Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Tuota minäkin olen miettinyt mistä on tullut viestejä, että aivan systemaattisesti J on vastannut "Bojan" kun on kysytty mikä oli viisuissa parasta. Ei uranoste, ei valtava yleisö, ei uudet kontaktit musamaailmaan vaan Bojan. Miten sitä pitäisi tulkita muuten kuin elämää suurempana yhteytenä...

Se valtava yhteys taisi kuitenkin tulla taakaksi JO:lle ja myös henk.koht B:lle. Uskon että tilanteesta on keskusteltu bändin kanssa vakavasti ja eiköhän myös J:n kotona. Onhan tuo puolisolle ihan merkillinen tilanne. Ehkä osin puolin ja toisin käyttivät hypeä hyväkseenkin ja shippaus on tuonut etenkin B:lle valtavasti uusia seuraajia. Ei nuo keikatkaan olisi tuohon tahtiin täällä myyneet ilman tätä ruusulastia.

Toivon ihan hirveästi että yhteydenpito jatkuu yksityisesti ja että siihen on tullut myös molempia osapuolia suojelevat rajat. Vaikka tässä tarinassa ruususemme tuskin purjehtivat yhteisellä paatilla taivaanrantaan, uskon että tämä täysin mullistava yhteys ei unohdu kummaltakaan ikinä ja yhteys on taustalla olemassa. On sääli jos meille asti ei kuulu aiheesta enää mitään, mutta ei olla enää julkisessa keskustelussa vaan yksityisyyden piirissä. Koitetaan ajatella että heidänkin välit ovat nextillä levelillä, oman kännyn suojissa. Tarina jatkuu tavalla tai toisella, ei vain meidän silmien alla.
 
vierailija
Mun mielestä J on monessa haastattelussa vaikuttanut innokkaammalta Bojanin suuntaan kuin toisinpäin. Bojanista tuo ihastus on puolestaan paistanut läpi enemmän yhteisissä tilanteissa. K:n filtteri haastattelutilanteissa on tunnetusti aika olematon, joten ehkä ei ole osannut pidätellä pinnan alla kuplivia tunteita B:tä kohtaan ja päästellyt menemään tuttuun tapaansa.
Itselle tullut ihan sama vaikutelma. Tämän takia en usko, että B olisi/olisi ollut ihastuksensa kanssa yksin, eiköhän niitä kipinöitä ole sinkoillut kumpaankin suuntaan. Sen, onko mitään enempää tapahtunut, onko mitään lupailtu jne tietävät vain asianosaiset itse.

Henk.koht en toivo mitään niin paljon kuin sitä, että tuo heidän ainutlaatuinen yhteytensä säilyisi ja jatkuisi, vaikka sitten vain hyvinä ystävinä.

🥀
 
vierailija
Minulla nousee erityisesti mieleen esimerkiksi se Jere, joka viisujen jälkeisellä viikolla ei osannut puhua kuin Bojanista haastatteluissa ja oli jotenkin tosi avoin. Jere oli epätavallisessa mielentilassa tuolla viikolla. Ei se voinut olla näyttelemistä. Ehkä tosiaan viimeisenä iltana tapahtui jotain tunteellista. Lisäksi vielä äskettäin se innokas sydämen näyttäminen, onko B kuuma, sekin vaikutti siltä, että siinä oli jotain merkityksellistä. Ja onhan näitä muitakin tilanteita, joissa tulee vastaukseksi vain Bojan kun kysytään viisumuistoja. Mitähän nyt sitten on tapahtunut, kun tilalle on tullut hiljaisuus. Toisaalta, onhan se hullu tilanne, että parisuhteessa oleva hehkuttaa jotain miestä suhteensa rinnalla.
Mä mietin noita K viisuviikon jälkeisiä puheita siitä näkökulmasta, miten B tuki häntä massiivisten paineiden aikana ja niiden jälkeen kirvelevässä viisutappiossa. Ja tämä K:n pettymyksen tunnemyrsky käytiin läpi valtavan yleisön edessä. Itse olisin emotionaalisesti herkillä ja syvästi kiitollinen B:lle jo pelkästään tuosta kannattelusta ja tuesta. Jo se voi olla ravisuttavaa että joku tuossa aivan poikkeuksellisessa tilanteessa näkee mitä tarvitset ja osaa vastata niihin tarpeisiin. Ilman että mukana olisi mitään romanttisia tai seksuaalisia tunteita tai tapahtumia. Enkä siis sano etteikö niitäkin ole voinut olla tai on edelleen.
 
Ihana vastaus, joka sai mulle kyyneleet silmiin. Uskon että juuri näin on, irrallaan muista tunteista. Tuollainen kokemus ja kannattelu ei unohdu koskaan. 💜
 
vierailija
Niin täysin samaa mieltä teidän monien kanssa. Se, että Jere ei viisujen jälkeisellä viikolla osannut kuin silmät ja koko olemus säteillen puhua Bojanista puhuu kyllä omaa kieltänsä. Ja että vierailun jälkeen Bojanista ei ole puhuttu. Ja molempien Instoissa ollut vähän surkeampi meininki. Tästä tulee kyllä vähän sydänsärky, ja niin kovasti toivon, että olisivat yhteyksissä toistensa kanssa yksityisissä merkeissä kuitenkin.
 
vierailija
Suomen visiitistä on tarotar jo tehny luennan? Siinä tuli ilmi just se et J ei uskaltanu olla kahden B kanssa vaan piti kokoajan ihmisiä ympärillä kuin suojaverkkona, mikä taas aiheutti B hylätyn fiiliksen.
Vissiin viisujen vikasta päivästä / yöstä ei ole ollut luentaa? 🤔 muistaakseni on ollut vaa viisukuplasta yleisesti että K tunteet syveni kun B oli niin iso tuki ja turva ja sitten taas B tunteet syveni koska näki K herkemmän puolen.
 
vierailija
Joo ja aivan eri asia kuin ne muiden poikien saamat €viisut -paidat, kun Jere ne siellä saunarekalla osalle jokereista jakoi. Varsinkin kun muistelen lukeneeni että näitä pelipaitoja on ylipäänsä olemassa niin vähän. Kuvittelisin et muutamalla lähimmällä kaverilla ja ehkä entisellä gfllä, nykyisellä, on noita, niin jotenkin tosi spessu.
Jostain luin, että paitoja on neljä ja Bojan sai Jeren paidan.
 
vierailija
Niin täysin samaa mieltä teidän monien kanssa. Se, että Jere ei viisujen jälkeisellä viikolla osannut kuin silmät ja koko olemus säteillen puhua Bojanista puhuu kyllä omaa kieltänsä. Ja että vierailun jälkeen Bojanista ei ole puhuttu. Ja molempien Instoissa ollut vähän surkeampi meininki. Tästä tulee kyllä vähän sydänsärky, ja niin kovasti toivon, että olisivat yhteyksissä toistensa kanssa yksityisissä merkeissä kuitenkin.
Sama mulla, niin kovasti haluisi tietää miksi molemmat on ollu niin vaisuja vierailun jälkeen tai ei tunnu olevan yhteydessä ainakaan julkisesti. Voiko mitään tähän viittaavaa ees kysyä tarotissa? Että onko välit siis nyt menny vai onko tää joku yhteinen päätös vai mitähä 😅
 
vierailija
Joo ja aivan eri asia kuin ne muiden poikien saamat €viisut -paidat, kun Jere ne siellä saunarekalla osalle jokereista jakoi. Varsinkin kun muistelen lukeneeni että näitä pelipaitoja on ylipäänsä olemassa niin vähän. Kuvittelisin et muutamalla lähimmällä kaverilla ja ehkä entisellä gfllä, nykyisellä, on noita, niin jotenkin tosi spessu.
Korjatkaa jos olen väärässä tai muisti pettää. Pelipaitoja oli ymmärtääkseni tehty vain neljä, ainakin B sanoi niin videolla. Jossakin näin kuvan, jossa paita oli päällä kolmella Jeren ystävällä, ja tästä voisi päätellä että Jere antoi oman paitansa Bojanille.
 
vierailija
Juuri noiden sun sanomien kysymysten takia minä en tykkää tehdä vaikka yhden tai kahden kortin ns yleisluentoja, koska niistä ei ikinä oikein tiedä mihin suuntaan kortit yrittää vastata. Sen takia teen pohjustavia kysymyksiä, jotta pystyn näkemään kokonaiskuvan ja jatkumon. Myös Bojanin korteissa on selkeä jatkumo - menneisyydessä romanttisessa mielessä melko kokematon henkilö joka tässä hetkessä on häkeltynyt ja uuden tilanteen äärellä. Ja etenkin kun vielä halusin täsmentää, että olenko hakoteillä hämmennyksen lähteen suhteen, vastauksena tuli Jeren kortti. Tai vaikka päättäisin jättää kokonaan huomiotta edellisten korttien aiheuttaman jatkumon, Kuu kortti edustaa aina tuntematonta, syvää hämmennystä, romanttisten ja seksuaalisten tunteiden mylläkkää ja itsensä etsimistä. Ja jos syynä tähän oli Jeren kortti niin vaikka luennan haluaisi kääntää kaverilliseksi niin lopputulos on itseasiassa sama. Eli vaikka kysymys olisi ollut kaveri mielessä tehty niin Kuu kortti kääntää näkökulmaa enemmän ihastuksen suuntaan. Eli Bojanin luennassa en pysty mitenkään näkemään kortteja siten että kyse olisi ihan vaan platonisesta tilanteesta.

Haluan myös lisätä tuohon Käänteiseen Oikeus korttiin huomion minkä unohin näköjään eilen kirjottaa. Käänteisenä se on myös epäreiluuden kortti. Joku tilanne tuntuu epäreilulta, lupauksia ei lunasteta, todellisuus ei vastaa odotuksia tai toiveita yms.
Voisikohan toi Bojanin kokema epäreiluuden tunne tulla sitte siitä kun K on nyt oletettavasti muuttamassa yhteen gf kanssa
 
vierailija
Korjatkaa jos olen väärässä tai muisti pettää. Pelipaitoja oli ymmärtääkseni tehty vain neljä, ainakin B sanoi niin videolla. Jossakin näin kuvan, jossa paita oli päällä kolmella Jeren ystävällä, ja tästä voisi päätellä että Jere antoi oman paitansa Bojanille.
Näin mäkin oon ymmärtäny että antoi nimenomaan oman paitansa B
 
vierailija
Saan näistä Tarotluennoista aina ihanan sisäisen rauhan. Asiat menee niin kuin ne menee, jonkun suuremman energian käsikirjoittajamana. Se ei ole meidän käsissä.

Ja tosiaan onhan toi oikeesti järjellä ajateltuna aivan mahdoton rakkaus, niin kuin joku jo kirjoittikin. Välimatka, kielitaito, sukupuoli, persoonien erot, kummankin perhehaaveet, lähipiiri, tyttöystävä jne.. jne.. Kaikki mutkat matkassa mitä vain voi keksiä.

Mutta sitä mitä on ollut, ei kukaan voi ottaa pois, ja vaikka kuka sanoisi mitä niin olen aivan varma ettää JOTAIN KAUNISTA ON OLLUT💕💕💕, myös muille shippaajille.

Aina kun elämä potkii päähän niin voi katsoa pari BK euroviisuvideota, siinä itselle takuuvarma masennuksenestolääke loppuelämäksi.

Leila
 
vierailija
Saan näistä Tarotluennoista aina ihanan sisäisen rauhan. Asiat menee niin kuin ne menee, jonkun suuremman energian käsikirjoittajamana. Se ei ole meidän käsissä.

Ja tosiaan onhan toi oikeesti järjellä ajateltuna aivan mahdoton rakkaus, niin kuin joku jo kirjoittikin. Välimatka, kielitaito, sukupuoli, persoonien erot, kummankin perhehaaveet, lähipiiri, tyttöystävä jne.. jne.. Kaikki mutkat matkassa mitä vain voi keksiä.

Mutta sitä mitä on ollut, ei kukaan voi ottaa pois, ja vaikka kuka sanoisi mitä niin olen aivan varma ettää JOTAIN KAUNISTA ON OLLUT, myös muille shippaajille.

Aina kun elämä potkii päähän niin voi katsoa pari BK euroviisuvideota, siinä itselle takuuvarma masennuksenestolääke loppuelämäksi.

Leila
Minusta tässä ei ole mahdottomuuksia kuitenkaan. Toki tosi hankalaa, mutta esim. Bojan on kielinero, persoonissa en näe mahdottomia eroja, Bojanin vanhemmat ovat väitetysti lääkäreitä niin tuskin kovin homofoobisia (jos Bojanin perhe olisi homofoobinen, olisiko hän ollut missään possujunassa jne?), muusta lähipiiristä kuten Jeren läheiset ja Joker Out uskoisin tulevan tukea. Jokereilta voisi mennä siinä Serbian keikat mutta muuten suosio varmaan vaan lisääntyisi reippaasti.

Ja ihan varmaan joku superfani löytyisi vaikka sijaissynnyttäjäksi, siitäkö Internet repeäisi. :D
 
vierailija
Saan näistä Tarotluennoista aina ihanan sisäisen rauhan. Asiat menee niin kuin ne menee, jonkun suuremman energian käsikirjoittajamana. Se ei ole meidän käsissä.

Ja tosiaan onhan toi oikeesti järjellä ajateltuna aivan mahdoton rakkaus, niin kuin joku jo kirjoittikin. Välimatka, kielitaito, sukupuoli, persoonien erot, kummankin perhehaaveet, lähipiiri, tyttöystävä jne.. jne.. Kaikki mutkat matkassa mitä vain voi keksiä.

Mutta sitä mitä on ollut, ei kukaan voi ottaa pois, ja vaikka kuka sanoisi mitä niin olen aivan varma ettää JOTAIN KAUNISTA ON OLLUT, myös muille shippaajille.

Aina kun elämä potkii päähän niin voi katsoa pari BK euroviisuvideota, siinä itselle takuuvarma masennuksenestolääke loppuelämäksi.

Leila
Oikea rakkaus ei ole mahdoton. Kaikki muut valinnat ovat kompromisseja. Itse en pysty katsomaan viisuaikojen ihania videoita. Tulee liian haikea olo.
T. romantikko
 
vierailija
Saan näistä Tarotluennoista aina ihanan sisäisen rauhan. Asiat menee niin kuin ne menee, jonkun suuremman energian käsikirjoittajamana. Se ei ole meidän käsissä.

Ja tosiaan onhan toi oikeesti järjellä ajateltuna aivan mahdoton rakkaus, niin kuin joku jo kirjoittikin. Välimatka, kielitaito, sukupuoli, persoonien erot, kummankin perhehaaveet, lähipiiri, tyttöystävä jne.. jne.. Kaikki mutkat matkassa mitä vain voi keksiä.

Mutta sitä mitä on ollut, ei kukaan voi ottaa pois, ja vaikka kuka sanoisi mitä niin olen aivan varma ettää JOTAIN KAUNISTA ON OLLUT, myös muille shippaajille.

Aina kun elämä potkii päähän niin voi katsoa pari BK euroviisuvideota, siinä itselle takuuvarma masennuksenestolääke loppuelämäksi.

Leila
Niin samaa mieltä ❤ Ja kyllähän se kävi ilmi koko euroviisuja seuraavalle maailmalle, ei pelkästään meille shippaajille. En ainakaan muista mitään vastaavaa "rakkaustarinaa" Euroviisujen historiassa.
 
vierailija
Minusta tässä ei ole mahdottomuuksia kuitenkaan. Toki tosi hankalaa, mutta esim. Bojan on kielinero, persoonissa en näe mahdottomia eroja, Bojanin vanhemmat ovat väitetysti lääkäreitä niin tuskin kovin homofoobisia (jos Bojanin perhe olisi homofoobinen, olisiko hän ollut missään possujunassa jne?), muusta lähipiiristä kuten Jeren läheiset ja Joker Out uskoisin tulevan tukea. Jokereilta voisi mennä siinä Serbian keikat mutta muuten suosio varmaan vaan lisääntyisi reippaasti.

Ja ihan varmaan joku superfani löytyisi vaikka sijaissynnyttäjäksi, siitäkö Internet repeäisi.
Minusta, jos olisi suuri rakkaus, eivät voisi valita muita kuin toisensa. Eikä siinä olisi mahdottomia esteitä. Uskallusta se tosin vaatisi.
 
vierailija
Sama mulla, niin kovasti haluisi tietää miksi molemmat on ollu niin vaisuja vierailun jälkeen tai ei tunnu olevan yhteydessä ainakaan julkisesti. Voiko mitään tähän viittaavaa ees kysyä tarotissa? Että onko välit siis nyt menny vai onko tää joku yhteinen päätös vai mitähä
Kovasti vaivaa minuakin tämä hiljaisuus. Ihanaa olisi, jos saisi jonkinlaista selitystä. Muutos on niin suuri.
 
vierailija
Voi meitä, voi heitä...
Tarot-luenta oli jälleen kultaa. Minäkin tulen aina uskomaan, että jotain paljon enemmän kuin kaveruutta heillä oli/on, vaikka se ei lopulta johtaisi mihinkään.
Tarot-mammalle tuhannet kiitokset. Olisiko ihan väärin yrittää katsoa korteista myös tarkemmin tulevaisuutta näiden kahden kohdalla? Tai ehkä raja menee nyt tässä, ehkä se ei kuulu meille.
 
Yhteistyössä