Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oi rakkaat, kuka antoikaan nimen tälle paikalle. Tiesimmekö edes miten 'aikamoinen puutarha' tästä tuli.

Eli terveisiä vaan Sveitsistä tällä kohtaa. Meillä oli päivä, joka ei mennyt suunnitelmien osalta ollenkaan putkeen, lopputuloksena puhelimet, joista akku oli loppu. Ehdin kuitenkin saada ne uutiset, jotka kaikkia taisivat koskettaa.

Päätin olla lukematta viestejä, ennen kuin laitan tuntemukseni tähän. Ettei mikään vaikuttaisi...Pinnistelin kaiken intuitioni, ja mustaa on nyt, mustaakin mustempaa. Mielelläni olen väärässä ja otan kivitykset vastaan, polttakaa vaikka roviolla. Kaikki kuulumiset, jotka osoittavat tuntemuksiani vääräksi, otetaan ilolla vastaan.

Balkanin ruusu on siis romahtanut, ja luultavasti siksi, että J aivan liian pitkään antoi uskoa, että on tulossa elokuussa, ehkä jopa juuri tällä viikolla Sloveniaan. Epätietoisuudessaan joi B liikaa, tiedä mitä kaikkea teki, mutta kun se lopullinen tieto tuli, tuli myös lopullinen putoaminen. Padam......muistakaa, että saattoi olla ensi rakkaus, ja sydän on nyt aivan palasina. J ymmärtää ainakin jotain tästä, ja siksi on tykkäillyt vasemmalle ja oikealle fanien B&J kuvista...huonossa omassatunnossaan.

No niin. Olen puhunut. Joku kysyi, mitkä ne tunnelmat olivat silloin kun puhuin hitaasti lähestyvästä kolarista, en pysty niitä enää tavoittamaan. Tahdoin kaikin tavoin olla väärässä.

Tänään on itkettänyt oikeasti. Menen nyt lukemaan tämän päivän viestejä, ja toivon, että huoleni haihtuu niiden myötä.

Ja kysymys on mikäpä muu, kuin MRS, 3 sanaa. Toivottavasti meidän rakkaus tavoittaa kärsivät ruusumme, ja antaa heille tarvitsemaansa energiaa.

Sipriina
Öööö siis mihin tää ees perustuu?
 
vierailija
Itselleni ei tule tämänhetkisestä B:n tilanteesta yhtään sellaista tunnetta/intuitiota/fiilistä, että se liittyisi K:hon mitenkään. En myöskään usko, että K tykkäilisi shippimateriaalista somessa, jos näin olisi. Jos tuo Sipriinan kuvailema skenaario pitäisi paikkansa, uskon, että siinä tilanteessa K:stakin tuntuisi pahalta, vaikka hän ei olisikaan se osapuoli jonka sydän särkyisi.

Ja olipahan taas tarotluenta! Vaikka kuinka yrittäisin ottaa aivojeni rationaalisia ja skeptisiä osia käyttöön (kyllä, sellaisiakin minulla on... tai ainakin joskus vielä oli!), niin ei vaan voi taaskaan sanoa muuta kuin että nuo kortit eivät vaan voi olla sattumaa. Ei. Vaan. Voi.

Stella
 
vierailija
Kiitän Tarotarta selkeästä luennasta taas!

Ja toivottavasti minun tämän päivän intuitioni - joku kysyy mihin perustuu - on aivan päin p:tä ja perustuu vain omaan päivääni, jossa moni asia meni päin p:tä.

Mutta miten mä olin lukevinani, että JO esiintyy seuraavan kerran vasta 19. elokuuta? Slovenian kielitaito voi toki pettää tässä kohtaa. Ja tosiaan, toivottavasti kaikki minun painajaismaiset ajatukset ovat jotain ihan omiani vailla minkäänlaista heijastusta edes todellisuudesta.

Sipriina
 
vierailija
Kyllähän Bn vointi näytti heikkenevän nimenomaan G-ajojahdin myötä, joten siihen liittynee jos nyt joku romahdus ollut. Mutta voi olla samaan aikaan myös ihan vaan levon tarvetta esim senkin takia, että on saattanut nukkua liian vähän viime aikoina, jos yöt on menneet erästä henkilöä kaivaten...
 
vierailija
Kyllähän Bn vointi näytti heikkenevän nimenomaan G-ajojahdin myötä, joten siihen liittynee jos nyt joku romahdus ollut. Mutta voi olla samaan aikaan myös ihan vaan levon tarvetta esim senkin takia, että on saattanut nukkua liian vähän viime aikoina, jos yöt on menneet erästä henkilöä kaivaten...
g juttu on voinut olla viimeinen naula arkkuun varmaan toi keikka reissu uuvuttu sen verran tärkeetä nyt lepää ja katsoo sit miten edetä niiku muutki on sanonut toiromahdus ei ole k lähtösin epäilisin k yrittää kaikensa olla vasta vuorosta se tuki ja olkapää mitä kerkee

t aksu
 
vierailija
Jatkan vielä. Kun täällä on paljon pohdittu sitä ajatusta, että K/J ei välttämättä tiedosta/ymmärrä/halua ymmärtää omia tunteitaan ja tilannettaan, niin reflektoin tätä vähän oman elämän kokemuksella.

Ajattelen itse, että identiteetti on tarina, jota ihminen kertoo itselleen ja muille. Ihmisellä voi esimerkiksi olla vahva heteron identiteetti, vaikka olisi oikeasti jotain ihan muuta. Been there, done that. Mä olen yläasteikäisestä saakka tiennyt, että kiinnostun eri sukupuolista, ehkä pääasiassa omastani. Mutta siitä huolimatta mielsin itseni todella pitkään heteroksi. Tai sitten ajattelin että joo joo, tiedän, että olen bi tai pan tai jotain sinne päin, mutta sitä ikään kuin "ei lasketa". Normit olivat niin vahvoja, että en yksinkertaisesti osannut sovittaa itseeni sitä mielikuvaa, että voisin esimerkiksi olla vakiintuneessa parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Ja minulla raja meni siis juuri siinä, parisuhteessa ja perheen perustamisessa. Ihastumiset eivät olleet ongelma, joku kevyt säätö tai edes seksi ei olisi ollut ongelma, mutta parisuhteesta mulla oli joku sellainen sisäinen malli, että siinä heterosuhde olisi ainoa vaihtoehto. Olen kuullut vastaavaa tarinaa ja kokemusta todella monilta muilta, ja se miksi näin on, on johtunut varmasti suurimmalta osin representaation puutteesta. Vasta ihan viime aikoina seksuaalivähemmistöjä on alettu esimerkiksi mediassa ja fiktiossa esittää arkipäiväisessä valossa, ilman että esim. lehtijutun aihe tai fiktiivisen tarinan juoni pyörii itsessään sen suuntautumisen ja siihen liittyvän "toiseuden" ympärillä. Mutta edelleen, jos ajatellaan vaikka perheen perustamista, niin tilanne on se, että miehille sitä representaatiota on yhä tarjolla paljon vähemmän kuin naisille. Eli jos haaveilee sellaisesta taviselämästä johon kuuluu kumppani, lapsia ja yhteinen koti, niin erityisesti miehenä voi olla todella vaikea sovittaa tuohon yhtälöön sitä ajatusta, että kumppani olisikin jotain muuta kuin nainen.

Minulla tarvittiin sitten lopulta ensin yksi paperilla täydellinen mutta käytännössä toimimaton heterosuhde, ja siihen perään todella vahva samaa sukupuolta olevaan ystävään ihastuminen, ennen kuin oma ymmärrykseni itsestäni selkiytyi. Tässä jälkimmäisessä ystävyyssuhteessa meillä oli paljon samankaltaista dynamiikkaa kuin K:lla ja B:lla, ja tiedostan että tää on myös itselläni yksi syy, miksi K:n ja B:n tarina resonoi minuun niin paljon. En ole nykyään tän ihmisen kanssa aktiivisesti tekemisissä, mutta joskus satunnaisesti kun nähdään, meidän välillä on edelleen aina silloin tällöin välähtänyt jotain samankaltaista intensiteettiä kuin silloin joskus. En ole enää vuosiin ollut häneen aktiivisesti ihastunut, mutta koen, että joku puoli musta rakastaa häntä nyt ja aina. Sellainen ei vaan häviä mihinkään.

Stella
 
vierailija
Minua hämmentää nämä K:n tykkäykset instassa. Voisikohan joku valottaa, että kun K selaa fanitilien tarinoita, näkyykö se että K on tarinan avannut, vaikka K ei reagoisikaan mitenkään? Että tykkäykset voisi tulkita myös "kohteliaisuustykkäyksiksi", koska muuten näkyisi että K avannut tarinan jättämättä edes sydäntä? Anteeksi boomeriuteni.
 
vierailija
g juttu on voinut olla viimeinen naula arkkuun varmaan toi keikka reissu uuvuttu sen verran tärkeetä nyt lepää ja katsoo sit miten edetä niiku muutki on sanonut toiromahdus ei ole k lähtösin epäilisin k yrittää kaikensa olla vasta vuorosta se tuki ja olkapää mitä kerkee

t aksu
Opettele käyttämään välimerkkejä, tosi rasittavia noi sun tekstisi lukea.
 
vierailija
En usko että B "romahdus" liittyy Jereen mitenkään. Miksi muka Nace olisi vielä eilen laittanu suomeksi instaansa yhtään mitään jos tilanne olisi tollane?
En mäkään usko, koska viime aikoina on kuitenkin ollut kivoja suomiviittauksia ja kontaktia somessa heillä. ELLEI sit eilen K sanonut B:lle ettei pystyköän menemään Sloveniaan, ikinä...
 
vierailija
Minua hämmentää nämä K:n tykkäykset instassa. Voisikohan joku valottaa, että kun K selaa fanitilien tarinoita, näkyykö se että K on tarinan avannut, vaikka K ei reagoisikaan mitenkään? Että tykkäykset voisi tulkita myös "kohteliaisuustykkäyksiksi", koska muuten näkyisi että K avannut tarinan jättämättä edes sydäntä? Anteeksi boomeriuteni.
Kyllä tilin omistaja näkee, kuka on nähnyt tarinan. Mutta ei K silti läheskään kaikista tarinoista tykkää. Olen nähnyt joidenkin fanitilien nostavan esiin myös näitä "näyttöjä" eli tilanteita, jossa vaikkapa K on jonkin storyn nähnyt, mutta ei tykännyt siitä. Eli kyllä K selkeästi valikoi, mistä tykkää ja mistä ei.
 
vierailija
En usko K:n liittyvän romahdukseen tai ainakaan merkittävästi. Kiinnostaisi kyllä luennassa lisätiedot täyttymättömästä lupauksesta, jos niitä on mahdollista saada, mutta oliko niin, että se näkyi lähinnä B:llä ja K ei ehkä edes muistaisi sellaista antaneensa? En nyt muista kunnolla.

Jos jotain potentiaalista positiivista B-asiassa nyt on, niin ehkä hänen heikko vointinsa olisi riittävä perustelu matkustaa Sloveniaan ilman tukikööriä? Jos siis K:lla itsellään riittää matkaan voimavaroja...

- Joymuffin
 
vierailija

Tämä klippi tuli vastaan eilen ja kyllä B näyttää tuossa niin huonovointiselta, että mahtaako parin keikan peruuttaminen riittää?
En tietenkään tiedä, mikä B:n ongelma on, mutta näyttää olevan niin koomassa, että väsynyt varmasti on.
Jos takana on pitkä unettomuus kausi, niin harvemmin sekään korjaantuu vain sillä, että otat pari päivää lomaa ja nukut. Jos tilanne on kestänyt pitkään, niin et enää vaan pysty nukkumaan, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin. Pitkä unettomuusjakso voi myös johtaa masennukseen.
Jos koko unirytmi on sekaisin, niin sen korjaaminen on tosi hankala ja pitkä prosessi. Tästä omakohtaisia kokemuksia oman läheiseni kautta.
Uskon ja toivon, että apua on haettu ja saatu. Toivottavasti tilanne korjaantuu ❤

Katrina
 
vierailija
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jokainen hyväntahtoinen puutarhuri mahtuu kitkemään ja hoitamaan tätä melkoista puutarhaa💖, eikö?

Jos joku on vaikeaselkoista niin hyppää vaan yli.

Itse olen kirjoitellut joskus ihan hirveessä tunnekuohussa, erityisesti kun jodelista vein viestiä vauvalle että B on saapunut Suomeen, punasissa valoissa luin, vedin auton sivuun ja kädet täristen kirjoitin🤣, ei ole kielioppi muutenkaan oikein mutta ei varsinkaan silloin.

Joo, en aina allekirjoita kaikkea, varsinkaan vauvalla..

Dinnerdate videosta tuli mielee että Matti on kommentoinut siinä livessä "ei vaan sattuisi mitään"🤣, pojilla on varmaan ollut jo aiemmin vauhdikasta menoa jota on saanut seurata vierestä💖

Töiden pariin🤮

Leila💖
 

Yhteistyössä