Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tuon haastiksen jälkeen tuli kyllä itselle fiilis siitä, että G on todellakin toiminut väärin, eikä fanien valitukset ole olleet ihan tuulesta temmattuja. Tämä tuli itselläni mieleen jo siitäJokerien Twitter-ilmoituksesta koskien G:n lähtöä, mutta esim. Vauvalla suurin osa tuntui olevan sitä mieltä, että potkut oli annettu tietämättä asian oikeaa laitaa. Itse aattelin heti, että kyllähän Jokerien on jotain täytynyt tietää ja asioita tullut varmaan G:n kanssa keskustellessakin esiin.
 
vierailija
Etelässä on paljo yleisempää että elellään kämppiksien kanssa, pohjoismaat taitaa olla ainoa paikka missä on tää "pakko asua yksin tai sitten kumppanin kanssa" mentaliteetti
 
Syy on se, että ihmisillä meni kaksi keikkaa sekaisin. Se video, mikä oli kuvattu ennen toista keikkaa hämmensi myös kommentoijia. LadySlo kyllä korjasi asian myöhemmin. Eli kyllä vauvallakin nähtiin, ettei Bojan voinut hyvin. Siellä vaan kirjoittelee paljon porukkaa ja kaikilla on vähän omat tarkoitusperät.
Mutta Lady Slo oli itse nimenomaan Ptujssa, eikö? Sanoi kyllä myöhemmin että B oli väsynyt vaikka keikkahypessä vielä oli sitä mieltä että hyvin veti siitä huolimatta että oli väsynyt. Ymmärrän sinänsä tämän, paikan päällä on niin tiloissa että tulkitsee asioita eri tavoin kuin klipeistä ja B on kuitenkin yrittänyt antaa kaikkensa. Mutta totta on että täällä aistittiin vahvasti että ei ollut asiat kunnossa...
 
vierailija
Oli kyllä mielenkiintonen haastis. Joku epäili tuolla toisella palstalla paniikkikohtausta ja mä vastasin siihen et keikka ois loppunu siihen paikkaan jos ois ollu kyse siitä, No näköjään olin väärässä ja ihmettelen suuresti et miten B on pystyny vetämään keikan loppuun. Itellä paniikkihäiriö ja silloin ku tulee kohtaus ni meen ihan toimintakyvyttömäksi.
Mä siellä vauvalla mietin paniikkikohtausta, olisihan se voinut olla mitä vain. Ehkä B:llä on sitten niin älytön tahdonvoima että se pystyy jopa ylittämään kohtauksen. Hurjaa.

Mulle tulee tuosta Bojanin ja Martinin kimppa-asumisesta jännä fiilis. Jokuhan tuossa jo mietti että voisi olla FWB-suhde ja luottamus heidän välillä onkin varmasti hyvä. Miten B silloin itki siellä yhdessä konsertissa kun Martin oli päättänyt lähteä bändistä. Mutta jatkuvasti he näkevät kuitenkin.
 
vierailija
Mutta Lady Slo oli itse nimenomaan Ptujssa, eikö? Sanoi kyllä myöhemmin että B oli väsynyt vaikka keikkahypessä vielä oli sitä mieltä että hyvin veti siitä huolimatta että oli väsynyt. Ymmärrän sinänsä tämän, paikan päällä on niin tiloissa että tulkitsee asioita eri tavoin kuin klipeistä ja B on kuitenkin yrittänyt antaa kaikkensa. Mutta totta on että täällä aistittiin vahvasti että ei ollut asiat kunnossa...
Kiitos, että joku muukin tämän huomasi❣
 
vierailija
Kyllä suurin osa oli sitä mieltä, että B ei ollut aivan kunnossa tällä toisella keikalla, koska sitä istumista oli paljon ja vaisumpi eikä laisinkaan niin energinen kuin yleensä. Siitä vaan sitten jotkut saivat vielä enemmän päähänsä, että oli ollutkin humalassa siinä aiemmalla keikalla, kun oli ollut niin paljon energisempi... Eli teki niin tai näin, niin ei koskaan oikein.

En nyt ihan heti vetäisi kämppäkaverista päätöstä, että asuu miehen kanssa. Siis niinhän toki todella tekee mutta kämppäkaveriksi kutsui, joten ei ehkä kuitenkaan voi vielä olettaa, että olisi siinä jotain muuta. Martinhan lähti opiskelemaan ulkomaille (Englantiin?), on sitten joko tullut takaisin tai viettää kesää Sloveniassa.
 
vierailija
Tuon haastiksen jälkeen tuli kyllä itselle fiilis siitä, että G on todellakin toiminut väärin, eikä fanien valitukset ole olleet ihan tuulesta temmattuja. Tämä tuli itselläni mieleen jo siitäJokerien Twitter-ilmoituksesta koskien G:n lähtöä, mutta esim. Vauvalla suurin osa tuntui olevan sitä mieltä, että potkut oli annettu tietämättä asian oikeaa laitaa. Itse aattelin heti, että kyllähän Jokerien on jotain täytynyt tietää ja asioita tullut varmaan G:n kanssa keskustellessakin esiin.
Toisaalta voi olla G:n kanssa yhteisymmärryksessä sovittu mitä sanotaan. Ettei tule yhtään enempää hankaluuksia bändille. Ei voi tietää.
 
vierailija
Mä olen pystynyt vetämään työpäivän läpi, vaikka oli paniikkikohtaus päällä. Heti kun työt loppuivat, niin kaaduin lattialle ja itkin hysteerisesti. (Eikä tämä ole mikään urheus kilpailu, kunhan vaan jaoin oman kokemukseni.)
Lisään vielä, että paniikkikohtaukset eivät ole samanlaisia kaikilla ihmisillä. Itsellänikin niiden laajuus vaihtelee. Joskus minulta on pahan kohtauksen aikana halvaantunut koko vasen puoli. Silloin luulin, että kyse oli jostakin vakavammasta ja olin sairaalassa tarkkailussa sekä minulle tehtiin tutkimuksia. Oli vain kuitenkin kyseessä pahempi paniikkikohtaus.
 
vierailija
Jäin miettiin että eihän tuossa sanottu kuinka kauan Martin ja Bojan on asunut yhdessä. Ehkä tämä on tuore käänne ja tyttöystäväkin voi olla jo menneisyyttä.
Jatkan omaan juttuuni, että joku siinä miten tuo haastiksen teksti oli muotoiltu herätti näitä ajatuksia enemmän kuin kämppiksestä. Voi olla että oli käännetty jotenkin hassusti tai sitten joku muu asia, mutta jostainhan nämä mielleyhtymät tulevat, itse en ainakaan koe väkisin vääntäväni kaikesta romanssia ja ihmissuhdedraama.
 
LadySlo kertoi että tosi monet asuvat äidin helmoissa vielä tyyliin lähempänä kolmeakymppiä ja että meno on itsenäistymisen suhteen ihan erilaista kuin Pohjoismaissa. Vuokra-asuntoja ei samalla lailla ole vaan pitäisi ostaa oma asunto mihin ei monella ole varaa. Kiva sinänsä että B sentään pyörittää omaa kämppää, ja se Martin on hänen bestis niin varmasti ihan kiva järjestely. En nyt ajatellut itse että siinä sen kummempaa. Sitä siis ihmettelin kun luulin että M muutti ulkomaille mutta oisko sit kesäkämppis vai loppuiko opinnot jo.
 
vierailija
Mulla tuli tunne, että Martin nosto noin isosti esille, ja Bojan jopa sanoi elävänsä hänen kanssaan olivat vihje, että ovat pari. Näin saatais hillittyä näitä bäkkärille viemisväitteitäkin.
 

Yhteistyössä