Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Noniin, vielä viimeinen näistä Jeren lähellä olevien ihmisten luennoista. Mutta, en aio sanoa kehen kirjain M viittaa. M - alkuisia nimiä on muutama Jeren lähipiirissä, mutta en aio sanoa tarkemmin kuka hän on.

Ensimmäiseksi tuli Kuppien 4 - tämä sama kortti tuli Nacen luennassa. Kortin kuvassa istuu henkilö, jolle tarjotaan ilmassa leijuvaa Kuppia, mutta henkilö ei tartu tähän vaan pitää käsiään suojelevasti puuskassa. Eli samalla tavalla kuin Nacen luennassa Bojania kohtaan, oletan tämän kortin taas tarkoittavan, että M on yrittänyt puhua Jerelle näistä samoista tunne asioista tai tarjonnut apuaan jollain tavalla.

Kysyin sitten, että mihin ongelmiin M on halunnut tarjota Jerelle apuaan, ja tähän tuli Hirtetty. Toisin kuin nimi kuulostaa aika pahaenteiseltä, kortin kuvassa on henkilö joka roikkuu jalastaan pää alaspäin. Kuva itseasiassa kuvaa kortin yleismerkitystä hyvin, koska sen tarkoitus on edustaa hämmennystä, sekavuutta, jumissa olemista. "In a general context, The Hanged Man Tarot card indicates confusion - you are in a situation that you are not happy with. You may be feeling like you are stuck in a rut or trapped in a situation or frame of mind that is not making you happy but you have the power to release yourself. What is holding you in this ‘stuck’ position? What is preventing you from moving forward? The Hanged Man is asking you to surrender and let go."

Kysyin tämän jälkeen, mikä sitten on aiheuttanut Hirtetyn kaltaisen hämmennyksen ja ansassa olevan tilanteen, ja vastauksena tuli Rakastavaiset - kortti. Koska kortti tuli oikeinpäin, sen merkitys on hyvin yksinkertainen. "Lovers is a soulmate card and signifies kindred spirits and an intense bond between two people." Tämä on tietysti vähän erikoinen yhdistelmä, koska jos henkilö on tavannut sielunkumppaninsa, miksi hän sitten on Hirtetyn mukaan hämillään ja jumissa?

Halusin nostaa vielä yhden lisäkortin siinä toivossa, että minulle selkiytyisi vähän enemmän mikä on ongelman ydin. Tähän tuli Miekkojen 3, mikä tuli myös E'n luennassa esiin. Miekkojen 3 on tyypillisin kolmiodraamaa kuvaava kortti, ja se myös selkeyttää hyvin Hirtetyn aiheuttamat loukussa olemisen tunteet. (Sekä sen miksi Kuppien 4 on tarjonnut apuaan tässä tilanteessa)

Itseäni turhautti, miten sain kerrankin näin selkeät kortit Jeren tilanteesta, mutta tämä luenta on M'n näkökulmasta, eikä Jeren. (Jeren omissa luennoissa toistuu sama hämmennyksen ja konfliktin kaava, mitä Hirtetty korttikin edustaa. Toivoisin hänen ajatuksilleen tämänkaltaista selkeyttä, koska se helpottaisi hänen omaan oloaan huomattavasti) Joten tämä luenta vaikuttaa siltä, että M on kaikesta draamasta huolimatta varma siitä kuka olisi Jeren soulmate, vaikka Jere itse ei sitä tajuaisikaan. Tämä päätelmä johtuu siis siitä, että Rakastavaiset kortti tuli ensimmäistä kertaa tämän aiheen ympärillä esiin, ja etenkin kun se on yhdistettynä Miekkojen 3 korttiin.

Meinasin jättää julkaisematta tämän viimeisen osion mutta, koska vastaus oli niin selkeä niin päätin antaa teidänkin lukea sen. Päätin nostaa vielä kolme korttia rinnakkain, edustamaan tätä kolmiodraamaa. Tähän tuli Miekkojen Kuningas, Kolikkojen Kuningas ja Miekkojen Kuningatar käänteisenä. En olisi ikinä arvannut, että M tulisi näyttämään minulle mielipiteensä näin selkeästi. Kaksi positiivista Kuningas korttia ja yksi negatiivinen Kuningatar kortti, ei tarvitse edes tuntea Taroteja kovin hyvin, että osaa päätellä mitä tässä ajetaan takaa, etenkin kun kysymys oli kolmiodraamasta. Lisäksi on hyvin mielenkiintoista, että Miekat edustaa ilma elementtiä, ja siten siis horoskooppeja Vesimies, Kaksonen ja Vaaka. (Jere on Vaaka) ja Kolikot taas edustaa maata, eli horoskoopeista Kaurista, Härkää ja Neitsyttä (Bojan on Kauris)

Tämä oli ehkä kaikkein suoraviivaisin ja lyhyin kaikista tekemistäni J&B luennoista tähän mennessä. Se helppous ja nopeuskin miten kortit tuntui vain lennähtävän käsiini antoi sellaisen kuvan kuin M olisi sanonut "eikö tämä nyt ole päivänselvää?"
😲 ! Kiitos, vähän muuta ajateltavaa tähän kaoottiselta vaikuttavaan JO tilanteeseen.
 
Tää luenta sai kyllä hymyn huulille :) Tuli tarpeeseen ku tänään ollu vähän alakuloinen meininki Jokerien tilanteen takia. Kiitos!
 
vierailija
No mitähän hittoa nyt tuo luenta, huh. Miten voi edes tulla tuollaista tulosta! Nyt minua kiinnostaa miksi tämä olisi M:lle jotenkin noin itsestäänselvä läpihuutojuttu. Tuli mieleen, että voisiko hän joskus olla itse ollut moisessa tilanteessa tai ehkä nähnyt samanytyyppisen tilanteen jollain toisella vai onko vain elämänkokemusta tms...

- Joymuffin
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona

Että vieläkin nämä luennat voi aiheuttaa mussa ääneen karjumista! Ja tämä enemmän kuin mikään aikaisempi 🤯🤯🤯
 
vierailija
Whaaat.. kiitos taas hirveästi luennasta! <33 Itselleni tuli mieleen että voisikohan kyse olla siitä läheisemmästä M henkilöstä kun kerran oli noin selkeä tietämys Jeren tunteista.. mutta ei siis tarvitse tarkemmin paljastaa kuka hän on, tämä on vaan mun ääneen pohdintaa :)
 
vierailija
No mitähän hittoa nyt tuo luenta, huh. Miten voi edes tulla tuollaista tulosta! Nyt minua kiinnostaa miksi tämä olisi M:lle jotenkin noin itsestäänselvä läpihuutojuttu. Tuli mieleen, että voisiko hän joskus olla itse ollut moisessa tilanteessa tai ehkä nähnyt samanytyyppisen tilanteen jollain toisella vai onko vain elämänkokemusta tms...

- Joymuffin
Itsekin olin vähän järkyttyny, että onko tässä kyse tarot luennasta vai puhelinkeskustelusta :D Tuli vastaukset kuin apteekin hyllyltä. No, ainakin siis Jeren porukassa on yksi henkilö jolle kaikki on selkeää. 🔮
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Nyt nousi kyllä hymy huulille. Kiitos että joku luenta antaa selkeitä vastauksia (mutta eikö se näin mene että toisinaan etäältä seuraavat näkee tilanteen täysin selvänä asiana vaikka oman mielen myllerryksessä ei asiaa osaa nähdä).
 
vierailija
Olen yrittänyt Vauvalla pidempään ehdottaa, että lähettäisi Jokereille (ja Gregsulle) jotain kirjeitä, kortteja tai muita tuenosoituksia ihan etanapostissa, mutta kukaan ei tunnu tälle idealle oikein lämpenevän. No, ehk lähettelen sitten vain itsekseni. :)
 
vierailija
Whaaat.. kiitos taas hirveästi luennasta! <33 Itselleni tuli mieleen että voisikohan kyse olla siitä läheisemmästä M henkilöstä kun kerran oli noin selkeä tietämys Jeren tunteista.. mutta ei siis tarvitse tarkemmin paljastaa kuka hän on, tämä on vaan mun ääneen pohdintaa
Ainii unohin et näitä on kaks ja automaattisesti aattelin sitä ei niin läheistä :D Hyvä että pohdiskelit ääneen :)
 
Itsekin olin vähän järkyttyny, että onko tässä kyse tarot luennasta vai puhelinkeskustelusta Tuli vastaukset kuin apteekin hyllyltä. No, ainakin siis Jeren porukassa on yksi henkilö jolle kaikki on selkeää.
Mä meinasinkin kysyä, että onko tämänkaltaiset luennat sulle itsellesi yhtään järkyttäviä tai hämmästyttäviä, kun näin sivullisesta tarot-noviisista tämä on täysin käsittämätöntä. 78 korttia kuitenkin.
 
vierailija
Voi mikä luenta Tarotar 😭❤

Kyllähän täällä puutarhapalstalla ollaan samalla tutkintalinjalla oltu M kanssa 🔥🔥 Voi kun voi kunpa vain J näkisi itse sen, mitä me nähdään ja carpe diem! 🙏❣

Ailakki
 
vierailija
Olen yrittänyt Vauvalla pidempään ehdottaa, että lähettäisi Jokereille (ja Gregsulle) jotain kirjeitä, kortteja tai muita tuenosoituksia ihan etanapostissa, mutta kukaan ei tunnu tälle idealle oikein lämpenevän. No, ehk lähettelen sitten vain itsekseni.
Minä lämpesin just äsken sille sun viestille :) Olin jo valmis opettelemaan myös villasukkien neulomista, mut ehkä parempi ois se kirje tai kortti mun hermoilla :D Löytyisköhän jostain joku osoite.
 
vierailija
Noniin, vielä viimeinen näistä Jeren lähellä olevien ihmisten luennoista. Mutta, en aio sanoa kehen kirjain M viittaa. M - alkuisia nimiä on muutama Jeren lähipiirissä, mutta en aio sanoa tarkemmin kuka hän on.

Ensimmäiseksi tuli Kuppien 4 - tämä sama kortti tuli Nacen luennassa. Kortin kuvassa istuu henkilö, jolle tarjotaan ilmassa leijuvaa Kuppia, mutta henkilö ei tartu tähän vaan pitää käsiään suojelevasti puuskassa. Eli samalla tavalla kuin Nacen luennassa Bojania kohtaan, oletan tämän kortin taas tarkoittavan, että M on yrittänyt puhua Jerelle näistä samoista tunne asioista tai tarjonnut apuaan jollain tavalla.

Kysyin sitten, että mihin ongelmiin M on halunnut tarjota Jerelle apuaan, ja tähän tuli Hirtetty. Toisin kuin nimi kuulostaa aika pahaenteiseltä, kortin kuvassa on henkilö joka roikkuu jalastaan pää alaspäin. Kuva itseasiassa kuvaa kortin yleismerkitystä hyvin, koska sen tarkoitus on edustaa hämmennystä, sekavuutta, jumissa olemista. "In a general context, The Hanged Man Tarot card indicates confusion - you are in a situation that you are not happy with. You may be feeling like you are stuck in a rut or trapped in a situation or frame of mind that is not making you happy but you have the power to release yourself. What is holding you in this ‘stuck’ position? What is preventing you from moving forward? The Hanged Man is asking you to surrender and let go."

Kysyin tämän jälkeen, mikä sitten on aiheuttanut Hirtetyn kaltaisen hämmennyksen ja ansassa olevan tilanteen, ja vastauksena tuli Rakastavaiset - kortti. Koska kortti tuli oikeinpäin, sen merkitys on hyvin yksinkertainen. "Lovers is a soulmate card and signifies kindred spirits and an intense bond between two people." Tämä on tietysti vähän erikoinen yhdistelmä, koska jos henkilö on tavannut sielunkumppaninsa, miksi hän sitten on Hirtetyn mukaan hämillään ja jumissa?

Halusin nostaa vielä yhden lisäkortin siinä toivossa, että minulle selkiytyisi vähän enemmän mikä on ongelman ydin. Tähän tuli Miekkojen 3, mikä tuli myös E'n luennassa esiin. Miekkojen 3 on tyypillisin kolmiodraamaa kuvaava kortti, ja se myös selkeyttää hyvin Hirtetyn aiheuttamat loukussa olemisen tunteet. (Sekä sen miksi Kuppien 4 on tarjonnut apuaan tässä tilanteessa)

Itseäni turhautti, miten sain kerrankin näin selkeät kortit Jeren tilanteesta, mutta tämä luenta on M'n näkökulmasta, eikä Jeren. (Jeren omissa luennoissa toistuu sama hämmennyksen ja konfliktin kaava, mitä Hirtetty korttikin edustaa. Toivoisin hänen ajatuksilleen tämänkaltaista selkeyttä, koska se helpottaisi hänen omaan oloaan huomattavasti) Joten tämä luenta vaikuttaa siltä, että M on kaikesta draamasta huolimatta varma siitä kuka olisi Jeren soulmate, vaikka Jere itse ei sitä tajuaisikaan. Tämä päätelmä johtuu siis siitä, että Rakastavaiset kortti tuli ensimmäistä kertaa tämän aiheen ympärillä esiin, ja etenkin kun se on yhdistettynä Miekkojen 3 korttiin.

Meinasin jättää julkaisematta tämän viimeisen osion mutta, koska vastaus oli niin selkeä niin päätin antaa teidänkin lukea sen. Päätin nostaa vielä kolme korttia rinnakkain, edustamaan tätä kolmiodraamaa. Tähän tuli Miekkojen Kuningas, Kolikkojen Kuningas ja Miekkojen Kuningatar käänteisenä. En olisi ikinä arvannut, että M tulisi näyttämään minulle mielipiteensä näin selkeästi. Kaksi positiivista Kuningas korttia ja yksi negatiivinen Kuningatar kortti, ei tarvitse edes tuntea Taroteja kovin hyvin, että osaa päätellä mitä tässä ajetaan takaa, etenkin kun kysymys oli kolmiodraamasta. Lisäksi on hyvin mielenkiintoista, että Miekat edustaa ilma elementtiä, ja siten siis horoskooppeja Vesimies, Kaksonen ja Vaaka. (Jere on Vaaka) ja Kolikot taas edustaa maata, eli horoskoopeista Kaurista, Härkää ja Neitsyttä (Bojan on Kauris)

Tämä oli ehkä kaikkein suoraviivaisin ja lyhyin kaikista tekemistäni J&B luennoista tähän mennessä. Se helppous ja nopeuskin miten kortit tuntui vain lennähtävän käsiini antoi sellaisen kuvan kuin M olisi sanonut "eikö tämä nyt ole päivänselvää?"
:O
 
vierailija
Minä lämpesin just äsken sille sun viestille Olin jo valmis opettelemaan myös villasukkien neulomista, mut ehkä parempi ois se kirje tai kortti mun hermoilla Löytyisköhän jostain joku osoite.
Voihan sinne halutessaan laittaa myös jotain pientä kivaa tyyliin suklaa, tee, kahvi, karkki, purkka, jääkaappimagneetti tms. En usko että liikaa saavat tuontyyppisiä lahjoja. Osa noista menee ihan kirjekuoressakin, ettei pakettia tarvitse.

(MRS = 3)
 
vierailija
Mä meinasinkin kysyä, että onko tämänkaltaiset luennat sulle itsellesi yhtään järkyttäviä tai hämmästyttäviä, kun näin sivullisesta tarot-noviisista tämä on täysin käsittämätöntä. 78 korttia kuitenkin.
Kyllä ne välillä edelleen hämmästyttää, etenkin tällaiset luennat kun tuntuu siltä, että se toinen jollain tavalla keskustelisi kanssani reaaliajassa. Mutta tällainen onnistuu vaan jos se toinen on 100% sinut luennan aiheen kanssa ja haluaa näyttää tietonsa ja mielipiteensä salailematta mitään. 🔮
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Noniin, vielä viimeinen näistä Jeren lähellä olevien ihmisten luennoista. Mutta, en aio sanoa kehen kirjain M viittaa. M - alkuisia nimiä on muutama Jeren lähipiirissä, mutta en aio sanoa tarkemmin kuka hän on.

Ensimmäiseksi tuli Kuppien 4 - tämä sama kortti tuli Nacen luennassa. Kortin kuvassa istuu henkilö, jolle tarjotaan ilmassa leijuvaa Kuppia, mutta henkilö ei tartu tähän vaan pitää käsiään suojelevasti puuskassa. Eli samalla tavalla kuin Nacen luennassa Bojania kohtaan, oletan tämän kortin taas tarkoittavan, että M on yrittänyt puhua Jerelle näistä samoista tunne asioista tai tarjonnut apuaan jollain tavalla.

Kysyin sitten, että mihin ongelmiin M on halunnut tarjota Jerelle apuaan, ja tähän tuli Hirtetty. Toisin kuin nimi kuulostaa aika pahaenteiseltä, kortin kuvassa on henkilö joka roikkuu jalastaan pää alaspäin. Kuva itseasiassa kuvaa kortin yleismerkitystä hyvin, koska sen tarkoitus on edustaa hämmennystä, sekavuutta, jumissa olemista. "In a general context, The Hanged Man Tarot card indicates confusion - you are in a situation that you are not happy with. You may be feeling like you are stuck in a rut or trapped in a situation or frame of mind that is not making you happy but you have the power to release yourself. What is holding you in this ‘stuck’ position? What is preventing you from moving forward? The Hanged Man is asking you to surrender and let go."

Kysyin tämän jälkeen, mikä sitten on aiheuttanut Hirtetyn kaltaisen hämmennyksen ja ansassa olevan tilanteen, ja vastauksena tuli Rakastavaiset - kortti. Koska kortti tuli oikeinpäin, sen merkitys on hyvin yksinkertainen. "Lovers is a soulmate card and signifies kindred spirits and an intense bond between two people." Tämä on tietysti vähän erikoinen yhdistelmä, koska jos henkilö on tavannut sielunkumppaninsa, miksi hän sitten on Hirtetyn mukaan hämillään ja jumissa?

Halusin nostaa vielä yhden lisäkortin siinä toivossa, että minulle selkiytyisi vähän enemmän mikä on ongelman ydin. Tähän tuli Miekkojen 3, mikä tuli myös E'n luennassa esiin. Miekkojen 3 on tyypillisin kolmiodraamaa kuvaava kortti, ja se myös selkeyttää hyvin Hirtetyn aiheuttamat loukussa olemisen tunteet. (Sekä sen miksi Kuppien 4 on tarjonnut apuaan tässä tilanteessa)

Itseäni turhautti, miten sain kerrankin näin selkeät kortit Jeren tilanteesta, mutta tämä luenta on M'n näkökulmasta, eikä Jeren. (Jeren omissa luennoissa toistuu sama hämmennyksen ja konfliktin kaava, mitä Hirtetty korttikin edustaa. Toivoisin hänen ajatuksilleen tämänkaltaista selkeyttä, koska se helpottaisi hänen omaan oloaan huomattavasti) Joten tämä luenta vaikuttaa siltä, että M on kaikesta draamasta huolimatta varma siitä kuka olisi Jeren soulmate, vaikka Jere itse ei sitä tajuaisikaan. Tämä päätelmä johtuu siis siitä, että Rakastavaiset kortti tuli ensimmäistä kertaa tämän aiheen ympärillä esiin, ja etenkin kun se on yhdistettynä Miekkojen 3 korttiin.

Meinasin jättää julkaisematta tämän viimeisen osion mutta, koska vastaus oli niin selkeä niin päätin antaa teidänkin lukea sen. Päätin nostaa vielä kolme korttia rinnakkain, edustamaan tätä kolmiodraamaa. Tähän tuli Miekkojen Kuningas, Kolikkojen Kuningas ja Miekkojen Kuningatar käänteisenä. En olisi ikinä arvannut, että M tulisi näyttämään minulle mielipiteensä näin selkeästi. Kaksi positiivista Kuningas korttia ja yksi negatiivinen Kuningatar kortti, ei tarvitse edes tuntea Taroteja kovin hyvin, että osaa päätellä mitä tässä ajetaan takaa, etenkin kun kysymys oli kolmiodraamasta. Lisäksi on hyvin mielenkiintoista, että Miekat edustaa ilma elementtiä, ja siten siis horoskooppeja Vesimies, Kaksonen ja Vaaka. (Jere on Vaaka) ja Kolikot taas edustaa maata, eli horoskoopeista Kaurista, Härkää ja Neitsyttä (Bojan on Kauris)

Tämä oli ehkä kaikkein suoraviivaisin ja lyhyin kaikista tekemistäni J&B luennoista tähän mennessä. Se helppous ja nopeuskin miten kortit tuntui vain lennähtävän käsiini antoi sellaisen kuvan kuin M olisi sanonut "eikö tämä nyt ole päivänselvää?"
Ja jeren m on myös vaaka..!
 
vierailija
Minä lämpesin just äsken sille sun viestille Olin jo valmis opettelemaan myös villasukkien neulomista, mut ehkä parempi ois se kirje tai kortti mun hermoilla Löytyisköhän jostain joku osoite.
Itse asiassa minä tutkailin tätä asiaa ja eihän sellaista perinteistä postiosoitetta ainakaan nettisivuilta löytynyt. Ja kun ei ole sitä levy-yhtiötäkään 🤔
Tietenkin voisi laittaa sp jollekin ja kysyä mihin voisi lähettää postia.
 
vierailija
No niin, mun päivän eka viesti katosi kuin tuhka tuuleen. Ehkä se vielä jostain bittiavaruudesta putkahtaa tänne. Mutta siis palstakin on jo mua vastaan. Lomalainen täällä hei ja hirveät vieroitusoireet kun en koko päivänä pystynyt puhelinta katsomaan.

Mä haluan takaisin töihin! Mä en pysy perässä mitä täällä oikein tapahtuu!!!

J tykkäilee mielenkiintoisista tarinoista, JOn keikkoja on peruttu (?!?) ja kaiken huipuksi oikein shippaajan unelma luenta. Aivot sulaa.

Enid

ps. Kiitos Tarotar, ja kuten joku muukin sanoi, nyt jännittää Jn luenta
 
Yhteistyössä