Tuossa äsken katsoin K & B kuvaa (jota en ollut vielä aiemmin nähnyt) ja tietysti päivän mittaan olen katsonut monia videoita ja postauksia. Oon tosi kiitollinen kun ihmiset laittaa linkkejä.
Tuo viimeinen näkemäni kuva sai minut itkemään. En yhtään häpeä tunnustaa että se liikutti minua syvästi. Kaksi nuorta ihmistä, ystävystyneet ison tapahtuman kulisseissa, nyt tavanneet uudestaan. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan. Voinko olla niin harhassa, että näen onnea siellä missä sitä ei ole? Enpä usko.
Miten mahdottoman paljon ja usein olenkaan nauranut heidän nauruaan, kokenut heidän iloaan, nähnyt saman lapsenmielisyyden ja heittäytymisen itsessäni kuin näen heissä.
MInulla oli kauan sitten läheinen ihminen, jonka kanssa oli tuollaista samanlaista jatkuvaa nauramista, kuplimista , pelleilyä, ilmeilyä, kreisiä heittäytymistä. Emme salanneet onneamme maailmalta, kaikki saivat nähdä sen. Mutta kun itkimme yhdessä, sitä ei kukaan ulkopuolinen nähnyt.
Se oli suurta. Ainutkertaista.
Ja nyt tämä on niin suurta, tämä välittyy näistä kahdesta.
Niin tarttuvaa iloa. Niin valtavaa onnen tunnetta.
Rauhaa ja rakkautta, B & K. Rauhaa ja rakkautta, kaikki jotka elätte tätä ja koette tämän yhteyden. En ymmärrä kyllä yhtään että miksi tämä on näin ihmeellistä. Eletään hetkessä, eikö niin? Kukaan ei tiedä mitä huominen tuo.
P.S. En ole kännissä, ihan selvästä päästä tämän kirjoitin.