Eiku lue sinä.Lue ketju alusta asti, niin eu tarvi kysellä tyhmiä
Tällä jengi turhautui kun Ysi edelleen piti kantansa, eikä toiminut niin miten sinä haluat?
Eiku lue sinä.Lue ketju alusta asti, niin eu tarvi kysellä tyhmiä
Sitä se on jos lapselle aiheutuu ahdistusta sun toimintasi ja harhojesi takiaSä sanoit myös että henkisesti pahoinpitelen älä kaunistele
jäätävä jono?
Yhtään turhaa musta tuntuu-rasitetta terveydenhoito ei siedä. Parhaillaan on jäätävät jonot kiireellisiinkin magneettitutkimuksiin saati nyt tällaisiin, joille ei ole perusteita.
Aika moni paastoa lopussa, kun ei pysty syömään. Mahtaako tämä pidentää vai lyhentää elinaikaa?Ja edelleen voidaan tai sitten perustetaan taas uus ketju?
Mä haluaisin keskustella siitä millä tavoin syöpä pidetään poissa. Ja jaettaisi ihmisten irl kertomuksia syövän päihittämisestä käyttäen paastoa osahoitona.
Mistä olet oppinut diagnosoimaan ihmisiä?Linkitin ysille jutun Münchhausenin oireyhtymästä ja totesin, että hänen käytöksensä muistuttaa hieman kyseistä oireyhtymää pl. että tahallaan keksii sairauksia.
Sitten minä olen kuulemma raiskari, koska heitän seksististä läppää
Joo ja siis törmäsin juttuun et suomessa joka kolmas saa syövän kun maailmalla joka viides. Et mitä suomessa tehdään väärin kun täällä syöpä on yleisempää kuin muun maailman keskiarvo.Ja edelleen voidaan tai sitten perustetaan taas uus ketju?
Mä haluaisin keskustella siitä millä tavoin syöpä pidetään poissa. Ja jaettaisi ihmisten irl kertomuksia syövän päihittämisestä käyttäen paastoa osahoitona.
Paasto lisää vastustuskykyä ja kuihduttaa syöpää. Keho suojelee tärkeimpiä elämälle tärkeitä elimiä. Syövän keho syö rasvan jlk, ellei jopa saman aikaisesti…Aika moni paastoa lopussa, kun ei pysty syömään. Mahtaako tämä pidentää vai lyhentää elinaikaa?
D-vitamiiniJoo ja siis törmäsin juttuun et suomessa joka kolmas saa syövän kun maailmalla joka viides. Et mitä suomessa tehdään väärin kun täällä syöpä on yleisempää kuin muun maailman keskiarvo.
Yksityiselle ehkä ei mutta onko tullut mieleen, että kaikilla ei vain ole varaa yksityiselle?jäätävä jono?
Hei muuten siinä taitaa olla ideaa pitäisi käydä tarkastaa. Mut esim espaniassa ja italiassa kun kävin ni eipä siellä ollu hirveesti prosesoitua ruokaa. Ja nakit oli 99prossasesti lihaa. En nyt joka kauppaa penkonut kun en siihen kiinnittänyt huomioo. Mut siellä vissiin ostettiin suoraan lihatiskiltä. Mut siis kun syöpä suomessa yleinen niin on ihan luonnolista ottaa kuviakin ei siinä ole ongelmaaPaasto lisää vastustuskykyä ja kuihduttaa syöpää. Keho suojelee tärkeimpiä elämälle tärkeitä elimiä. Syövän keho syö rasvan jlk, ellei jopa saman aikaisesti…
Oletko tutkinut materiaalia missä ihminen on selvinnyt syövästä?
Tässä yksi:
Tosi mielenkiintoistahan tuo on! Meinaa pää poksahtaa kun tulee heti mieleen niin paljon asioita.Joo ja siis törmäsin juttuun et suomessa joka kolmas saa syövän kun maailmalla joka viides. Et mitä suomessa tehdään väärin kun täällä syöpä on yleisempää kuin muun maailman keskiarvo.
Olen googlelääketieteen tohtori. 9mm odottaa vain syöpää terveelle lapselle. Harhaista ja turhaa sanon minä. Itsekin sanoit ettet vie lapsiasi kahdesti vuodessa magneettikuville, koska ei tarvitse...Mistä olet oppinut diagnosoimaan ihmisiä?
Kuulostaa ihan lännenmedian kotkotuksilta. Kaikilla vastapuolen ihmiset ovat narsteja, pysykopaatteja tai muuten sairaita fyysisesti ja henkisesti.
Satun tuntemaan ihan oikeasti tällaisen diagnoosin omaavan ihmisen ja trust me, se on hyvin erilainen kuin sellainen, että suunnittelee omalle lapselleen harvakseltaan köydä magneettikuvissa…
Siinä ihminen hätköhtää pienintäkin nipistystö kehossa ja sitten etsitään netistä kaikenmaan syyt tähän. Samalla toki sairastutaan kaikkeen muuhunkin kun kaikenmaan nipistyksille löytyy diagnoosia pikku haavasta syöpään.
Sen voisi tehdäkkin. Löysin tälläisen artikkelin. Et syöpä on toisiksi suurin syy kuolemiin ruotsissa. Et mikä olisi prosentti jos saa kuvilla otettua jo alkuvaihees kun otetaan se kuvaaminen perusterveyden hoitoon. Esim yksi rintasyöpä leikkaus on 20k e ja kuvaaminen 300€ joten aika monta kuvaa saa ottaaTosi mielenkiintoistahan tuo on! Meinaa pää poksahtaa kun tulee heti mieleen niin paljon asioita.
Voisin osallistua elämän mittaiseen tutkimukseen jossa perinnölliset alttiudet huomioiden otetaan joukko ihmisiä ja syödään ihmiselle sopivasti, ilman mitään yliprosessoitua, paastotaan säännöllisin väliajoin, ei stressata turhista etc.
Olisi hyvä nähdä onko eroa…
Eikös lähi-itäläisetkin elä melko pitkään ja terveinä? Syövät halal lihaa (stressiliha) ja paastoavat jne…
Kuten sanoin, jos tämä tutkimus tehtäisi kaikille niin sitten se olisi sinulle ihan fine.Olen googlelääketieteen tohtori. 9mm odottaa vain syöpää terveelle lapselle. Harhaista ja turhaa sanon minä. Itsekin sanoit ettet vie lapsiasi kahdesti vuodessa magneettikuville, koska ei tarvitse...
Oletko varma? Millä meriiteillä olet nyt analysoinut minut?Kuten sanoin, jos tämä tutkimus tehtäisi kaikille niin sitten se olisi sinulle ihan fine.
Menisit lampaan lailla mukana, etkä sätkis yhtään vastaan.
Suomessa kaikkia naisia kutsutaan kohdunkaulansyöpää varten tutkimuksiin ja myös tissejä tutkitaan laajasti.Sen voisi tehdäkkin. Löysin tälläisen artikkelin. Et syöpä on toisiksi suurin syy kuolemiin ruotsissa. Et mikä olisi prosentti jos saa kuvilla otettua jo alkuvaihees kun otetaan se kuvaaminen perusterveyden hoitoon. Esim yksi rintasyöpä leikkaus on 20k e ja kuvaaminen 300€ joten aika monta kuvaa saa ottaa
Syöpä piinaa ruotsalaisia - yhä useampi sairastuu
Syöpäsäätiö Cancerfondenin uusi raportti kertoo syöpien yleistymisestä länsinaapurissa.www.iltalehti.fi
Annoinko diagnoosin?Oletko varma? Millä meriiteillä olet nyt analysoinut minut?
Teit olettamuksen. Ymmärrän kyllä ettei minun googlelääketieteen tohtorintutkinto vastaa sinun youtubelääketieteen tohtorintutkintoa...Annoinko diagnoosin?
Hypoteesi ei ole sama kuin diagnoosi.Teit olettamuksen. Ymmärrän kyllä ettei minun googlelääketieteen tohtorintutkinto vastaa sinun youtubelääketieteen tohtorintutkintoa...
Mut kun on paastolla ni ottaako vähän sokerilientä kun kudoksen rakentuminen vaatii sokeria? Emmä oo ainakaan saannut kutsua tutkimuksiinSuomessa kaikkia naisia kutsutaan kohdunkaulansyöpää varten tutkimuksiin ja myös tissejä tutkitaan laajasti.
Pyydetäänkö miehiäkin joihinkin koko miesväestöä koskeviin tutkimuksiin?
Ja sinä taas et voisi mennä vaikka nyt muka olet menossa. Ilolla maksat turhasta tutkimuksesta vaikka lääketiede on pelkkää rahastusta.... Eihän sulla voi mitään syöpää olla koska paastoatKuten sanoin, jos tämä tutkimus tehtäisi kaikille niin sitten se olisi sinulle ihan fine.
Menisit lampaan lailla mukana, etkä sätkis yhtään vastaan.
Keho tuottaa glukoosia itse sen verran kuin se tarvitsee. Ihminen pärjää ihan hyvin ilman ulkoa työnnettävää sokeria.Mut kun on paastolla ni ottaako vähän sokerilientä kun kudoksen rakentuminen vaatii sokeria? Emmä oo ainakaan saannut kutsua tutkimuksiin
Olet ymmärtänyt väärin. Menen toki lääkäriin jos jalka on poikki.Ja sinä taas et voisi mennä vaikka nyt muka olet menossa. Ilolla maksat turhasta tutkimuksesta vaikka lääketiede on pelkkää rahastusta.... Eihän sulla voi mitään syöpää olla koska paastoat