Minäkin tahdon puutarhajuhliin!
Tosin en asu Suomessa, joten saattaapi jäädä väliin.
K&B vuodattaa sydänvertani monesta syystä. Minulla on ollut muutama ulkomaalainen miesystävä, sen lisäksi suomalainen, joka lähti ulkomaille, joten näitä kaukorakkauksia ja lentokenttähetkiä on piisannut. Lentokenttähetkiä myös ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka joko vierailivat luonani tai minä heillä. Sen sadat jäähyväiset tietämättä välttämättä milloin tapaa uudestaan. Josko koskaan?
Itse muutin ulkomaille, kun eteen tuli sellaiset energiat, että niitä ei voinut vastustaa. Samanoloiset, kuin K&B, että kerrasta meni jalat alta, ja millään muulla ei lopulta ollut enää väliä. Tästä nyt on vaan jo 27 vuotta, ja valitettavasti ne energiat ovat pitkään jo olleet poissa. En kadu päätöstäni, en. Minulla on aivan ihana kumppani. Sääli, että niin moni ihana asia väliltämme on nuutunut. Ja nimenomaan niin, että itse koen tulleeni aikanaan torjutuksi, kun vetovoima alkoi poistua. Nyt sitä ei enää saa takaisin.
Elämäni aikana olen tavannut kaksi henkilöä, joista tuli kirkkaasti sellainen olo, että kuulumme yhteen. Se ensimmäinen ei uskaltanut ottaa askelia, joita olisi silloin pitänyt ottaa. Hän menehtyi valitettavan nuorena, mutta yhteytemme oli (ja on) ikuinen. Toisen takia jätin siis kaiken taakseni ja rakensin uuden elämän ulkomailla.
Tästä kertomuksesta varmasti välittyy teille, miksi K&B koskettavat niin. Näen siinä niin paljon itselleni tapahtuneita asioita. En tiedä onko minulle hyväksi omistautua tälle asialle näin, mutta jotenkin kun tähän jymähdin, en pääse pois. Kaikella lienee tarkoituksensa.
Mietin näitä kahta, ja totean, että elämässä ei kuitenkaan montaa kertaa näitä ovia kolkutella, että on molemminpuolinen pakonomainen tarve saada se toinen lähelle. Vai onko teillä monesti käynyt niin?