perutaan

Minun sydämeni ei kyllä saa rauhaa näillä eväillä. Voisin jopa uskoa, että yhteydet ruusujen välillä ovat viime viikkoina olleet varsin vähäiset. Olen ehkä nyt liian pessimisti.

En tahdo maalata piruja seinille. Suomen keikkoihin on enää kuukausi, ja toivon, että B saa palata Suomeen prinssinä, eikä valtaistuimeltaan heitettynä, niin minä?

Meillehän B on aina Balkanin prinssi, mutta tuskin se hänen sydäntään tässä kohtaa lämmittää.

Yleensä aina joku auttaa mut ylös tälläisten ajatusten jälkeen, vaikka vain uusi aamu...?
 
vierailija
Siis hetkinen, mikä possujuna nyt on tullut?
Ja mun mielestä kielivideo oli just sitä kokeilemista, että mihin tilanne menee uudella yrittämällä?
Lisäksi joku antoi sen julkaisulle K:n puolelta mielestäni tosi herttaisen syyn, että koitti piristää ystäväänsä, siis joo, voi tehdä (ja oletan, että tekikin) sen yksityisesti, mutta en tiedä, joka tapauksessa mä ostin sen selityksen - jolloin ajattelin, että Bojan vain kiitti re-postaamalla sen myös.
Ja ehkä oli valmis katsomaan, tuleeko hirveästi shippaushöpötystä. Tosin storyjahan ei voinut hänelle edes komnentoida.
Käärijä-draaman mainitseminen oli minusta tosi pientä, eli ei niin iiihqua, että kaikki siitä sekoaisivat.
Mikä tuo Käärijä-draama oli ja missä siitä on mainittu? Luulin olevani täysin ajan tasalla, kun näillä palstoilla yötä päivää roikun, mutta tuota en nyt osaa yhdistää mihinkään.
 
vierailija
Niin mistä me tiedetään, että JO ja läheiset kunnossa?

Tiedossa olevat faktat:

- Yhtäkkinen somehiljaisuus ruusujen välillä, joka kesti kuukauden päivät, heti Tavan jälkeen
- Bojanin tipassa olo
- Muutama kiva viittaus toisiinsa
- Bojanin poistuminen instasta
- Bojanin 'sairastuminen'
- Useiden JO-keikkojen peruutus
- Jeren 'itkee täysiä' ja sydämiä reaktio postiin, jonka mukaan JO levyttelee ensi viikolla
- Jere halaa Bojan-pulloa
- Sloveniassa ikävä tilanne tulvien takia, ei tiedetä miten JO:n porukka ja löheiset voivat
- Lisää keikkoja perutaan

Minun sydämeni ei kyllä saa rauhaa näillä eväillä. Voisin jopa uskoa, että yhteydet ruusujen välillä ovat viime viikkoina olleet varsin vähäiset. Olen ehkä nyt liian pessimisti.

En tahdo maalata piruja seinille. Suomen keikkoihin on enää kuukausi, ja toivon, että B saa palata Suomeen prinssinä, eikä valtaistuimeltaan heitettynä, niin minä?

Meillehän B on aina Balkanin prinssi, mutta tuskin se hänen sydäntään tässä kohtaa lämmittää.

Yleensä aina joku auttaa mut ylös tälläisten ajatusten jälkeen, vaikka vain uusi aamu...?
Jeren ja Bojanin suhde on lähentynyt hyväksi ystävyydeksi, joka tapahtuu ihan muualla kuin somessa. He soittelevat, viestittelevät, puhuvat videopuheluita. Se on nimenomaan hyvä merkki ystävyyden kannalta, että haluavat pitää sen yksityisenä, suojella sitä ja toisiaan.
 
Mistäs me tämä tiedetään? Minusta Jeren viimeisin reaktio JO:n postiin vaikutti enemmänkin siltä, että ei ole ollut yhteydessä, mutta oli helpottunut kuullessaan, että ensi viikolla jotain mukavaa oli suunnitelmissa.

Joka tapauksessa. Tilanne Sloveniassa on paha. 100 hollantilaista turistia haetaan sieltä busseilla pois huomenna. Omat autot siis käyttökelvottomia kotiin palaamiseen. JO asuu enemmän tai vähemmän tulva-alueella. Ehkäpä he suunnittelevat nyt esimerkiksi hyväntekeväisyyskonserttia. En yllättyisi.
 
Mistä tiedetään, että ovat yhteyksissä, kun se ei missään näy? Nuo somessa tapahtuneet yhteydet eivät ole paljon ihmeellisempiä olleet kuin mitä K lla on esimerkiksi Kuumaan kanssa ollut. Selvennykseksi, että itse kyllä tietysti toivon, että yhteys on olemassa.
 
Sama mullekin tuli mieleen, että K reagoi kuin ulkopuolinen, joka ei ole ollut yhteyksissä. Kuinkahan paljon oletus heidän yhteydenpidostaan on toiveajattelua.
 
vierailija
Mistä tiedetään, että ovat yhteyksissä, kun se ei missään näy? Nuo somessa tapahtuneet yhteydet eivät ole paljon ihmeellisempiä olleet kuin mitä K lla on esimerkiksi Kuumaan kanssa ollut. Selvennykseksi, että itse kyllä tietysti toivon, että yhteys on olemassa.
Onhan se näkynyt faneille - kuten Bojan viestittämässä Jerelle todistettavasti fanin tatuointikuvaa. Ei meidän tarvitse sitä tarkemmin tietääkään 😊
 
vierailija
Kyllä nyt on sellainen olo itsellä, että vain Kn matka Sloveniaan estää meikäläistä hyppäämästä pelastusveneeseen ja suuntaamaan kohti rantaa. Ja jos vielä kävisi se pahin, eli vauvalla puhuttu matka Italiaan gf kanssa, niin mun silmissä tää laiva kokee siinä titanicin kohtalon. Pelastautukoon ken pystyy.
 
vierailija
No tää gf on kommentoinut bestiksensä Italian instakuvaan et tuun perässä ja w.valisa vastas ettei malta odottaa. Tästä alkoi spekulointi et ovatko yhdessä menossa italiaan vai meniskö K sloveniaan ja gf tuonne italiaan..
aa nyt pysyn perillä toivotaan et on vaan tyttöjen reissu ettei k tarvii italiaan lähtee vaan menis sloveniaan b luokse toivotaan menee noin :/

aksu
 
vierailija
Kyllä nyt on sellainen olo itsellä, että vain Kn matka Sloveniaan estää meikäläistä hyppäämästä pelastusveneeseen ja suuntaamaan kohti rantaa. Ja jos vielä kävisi se pahin, eli vauvalla puhuttu matka Italiaan gf kanssa, niin mun silmissä tää laiva kokee siinä titanicin kohtalon. Pelastautukoon ken pystyy.
Mut entä, jos K olisikin ensi viikolla keikkatauolla Italiassa, mutta menee sit kahden viikon päästä Sloveniaan?
 
vierailija
Minusta ainakin puhelut ja videopuhelut on toiveajattelua. Mistä heillä aikaa sellaisiin riittäisi, eikä Kn kielitaitokaan oo tarpeeksi hyvä. Viestejä varmasti silloin tällöin lähettelevät.
Kn gf on menossa ystävänsä luokse italiaan, kaverin instassa näkyy, myös k on tykännyt siitä postauksesta. Siitä tämä italianmatkaspekulaatio.
Minustakn Kn reaktio JOn postaukseen oli nimenomaan yllättynyt, mutta samalla huojentunut. En usko, että Bojan edes jaksaa olla nyt kovin sosiaalinen. Hänellä on kuitenkin laaja ystäväpiiri slovreniassa, joten tukea saa kotonakin yltä kyllin.
 
Yhteistyössä