IL-Gallup: Kansalaiset latelevat suoria sanoja uudesta hallituksesta – ”Sanna Marin on aivan ihana”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
IL-Gallup: Kansalaiset latelevat suoria sanoja uudesta hallituksesta – ”Sanna Marin on aivan ihana”
Iltalehden gallupiin vastanneiden mielestä uuden hallituksen alku ei ole sujunut niin hyvin kuin olisi odottanut.

– Minun mielestäni uuden hallituksen alku sujunut aika heikosti. Ministerien kohut herättävät epävarmuutta, sanoo Merja, 72.

Iltalehti kysyi Helsingin keskustassa ohikulkijoilta, mitä mietteitä uuden hallituksen alkutaival on herättänyt. Moni vastaajista mietti, miten kauan hallitus pysyy kasassa.

– Alku on sujunut erittäin takkuilevasti. Ei tainnut tulla ihan niin valmista kuin olisi pitänyt jo olla, kommentoi Niilo, 46.

Jenni, 28 kertoo, etteivät hänen odotuksensa hallituksen suhteen ole hirveän korkealla.

Sanna Marin on mielestäni aivan ihana. Harmittaa, että hän ei ole enää meidän pääministeri. Aika näyttää miten tässä käy, mutta mielestäni asiat olivat paremmin ennen uutta hallitusta.
 
vierailija
Sanna sai kansalta potkut. Uusi yritys neljän vuoden kuluttua.
VAIN 0,9%:n ja 0,2%:n marginaalinen ero mainosvaltamedian massiivisesta kokoomuksen vaalityöstä ja Marinin mustamaalaus- ja maalittamiskampanjasta huolimatta. Kannatustaan on lähihistoriassa pystynyt nostamaan eduskuntavaaleissa päähallituspuolue VAIN 3 kertaa ja SDP asialla joka kerta👍
 
VAIN 0,9%:n ja 0,2%:n marginaalinen ero mainosvaltamedian massiivisesta kokoomuksen vaalityöstä ja Marinin mustamaalaus- ja maalittamiskampanjasta huolimatta. Kannatustaan on lähihistoriassa pystynyt nostamaan eduskuntavaaleissa päähallituspuolue VAIN 3 kertaa ja SDP asialla joka kerta
Jos häviää urheilukisan tuhannesosasekunnilla, on kakkonen ja saa hopeaa (Sanna sai pronssia). Tulos hyväksytään ja odotellaan kiltisti seuraavaa kisaa...
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
VAIN 0,9%:n ja 0,2%:n marginaalinen ero mainosvaltamedian massiivisesta kokoomuksen vaalityöstä ja Marinin mustamaalaus- ja maalittamiskampanjasta huolimatta. Kannatustaan on lähihistoriassa pystynyt nostamaan eduskuntavaaleissa päähallituspuolue VAIN 3 kertaa ja SDP asialla joka kerta
Jotenkin noloa julkaista sama viesti viesti samoin kirjoitusvirhein joka kerta kun Sanna 1 arvostellaan. Toivottavasti saat edes palkkaa tästä.
 
Niin ja Sannan sotkuja nyt hallitus siivoaa. Mutta sitähän kansa ei tajua tai halua tajuta. Että niin ihana se Sanna oli.
Niin, noita juttuja lukiessa tulee pää kipeäksi. Sekä Jennin kaltaisten haastateltavien että ammattitaidottomien toimittajien takia. Hyvä toimittaja olisi kysynyt Jenniltä, mitkä asiat ovat muuttuneet huonommiksi uuden hallituksen päätösten takia (vajaassa kahdessa viikossa) ja miten Sannan "ihanuus" edisti Suomen valtion asioiden hoitamista.
Yhä useammin Some-Jennit tekevät äänestyspäätöksensä fanituspohjalta, asioihin tutustumatta. :confused:
 
vierailija
Niin, noita juttuja lukiessa tulee pää kipeäksi. Sekä Jennin kaltaisten haastateltavien että ammattitaidottomien toimittajien takia. Hyvä toimittaja olisi kysynyt Jenniltä, mitkä asiat ovat muuttuneet huonommiksi uuden hallituksen päätösten takia (vajaassa kahdessa viikossa) ja miten Sannan "ihanuus" edisti Suomen valtion asioiden hoitamista.
Yhä useammin Some-Jennit tekevät äänestyspäätöksensä fanituspohjalta, asioihin tutustumatta.
Niin, mikään ei ole vielä muuttunut, vaikka Sannaa palvovan Jennin mielestä on.
 
vierailija
Jotenkin noloa julkaista sama viesti viesti samoin kirjoitusvirhein joka kerta kun Sanna 1 arvostellaan. Toivottavasti saat edes palkkaa tästä.
Kirjoitusvirheistä vinoilu on tämän palstan maalittajien vakiokonsti vaientaa kirjoittajat. Toinen kulunut tapa on nimitellä kirjoittajaa ADHD ym. diagnooseilla.
Sannan kannatus on ylivoimaista eikä asia miksikään muutu muutaman sekopään ja pervon palsta-addiktin jutuista.
 
Kai rahoja joka puolelle syytävä ihminen on ihana. Imago-Sanna ei halunnut suututtaa ketään ja jakoi rahaa koska imago, mutta sitten olikin rahakirstun pohja tyhjä.

Mutta mun mielestä Orpo on myös ihana. Jotkut hallitusohjelman jutut on typeriä enkä ole samaa mieltä aina hänen kanssaan, mutta tykkään Orposta, vaikken ole kokoomuslainen.
 
vierailija
Kirjoitusvirheistä vinoilu on tämän palstan maalittajien vakiokonsti vaientaa kirjoittajat. Toinen kulunut tapa on nimitellä kirjoittajaa ADHD ym. diagnooseilla.
Sannan kannatus on ylivoimaista eikä asia miksikään muutu muutaman sekopään ja pervon palsta-addiktin jutuista.
Sanna sai kansalta sekä Markukselta potkut ja nyt Sanna on kadonnut ties minne.
 
vierailija
Jotenkin noloa julkaista sama viesti viesti samoin kirjoitusvirhein joka kerta kun Sanna 1 arvostellaan. Toivottavasti saat edes palkkaa tästä.
Itse teet kirjoitusvirheitä ainakin tässä viestissäsi. Mitä numero yksi meinaa?
Ajatko peräti kaksilla rattailla tyyliin Sanna on numero yksi ja toisaalta kumoat oman väittämäsi. Siinähän päiväsi kuluu rattoisasti kissan häntää vetämällä.
 
vierailija
Sanna sai kansalta sekä Markukselta potkut ja nyt Sanna on kadonnut ties minne.
Sinun pitää vain löytää itsellesi uusi henkilö maalituksillesi.
Deletoi Sanna sai potkut sieltä sun täältä fraasistasi ja korvaa lause aivoissasi: po po potkut sain kesken hakkailuja, erokirjeen heilaltain… ei tee mitään länteen itään riittää maailmaa kun on mieli rohkea. Lauloin tätä laulua aikoinaan paljon kotona. Ansa Ikonen ja Tauno Palo laulavat laulun elokuvassa, jonka nimeä en enää muista.
 
vierailija
Sinun pitää vain löytää itsellesi uusi henkilö maalituksillesi.
Deletoi Sanna sai potkut sieltä sun täältä fraasistasi ja korvaa lause aivoissasi: pot pot potkut sain kesken hakkailuja, erokirjan heilaltain… ei tee mitään länteen itään riittää maailmaa kun on mieli rohkea. Lauloin tätä laulua aikoinaan paljon kotona. Ansa Ikonen ja Tauno Palo laulavat laulun elokuvassa, jonka nimeä en enää muista.
 
vierailija
Sinun pitää vain löytää itsellesi uusi henkilö maalituksillesi.
Deletoi Sanna sai potkut sieltä sun täältä fraasistasi ja korvaa lause aivoissasi: po po potkut sain kesken hakkailuja, erokirjeen heilaltain… ei tee mitään länteen itään riittää maailmaa kun on mieli rohkea. Lauloin tätä laulua aikoinaan paljon kotona. Ansa Ikonen ja Tauno Palo laulavat laulun elokuvassa, jonka nimeä en enää muista.
Ansa Ikonen syntyi Pietarissa, budjasi Käpylässä ja oli säteilevän kaunis naapurintyttö. Ei ole toista Ansan veroista.
 
vierailija
Ansa Ikonen syntyi Pietarissa, budjasi Käpylässä ja oli säteilevän kaunis naapurintyttö. Ei ole toista Ansan veroista.
Kiitti kivasta viestistäsi. Ansa esiintyi tv-sarjassa, joka sijoittui Viipuriin. Palvelijana rouvalla oli herttainen Sinikka Sokka. Muistaakseni kävin kerran katsomassa Kansallisteatterissa näytelmän, jossa esiintyi Ansa Ikonen. Tauno Palo käveli muinoin vastaan Espalla.
Suomi-filmit ovat ihania ja niissä puhutaan hyvää suomea.
Tuuditin aikoinaan lapsiani Potkut-sain laulun sävelin.
Katsoin Youtubesta suosikkisarjani. Jaksossa käsiteltiin mustasukkaisuutta ja avioeroa.
Yhdestä viattoman suudelman Roomassa takia heitetään hyvä avioliitto romukoppaan.
Yksineläjänä sohvalla röhnöttäen elämä on ihanaa. Laitan kohta iPadin lataukseen ja mietin seuraavia moovejani tälle päivälle. Oli ihana herätä aamulla ja havaita, että katon lokit eivät olleet kakkineet parvekelassiin toisin kuin eilen. Lokkivauvat ovat jo isoja ja tepastelevat yksin pihalla. Viihdyn liian hyvin nykyisessä lifestylessäni. Ehkä elämä antaa taas piakkoin tuhdin potkun persuuksiini. Niin on käynyt ennenkin kun elämässäni pyyhkii liian hyvin.
 
vierailija
"Sanna Marin on aivan ihana". Hienosti kiteytetty. Oleellisinta on Marinin ihanuus, viis siitä, millaista politiikkaa hän harjoittaa.
Alat Palstapesu toipua happamuudestasi kun vielä hieman parannat lauserakennettasi.
Ilman kovaa ei ole elämää. Ei ole Sannan eikä meidän vika jos sinulla on ollut vaikeuksia
elämässäsi. Minä jos kuka olen menettänyt paljon elämässäni. En olisi sitä itse tajunnut ellei romaninainen olisi niin minulle kertonut ostoskeskuksen Otto-automaattijonossa. Nainen olisi povannut loputkin 20 eurolla. Lähdin eukkoa pakoon ja valitin häirinnästä myyjälle. Tapauksesta on jo reilusti aikaa. Syytin ikävästä tapauksesta ylläni ollutta nahkatakkia, jonka sisareni lahjoitti minulle kirpputorilöytönään. Takin entisen kantajan hahmo ehkä vielä näkyi aurassani. Selvännäkijöilläkin saattaa olla huonoja päiviä.
Kiitos seurasta tältä aamupäivältä. Netti on vihonviimeinen aikarosvo.
Vastaan seuraavaksi kysymykseen kuinka monta sanaa on lauseessa ”Kuinka paljon kello on?”
Netti tuskin huolii vastausta: Liian paljon.
 
Sekopäistä tekstiä auroista ja muusta hömpötyksestä. Sinä et edelleenkään tiedä elämästäni yhtään mitään, joten arvailusi ovat turhia.
 
Yhteistyössä