vierailija
Tuija Siltamäen kolumni: Miksei kukaan vaadi ruokakorin hinnasta ruikuttavaa keskiluokkaa ottamaan itseään niskasta kiinni?
Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole suojella hyvin toimeentulevia ihmisiä heidän omilta valinnoiltaan, kirjoittaa Siltamäki.
Päivittäin ”viitisensataa kilometriä” haja-asutusalueelta töihin ja lasten harrastuksiin autoileva perhe valitteli(siirryt toiseen palveluun) Hesarin mielipideosastolla ”sietämättömiä” polttoainekuluja. Puolen miljoonan euron omakotitalon lainarahalla hankkinut Laura järkyttyi(siirryt toiseen palveluun) korkojen noususta niin paljon, ettei pystynyt edes puhumaan siitä sukunimellään.
Jälkimmäisessä jutussa väitettiin, että kaikista eniten inflaatiosta kärsii keskiluokka ja että keskiluokan ahdinko on ”vaiettu ongelma”. Itseoppinut talousajattelija Jasmin Hamid penäsi juttua kritisoineilta twiittaajilta myötätuntoa ja linjasi, että ”monilla on nyt tiukkaa tulotasosta riippumatta”.
Silläkin uhalla, että tunteiden vähätteleminen on nykyajan suurimpia loukkauksia, kysyn: oletteko te nyt ihan tosissanne?
Eihän täällä ole vuoteen mistään muusta puhuttukaan kuin siitä, miten Ukrainan sota vaikuttaa ihan tavalliseen suomalaiseen. Vähäisinkin itsekritiikki on karissut, kun keski- ja hyvätuloiset ovat kilvan kiirehtineet ilmoittamaan itsensä kilpaan suurimman kärsijän tittelistä.
Se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista.
Suhtaudumme muiden kuviteltuunkiin kärsimykseen niin hienotunteisesti, ettei kukaan kehtaa kysyä, että ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että on yhteiskunnan syytä, että sinä olet itse valinnut elää mahdollisimman hankalasti kahta autoa vaativan etäisyyden päässä kaupungista, jossa kuitenkin ramppaat koko ajan.
Tämä kirjoitus ei käsittele niitä pienituloisia, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin vaikkapa kuusinkertaistuneen sähkölaskun, sairauden tai irtisanomisen takia. Ne ovat ihan oikeita kriisejä.
Sen sijaan se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista. Eikä se, että täytyy suunnitella rahankäyttöä tai jopa lykätä hankintojen tekemistä. Se on ihan normaalia viikkoraha-tason taloudenpitoa, ja juuri tällaisia säästötoimia meidän pitäisi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi muutenkin tehdä.
Ei myöskään ole hallituksen syytä, että ihminen on vapaaehtoisesti nollakorkojen aikana ottanut valtavan lainan ja korkojen noustua yllättynyt seurauksista. Se on tietysti ikävää, mutta ei omistusasuminen ole universaali ihmisoikeus. Jos on maksanut puolen miljoonan kämpästä valtaosan, ei silloin ole mikään keppikerjäläinen. Silloin ihmisellä on satojen tuhansien omaisuus.
Joskus yksi suomalaisen itseymmärryksen kulmakivistä oli tarkka taloudenpito. Tuhlailevia julkimoita paheksuttiin ja ihmeteltiin. Nyt meistä kaikista näyttää median inflaatiopopulismin myötä tulleen pirittahagmaneja(siirryt toiseen palveluun), jotka ostavat hetken mielijohteesta talon ja hevosen ja yllättyvät siitä, että kalliiksihan se sellainen sekoilu tulee.
Valtion pitäisi nyt pelastaa keskiluokka itseltään ja auttaa heitä elämään yli varojensa, koska siihen he ovat tottuneet.
Nyt on kyllä asiaa Tuija Siltamäellä asiaa
Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole suojella hyvin toimeentulevia ihmisiä heidän omilta valinnoiltaan, kirjoittaa Siltamäki.
Päivittäin ”viitisensataa kilometriä” haja-asutusalueelta töihin ja lasten harrastuksiin autoileva perhe valitteli(siirryt toiseen palveluun) Hesarin mielipideosastolla ”sietämättömiä” polttoainekuluja. Puolen miljoonan euron omakotitalon lainarahalla hankkinut Laura järkyttyi(siirryt toiseen palveluun) korkojen noususta niin paljon, ettei pystynyt edes puhumaan siitä sukunimellään.
Jälkimmäisessä jutussa väitettiin, että kaikista eniten inflaatiosta kärsii keskiluokka ja että keskiluokan ahdinko on ”vaiettu ongelma”. Itseoppinut talousajattelija Jasmin Hamid penäsi juttua kritisoineilta twiittaajilta myötätuntoa ja linjasi, että ”monilla on nyt tiukkaa tulotasosta riippumatta”.
Silläkin uhalla, että tunteiden vähätteleminen on nykyajan suurimpia loukkauksia, kysyn: oletteko te nyt ihan tosissanne?
Eihän täällä ole vuoteen mistään muusta puhuttukaan kuin siitä, miten Ukrainan sota vaikuttaa ihan tavalliseen suomalaiseen. Vähäisinkin itsekritiikki on karissut, kun keski- ja hyvätuloiset ovat kilvan kiirehtineet ilmoittamaan itsensä kilpaan suurimman kärsijän tittelistä.
Se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista.
Suhtaudumme muiden kuviteltuunkiin kärsimykseen niin hienotunteisesti, ettei kukaan kehtaa kysyä, että ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että on yhteiskunnan syytä, että sinä olet itse valinnut elää mahdollisimman hankalasti kahta autoa vaativan etäisyyden päässä kaupungista, jossa kuitenkin ramppaat koko ajan.
Tämä kirjoitus ei käsittele niitä pienituloisia, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin vaikkapa kuusinkertaistuneen sähkölaskun, sairauden tai irtisanomisen takia. Ne ovat ihan oikeita kriisejä.
Sen sijaan se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista. Eikä se, että täytyy suunnitella rahankäyttöä tai jopa lykätä hankintojen tekemistä. Se on ihan normaalia viikkoraha-tason taloudenpitoa, ja juuri tällaisia säästötoimia meidän pitäisi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi muutenkin tehdä.
Ei myöskään ole hallituksen syytä, että ihminen on vapaaehtoisesti nollakorkojen aikana ottanut valtavan lainan ja korkojen noustua yllättynyt seurauksista. Se on tietysti ikävää, mutta ei omistusasuminen ole universaali ihmisoikeus. Jos on maksanut puolen miljoonan kämpästä valtaosan, ei silloin ole mikään keppikerjäläinen. Silloin ihmisellä on satojen tuhansien omaisuus.
Joskus yksi suomalaisen itseymmärryksen kulmakivistä oli tarkka taloudenpito. Tuhlailevia julkimoita paheksuttiin ja ihmeteltiin. Nyt meistä kaikista näyttää median inflaatiopopulismin myötä tulleen pirittahagmaneja(siirryt toiseen palveluun), jotka ostavat hetken mielijohteesta talon ja hevosen ja yllättyvät siitä, että kalliiksihan se sellainen sekoilu tulee.
Valtion pitäisi nyt pelastaa keskiluokka itseltään ja auttaa heitä elämään yli varojensa, koska siihen he ovat tottuneet.
Tuija Siltamäen kolumni: Miksei kukaan vaadi ruokakorin hinnasta ruikuttavaa keskiluokkaa ottamaan itseään niskasta kiinni?
Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole suojella hyvin toimeentulevia ihmisiä heidän omilta valinnoiltaan, kirjoittaa Siltamäki.
yle.fi
Nyt on kyllä asiaa Tuija Siltamäellä asiaa