Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihmiset ovat hurjan monimutkaisia. Samalla lailla kuin ihminen voi olla homo, hetero tai miljoona eri juttua siitä välistä tai ensin ajatella olevansa X ja sitten Y ja myöhemmin tuntuukin enemmän Z:ltä, samaan tapaan meillä on lukuisia eri ulottuvuuksia muilla tavoilla. Ihastukset voivat olla "it's complicated" ja puheet voivat olla samaan aikaan huumoria ja eivät ola. Itse en näe tässä mitään huijauksia vaan tilanteen, joka on monella tapaa monimutkainen ja siihen sisöltyy myös huumoria ja rooleja, jotka eivät sulje pois muita asioita.

Maalma ei ole mustavalkoinen. Ja itse olen edelleen hyvillä ja luottavaisin mielin vaikka tiedän, että on hyvin mahdollista, että tämä kaikki loppuu ihan muuten kuin miten toivoisimme.

- Joymuffin
Kiitos ajatuksestasi samoin kuin moni muu kirjoittaja. Aikamoinen merenkäynti on ollut ja monenlaiset tunteet risteilleet myös omassa päässä. Tähän Joymuffinin ajatukseen haluaisin nyt fokusoitua.

Paljon rumaa kirjoittelua, toisaalta tunteitaan avanneiden hiljentämistä. Ikävää, mutta kertoo siitä että johonkin jäävuoreen osuttiin kyllä. Itse koen että vähän jotain pyhää sorkkaistiin mutta ehkä se pyhä on vain mun päässä eikä reaalimaailmassa ollenkaan. Sitä jotakin pyhää tässä nyt kuitenkin pari kuukautta on hellitty. Luopuminen on vaikeaa etenkin kun tämä on kietoutunut omaan identiteettiin ja kriiseilyyn, mikä ei enää toki liity kaksikkoon lopulta mitenkään.

Puutarhureissa on paljon herkkää väkeä ja toivon että vähän "hörhöt" analyysit ja tulkinnat sallittaisiin myös. Aiemmin niille tuntui olevan täällä se turvasatama mutta jokin on tässäkin muuttunut.

Uusi aamu toi kuitenkin perspektiiviä tähänkin käänteeseen. Aurinko nousi tänäänkin vaikka kuutamon kajo oli piilossa.

🌙💜
 
vierailija
Minusta Jere näillä are you kommenteilla näpäyttää hienosti näitä liian uteliaita kommentoijia. Miehillä on täysi oikeus pelleillä ja viettää aikaa yhdessä ilman, että joku lähtee kyseenalaistamaan heidän seksuaalisuutta. Taisi tulla samalla näpäytys liian innokkaille B&K faneille.
Jep. Ja mitä nyt on tästä yhdestä julkaisusta seurannutta hulabaloota seurannut, niin sille näpäytykselle taisi todellakin olla tarvetta. Oikeasti pelottavaa, miten voimakkaita tunteita tuo kuva on joissain herättänyt.
 
vierailija
Tuntemani nuoret vastustavat tämänkaltaista shippausta ja koen, että tässä shippauksessa on ollut mukana lähinnä keski-ikäisiä naisia. Toki myös miehiäkin. Vaikka ihmisellä on ikää, niin ei se tarkoita silti sitä, että ihminen on tasapainossa itsensä kanssa. En kirjoita tuota millään pahalla, koska pääsääntöisesti shippaajat ovat olleet erittäin fiksua ja mukavaa porukkaa. Joskus vaan joukossa on joku sellainen, jolla menee yli.
Varmaan ihan totta. Mua on kiusannut se että K sanoi urheilucastissa jotain että kaikki ei ole sitä miltä näyttää heti Tavastiaviikonlopun jälkeen. Mietin että puhuiko B:stä vai mistä.

Ja joo olen keski-ikäinen, en kovinkaan tasapainoinen enkä ikinä elämässäni shipannut. Ihan mukava siitä huolimatta kyllä, ehkä fiksukin heh. En edes tiennyt että tää on shippiä mitä tapahtuu. Näin vaan sen uskomattoman yhteyden viisuissa ja imauduin siihen kaninkoloon ihan täysin. Toki sen jälkeen kaikki yhteyksien etsinnät, läpät ja ficit ovat olleet shippiä mutta alkuasetelma ei ja kaipa mä siihen jäin jumiin.

Tosi vaikea päästää irti. Mutta aika on.
 
vierailija
Minulla tämä eilinen vahvisti Jerestä sitä että jotakin vahvempia tunteita ja oman seksuaalisuuden tutkailua saattaa olla olemassa. Hän on sanonut olevansa ’open-minded’. Se riittää mulle. Omaa seksuaalisuutta ei ole tarpeen määritellä tuon enempää. Se ei kuulu meille.

Mulle on kuitenkin aivan selvää että sekä K että B kokivat keväällä jotakin keskenään ainutlaatuista, sitä ei heiltä kukaan ota pois. Tämän he ovat sanoittaneet ääneen kertomalla olevansa ystäviä. Jere on puhunut kemiasta ja Bojan on tullut keskeltä omaa kiertuettaan ystävänsä keikalle. On sanoja, tekoja, videoita. Miksi tämä yksi kuva nyt muuttaisi yhtään mitään.

Jos täällä joku yöllinen viestittelijä väittää tietävänsä Jeren tarkoitusperät tai Bojanin tunteet, niin tuollaisilla viesteillä on yhtä paljon arvoa totuuden kannalta kuin harakan hutulla.

Ja loppujenlopuksi totuudella ei ole mitään merkitystä. Viisujen aikaista kontenttia ei kukaan ota meiltä pois, se on netissä ikuisesti, se mitä silloin tapahtui tuottaa ihmisille iloa vielä vuosikymmenten päästä.
 
vierailija
Luin yölliset keskustelut ja oma mieli on myös hiukan, sanoisinko apea. J & B on kummallinen parivaljakko, joka herättää paljon tunteita. En myöskään usko, että se mitä maailma on heidän välillään nähnyt, on ollut ihan pelkkää näyttelyä tai edes vaan kaveruutta. Minä ja useampi muu on toivonut, että nämä kaksi, selkeästi toisensa onnelliseksi tekevää ihmistä, voisivat olla superonnellisia yhdessä. Jotenkin se tuntuisi näin ulkopuolisesta kovin oikealta.

Mutta henkilökohtaisesti taidan nyt todeta, että Käärijä hahmo on nyt ottanut sen paikkansa julkisuudessa mistä J silloin talvella puhui. Todellinen J on piilotettu tai ainakin kovaa vauhtia piiloutumassa. J on avoliitossa elävä, haluaa tienata rahaa niin että saa tehdä mitä lystää, lapsista unelmoiva kolmekymppinen mies Vantaalta. Käärijä taas on rääväsuinen flirttailija, jolle flirtin kohteen sukupuolella ei ole väliä, vitsit voivat olla mauttomia, mutta uppoavat omaan kohdeyleisöön, hiukan myös suosiostaan tai sen kestosta epävarma vitsailija Käärijä on myös sinkku ja köyhä.

Mä luulen, että pidin siitä Jerestä, joka oli jossain välissä näkyvissä ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Käärijäkin on ihan jees, ja edelleen kuuntelen ja menen keikalle (keikoille).

Mutta koska Bojan on nyt valloittanut mun sydämestä palasen, niin mun apeus tulee siitä, että kuvittelen hänen saaneen siipeensä tästä ja saavan edelleen, viitaten tuohon eiliseen K postaukseen, johon taas tulvii B viittauksia. Ehkä olen väärässä ja parhaimmillaan B saa tästä uusiin biiseihin upeaa materiaalia.

Viime yönä unettomana mietin uutta ficciä, mutta mun ficit taitaa olla nyt kirjoitettu. Taitaa olla aika siirtyä Bojan fanitytöksi ja alkaa katsella itselleen jotain sutinaa.

Ja kaikkein mieluiten olisin tässä kaikessa pohdinnassa täysin väärässä ja B & J molemmat ihan ok kaiken keskellä ja pitävät hauskaa ehkä meidänkin kustannuksella.

Enid
 
vierailija
Mä taas olen aina jotenki luullu että kaikki shippaa mielessään jonkin verran tai harrastaa tällasta mielikuvitus leikkiä koska itse olen tehnyt sitä aina, joskus enemmän joskus vähemmän 😀 ja ihan normi kiireistä ja sosiaalista elämää vietän ettei ole mistään ”oman pään sisällä elämisestä” kyse. Musta vaan on kivaa spekuloida asioita ja pitää mielikuvitus vauhdissa välillä tylsänkin arjen keskellä.
 
vierailija
Minulla tämä eilinen vahvisti Jerestä sitä että jotakin vahvempia tunteita ja oman seksuaalisuuden tutkailua saattaa olla olemassa. Hän on sanonut olevansa ’open-minded’. Se riittää mulle. Omaa seksuaalisuutta ei ole tarpeen määritellä tuon enempää. Se ei kuulu meille.

Mulle on kuitenkin aivan selvää että sekä K että B kokivat keväällä jotakin keskenään ainutlaatuista, sitä ei heiltä kukaan ota pois. Tämän he ovat sanoittaneet ääneen kertomalla olevansa ystäviä. Jere on puhunut kemiasta ja Bojan on tullut keskeltä omaa kiertuettaan ystävänsä keikalle. On sanoja, tekoja, videoita. Miksi tämä yksi kuva nyt muuttaisi yhtään mitään.

Jos täällä joku yöllinen viestittelijä väittää tietävänsä Jeren tarkoitusperät tai Bojanin tunteet, niin tuollaisilla viesteillä on yhtä paljon arvoa totuuden kannalta kuin harakan hutulla.

Ja loppujenlopuksi totuudella ei ole mitään merkitystä. Viisujen aikaista kontenttia ei kukaan ota meiltä pois, se on netissä ikuisesti, se mitä silloin tapahtui tuottaa ihmisille iloa vielä vuosikymmenten päästä.
Tämä. Olen tismalleen samaa mieltä.
 
Lohdullinen, ihana viesti. Realistisesti, yksi ronski anaaliseksillä vitsaileva postaus ei poista mitään tapahtunutta.

Lisäksi mietin nyt uuden aamun jälkeen että tuo on aivan ominaista K:lle. Aiemminkin kun oli joku herkempi juttu B liittyen, laittoi jonkun vitsin tai muuten vaan tilannetta neutralisoivan jutun. Kylmää, Kuumaa...

Olen varma että Nivalassa puhutut B puheet nostivat nämä pintaan ja myös testaa nyt somehiljaisuuden purkua kun tykkäsi JO päivityksestä. Nähtäväksi jää onko siellä Sloveniassa nyt kylmää vai kuumaa.

Joka tapauksessa seilaavat sisaret (sukupuoliin katsomatta):
Never regret anything that made you happy. Ja viisut ja se yhteyden seuraaminen todella teki, vai mitä.. ❤
 
vierailija
Harmi jos ei kerran pysty tekemään tällä hetkellä tarot luentaa noiden tunteista kun tuntuisi olevan just nyt sille aika kovakin tarve tässä aallokossa 😅 kiva kuitenki energiamammalta kuulla jos olisi möykky vähän poistunu Jeren kurkusta, ehkä se sitte voisi meinata jotain.
 
Yhteistyössä