Mielialalääkkeet ja raskaus - kokemuksia

Hei!

Toivoisin teiltä kokemuksia hieman arasta aiheesta - vaikka tämähän on varsin yleistä ja stigmastakin pitäisi päästä eroon. Sitä parempi syy keskustella...!

Itsellä on taipumusta masennukseen ja ahdistuneisuuteen, ja olen huolissani siitä, kuinka todennäköisesti iskee jokin raskausajan masennus tai synnytyksen jälkeinen masennus. Näihinhän ilmeisesti voidaan aloittaa jo ennaltaehkäisevästi kevyt, raskausaikaan soveltuva lääkitys, mikäli riittävän vahva sairastelutausta löytyy. En ole vielä puhunut tästä lääkärin kanssa (raskaus vasta suunnitteilla), mutta pitää pian ottaa puheeksi.

Tässä nyt sitten mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin olisi kiinnostavaa (ja helpottavaa) kuulla kokemuksia:

Missä vaiheessa lääkitys on aloitettu (yrittäessä/raskauden aikana/synnytyksen jälkeen)?
Millaista sen kanssa on ollut, auttoiko? Fiiliksiä puolesta/vastaan?
Onko jollain aloitettu lääkitys vasta kun oireita masennuksesta tmv. on ilmaantunut?
Milloin lääkitys lopetettiin, miten se vaikutti?

Ilmeisesti tosiaan on olemassa sikiölle turvallisiakin vaihtoehtoja lääkityksen suhteen, mutta silti tuo huolestuttaa. Toki mielenterveysongelma raskausaikana voi yhtä lailla aiheuttaa vahinkoa sikiön aivojen kehitykselle.

Ja ennen kuin joku, joka elää provosoidakseen muita ehtii kommentoimaan, niin kyllä, olen lääkärinkin mukaan täysin soveltuva vanhemmuuteen. Olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja oireilu on suhteellisen lievää, mutta mietityttää kuinka paljon se voi pahentua raskauden aikana - sitähän ei kukaan tiedä.

Mukavaa loppuvuotta ja hyvää uuden vuoden alkua kaikille!

 

Hei!

Toivoisin teiltä kokemuksia hieman arasta aiheesta - vaikka tämähän on varsin yleistä ja stigmastakin pitäisi päästä eroon. Sitä parempi syy keskustella...!

Itsellä on taipumusta masennukseen ja ahdistuneisuuteen, ja olen huolissani siitä, kuinka todennäköisesti iskee jokin raskausajan masennus tai synnytyksen jälkeinen masennus. Näihinhän ilmeisesti voidaan aloittaa jo ennaltaehkäisevästi kevyt, raskausaikaan soveltuva lääkitys, mikäli riittävän vahva sairastelutausta löytyy. En ole vielä puhunut tästä lääkärin kanssa (raskaus vasta suunnitteilla), mutta pitää pian ottaa puheeksi.

Tässä nyt sitten mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin olisi kiinnostavaa (ja helpottavaa) kuulla kokemuksia:

Missä vaiheessa lääkitys on aloitettu (yrittäessä/raskauden aikana/synnytyksen jälkeen)?
Millaista sen kanssa on ollut, auttoiko? Fiiliksiä puolesta/vastaan?
Onko jollain aloitettu lääkitys vasta kun oireita masennuksesta tmv. on ilmaantunut?
Milloin lääkitys lopetettiin, miten se vaikutti?

Ilmeisesti tosiaan on olemassa sikiölle turvallisiakin vaihtoehtoja lääkityksen suhteen, mutta silti tuo huolestuttaa. Toki mielenterveysongelma raskausaikana voi yhtä lailla aiheuttaa vahinkoa sikiön aivojen kehitykselle.

Ja ennen kuin joku, joka elää provosoidakseen muita ehtii kommentoimaan, niin kyllä, olen lääkärinkin mukaan täysin soveltuva vanhemmuuteen. Olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja oireilu on suhteellisen lievää, mutta mietityttää kuinka paljon se voi pahentua raskauden aikana - sitähän ei kukaan tiedä.

Mukavaa loppuvuotta ja hyvää uuden vuoden alkua kaikille!

Oman kokemukseni mukaan lääkärit ei kyllä ennakoivasti lääkkeitä halua aloittaa. Munkin kohdalla suosittelivat että vaihtaisin ns miedompaan. Raskausaika teki mielialan vielä huonommaksi, joten se ei ollut hyvä päätös. Synnytyksen jälkeistä masennusta ei tullut.

Kaiken kaikkiaan kuulostaa ennakoiva lääkitseminen oudolta ajatukselta, ensinnäkin siksi että jos ei ole jo käytössä toimivaa lääkettä niin kukaan ei voi taata että lääkitys auttaa tai sopii. Yleensä lievään masennukseen teho ei ole hyvä.

Sitten taas, olen sitä mieltä että psyykenlääkkeitä kannattaa käyttää jos niitä tarvitsee eikä ne mustakaan tee huonoa äitiä, mutta ne kaikki vaikuttaa kuitenkin sikiöön. Ei ole ns kevyitä lääkkeitä, joita voisi ottaa jos ei ole varmasti tarvetta.

 

Jos on vielä lisääntymisikää jäljellä, niin kannattaa ehdottomasti siirtää niitä raskaushaaveita myohemmäksi ja katsoa rauhassa, kehittyykö oma mielenterveys parempaan suuntaan niin, että olisit oikeasti soveltuva äidiksi, ilman mitään mielialalääkkeitä. Ensin pitää pystyä huolehtimaan itsestä, että pystyy huolehtimaan lapsesta, kokonaisvaltaisesti.

Raskaus- ja vauva-aika voivat olla todella koettelevia, joten oma psyyke on oltava kunnossa, ennen kuin koko hommaan edes ryhtyy.

 

Ensin oma mieli kuntoon ja sitten vauvantekohommiin

 

Tuota noin, tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos kaikkia lievästi masentuneita kehoitettaisiin siirtämään vauvahaaveita, olisiko täällä vauvoja juuri ollenkaan. Tämä siis edellisen kommenttiin. Ja vaikka masennus helpottaisi ennen ”vauvantekoon” ryhtymistä, niin se voi raskausaikana helposti uusiutua. Saati synnytyksen jälkeen.
Lääkityksestä en osaa sanoa mitään.

 

Aika julmilta kuulostavat monet kommentit.

Itselläni ollut useamman raskauden läpi mielialalääkitys ja on edelleen. Juuri niillä lääkkeillä pysyn kunnossa ja toimintakykyisenä. Se, että syöt mielialalääkettä ei tarkoita mielen olevan epäkunnossa tai "rikki". Vaan mieleni pysyy oikealla lääkityksellä kunnossa, eli voin hyvin, harrastan, leikin lasten kanssa ja käyn töissä.

Lapseni ovat kehittyneet normaalisti ja lääkärikin sanoi aikanaan, että tietyistä lääkkeistä ei ole vaaraa sikiölle ja ovat ihan turvallisia käyttää raskauden aikana. Käyttäähän ihmiset muuhunkin lääkkeitä, kuten verenpaineeseen tai epilepsiaan.

Juttele lääkärin kanssa mikä lääke sopisi raskauden ajalle juuri sinulle

 

Jos on vielä lisääntymisikää jäljellä, niin kannattaa ehdottomasti siirtää niitä raskaushaaveita myohemmäksi ja katsoa rauhassa, kehittyykö oma mielenterveys parempaan suuntaan niin, että olisit oikeasti soveltuva äidiksi, ilman mitään mielialalääkkeitä. Ensin pitää pystyä huolehtimaan itsestä, että pystyy huolehtimaan lapsesta, kokonaisvaltaisesti.

Raskaus- ja vauva-aika voivat olla todella koettelevia, joten oma psyyke on oltava kunnossa, ennen kuin koko hommaan edes ryhtyy.

Olipa kyllä typerästi kommentoitu. Harvinaisen ilkeitä ihmisiä täällä palstalla liikkuu.

 

Jos on vielä lisääntymisikää jäljellä, niin kannattaa ehdottomasti siirtää niitä raskaushaaveita myohemmäksi ja katsoa rauhassa, kehittyykö oma mielenterveys parempaan suuntaan niin, että olisit oikeasti soveltuva äidiksi, ilman mitään mielialalääkkeitä. Ensin pitää pystyä huolehtimaan itsestä, että pystyy huolehtimaan lapsesta, kokonaisvaltaisesti.

Raskaus- ja vauva-aika voivat olla todella koettelevia, joten oma psyyke on oltava kunnossa, ennen kuin koko hommaan edes ryhtyy.

Samaa mieltä

 

Olipa kyllä typerästi kommentoitu. Harvinaisen ilkeitä ihmisiä täällä palstalla liikkuu.

Harvinaisen täyspäisiä, sanoisin ennemminkin tässä kohtaa.

 

Se on ihan sama kuin pitkäaikaistyötön ottaisi ison lainan (jos saisi) ja laskisi sen varaan, että kyllä mää varmaan työllistynkin ja sitten pystyn maksamaan lainan pois. Sitten jos/kun ei niin käykään, joudutaan ulosoton asiakkaiksi ym. ja levitellään käsiä, että voi voi, kun näin nyt "sattui" käymään. Riskit oli tiedossa, mutta kun piti saada se auto tms. kun muillakin on, vaikka itsellä ei olisikaan varaa. Ensin töihin ja sitten vasta voi ottaa lainan ja ostaa jotain, kun siihen on varaa.

Sama homma, jos mielenterveysongelmainen tekeytyy raskaaksi ja kuvittelee, että kykenee kyllä äidiksi ja sairaus jotenkin hups vaan lakkaa olemasta tai lääkkeet tekee jotain ihmeitä. Jos ei ole itse kunnossa, etenkään henkisesti, niin ei missään nimessä pidä riskeerata tulevan lapsen hyvinvointia ja tulla raskaaksi. Ensin pää kuntoon, jos on tullakseen ja sitten vasta voi alkaa suunnitella lisääntymistä. Maailmassa kyllä riittää ihmisiä, että ei todellakaan lapsia tarvitse hommata heidän, joista ei töyspäisiksi ja tasapainoisiksi vanhemmiksi ole. Lastensuojelussa on jo ihan liikaa asiakkaita...

 

Se on ihan sama kuin pitkäaikaistyötön ottaisi ison lainan (jos saisi) ja laskisi sen varaan, että kyllä mää varmaan työllistynkin ja sitten pystyn maksamaan lainan pois. Sitten jos/kun ei niin käykään, joudutaan ulosoton asiakkaiksi ym. ja levitellään käsiä, että voi voi, kun näin nyt "sattui" käymään. Riskit oli tiedossa, mutta kun piti saada se auto tms. kun muillakin on, vaikka itsellä ei olisikaan varaa. Ensin töihin ja sitten vasta voi ottaa lainan ja ostaa jotain, kun siihen on varaa.

Sama homma, jos mielenterveysongelmainen tekeytyy raskaaksi ja kuvittelee, että kykenee kyllä äidiksi ja sairaus jotenkin hups vaan lakkaa olemasta tai lääkkeet tekee jotain ihmeitä. Jos ei ole itse kunnossa, etenkään henkisesti, niin ei missään nimessä pidä riskeerata tulevan lapsen hyvinvointia ja tulla raskaaksi. Ensin pää kuntoon, jos on tullakseen ja sitten vasta voi alkaa suunnitella lisääntymistä. Maailmassa kyllä riittää ihmisiä, että ei todellakaan lapsia tarvitse hommata heidän, joista ei töyspäisiksi ja tasapainoisiksi vanhemmiksi ole. Lastensuojelussa on jo ihan liikaa asiakkaita...

Mun mielestä pelottavaa että noin suppean ajatusmaailman omaavalla ihmisellä on lapsia.

 

Tuota noin, tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos kaikkia lievästi masentuneita kehoitettaisiin siirtämään vauvahaaveita, olisiko täällä vauvoja juuri ollenkaan. Tämä siis edellisen kommenttiin. Ja vaikka masennus helpottaisi ennen ”vauvantekoon” ryhtymistä, niin se voi raskausaikana helposti uusiutua. Saati synnytyksen jälkeen.
Lääkityksestä en osaa sanoa mitään.

Tähän lisäisin, että mielenterveys on jatkuvasti elävä asia. Mielenterveyden ongelma voi ihmiselle puhjeta missä vaiheessa elämää. Siksi on aika yksinkertaisesti mietittyjä noi kommentit "ensin pää kuntoon". Tärkeintä on, että sinulla on hyvä turvaverkko ja olet avun piirissä. Mielestäni hyvä miettiä jo ennalta lääkitystä jos tietää olevan masennukseen taipuvainen luonne. Vastuullista jopa.

 

Harvinaisen täyspäisiä, sanoisin ennemminkin tässä kohtaa.

Huoh. Voit sairastua mielenterveys ongelmiin raskausaikana tai synnytyksen jälkeen tai ihan missä kohdassa vaan, ilman minkäänlaista aikaisempaa sairastumista. Voit sairastua myös muuten kuin henkisesti. Miten siinä kohdassa enää perut tapahtuneen? Et voi tietää mitään etukäteen tuolla ajatus tavalla kukaan ei voisi hommata lapsia. Lastensuojelussa on varmasti asiakkaita ja tulee varmasti aina olemaan, mutta älä kuvittele että kaikki lapset siellä olisivat mielenterveyden häiriöstä kärsivien lapsia.

 

Ahdistus tai masennus ei missään tapauksessa ole este vanhemmuudelle, jos muuten aika ja olosuhteet ovat otollisia. Ahdistuneet tai masentuneet ihmiset eivät ole mieleltään sairaita tai kykenemättömiä vanhemmiksi. Ihan eri asia olisi, jos kyseessä olisi esim. vaikea psykoosisairaus tai päihdeongelma. Jos oma vointi pysyy vaikka sillä lääkityksellä ihan hyvänä, niin se riittää minun mielestäni. Vanhemmuudessa on kysymys kokonaisuudesta eikä yksittäisistä diagnooseista tai oireista.

Minulla on itselläni diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushöiriö jo vajaa 20 vuotta sitten. Yksi lapsi on tähän mennessä ja toinen haaveissa. Lääkityskin on käytössä. Ihan hyvä ja tavallinen vanhempi koen olevani. Ahdistuneisuustaipumuksen kanssa eläminen on välillä taiteilua ja välillä se on pitkiä aikoja taka-alalla. Oman kokemuksen lisäksi minulla on n.10 vuoden työkokemus psykiatrialta ja lapsiperheiden kanssa työskentelystä, joten jotain tiedän ihan ammatinkin puolesta.

 

Mun mielestä pelottavaa että noin suppean ajatusmaailman omaavalla ihmisellä on lapsia.

Turhaa pelkäät. Useampi lapsi on, kaikki jo aikuisia. Menestyneitä ovat elämässään, tasapainoisia ja onnellisia. Vanhimmalla jo omia lapsia. Ei ole ollut kenelläkään mitään ongelmia mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa, vaikka heidän äidillään onkin "näin suppea ajatusmaailma". Väitöskirjaa teen ja sen vuoksi tulee välillä luettua nöitö keskustelupalstoja, joiden aiheet kiinnostavat.

 

Minusta kannattaa huolehtia vitamiinien- ja hivenaineiden saannista. Synnytyksen jälkeinen masis viittaa siihen, että äiti on imetty niistä kuiviin...

 

Turhaa pelkäät. Useampi lapsi on, kaikki jo aikuisia. Menestyneitä ovat elämässään, tasapainoisia ja onnellisia. Vanhimmalla jo omia lapsia. Ei ole ollut kenelläkään mitään ongelmia mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa, vaikka heidän äidillään onkin "näin suppea ajatusmaailma". Väitöskirjaa teen ja sen vuoksi tulee välillä luettua nöitö keskustelupalstoja, joiden aiheet kiinnostavat.

Omasta mielestäni suppean ajattelemisen näkökulma näkyy sinusta jo tässä vastauksessasi. "Menestyminen, väitöskirja, ei mitään ongelmia". Jo nämä asiat kertoo ajatusmaailmasta aika paljon. Ja jos luulet, ettei lapsillasi ole mitään ongelmia niin et tiedä heidän (oikeasta) elämästään juuri mitään. Ongelmat ja vastoinkäymiset ovat nimittäin elämässä väistämättömiä. Mutta enpä itsekään ongelmistani uskaltaisi kertoa vanhemmalle, joka tuomitsee noin herkästi muut.

 

Sertralin mielialalääke on sellainen, jota tietääkseni raskaana olevilla ja imettävillä naisilla suositaan.
Tietenkään ei vauvahaaveita tarvitse lykätä masennus- tai ahdistustaipumuksen takia. Hyvä onkin juuri etukäteen jutella mahdollisesti lääkärin kanssa ja miettiä olisiko sopiva lääkitys hyvä olla jo raskausaikana käytössä. Raskaus ja synnytys voivat toisilla laukaista masennus-ja ahdistusoireilua, jo ihan hormonaalisten muutostenkin takia. Eikä äiti ole silloin yhtään sen huonompi äiti. Nämä on todella yleisiä juttuja.

 

Itsellä keskivaikea masennus ollut vuosia, kovasti yritän adhd tutkimuksiin päästä, sillä epäilen sen olevan syynä.

Olen lähes 40v ja nyt odotan ensimmäistä lastani. Raskaus on vielä kovin alussa ja keskeytys on vielä mahdollinen.

Luin tämän keskustelun kommentit ja mietin, onko se niin, että sitä ei äitinä voi tarjota lapselleen hyvää kasvuympäristöä, jos on masentunut? Olisiko armollisisempaa keskeyttää raskaus, niin pahalta kuin se tuntuukin, koska en halua lapseni kärsivän
Nyt vasta havahduin miettimään asiaa, tiedän, että pystyn tarjota lapselle rakkautta ja huolenpitoa, mutta tottatosiaan, masentuneena en varmasti voi tarjota hänelle kaikkia niitä aitoja onnen ja ilon tunteita, joita terveet vanhemmat voivat.

Itselläni aika on täysi ikäni puolesta, mutta onko se kuitenkin niin, ettei kaikkien kuulu lisääntyä ja jos kärsii mistään sairauksista on vain itsekästä pitää lapsi?

 

Omasta mielestäni suppean ajattelemisen näkökulma näkyy sinusta jo tässä vastauksessasi. "Menestyminen, väitöskirja, ei mitään ongelmia". Jo nämä asiat kertoo ajatusmaailmasta aika paljon. Ja jos luulet, ettei lapsillasi ole mitään ongelmia niin et tiedä heidän (oikeasta) elämästään juuri mitään. Ongelmat ja vastoinkäymiset ovat nimittäin elämässä väistämättömiä. Mutta enpä itsekään ongelmistani uskaltaisi kertoa vanhemmalle, joka tuomitsee noin herkästi muut.

En väittänyt, ettei ole mitään ongelmia. Luepa tekstini uudestaan. Kirjoitin, ettei ole ollut mitään ongelmia mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa. Tavallisia ongelmia toki on ollut elämässä ja niistä avoimesti puhuttu, kun todella läheiset ja lämpimät välit on jokaisen kanssa aina ollut.

Sellaisissa ammateissa toki ovatkin, ettei niihin olisi edes päässyt tarkkojen testejänkään myötä, jos minkäänlaisia varsinaisia ongelmia olisi, etenkään psyykeessä.

 

Itsellä keskivaikea masennus ollut vuosia, kovasti yritän adhd tutkimuksiin päästä, sillä epäilen sen olevan syynä.

Olen lähes 40v ja nyt odotan ensimmäistä lastani. Raskaus on vielä kovin alussa ja keskeytys on vielä mahdollinen.

Luin tämän keskustelun kommentit ja mietin, onko se niin, että sitä ei äitinä voi tarjota lapselleen hyvää kasvuympäristöä, jos on masentunut? Olisiko armollisisempaa keskeyttää raskaus, niin pahalta kuin se tuntuukin, koska en halua lapseni kärsivän
Nyt vasta havahduin miettimään asiaa, tiedän, että pystyn tarjota lapselle rakkautta ja huolenpitoa, mutta tottatosiaan, masentuneena en varmasti voi tarjota hänelle kaikkia niitä aitoja onnen ja ilon tunteita, joita terveet vanhemmat voivat.

Itselläni aika on täysi ikäni puolesta, mutta onko se kuitenkin niin, ettei kaikkien kuulu lisääntyä ja jos kärsii mistään sairauksista on vain itsekästä pitää lapsi?

Höpsis, älä näiden kommenttien takia ala noin miettimään. Totta on, että tutkimusten mukaan masennus raskausaikana voi vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen (lähinnä alttius mt-ongelmille esim voi lisääntyä lapsella myöhemmässä elämässään, herkkyys tällaisille asioille) mutta esim lievä masennus ei välttämättä ole mikään paha tuomio.

Jos masentuneisuus on jatkuvasti arjessa mukana, on äidin tärkeää kiinnittää huomiota omiin eleisiin ja ilmeisiin sekä puhetapaan/vuorovaikutuksen tapaan, ollessaan lapsen kanssa. Jos äiti on hyvin vähäeleinen ja ilmeetön, ns kivikasvoinen, ja vuorovaikutus on köyhää sisällöltään eikä lapsi saa kommunikointiyrityksilleen vastetta, on tämä varsin haitallista lapsen kehitykselle (kielellinen, tunne-elämän, itsesäätelyn kehitys sekä lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen kehitys, lapsen sisäinen turvattomuuden tunne voi heikentyä). Eli tähän kiinnitä huomiota! Jos itse ei aina jaksa, esim puoliso voi kompensoida tässä. Ja kannattaa pitää lääkitys, jos se auttaa jaksamaan.

Mielenterveysongelmat (laajasti koko kirjo mutta etenkin ahdistuneisuus ja masennus) ovat aivan tajuttoman yleisiä. Pitkäkestoisina, toistuvina tai yksittäisinä ajanjaksoina. Se, että sellainen sattuu omalle kohdalle, ei tee automaattisesti huonoa vanhempaa missään nimessä. Eikä ne aina näy edes ulospäin.

Tiedän monta vanhempaa, joilla on ahdistuneisuushäiriö tai masennuskausia. He pärjäävät perheineen oikein hyvin. Tiedän myös muutaman lastensuojelun asiakkaan. Yksi heistä tarvitsee enemmän tukea. Ja nämä ovat sitten vakavampia tilanteita (kaksisuuntainen mielialahäiriö esim) jolloin ajoittain tukea tarvitaan enemmän, mutta vanhempana on silti rakastava ja huolehtiva. Kova syyllisyys toki painaa tilanteesta, mutta meillä kaikilla on omat "demonimme".

Summaten: mt-ongelma/diagnoosi ei tee automaattisesti huonoa vanhempaa. Niin kuin se ei tee automaattisesti huonoa ystävää, työntekijää, ihmistä. Mt-ongelman omaava henkilö voi olla todella ahkera, tunnollinen, tunneälykäs, empaattinen, rakastava, luova, fiksu. Se, miten asian kanssa työstää eri tilanteita ja osaako pyytää ajoissa apua, ja se, onko tukiverkkoa saatsvilla jos sellaista ajoittain tarvitsee, on merkittävää.

Täällä moni ehkä tahallaan provosoi tai sitten on juuri sellaista väkeä, jotka ylläpitävät mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa. Harmillisesti kuvastaa myös todella vähäistä tietämystä, joka näihin asioihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyy. Mt-ongelma ei välttämättä tee ihmisestä toimintakyvytöntä. Luulen että aloittajalla oli huoli nimenomaan raskausajan hormonien vaikutuksesta, jolloin monella voi ihan ensimmäistä kertaa ikinä puhjeta esim. masennus. Tällöin on vastuullista ja järkevää pohtia etukäteen asiaa, jotta siihen voidaan puuttua ajoissa. Näin tehdessä mitään ongelmaakaan ei välttämättä aiheudu.

Ja tosiaan, osa kommentoi "ensin pää kuntoon" -teemalla. Toki, jos on raskaita mt-ongelmia, on syytä pyrkiä rauhoittamaan tilannetta ensin/puhua asiasta ainakin lääkärin kanssa. Mutta tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki mt-ongelmat eivät parane kokonaan. Ja raskusaika sekä pikkulapsivaihe voivat lisätä haasteita niiden kanssa, mutta tilsnne on väliaikainen. Tosiaan, keskustelu lääkärin kanssa on näissä asioissa hyvä lähtökohta.

Onneksi oli myös muutama ihana ja järkevä kommentti, kiitos teille.

T. Psykiatrinen sairaanhoitaja, varhaiskasvatuksen maisteri.

 

Höpsis, älä näiden kommenttien takia ala noin miettimään. Totta on, että tutkimusten mukaan masennus raskausaikana voi vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen (lähinnä alttius mt-ongelmille esim voi lisääntyä lapsella myöhemmässä elämässään, herkkyys tällaisille asioille) mutta esim lievä masennus ei välttämättä ole mikään paha tuomio.

Jos masentuneisuus on jatkuvasti arjessa mukana, on äidin tärkeää kiinnittää huomiota omiin eleisiin ja ilmeisiin sekä puhetapaan/vuorovaikutuksen tapaan, ollessaan lapsen kanssa. Jos äiti on hyvin vähäeleinen ja ilmeetön, ns kivikasvoinen, ja vuorovaikutus on köyhää sisällöltään eikä lapsi saa kommunikointiyrityksilleen vastetta, on tämä varsin haitallista lapsen kehitykselle (kielellinen, tunne-elämän, itsesäätelyn kehitys sekä lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen kehitys, lapsen sisäinen turvattomuuden tunne voi heikentyä). Eli tähän kiinnitä huomiota! Jos itse ei aina jaksa, esim puoliso voi kompensoida tässä. Ja kannattaa pitää lääkitys, jos se auttaa jaksamaan.

Mielenterveysongelmat (laajasti koko kirjo mutta etenkin ahdistuneisuus ja masennus) ovat aivan tajuttoman yleisiä. Pitkäkestoisina, toistuvina tai yksittäisinä ajanjaksoina. Se, että sellainen sattuu omalle kohdalle, ei tee automaattisesti huonoa vanhempaa missään nimessä. Eikä ne aina näy edes ulospäin.

Tiedän monta vanhempaa, joilla on ahdistuneisuushäiriö tai masennuskausia. He pärjäävät perheineen oikein hyvin. Tiedän myös muutaman lastensuojelun asiakkaan. Yksi heistä tarvitsee enemmän tukea. Ja nämä ovat sitten vakavampia tilanteita (kaksisuuntainen mielialahäiriö esim) jolloin ajoittain tukea tarvitaan enemmän, mutta vanhempana on silti rakastava ja huolehtiva. Kova syyllisyys toki painaa tilanteesta, mutta meillä kaikilla on omat "demonimme".

Summaten: mt-ongelma/diagnoosi ei tee automaattisesti huonoa vanhempaa. Niin kuin se ei tee automaattisesti huonoa ystävää, työntekijää, ihmistä. Mt-ongelman omaava henkilö voi olla todella ahkera, tunnollinen, tunneälykäs, empaattinen, rakastava, luova, fiksu. Se, miten asian kanssa työstää eri tilanteita ja osaako pyytää ajoissa apua, ja se, onko tukiverkkoa saatsvilla jos sellaista ajoittain tarvitsee, on merkittävää.

Täällä moni ehkä tahallaan provosoi tai sitten on juuri sellaista väkeä, jotka ylläpitävät mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa. Harmillisesti kuvastaa myös todella vähäistä tietämystä, joka näihin asioihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyy. Mt-ongelma ei välttämättä tee ihmisestä toimintakyvytöntä. Luulen että aloittajalla oli huoli nimenomaan raskausajan hormonien vaikutuksesta, jolloin monella voi ihan ensimmäistä kertaa ikinä puhjeta esim. masennus. Tällöin on vastuullista ja järkevää pohtia etukäteen asiaa, jotta siihen voidaan puuttua ajoissa. Näin tehdessä mitään ongelmaakaan ei välttämättä aiheudu.

Ja tosiaan, osa kommentoi "ensin pää kuntoon" -teemalla. Toki, jos on raskaita mt-ongelmia, on syytä pyrkiä rauhoittamaan tilannetta ensin/puhua asiasta ainakin lääkärin kanssa. Mutta tilanteet ovat yksilöllisiä. Kaikki mt-ongelmat eivät parane kokonaan. Ja raskusaika sekä pikkulapsivaihe voivat lisätä haasteita niiden kanssa, mutta tilsnne on väliaikainen. Tosiaan, keskustelu lääkärin kanssa on näissä asioissa hyvä lähtökohta.

Onneksi oli myös muutama ihana ja järkevä kommentti, kiitos teille.

T. Psykiatrinen sairaanhoitaja, varhaiskasvatuksen maisteri.

...ja tänne eksyi heti kirjoitusvirhe: "lapsen sisäinen turvattomuuden tunne voi heikentyä". Piti siis kirjoittaa, että lapsen sisäinen turvattomuuden tunne voi lisääntyä.

 

En väittänyt, ettei ole mitään ongelmia. Luepa tekstini uudestaan. Kirjoitin, ettei ole ollut mitään ongelmia mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa. Tavallisia ongelmia toki on ollut elämässä ja niistä avoimesti puhuttu, kun todella läheiset ja lämpimät välit on jokaisen kanssa aina ollut.

Sellaisissa ammateissa toki ovatkin, ettei niihin olisi edes päässyt tarkkojen testejänkään myötä, jos minkäänlaisia varsinaisia ongelmia olisi, etenkään psyykeessä.

Haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää mikä ammatti on sellainen johon vaaditaan testit psyykeongelmien vuoksi

Itse olen myös suht vaativassa työssä ja olen silti kärsinyt ajoittain ahdistuksesta/masennuksesta ja veikkaan että kukaan työkavereistani ei ole siitä tietoinen. Saatika, että olisin työhaastattelussa näistä asioista maininnut.

Aloittajalle vastaisin että hyvä kun mietit näitä asioita ennalta. Kannattaa jutella lääkärin kanssa mahdollisesta mielialalääkkeestä. Ei varmasti tee sinusta huonompaa vanhempaa. Nämä asiat eivät enää 2023 vuonna ole mitään tabuja

 

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! Kiva kuulla teidän mielipiteitä ja fiiliksiä. Olen itse siis täysin työkykyinen ja arjessa aktiivinen, omistan miehen kanssa kaksi koiraa joiden kanssa aktiivisesti koiraharrastuksissa käydään. Ahdistukset on ajatuksia, jotka kyllä kuormittaa toisinaan = lisäävät arjen stressiä, mutta ei ne saa mua kilahtamaan totaalisesti ja tekemään tyhmyyksiä. Tämä nyt terveisiksi teille jotka aika provosoivaan ja asiattomaan sekä tietämättömään sävyyn kommentoitte.

Mielenterveysongelmia on erilaisia ja eri vahvuisina esiintyviä. On tietty totta, että herkkyys sellainen saada voi lapselle periytyä. Mutta moni muu, varmemmin ilmenevä ja vakavammin oireileva asia myös voi periytyä, ja ihmiset silti hankkii lapsia. Mt-jutuissa kuitenkin suojaavat tekijät arjessa (turvalliset ihmissuhteet ja tasapainoinen elämä esim.) suojaavat lasta eikä sille välttämättä puhkea mitään mt-ongelmia vaikka suvussa niitä olisi. Ja koska nämä mun diagnoosit on useamman vuoden olleet ja niiden kanssa on eletty erilaisissa elämäntilanteissa, uskallan jo todeta, että pystyn vastuullisesti toimimaan vanhempana. Sitä en tässä ole epäillyt hetkeäkään.

Aihealueeseen perehtyneen erikoislääkärin sekä neuvolan väen kanssa on nyt juteltu perusteellisesti, eikä he näe mitään estettä tässä. Huomauttivat vaan siitä, että tosiaan raskausajan hormonimuutokset voi laukaista sen masennuksen ihan kellä vaan taustasta riippumatta, niin että sen riskiä SAATTAA suurentaa se, että on aiempaa historiaa masennuksesta. Ja tähän on syytä varautua etukäteen pitämällä "tuntosarvet" pystyssä asian suhteen, ja pyytämällä myös läheisten tarkkailemaan tilannetta (koska joskus itse sokeutuu sille voinnilleen eikä heti huomaa hiipien alkanutta oireilua).

Ehkä tästä ketjusta on apua muillekin, jotka asiaa miettii. Jos tänne sellaisia eksyy, niin ottakaa asia puheeksi lääkärin ja neuvolan kanssa, hekin sanoi, että usein asia järjestyy

-ap

 

Minulla lääkäri otti puheeksi. Olen sairastanut 10 vuotta sitten elämäntilanteesta johtuvan tosi ikävän masennuksen. Diagnoosi oli laitettu pysyväluontoiseksi, vaikka paranin 10 vuotta sitten. Eli asiasta puhuminen kuittaantui nopeasti kertoen kuinka kauan tilanne on ollut vakaa. Raskaus sujui hyvin ja sen jälkeen. Elän mielestäni elämäni parasta aikaa nyt. Olisinpa koittanut hankkia lapsia aiemmin, enkä tuunannut itsestäni parasta versiota lapsia varten. Olisin saanut niitä ehkä enemmän kuin yhden.

Teen väikkäriä myös, joka liippaa aiheen läheltä. Mielestäni osa kommenteista on yksisilmäistä liian herkästi tuomitsevaa potaskaa....